Kysymys-vastauspostaus 4/4: Hyvinvointi, terveys & lifestyle

Lifestyle

1) Mitä valokuvausopinnot ovat tähän mennessä antaneet sinulle?

Tähän voisi vastata erittäin laajasti, mutta en sitä nyt tee, koska teemasta on tekeillään isohko artikkeli. Lähdin hakemaan koulusta ennen kaikkea teknistä osaamista, sillä en kokenut olevani noilta osin kuvaajana lähellekään siinä pisteessä, jossa haluaisin olla. Kuluneiden seitsemän opiskelukuukauden aikana silmäni on todella avattu kuvaamisen tekniselle puolelle, mutta ei vielä sille toiselle tärkeälle osalle, eli ilmaisulle. Tähän mennessä olen oppinut käyttämään kameraani paremmin (oppimaan sen ominaisuuksia), tiedän mitkä ovat teknisesti hyvän valokuvan periaatteet ja mikä merkitys kuvankäsittelyllä on valmiiseen kuvaan. Toivon, että taiteellinen ilmaisu saa jatkossa enemmän tukea ja erityishuomiota, sillä se on tähän mennessä ollut ymmärrettävästi vielä aika taka-alalla. Kuka tahansa voi oppia teknisesti lahjakkaaksi kuvaajaksi, mutta sen lisäksi on oltava myös näkemystä, silmää ja ymmärrystä sille mitä kuvaa. Meillä on hieno opiskeluryhmä, jossa on ihmisiä todella monista eri ikäluokista ja ammattikunnista. Olen löytänyt heistä muutaman samankaltaisen, joiden kanssa teemme parhaillaan jonkin verran yhteistyötä omien alojemme ammattilaisina. Se on tosi hieno juttu!

2) Oletko ajatellut luennoida tai pitää koulutus/infotilaisuuksia blogin aiheista; kauneudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista?

Vuosina 2012-2014 pidin aika paljon luentoja ja koulutuksia blogini aiheista. Meillä oli Arctic Warriorsin Katja Misikankaan kanssa yhdessä koostettu Heivaa ylimääräiset kemikaalit -luentosarja (ja radio-ohjelma), joka koostui kolmesta osa-alueesta: ruokavaliosta, suoliston hyvinvoinnista ja kosmetiikan kemikaaleista. Tälläkin hetkellä luennoin tilauksesta, mutta se ei ole päätyöni enkä siitä sellaista haluakaan. Koen mielekkäämmäksi toimia verkon tällä puolella sisällöntuottajana, valokuvaajana ja konseptisuunnittelijana – nämä vastaavat eniten niitä työni osa-alueita, jotka koen vahvuuksikseni ja jotka saavat minut innostumaan työstäni.

Terveys & hyvinvointi

3) Parhaat luonnonmukaiset vinkit flunssan nujertamiseen?

Jos tuntuu, että meinaan sairastua tai olen jo sairastunut flunssaan, otan käyttöön luomuvalkosipulin, tuoreen inkiväärin ja pastöroimattoman hunajan. Valkosipulin eteeriset öljyt tappavat bakteereja ja viruksia. Tuore inkivääri yhdessä kuuman veden kanssa rauhoittaa ärtynyttä kurkkua ja lievittää kipua. A. Vogelin Echinaforce -suihke on luottotuotteeni flunssassa, koska se rauhoittaa kurkun ärsytystä. Kuljetan tätä suihketta itse asiassa laukussani ihan aina, koska se boostaa immuunipuolustusta ja raikastaa myös hengitystä.

Carmolis-tipat ovat astetta tujakampia, ne rauhoittavat kipeää kurkkua, sopivat höyryhengitykseen ja avaavat tukkoista olotilaa, etenkin silloin kun yskittää koko ajan. Tippoja voi sekoittaa kuuman veden kanssa ja juoda teenä tai laittaa . Jos flunssa uhkaa mennä poskionteloihin, turvaudun homeopaattisiin Hepar Sulfuris D30 -rakeisiin. Olemme jo tosi monena vuonna saaneet väistettyä poskiontelotulehduksen näillä, vaikka poskia on tykytellyt todella kipeästi. Löydät lisää flunssan luonnolliseen selättämiseen postauksestani Flunssapotilaan 9 vinkkiä parempaan sairasteluun.

4) Mitä mieltä olet ayurveda tms. hoidoista… hömppää vai hyötyä?

Olen käynyt ayervedalääkäri Pardaman Sharmalla täällä Rovaniemellä vuonna 2010 ja lukenut intialaisesta lääketieteestä paljon myös itsenäisesti. Suhtaudun ayervedaan kuten kiinalaiseen lääketieteeseenkin: molemmissa on paljon vanhaa, alkukantaista terveyteen liittyvää viisautta sekä fiksuja ohjenuoria meille nykyajan stressaantuneille ihmisille ja uskon, että moni olisi noita hyvinvointiperiaatteita noudattamalla rennompi ja terveempi.

Erityisesti arvostan näiden suuntausten suhtautumista ihmiseen psykofyysisenä kokonaisuutena, jossa tunteet ja fyysinen terveys eivät ole kaksi erillistä asiaa, vaan yhteisten elämänkokemusten, luonteen, asenteen ja tapojemme summa. Uskon näiden vanhojen lääketieteen alojen ajatukseen siitä, että elämässä kokemamme hyvät ja huonot asiat, tunnelukot tai traumat ilmenevät meissä erilaisina fyysisinä tai psyykkisinä oireina ja toipuaksemme tarvitsemme rehellisyyttä nähdä itsemme kokonaisina – ei vain kipuna, ajatuksina tai tunteina. Länsimaalainen lääketiede suhtautuu em. vaivoihin paljon suoraviivaisemmin ja sulkee mielestäni liian voimakkaasti pois kehon ja mielen yhteyden erilaisten sairauksien ja oiretilojen synnyssä.

Ayervedan kehotyypin määrittelyn kautta olen ymmärtänyt paljon omasta kehostani, sen toiminnasta ja siitä minkälainen elämäntyyli sekä ruokavalio tasapainoittavat oloani. Kehotyyppini on ayervedan mukaan pitta ja pittan luonnekuvaus ei voisi enää omalla kohdallani osuvammaksi muuttua (kiinalaisen lääketieteen mukaan olen vastaavasti tuli, jolla on samat ominaisuudet).

Loppuun tiivistäisin näkemykseni siten, että koen nämä vanhat lääketieteet hyödyllisiksi siinä mielessä, että ne pyrkivät kehon ja mielen tasapainoon, näkevät niiden välisen syy-seuraussuhteen ja kannustavat rauhalliseen elämäntyyliin. En pidä mitään vanhoja lääketieteitä ainoana totuutena kuten en pidä länsimaalaistakaan, vaan sovellan niitä elämääni niissä puitteissa kuin koen niiden ohjeet henkilökohtaisesti toimiviksi ja sopiviksi.

Homealtistus, stressi ja kodin puhdistusaineet

5) Paljon puhutaan pitkäkestoisen stressin haitallisesta vaikutuksesta, mutta harvemmin annetaan mitään konkreettisia neuvoja. Itse kärsin pitkittyneestä stressistä ainakin toista vuotta enkä saa sitä omin avuin poistumaan. Pieniä askelia olen yrittänyt ottaa, mutta mainittavia apuja ei ole tullut. Tiedätkö jotakuta aiheen asiantuntijaa tai muuten erinomaisia vinkkejä? Onkohan tämä tarpeeksi lähellä blogisi aihepiiriä?

Stressi tuntuu olevan nykyään niin sisäänrakennettua, ettemme edes usein huomaa sen vaikutuksia – emme tiedä keitä tai mitä olemme ilman stressiä, aivan kuin se olisi niitattu meihin kiinni. Stressin, erityisesti pitkittyneen sellaisen, taustalla voi olla todella monenlaisia syitä – mahdollisesti jokin vanha kokemus, tunnelukko tai trauma, joka oirehtii kehon kautta, jos sitä ei ole huomannut tai kyennyt käsittelemään muutoin. Henkilökohtainen ei-ammattilaisen suositukseni on etsiä kokenut psykoterapeutti, jonka kanssa kemiasi kohtaavat – usein on helpompaa palastella näitä asioita ulkopuolisen kanssa ja heillä on ammattilaisina runsaasti kokemusta sekä taitoa nähdä asioiden taakse, saada meidät oivaltamaan ja huomaamaan piiloon jääneitä tunteita sekä kohtaamaan niitä silloin, kun olemme itse siihen valmiita. Näen, että stressi on aina oire jostakin – mutta mistä, se täytyy jokaisen itse selvittää.

6) Lisäksi voisin kysyä sellaista, että onko sulla mitään kemikaaliyliherkkyyksiä, ja jos on, niin millaisia ja miten se vaikuttaa sun arjen rutiineihin?

Silloin kun altistuin homeelle todella pahasti vuonna 2008, en kestänyt noin vuoteen mitään hajuvesiä, tupakanhajua, voimakkaasti tuoksuvia pesuaineita tai muita tuoksuja. Voisi sanoa, että olen käynyt kolkuttelemassa kemikaaliyliherkkyyden ovella moneenkin otteeseen, mutta saanut aina ajan kanssa itseni toipumaan altistuksen välttämisellä sekä ruokavalion ja luonnollisten lisäravinteiden avulla. Toisinaan saan nykyäänkin hengenahdistusta ja keuhkoni kipeytyvät tietynlaisista voimakkaista (synteettisistä) parfyymeista tai pyykinpesuaineista, mutta yleisesti ottaen olen varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana alkanut sietämään paremmin tuoksuja. Arjen rutiineihin tuoksuasia vaikuttaa vielä toistaiseksi siten, että otan aina varalta omat petivaatteet kyläpaikkoihin mukaan tai jos joku matkustaa pidempiä matkoja meidän autossa, mainitsen herkkyydestäni ja pyydän, etteivät kyytiläiset käyttäisi voimakkaita hajusteita.

7) Millaisia kodinhoitoon tarkoitettuja aineita käytät? Onko esim. tiskiaineena jotain ekologisempaa kuin fairy marketin hyllyltä?

Pyykinpesuaineena käytän pääasiassa hajusteetonta ja fosfaatitonta Lumme-pesuainetta, keittiössä meillä on käytössä Methodin tiivistetty pesuaine ja pesusuihke. Kahdelle jälkimmäiselle olen etsimässä luonnollisempaa korvaajaa.

8) Itse hukun sähköpostitulvaan, koen ajanhallinnan karkaavan ulottumattomiin. Olen luvannut tärkeille ihmisille asioita ja unohtanut ne, muistaakseni laitoin ne puhelimen kalenteriin, mutta ilmeisesti unohdin tallentaa, enkä saanut muistutusta. Kamala tunne! Kerro miten hallitset ajankäyttöäsi ja sähköpostiasi, minä en tiedä miten pysyn oman elämäni ohjaksissa jottei sähköposti ja ajankäytön hallitsemattomuus vie minua mukanaan.

Ymmärrän! Pari vuotta sitten olin tilanteessa, jossa sähköpostitulva oli aivan käsittämätön, koska kommunikoin ihmisten kanssa, jotka eivät tajunneet, ettei sähköposti ole tarkoitettu kaikkien asioiden hoitamiseen. Palastelisin sinuna paperille tärkeät asiat ja miettisin mistä voin karsia. Kuulostaa nimittäin siltä, että nyt asioita on hoidettavana kerralla liikaa ja oma kovalevysi on kovilla? On inhimmillistä unohtaa, mutta jos se on toistuvaa, kannattaa oikeasti pohtia mikä tähän tilanteeseen on ajanut ja tehdä jotain omien (työ)rutiinien raiteilleen palauttamiseksi.

Ajankäytöllisesti minusta on ihan aina fiksumpaa mieluummin soittaa parin minuutin puhelu kuin näpytellä pitkä sähköpostiviesti, jonka sanamuotojen ja sisällön miettimiseen menee paljon kallisarvoista aikaa. Tämä on oikeasti auttanut säästämään aikaa todella, todella paljon. Toinen tärkeäksi kokemani juttu on se, ettei sähköpostilla päivystä koko päivää tai tarkista sitä alituiseen, vaan keskittää meilin avaamisen sellaiseen ajankohtaan, jolloin on varannut aikaa myös vastaamiselle ja hoitaa kaiken kerralla.

Joka viikon alussa teen Trelloon To do -listan, jossa on jaoteltuna tärkeät, semi-tärkeät ja kiireettömät asiat omiin lokeroihinsa. Yliviivaan/poistan noita taskeja sitä mukaa kun saan asioita valmiiksi – tämän avulla pysyn hyvin kartalla siitä missä mennään ja lista on myös helppo jakaa tarvittaessa muiden tiimiläisten kesken.

Lue myös:

Rakkaudesta pitkiin aamiaisiin

Yrittäjyystarinani ja 8 x vinkkiä onnistuneeseen yrittäjyyteen

Vuoden luetuimmat jutut

anna

Moikka!
Ei liity tähän postaukseen, mutta kiitos siitä(kin). Pidän sun blogista todella paljon, vaikken oo ikinä aiemmin kommentoinut.
Koitin etsiä sun blogista, oisko ollut ravintola/kahvilasuosituksia Rovaniemellä, mutten löytänyt....tuun viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa sinne....aamupalasuosituksesi löysin ja sinne oon menossa, mutta vielä tarttis lounaat, illalliset ja parit kaffit :))

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moikka Anna!

Kiitos paljon sanoistasi, lämmittävät mieltä kovasti :) Suosittelen testaamaan ajan puitteissa seuraavia kahviloita/lounaspaikkoja, listasin tähän vain omat suosikkini, muitakin löytyy:

Kahvilat/lounaat:

• Bar Cafe 21 - salaatteja, suolaisia ja makeita vohveleita, gelatoa, erilaisia kakkuja. Tosi raikas ja urbaani sisustus, keskeinen sijainti Rovakadulla. Runsaasti asiakaspaikkoja, mutta voi silti olla lounasaikaan aika täynnä.

• Kahvila Kauppayhtiö - kaupungin parhaat burgerit ja salaatteja. Täällä on ihana henkilökunta ja omaperäinen vintage-sisustus.

• Ravintola Roka - street food -tyylistä ruokaa (myös salaatteja, risottoja ym.), ihana, pienehkö, rento ja tunnelmallinen rafla, jonne kannattaa suunnata myös illalliselle.

• Wakkanai Sushi - kaupungin parhaimmat sushit, kaunis miljöö.

Illallispaikat:

• Arctic Boulevard - fine dining -ruokaa lappilaisilla raaka-aineilla höystettynä. Erittäin miellyttävä miljöö.

• Ravintola Nili - erittäin klassinen lappilainen rafla, jossa tarjolla perinteisiä, mutta pieteetillä valmistettuja ruokia.

• Sky-hotelli - kaupungin paras fine dining -ravintola upealla näköalalla.

Toivottavasti nämä auttoivat hieman :)

Vastaa
anna

Oioi, kiitos tuhannesti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Green Beauty Awards 2015: Vartalon-, ja käsienhoito
Suojaa ihosi luonnonkosmetiikan parhailla aurinkosuojatuotteilla
Pienen koiran riemua
Postikortteja Portugalista