Alkuvuoden pieniä ja suuria iloja

Mehilaisvahakynttilat 4

Päivänvalo tuntuu lisääntyvän hurjalla vauhdilla. Vaikka kaamoksessakin on puolensa, otan auringon enemmän kuin tervetulleena vastaan!

Valokuvaaminen on tuntunut tosi inspiroivalta jälleen. Olen kaivannut spontaanimpaa kuvaamista. Tuntuu tosi kivalta, että erilaisia ideoita pulputtelee mieleen.

Lähes koko vuoden työkuviot ovat jo sovittuna sellaisten kumppanien kanssa, jotka jakavat kanssani samat arvot vastuullisuuden, laadun ja luonnonmukaisuuden puolesta. Tämä on yrittäjän näkökulmasta katsottuna lottovoitto, voisi kai sanoa että myös välitön stressitasojen alentaja. Olen äärimmäisen kiitollinen.

Me ollaan Tuomaksen kanssa molemmat yrittäjiä ja rakastan sitä, että meillä on mahdollisuus syödä aina lounas yhdessä.

Veneilykauden alkuun on enää 5,5 kuukautta (heh). Nyt talvella pitäisi huollattaa moottori ja vaihtaa tuulilasi.

Pidemmän unettomuus-jakson jälkeen nukun tosi hyvin jälleen. Kylläpä on helpompaa tämä elämä.

Mehilaisvahakynttilat Mehilaisvahakynttilat 3

Arki on todella leppoisaa. Tavallista, ja just siksi niin hyvää. Mulle on tosi tärkeää elää siten, ettei ole koko ajan kiire. Kesällä pidän taas parin kolmen kuukauden loman.

Käytiin syömässä viime viikolla pitkän kaavan kautta paikallisessa Roka Kitchen & Wine Barissa. Ruoka oli upean yksinkertaista ja huolellisesti valmistettua. En ole aina saanut näin loistavaa ruokaa edes Helsingin fine dining -ravintoloissa. Otettiin Kitchen menu, johon kuuluu kaksi alkuruokaa (riimihärkä oli taivaallista), väliruoka (itse tehtyä pastaa, niin hyvää) ja pääruoat (suussa sulavaa poron paahtopaistia kauden juureksilla). Otettiin lisäksi punaviinit ja jälkkärit (Lakka Creme Brulee ja Limoncello). Ahh, lämmin suositus jos täällä päin pyöritte.

Meidän koti on tosi tosi kiva, viihdyn täällä. Näin sydäntalvella takan ja saunan merkitys korostuu entisestään, molemmat ovat myös koirien lempipaikkoja.

Pääsimme vastikään syömään autenttista kiinalaista arkiruokaa, kun kiinalainen ystävämme valmisti meille ihanan illallisen.

Meidän suuri lyyraviikuna on edelleen elossa (!) ja tekee koko ajan uusia lehtiä. Sen sijaan jättimäiset banaanipuut heittivät henkensä, se harmittaa ihan todella, mutta jokin osa minusta uskoo vielä ihmepelastumiseen kevään mittaan.

Mehilaisvahakynttilat 2

Vielä ehtii poltella vähän kynttilöitä iltasilla, nämä tämän postauksen kuvissakin olevat Kaurilan saunan mehiläisvahakynttilät ovat tämän hetken suosikkejani!

Tulppaanisesonki on alkanut, laventelin sävyiset kukkaset kiinnostavat juuri nyt.

Lomalla kertyneet säläjutut kuten veroasiat on hoidettu ja maksettu. Tili on tyhjempi, ja mieli kevyempi.

Eilen julkaistiin Suomen jokaisesta lehtipisteestä löytyvä Ketoosi-lehti, jossa sain olla mukana asiantuntijana ja reseptitaiteilijana.

Aloitan opiskelut Oulussa tämän kuun lopussa, varsinaisesta opiskeluaiheesta kerron hieman myöhemmin, mutta vatsanpohjassa on tällä hetkellä perhosia vaikka muille jakaa!

Miten teidän vuosi on alkanut?

Lähetä kommentti

Newest
  • Newest
  • Most popular
  • Notables