Vegaaninen marjajäätelöraakakakku

Hellettä, vihdoinkin!

Lämpöaaltoa on houkuteltu saapuvaksi kaikilla mahdollisilla kesäkonsteilla aina yön pikkutuntien hippaleikeistä grillaamiseen ja frisbeegolfista hiiliviiksien piirtämiseen. Ihanat, ihanat kesäpäivät ovat kuluneet ystävien seurassa ja valuneet ohi sellaisessa flow-tilassa, etten enää edes yritä muistaa mikä viikonpäivä on meneillään, numeroista nyt puhumattakaan.

Köökissä on menty aidan matalimman riman alta, mausta tinkimättä. Vegaaninen marjajäätelökakku on yksi kesän suosikeista – niin helppoa, että tekisi melkein mieli tirauttaa pieni onnenkyynel.

marjajaatelokakku-2

RAAKAJÄÄTELÖKAKKU KESÄN MARJOISTA

3 dl kookosmaidon paksua osaa
1 dl mustaherukoita
1 dl mustikoita
1 dl vadelmia
12 kpl pehmeitä Medjool-taateleita
½ dl neitsytkookosöljyä

Poista taateleista kivet. Mittaa taatelit, kookosmaito, kookosöljy ja marjat tehosekoittimeen ja sekoita, kunnes seos on sileää. Vuoraa 15 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada jäätelökakkumassa vuokaan. Jäädytä pakastimessa vähintään tunti, mielellään kaksi. Ota jäätelökakku sulamaan noin 20 minuuttia ennen tarjoamista ja koristele tuoreilla marjoilla ja sulatetulla valkosuklaalla.

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

5 x gluteeniton kakku
Raikas pashakakku täynnä makua
Gluteeniton siemen-kauraleipä
Marinoidut punasipulit