Minun tarinani ei alkanut siitä, että päätin pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. Oikeastaan se alkoi jo parikymppisenä. Olin silloin hoikka, liikkuva ja tein fyysistä työtä. Silti kehossani alkoi tapahtua asioita, joita en ymmärtänyt. Paino alkoi nousta hurjaa vauhtia. Kiloja tuli lisää, vaikka yritin tehdä asioita oikein.

Vuosien aikana mukaan tuli monenlaisia oireita. Minulla on harvinainen neurologinen sairaus, narkolepsia ja katapleksia, jonka diagnoosin sain vasta paljon oireiden alkamisen jälkeen. Olen kärsinyt myös voimakkaasta aivosumusta, sydämen rytmihäiriöistä sekä nivel-, lihas- ja luustokivuista. Välillä kipukohtaukset kestivät päiviä. Kehossa oli jatkuvasti paha olla.

Olen 45-vuotias ja työkyvyttömyyseläkkeellä niin kutsutun näkymättömän neurologisen harvinaissairauden – narkolepsian – vuoksi. Elän ja asun yksin. Ennen Lujan aloitusta sairauden vuoksi päivittäiset kiputilat, vatsa- ja iho-oireet, väsymys ja aivosumu toivat oman mausteensa arkeen. 

Kaikkein vaikeinta oli ehkä se, että yritin koko ajan löytää ratkaisua. Kokeilin erilaisia dieettejä, kaalikeittokuureja, puhdistuskuureja ja valmennuksia. Aina oli jokin uusi asia, jonka ajattelin vihdoin auttavan. Silti tuntui, että taistelin jatkuvasti omaa kehoani vastaan.

Ketogeeninen ruokavalio toi ensimmäisen kerran toivoa

Tutustuin ketogeeniseen ruokavalioon noin viisi vuotta sitten. Se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun huomasin jotain myönteistä tapahtuvan. Aivosumu alkoi oman kokemukseni mukaan hälvetä ja painokin lähti vähitellen laskuun. Tunsin löytäneeni jotain, mikä voisi auttaa minua, mutta matka ei ollut suoraviivainen.

Ostin ketovalmennuksia, aloitin niitä ja yritin parhaani. Välillä onnistuin, mutta sitten vastaan tulivat taas tutut haasteet. Paino jäi jumiin, arkeen palasivat vanhat tavat ja lopulta olin jälleen tilanteessa, jossa tuntui, ettei mikään toimi.

Alkuvuodesta olin taas kerran aivan kuopan pohjalla. Olin elänyt mielestäni terveellisesti jo vuosia, mutta paino kertyi silti ja kehossa oli todella paha olla. Tunsin itseni välillä seitsemänkymppiseksi. Sisimmässäni olin kuitenkin edelleen se sama elämänhaluinen ihminen, joka halusi tehdä asioita, liikkua, matkustaa ja nauttia elämästä. Halusin esimerkiksi oppia lumilautailemaan. En halunnut hyväksyä sitä, että loppuelämäni olisi pelkkää oireiden ja huonon olon kanssa selviytymistä.

Olin törmännyt Hannamarin LUJA-valmennukseen useamman kerran. Aluksi suhtauduin siihen epäilevästi. Olinhan kokeillut jo niin montaa asiaa. Miksi tämä olisi erilainen? Entä jos epäonnistuisin taas? Kun on pettynyt tarpeeksi monta kertaa, uuden yrittäminen alkaa tuntua pelottavalta.

Tutustuin kuitenkin Hannamarin omaan tarinaan. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka avoimesti hän kertoi omista vaikeuksistaan ja siitä, miten oli onnistunut muuttamaan elämäänsä. Erityisesti mieleeni jäi video, jossa hän lumilautaili. Se kosketti minua, koska olin itsekin haaveillut lumilautailun oppimisesta. Näin siinä jotain sellaista, mitä itse kaipasin: vapautta, iloa ja tunnetta siitä, että omassa kehossa voi jälleen tehdä asioita, joista on haaveillut.

Silti mietin päätöstä pitkään. Mielessäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia siitä, etten kuitenkaan pystyisi tähän. Lopulta puhuin äitini kanssa puhelimessa. Hän muistutti minua kaikesta siitä, mitä olin elämässäni jo käynyt läpi ja mistä olin selviytynyt. Se keskustelu auttoi minua näkemään tilanteen toisella tavalla.

Päätin antaa itselleni vielä yhden mahdollisuuden. Liityin LUJA-valmennukseen maaliskuun 2025 lopussa ja aloitin huhtikuussa.

Ensimmäiset viikot eivät olleet helppoja. Haluan kertoa tämän rehellisesti, koska en halua antaa sellaista kuvaa, että kaikki olisi muuttunut yhdessä yössä.

Kun aloitin LUJAn, jouduin luopumaan monista vanhoista ruokailutottumuksistani. Olin tottunut syömään pitkin päivää. Aina oli olevinaan pieni nälkä ja jotain piti saada suuhun. Vaikka olin syönyt mielestäni terveellisesti, ruokailuni ei ollut kovin selkeästi rytmitettyä.

Ensimmäiset pari viikkoa olivat haastavia. Minulle erityisen vaikeita olivat leivonnaiset ja kakut. Näin jopa unia leivoksista. Saatoin nähdä unta, että söin perunaleivoksia, ja herätä aamulla kauhuissani ajatukseen, että olin syönyt niitä oikeasti.

Sitten tuli helpotus, kun ymmärsin sen olleen vain unta. Näitä unia jatkui jonkin aikaa, mutta vähitellen jotain alkoi muuttua. En enää ajatellut herkkuja samalla tavalla.

Lue myös: Susanna oli kokeillut aivan kaiken – vasta LUJA auttoi pääsemään ylipainosta eroon ja toi ruokarauhan

Yksi suurimmista oivalluksistani liittyi maitotuotteisiin. Olin käyttänyt paljon esimerkiksi kreikkalaista jogurttia ja erilaisia juustoja. En ollut oikeastaan edes ymmärtänyt, kuinka paljon niitä söin. Kun jätin maitotuotteet pois osana omaa ruokavaliosuunnitelmaani, aloin huomata jotain erikoista. Löysin itseni seisomasta jääkaapin edestä. Avasin oven ja katselin kaappiin, vaikka enhän minä ollut oikeasti nälkäinen! Aloin kysyä itseltäni, miksi olin siinä. Mitä oikein etsin?

Vähitellen ymmärsin, että olin käyttänyt syömistä monenlaisten epämiellyttävien tunteiden käsittelemiseen. Jos olin turhautunut, yksinäinen tai jokin asia ahdisti, saatoin mennä jääkaapille hakemaan jotain syötävää.

Olin ajatellut, etten edes napostele. Todellisuudessa olin tehnyt sitä pitkään, mutta en ollut tunnistanut käyttäytymistäni. Se oli valtava oivallus. Aloin ymmärtää, ettei kyse ollut aina ruoasta. Joskus kyse oli tunteista, joita en ollut halunnut kohdata.

LUJAssa jouduin kohtaamaan myös menneisyyteni. Valmennuksen aikana aloin pohtia asioita, jotka ulottuivat paljon kauemmas kuin viime vuosien paino-ongelmiin. Palasin ajatuksissani parikymppiseen itseeni. Olin ollut nuori, hoikka ja sosiaalinen nainen. Ystäväni alkoivat löytää kumppaneita ja perustaa perheitä. Minulle kumppanin löytäminen oli kuitenkin vaikeaa. Vähitellen aloin kysyä itseltäni, mikä minussa oli vikana.

Miksi kukaan ei halunnut minua?

Aloin etsiä syytä omasta ulkonäöstäni. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi olla vielä laihempi, kauniimpi tai jotenkin erilainen. Yritin muuttaa itseäni. Lisää meikkiä, kauniimpia vaatteita, erilaisia ruokavalioita. Vaikka olin silloin hoikka, en osannut olla tyytyväinen itseeni. Vuosien aikana nämä ajatukset olivat juurtuneet syvälle.

Kun paino myöhemmin nousi ja terveysongelmat lisääntyivät, myös suhde omaan kehooni muuttui entistä vaikeammaksi. Olin kantanut kehohäpeää mukanani lähes kaksikymmentä vuotta.

LUJA-valmennuksessa aloin ensimmäistä kertaa kunnolla tunnistaa näitä ajatusmalleja ja sitä, kuinka paljon ne olivat vaikuttaneet elämääni. Ymmärsin, ettei kyse ollut vain siitä, mitä söin. Kyse oli myös siitä, miten olin oppinut suhtautumaan itseeni.

Lue myös: Näin Suvi-Maria selätti neljän vuoden painojumin LUJA-valmennuksessa ja tiputti 12 kiloa

Toinen iso oivallus oli ruokavalion yksinkertaistaminen. Olin aikaisemmin leiponut valtavia määriä erilaisia ketoherkkuja. Käytin makeutusaineita, erilaisia jauhoja ja etsin jatkuvasti korvikkeita tavallisille leivonnaisille. Ajattelin, että tarvitsen jotain leivän tapaista kahvin kanssa. Tai että huonona päivänä voin leipoa itselleni jotain hyvää.

LUJAssa jätin nämä pois. Samalla ymmärsin, että olin pitänyt yllä ajatusta, jonka mukaan tarvitsisin näitä ruokia voidakseni hyvin. Olin aikaisemmissa valmennuksissa ajatellut usein, että sitten joskus voisin taas palata vanhoihin tapoihini. Nyt aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa koko ajatuksen.

Miksi minun pitäisi palata sellaiseen, mikä ei ollut auttanut minua voimaan hyvin?

Yksinkertainen ruokavalio alkoi tuntua vapauttavalta. Minun ei tarvinnut enää keksiä jatkuvasti uusia herkkuja tai miettiä, millä korvaisin jonkin vanhan ruoan. Ja mikä hämmästyttävintä, en enää edes kaivannut niitä samalla tavalla.

Opin ymmärtämään myös unen ja vuorokausirytmin merkitystä. Minulle yksi tärkeä osa LUJA-valmennusta oli vuorokausirytmiin liittyvä opetus. Olin tutustunut aiheeseen jo aikaisemmin, mutta nyt asiat alkoivat todella loksahtaa paikoilleen. Aloin kiinnittää huomiota siihen, milloin menen nukkumaan, millaista valoa saan päivän aikana ja miten rauhoitan iltojani.

Neurologisen sairauteni vuoksi nukkuminen on ollut minulle aina haastavaa. Aikaisemmin saatoin nukkua vain puolesta tunnista puoleentoista tuntiin kerrallaan. Valmennuksen aikana aloin kuitenkin huomata, että saatoin nukkua pidempiä jaksoja. Aloin tuntea luonnollista väsymystä illalla noin kymmenen aikaan. Ja mikä tuntui aivan uskomattomalta, aloin herätä aamuisin aikaisin ilman herätyskelloa.

Saatoin olla jo aamukahdeksalta lenkillä. Joskus odotin malttamattomana, että kaupat aukeaisivat, jotta pääsisin hoitamaan asioitani. Minut pitkään tunteneet ihmiset olivat tottuneet siihen, että aamuni olivat vaikeita ja olin jatkuvasti väsynyt. Nyt huomasin itsessäni aivan uudenlaista energiaa.

Lue myös: Katjan 10 vuoden painojumi suli LUJAssa – 12 kiloa pois kahdessa kuukaudessa

Olin aikaisemmin ajatellut, että päivittäinen kävely olisi minulle vaikea. Minulla on iäkäs koira, jonka kanssa lenkit ovat lyhyitä. Kun päätin alkaa tavoitella päivittäisiä askelia, huomasin aluksi, ettei niiden kerääminen ollutkaan aivan yksinkertaista, mutta vähitellen siitä tuli rutiini.

Erityisen tärkeää oli se, että opin tekemään jotain muuta silloin, kun mieleni teki mennä jääkaapille. Jos huomasin olevani turhautunut tai levoton, saatoin lähteä metsään kävelemään, vaikka ei olisi erityisesti huvittanut. Vähitellen kävelystä tuli minulle tärkeä osa arkea. Aloin huomata, kuinka hyvältä tuntui liikkua ulkona ja nauttia ympäröivästä luonnosta. En enää ajatellut liikuntaa vain keinona kuluttaa kaloreita. Siitä tuli tapa pitää huolta itsestäni.

Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana painoni putosi lähes 15 kiloa. Kun olin ollut mukana noin kolme ja puoli kuukautta, pudotusta oli kertynyt jo 18,3 kiloa.

Painonlasku oli alussa nopeampaa ja alkoi myöhemmin tasaantua. Olin tietenkin todella tyytyväinen tuloksiin, mutta painoa merkittävämpää oli se, mitä kehossani alkoi tapahtua. Ennen valmennusta olin kärsinyt voimakkaista nivel- ja lihaskivuista, kolotuksista sekä aivosumusta. Nyt huomasin, että kiputiloja oli ollut kuukausien aikana enää hyvin vähän. En enää edes muistanut, milloin minulla oli viimeksi ollut samanlaisia nivel- ja lihaskipuja kuin aikaisemmin.

Neurologiseen sairauteeni liittyviä päänsärkykohtauksia esiintyi edelleen. En siis tarkoita, että kaikki terveysongelmani olisivat kadonneet, mutta vointini on muuttunut valtavasti. Aloin nauttia tavallisista asioista aivan uudella tavalla. Saatoin kävellä ulkona ja tuntea niin suurta iloa, että olisin voinut melkein itkeä. Pitkän vaikean jakson jälkeen sellainen tunne oli jotain aivan uskomatonta.

Olin vuosien ajan vältellyt peilejä. Välillä en ollut pystynyt katsomaan itseäni kunnolla, koska peilikuva muistutti minua kaikesta siitä pahasta olosta, jota olin kantanut kehossani. Eräänä iltana olin suihkun jälkeen laittamassa kasvoilleni voidetta. Katsoin peiliin. Ja yhtäkkiä huomasin katsovani itseäni aivan eri tavalla.

Näin silmäni. Niissä oli jotain sellaista, mitä en ollut nähnyt vuosiin. Pilke. Kirkkaus. Tuntui kuin olisin tunnistanut itseni uudelleen. Näin peilissä sekä sen nuoren Suvin, joka olin ollut kaksikymmentä vuotta sitten, että nykyisen itseni. Näin myös kaiken sen, mitä olin näiden vuosien aikana käynyt läpi. Enkä tällä kertaa katsonut itseäni arvostellen, vaan lempeästi. Ja sitten sanoin ääneen:

”Katso, kuinka kaunis olet.” Aloin nauraa. Olin siinä täysin ilman meikkiä, vuosien vaikeiden kokemusten jälkeen, ja näin itseni kauniina. En pelkästään ulkoisesti, vaan myös ihmisenä. Se hetki oli minulle aivan valtavan merkityksellinen. Olin löytänyt jotain, minkä luulin jo kadottaneeni. Oman itseni.

Ensimmäistä kertaa en tunne olevani yksin. Yksi asia, joka on erottanut LUJAn aikaisemmista valmennuksistani, on ollut Hannamarin henkilökohtainen läsnäolo. Olin tottunut valmennuksiin, joissa ostetaan ohjelma ja sen jälkeen osallistujat yrittävät selvittää asioita keskenään. LUJAssa kokemus on ollut aivan erilainen.

Hannamari vastaa itse kysymyksiin ja on aktiivisesti mukana Facebook-ryhmässä. Myös yhteiset livet ovat olleet minulle tärkeitä. Niissä pääsee oikeasti keskustelemaan, kysymään ja saamaan vastauksia omaan tilanteeseensa. Ja ehkä yhtä tärkeää on ollut huomata, etten ole ainoa, jolla on vaikeita kokemuksia takanaan.

Ryhmässä on muitakin ihmisiä, jotka ymmärtävät, miltä tuntuu kamppailla oman kehonsa, syömisen ja hyvinvointinsa kanssa. Se on tuonut valtavasti kannustusta.

Yksi konkreettinen onnistuminen oli viikon mittainen bussimatka, jonka tein noin kahdenkymmenen muun naisen kanssa. Matkustimme pohjoiseen ja takaisin Helsinkiin. Suurin osa ajasta kului bussissa. Ympärillä syötiin pullia, karkkeja ja kaikenlaisia matkaeväitä. Aikaisemmin tällainen tilanne olisi voinut olla minulle todella haastava. Nyt huomasin, että pystyin toimimaan aivan eri tavalla.

Minulla oli omat keinoni ja tiesin, mitä halusin tehdä. Joskus laitoin kuulokkeet korville, kuuntelin rauhallista musiikkia ja katselin maisemia. Olin todella ylpeä itsestäni, kun huomasin, että pystyin selviytymään matkasta ilman, että vanhat tavat veivät mukanaan. Se vahvisti luottamusta siihen, että osaan toimia myös tavallisen arjen ulkopuolella.

LUJA ei ole vain painonpudotusvalmennus

Kun mietin kaikkea sitä, mitä olen saanut näiden kuukausien aikana, en ajattele ensimmäisenä pudotettuja kiloja. Ajattelen sitä, kuinka paljon olen oppinut itsestäni. Olen oppinut tunnistamaan tilanteita, joissa olen aikaisemmin turvautunut syömiseen. Olen oppinut rakentamaan selkeämpää ruokailurytmiä ja yksinkertaistamaan ruokavaliotani. Olen oppinut kiinnittämään huomiota uneen, palautumiseen ja liikkumiseen. Ennen kaikkea olen alkanut nähdä itseni aivan eri tavalla.

Tämä matka ei ole vielä valmis. Olenkin päättänyt jatkaa LUJAn jatkoryhmässä, koska haluan edelleen oppia lisää ja saada tukea seuraaviin tavoitteisiini, mutta nyt minulla on aivan erilainen olo tulevaisuudesta. En enää ajattele, että olen epäonnistunut ihminen, joka ei pysty muuttamaan elämäänsä. Tiedän, että pystyn.

Ymmärrän todella hyvin, jos uuden valmennuksen aloittaminen pelottaa. Varsinkin silloin, kun takana on sairauksia, pettymyksiä ja monta epäonnistuneelta tuntunutta yritystä. Minäkin epäilin pitkään, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että päätin lähteä mukaan.

Minulle merkittävintä on ollut se, että täällä ymmärretään, kuinka vaikeaa oman kehon kanssa eläminen voi joskus olla. Hannamari ymmärtää sen. Ja ryhmässä on paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia. Et ole yksin.

Jos minä olen pystynyt tekemään näin suuren muutoksen kaikkien omien haasteideni jälkeen, uskon, että monella muullakin on mahdollisuus löytää oma tapansa voida paremmin. Minulle LUJA on ollut paljon enemmän kuin valmennus, jossa paino putoaa. Se on ollut matka takaisin itseeni.

LUJA ei ole laihdutusvalmennus. Se on 12 viikon kokonaisvaltainen muutosprosessi, jossa yhdistyvät yksilöllisesti sovellettu ketogeeninen ravitsemus, syömiseen liittyvien käyttäytymismallien muuttaminen ja oman kehon toiminnan ymmärtäminen.

Emme keskity vain siihen, mitä syöt tai kuinka monta kiloa painat. Menemme pintaa syvemmälle. Selvitämme, mikä on pitänyt sinua paikallaan, miksi aikaisemmat yritykset eivät ole tuottaneet pysyviä tuloksia ja mitä juuri sinun kehosi ja mielesi tarvitsevat muutoksen tueksi.

Tavoitteena ei ole tehdä sinusta ikuista valmennusasiakasta, vaan ihminen, joka osaa vihdoin johtaa omaa hyvinvointiaan.

Sellainen, joka ymmärtää kehoaan, tunnistaa vanhat käyttäytymismallinsa ja tietää, miten toimia myös silloin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Jos tunnistit itsesi Suvin tarinasta, haluan kutsua sinut keskustelemaan kanssani.

Maksuttomassa LUJA-kartoituspuhelussa käymme läpi tilanteesi, tavoitteesi ja sen, mikä on tähän asti saattanut estää sinua pääsemästä eteenpäin. Selvitämme yhdessä, voisiko LUJA olla juuri se puuttuva palanen, jota olet etsinyt.

Sinun ei tarvitse tietää vielä, miten onnistut. Riittää, että olet valmis selvittämään, mikä voisi tällä kertaa muuttua.

Varaa maksuton LUJA-kartoituspuhelu.