Yrittäjän päivä, eli tarinani ja 8 x vinkkiä onnistuneeseen yrittäjyyteen

Tänään vietetään yrittäjien päivää ja koska olen itsekin kuulunut tuohon joukkioon jo vuodesta 2011, koin että olisi kiva jakaa muutamia ajatuksiani, tärkeimpiä oppejani sekä vinkkejäni aiheeseen liittyen. Postauksen aluksi kerrottakoon, että työskentelen jossain luovan ja teknisen alan välimaastossa, mutta juttu on kirjoitettu pääasiassa luovan työn onnistumisen näkökulmasta – teknisyyttä silti unohtamatta.

Pääasiassa kirjoitan, valokuvaan, kehitän reseptejä, teen sisältömarkkinointia ja sosiaalisen median markkinointia. Kommenttiosiossa saa esittää kysymyksiä aiheeseen liittyen, varsinkin jos olet perustamassa yritystä ja kaipaat vertaistukea tai käytännön neuvoja. Kuvat ovat yritystaipaleeni varrelta.

Mistä kaikki sitten alkoi?

yard_garden_yellowmood 7yrittajyys-entrepreneur-hannamarirahkonen

Perustin blogitöitä varten toiminimen 2011 tammikuussa. Olin 21-vuotias ja innoissani tästä isosta askeleesta. Samaa ei voi sanoa työvoimatoimistosta, joka teilasi yritysideani täysin. Minun käskettiin mennä oikeisiin töihin ja sanottiin, etten voisi hakea starttirahaa tai mitään muutakaan tukea, koska niitä ei kuitenkaan myönnettäisi minulle. Onneksi en antanut periksi, vaikka kaikki ainekset luovuttamiseen olisivat olleet kasassa. Rahoitin yritystoimintaani muutamien vuosien ajan täysin omasta pussistani ja ostin aina tilaisuuden tullen kalliita työvälineitä kuten kameran, tietokoneen ja tehosekoittimet. Vuosien varrella tuosta perustamastani pienestä toiminimestä on kasvanut itselleni päätoiminen työ, jossa voin toteuttaa monipuolisilla tavoilla osaamistani.

Alussa töitä ja pyyntöjä riitti. Sanoin kaikkeen kyllä ja lopputuloksena oli se, että väsyin ihan totaalisesti. Tämä oppitunti ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä yrittäjyysvuosien varrella olen sisäistänyt tämän kokemuksen kautta ennen kaikkea sen, ettei kukaan kestä määräänsä enempää tekemistä ja että on parasta pysähtyä ennen kuin pää on kolahtanut seinään. Ennakoinnista ja oman hyvinvoinnin vaalimisesta ei puhuta turhaan varsinkaan meidän yrittäjien kohdalla. Työhön uppoaa helposti liikaa aikaa ja yrittäjänä olisi ja on helppoa lipsahtaa työnarkomaanin rooliin.

gardening_kauniistikotimainen_yellowmoodgarden7gardening_kauniistikotimainen_yellowmoodgarden3

Yksinyrittäjän arki voi olla varsinkin alkuun väsyttävää, sillä aivan kaikki asiat ovat yhden ihmisen harteilla ja alussa edessä on paljon uutta paperityötä. Olet itsesi taloudenhoitaja, työntekijä, työterveyshoitaja, pomo, yhteistyökumppani, aikatauluttaja ja tsemppaaja.

Olet se, joka huolehtii että rahaa on senkin jälkeen, kun olet maksanut lain vaatimat ALV-maksut, työeläkkeet ja ennakkoverot. Olet se, joka päättää missä menee raja jaksamisen suhteen ja osaa sanoa tarvittavissa paikoissa ei, jotta olet työkunnossa vielä vuodenkin kuluttua. Mutta kun näiden asioiden kanssa pääsee sinuiksi, eli ne muuttuvat toistojen myötä rutiiniksi, arki helpottuu paljon ja voit keskittyä työhösi.

Jos yrittäjä tekee töitä koko ajan työajan ulkopuolellakin eikä voi pitää lomia, koska on niin ”kiireinen”, on tehnyt jotain väärin. Alussa rutiinien luomiseen menee toki aikaa, mutta usein yrittäjyys ei ole niinkään kiinni siihen käytetystä tuntimäärästä, vaan siitä miten tunnit käyttää.

halography1451

Yrittäjäurani alussa aloin työskennellä blogialalla. Ala oli juuri syntynyt Suomeen eikä mistään oikein saanut silloin vertaistukea tai apua. Palkkiot olivat huonoja ja yhteistöitä vähän. Haastavuus oli kuitenkin hyväksi: olin oma-aloitteinen ja opin paljon itse tekemällä. Toki monet asiat on tullut opiskeltua kantapään kautta ja omalla sisulla, mutta ehkäpä juuri niiden asioiden ansiosta olen tässä enkä työvoimatoimiston kortistossa yhtenä työttömänä. Varsinkaan uusilla aloilla kukaan ei ole hetkessä ammattilainen, vaan edistymisen eteen pitää nähdä vaivaa ja siihen puolestaan tarvitaan aitoa innostusta valitsemaansa alaa kohtaan.

Itselleni yrittäminen on jatkuvaa uuden oppimista, sillä koen tärkeäksi säilyttää mielenkiinnon siihen mitä teen. Tässä auttaa uusien näkökulmien sekä kehitysideoiden keksiminen, se ettei tyydy ajattelemaan asioita aina vain samaa polkua pitkin, vaan pohtii mitä tapahtuisi jos kokeilisikin toista tyyliä. Yrittäjyyttä varten pitää olla luonnetta eikä se sovi kaikille, mutta ei se ole toisaalta asia, jota kannattaa pelätäkään, jos takataskussa on osaamista.

halography_rovaniemi_valokuvaus_hannamarirahkonen (3)

Harva meistä säilyy viittä, kymmentä, saatika kahtakymmentä vuotta samanlaisena persoonana – sama pätee yrityksen pyörittämisessä. Yrittäminen vaatii eri tavalla oma-aloitteisuutta kuin jollekin muulle töiden tekeminen.

Mielestäni yrittäjän ei tarvitse osata kaikkea ennen yrityksen perustamista – kehitystä tarvitaan olipa takana kouluja tai ei. Tietty ammatillinen osaaminen on toki elinehto, mutta valmis ei tarvitse olla. Jokaisen uuden taidon omaksuminen vaatii yleensä alleen useita toistoja sekä mahdollisia epäonnistumisia, jotta voi sanoa tulleensa työssään ja sen eri osa-alueissa erittäin hyväksi. Kokemus tuo viisautta ja varmuutta sekä tietoisuutta omista heikkouksista sekä vahvuuksista, jolloin omaa yritystä on helpompi kehittää.

yellowmoodhome_interior 0006

Toisin kuin usein ajatellaan, itsenäisesti tehtävän työn onnistuminen ei ole kiinni vain itsekurista, vaan jostain paljon suuremmasta – nimittäin aidosta innostuksesta siihen mitä osaa, minkä tekemisestä nauttii ja missä haluaa kehittyä. Tiedän, etten voisi olla yrittäjä muilla aloilla, sillä mielenkiintoni ei riittäisi.

Kysyn itseltäni säännöllisin väliajoin mitä haluan aidosti tehdä. En ole yhden projektin nainen, kaipaan toimintaa ja siksi teen mielelläni muutamia erilaisia juttuja. Kirjoitustyöt ovat yksi tärkeä tapa ilmaista luovuutta ja saada iloa elämäni pienistä yksityiskohdista, jotka saattaisivat muuten pyyhkiytyä muistista.

Valokuvaaminen on mukana hyvin tiiviisti ja koulutukseni seurauksena siitä tulee varmasti päätyöni ja tulonlähteeni. Yrittäjyyden rikkaus on itselleni siinä, ettei tarvitse keskittyä vain yhteen aiheeseen tai taitoon, vaan voin toteuttaa useampia taitoja osaamiseni puitteissa.

yellowmoodkitchen_gogreen_rawcake_foodphotography 0030

Kotona työskentely herättää usein kysymyksiä siitä miten ohjaan itseäni työssäni tai miten saan päiviini ryhtiä. Käytäntö on opettanut minulle muutamia hyviä tapoja, joiden avulla työt saa tehtyä tehokkaasti kotonakin. Tässä niistä muutama:

1. Maanantai on luvan kanssa rauhallinen päivä. Kuulostaako absurdilta? Olen halunnut rikkoa Karvisen maanantaimyytin ja mielestäni onnistunut siinä. Minusta on kiva aloittaa viikko rennosti, koska se lisää työtehoani. Siksi maanantai on rennohko suunnittelupäivä, jolloin listaan asiat, jotka pitää tehdä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Mietin postausaiheita, sovin tapaamisia ja brainstormaan. En ole ollut tämän muutoksen seurauksena yhtään sen vähemmän tuotteliaampi, itse asiassa tehokkuuteni on kasvanut, kun olen tajunnut tämän itselleni merkittävän muutoksen tärkeyden.

(Ylipäätään päiväni alkavat parhaiten, kun saan aloittaa ne rauhassa. Arkisin herään aikaisin, mutta en sovi aamuille koskaan tapaamisia tai puhelinpalavereita (ellei ole aivan pakko), vaan herään rauhassa uuteen päivään, syön aamiaisen, juon kahvin, käyn koirieni kanssa lenkillä ja aloitan työt rauhassa.)

2. Asiat ylös heti. Olen kokenut, että alan stressaamaan, jos asiat eivät ole ylhäällä, vaan ne poukkoilevat ajatuksissani sinne tänne. Siksi listaan uudet ideat tai muut hoidettavat asiat ylös heti, kun ne tulevat mieleeni. Muutoin ne unohtuvat helposti ja alkavat kerryttää turhaa huolta. Käytän pääasiassa iPhonen muistutukset-ohjelmaa, johon voi tehdä kätevästi erilaisia listoja.

3. En lue meilejäni heti aamulla. Käytän aamut parhaat tunnit ideoimiseen, kirjojen lukemiseen, kirjoittamiseen tai suunnittelemiseen. Monet lifestyle-yrittäjät puhuvat aamutoimien merkityksestä työpäivälle sekä priorisoimisen tärkeydestä. Sampo Sammalisto on listannut loistavalle Viisaampaa työtä -sivustolleen kolme syytä olla lukematta sähköposteja aamulla ja vastavuoroisesti hän kertoo myös kuinka työpäivä kannattaa aloittaa. Suosittelen lukemaan, mikäli aihe kiinnostaa!

4. Tauot. Pidän taukoja sen verran kuin tuntuu hyvältä, en silti lorvaile. Taukoon saattaa sisältyä vähän kodin siivoamistakin, mutta yleensä ajoitan sen työajan ulkopuolelle.

5. Syön lounaan ruokapöydän ääressä, en tietokoneella. Pieni asia, joka katkaisee töitä kivasti ja auttaa keskittymään käsillä olevaan asiaan.

6. Työpäivällä on loppu. En tee töitä enää sen jälkeen, kun puolisoni tulee kotiin. Illat ja viikonloput ovat vapaita, silloin teen ihan muita asioita. Miten työstä voi innostua, jos se olisi koko ajan läsnä?

Mitä tulee menestykseen, en mittaa sitä pelkästään rahassa, vaan siinä, että olen kyennyt rakentamaan työpaikan, jossa minulla on hyvä olla ja joka auttaa minua elämään arkeani mahdollisimman hyvillä mielin jatkuvan työstressin sijaan.

Italian Vegetable Pie (glutenfree) by Yellow Mood Kitchen

Postaus on jatkunut jo todella pitkäksi, mutta jaan vielä lopuksi kahdeksan käytännön vinkkiäni yrittäjyyttä harkitseville. Nämä pienet ohjeet ovat auttaneet ainakin itseäni naisyrittäjyyteni taipaleella. Toivottavasti niistä on hyötyä mahdollisimman monelle muullekin!

1) Tee pohjatyöt kunnolla

Nyt en tarkoita TE-toimistossa tehtäviä syväluotaavia suunnitelmia, jotka eivät useinkaan toteudu kovin realistisesti, vaan sen miettimistä minkä tekemisestä juuri sinä nautit, missä olet hyvä ja missä asioissa haluaisit kehittyä. Mihin asiaan sinulla riittää inspiraatiota, onko niitä asioita kenties useita? Miten sinun ammattitaitosi auttaa asiakkaitasi? Ajattele laatikon ulkopuolelta äläkä ajattele, ettet voisi tehdä villejä ratkaisuja. Haastattele itseäsi säännöllisin väliajoin: ostaisinko palveluitani? Miksi ostaisin tai miksi en? Mihin suuntaan haluan yritystäni viedä? Mieti ennen kaikkea sitä, mikä tekee sinun yrityksestäni erityisen — sinun näköisesi.

2) Yrittäjäksi voi edetä myös pienin askelin

Aloitin oman yrittäjänpolkuni päivätyöni sivussa. Sain rakentaa yritystoimintaa samalla, kun taloudellinen puoli oli kuitenkin turvattu. Jotkut hyppäävät yrittäjän kenkiin suoremmin ja ottavat isot lainat, mutta itse koin tämän hitaamman tavan turvallisemmaksi ja luonteelleni sopivammaksi. Jäin päivätöistä pois alle vuosi yrityksen perustamisen jälkeen.

3) Ole avoin ja verkostoidu

Sano kyllä asioille, ihmisille, tilaisuuksille sekä riskeille, jos ne ovat sinusta aidosti kiinnostavia. Koin itse yritykseni alkuaikoina erittäin hyödylliseksi kulkea erilaissa tilaisuuksissa ja kokeilla yhteistöitä avoimesti. Paitsi että sain rakennettua elintärkeitä verkostoja, löysin myös vertaistukea ja ihmisiä, joilta voi kysyä apua. Nykyään on helppo sanoa epäkiinnostaville projekteille suoraan ei – se on molempien osapuolien ajan sekä resurssien kunnioittamista.

4) Moka on lahja, uskalla epäonnistua!

Jos on kerran juossut päin seinää, se kannattaa muistaa ennemminkin kultaisena opetuksena kuin epäonnistumisena. Teatteripiireissä sanotaan, että moka on lahja ja tuo kyseinen lause sopii myös yrittäjien elämään. Jokainen epäonnistuminen vie kohti suurempaa ymmärrystä siitä mikä kannattaa, mikä ei ja mistä olet kiinnostunut tai et ole.

5) Hanki luotettava ja osaava kirjanpitäjä

Kirjanpitäjän hankkiminen on osoittautunut kullanarvoiseksi asiaksi ihmiselle, joka ei nauti liiallisesta laskemisesta. Hyvä kirjanpitäjä voi tuntua kalliilta investoinnilta, mutta maksaa itsensä taatusti moninkertaisesti takaisin ammattitaidollaan. Kestän juuri ja juuri sen kuittisamban, jota joudun hoitamaan nyt ja maksan kirjanpitäjälle enemmän kuin mielelläni siitä, että hän huolehtii tarkkuutta vaativat laskemiset sekä vähennykset puolestani. Tämän avulla voin keskittyä siihen mitä osaan parhaiten, eli oman työni tekemiseen.

6) ”Kaikki laillinen liiketoiminta”

Jos sinusta tuntuu, että voisi olla mahdollista että haluat laajentaa osaamistasi/työalaa yrityksessäsi nyt tai 10 vuoden kuluessa, muista kirjoittaa yrityshakemukseen alan kohdalle taikalause Kaikki laillinen liiketoiminta. (Tämä pätee ainakin toiminimeen, osakeyhtiöstä en osaa sanoa mitään). Itselläni on pääalana Taiteellinen luominen ja lisäksi kaikki laillinen liiketoiminta.

Otetaan esimerkki. Oletetaan, että perustat siivousyrityksen. Vuoden päästä haluatkin alkaa maalaamaan tauluja ja myymään niitä sivussa. Jos et ole ilmoittanut hakemuksessa haluavasi harjoittaa kaikkea laillista liiketoimintaa, joudut perustamaan lisätoiminimen, joka maksaa ja josta joutuu teettämään erillisen kirjanpidon = enemmän kuluja sekä paperityötä. On tietysti tilanteita, joissa yhden alan yrityksen perustaminen kannattaa, mutta en mene niihin tässä sen enempää.

7) Älä jumita kotiin, vaan kehitä osaamistasi

Varsinkin omalla alallani on välttämätöntä kehittää omaa osaamista esimerkiksi markkinoinnin ja muiden teknisten asioiden suhteen, jotta pysyy kärryillä. Ala menee nopeasti eteenpäin. Selvitä missä järjestetään alallesi vaadittavia kursseja tai koulutuksia ja pohdi olisivatko ne hyödyksi. Kursseilla tapaa myös samanhenkisiä ihmisiä, verkostoituu ja saa uudenlaisia näkökulmia ja innostusta omaan työhön. Nykyään on tarjolla myös verkkokursseja, jotka eivät vaadi pitkiä matkustuksia tai hotelliyöpymisiä.

8) Ole oman alan asiantuntijuutesi lisäksi markkinoinnin asiantuntija

Nykyisessä taloustilanteessa harvalla alalla pärjää ilman osaavaa markkinointia. Tämä koskee varsinkin kaikkia meitä, jotka työskentelemme verkossa. Opiskele sosiaalisen median markkinointia, sisällöntuottoa ja hakukoneoptimointia. Jos et osaa, osta palveluja yrityksiltä, jotka tekevät näitä asioita työkseen. Kouluttaudu, uppoudu, kokeile ja pysy kehitysvirran mukana. Yristystäsi ei ole olemassa, jos et näy verkossa ja osaa markkinoida sitä oikeilla tavoilla.

Kuulisin mielelläni kommenttiosiossa onko ruudun sillä puolen yrittäjiä? Millainen sinun yrityspolkusi alku oli? Mitä vinkkejä sinä antaisit muille? 

alpa-symppis-ekovaate-alpakka-villaneule 7

Olen kirjoittanut yrittäjyydestä ja sen lieveilmiöistä lisää seuraavissa postauksissa:

Hei hei mitä kuuluu, eli yrittäjän lomalle jäämisestä

Mietteitä ruokakuvauksen kulisseista

Miten järjestää aikaa unelmille (kuten kesälomalle)

Yrittäjän rutiineista ja työhyvinvoinnista

Ajatuksia yrittäjän työhyvinvoinnista

Anna-Kaisa

Hannamari, olet niin inspiroiva ihminen! Luen blogiasi aktiivisesti ja ihailen aina tapaasi katsoa asioita, kirjoittaa ajatuksistasi ja kuvata maailmaa. Olen itse haaveillut yrittäjäksi (edes osapäiväiseksi) ryhtymisestä mutta vielä ei ole sisu antanut periksi eikä tilanne tuntunut oikealta. Kirjoittamisen hallitsevia yrittäjiä on maa pullollaan, joten pitäisi keksiä jotain, millä erottua. Onneksi aikaa on ja suunnitelma muhii koko ajan päässä. Ehkä tilaisuuskin vielä tulee! Sitä odotellessa selaan taas vähän kaunista blogiasi.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Yrittäjyys on iso päätös ja sitä on kyllä tosi hyvä harkita kerran jos toisenkin, mikäli päätös yhtään epäilyttää. Ja jos töitä riittää ilmankin omaa yritystä niin tilannehan on tosi hyvä :) Kyllä ne ideat ja ajatukset sieltä ajan kanssa jäsentyvät oikeaan muotoon, on hyvä ettei tee hätiköityjä päätöksiä. Yrittäminenkään ei ole oikotie onneen, se vaatii aluksi aika paljon pohjatyötä ja verkostojen luomista.

Olen tosi otettu siitä, että olet löytänyt jutuistani inspiraatiota. Se on tosi paljon sanottu, kiitos hurjasti! <3

Vastaa
Anna-Kaisa

Totta, tilanne on varsin hyvä. Haaveissa siintää aika, jolloin olisin osapäiväinen ope ja täyttäisin loput palkkapussistani esimerkiksi kirjoitus- ja metsänhoitohommilla. Saa nähdä, toteutuuko tämä ajatus joskus :)

Tiinatuulia

Minulla on ollut toiminimi unelmieni nimellä pöytälaatikossa vuoden, ja nyt olen päivätyöni ohella vihdoin rohjennut aloittaa keikkaluontoisen yrittämisen- ja ensimmäinen sopimus oman yrityksen piikkiin onkin kirjoitettu :) työskentelen luovalla alalla, ja saan onnekseni tehdä oman toiminimeni juttuja myös osaksi päätyöni konttorilla, joten tämä sivutulonlähde alkaa toivottavasti muotoutua pikkuhiljaa purosta joeksi, jonka voimalla voin jonakin päivänä elättää itseni ja luoda urani kokonaisuudessaan :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Onneksi olkoon Tiinatuulia! Järjestely kuulostaa täydelliseltä ja turvalliselta, uskon myös että ajan myötä voit rakentaa toiminimestäsi itsellesi päätyön. Kiitos kommentistasi :)

Vastaa
Tuija Rajala

Minä en ole yrittäjä. Mutta mielenkiinnolla luin tekstisi. sukulaisissa ja ystävissä on heitä, ei niin kovin helppo työ.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiva, että luit :) Yrittäjyydessä on omat haasteensa, mutta mielestäni niistäkin on hyvä puhua avoimesti, jotta yrittäjyyteen liittyviä ennakkoluuloja saataisiin puretuksi.

Vastaa
Jonna

Oi mikä blogilöytö! Älyttömästi inspiroivia tekstejä luettavaksi näin aloittelevalle "kevyt yrittäjälle"!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tervetuloa Jonna, kiva että löysit tänne! <3

Vastaa
Eeva

Onneksi löysin blogisi!! Vasta tällä viikolla tosin, joten nyt on luettavaa, mietittävää ja leivottavaa talvi-illoiksi! Olen maatalousyrittäjä, mutta vahvasti on harkinassa toiminimi luovalle puolelle. Tämä oli äärimmäisen innostava ja informatiivinen postaus. Kiitos suuresti! P.S. asian vierestä...Syön tässä samalla raakaa key lime -kakkua. Arvaa vaan, mistä tuli ohje? ;)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tosi ilahduttavaa lukea, että löysit tiesi tänne Eeva :) Toivotan myötäisiä tuulia suunnitelmillesi, jotka koskevat luovaa alaa. Yrittäminen on parhaimmillaan niin mahtavaa, ettei voisi enää kuvitellakaan muuta tekevänsä <3

Vastaa
Pauliina

Aivan törkeää, että sinulle ei myönnetty starttirahaa! Huomaa kyllä, että kuinka Suomi pitää yrittäjiä toisen luokan kansalaisina.

Hienoa, että et antanut periksi ja näytit, että ilman apujakin pärjää.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

No, ilmankin on onneksi pärjätty eikä tämä oma tilanteeni varmasti mikään uniikki ole :) Ainakin se antoi entistä enemmän pontta kulkea omaa tietä kohden.

Vastaa
Sari

Kiitos vinkeistä. Itse olen aloitteleva yrittäjä täältä Imatralta ja kaikki neuvot ovat kyllä tarpeen. Alustavasti on jo katsottuna tilitoimisto sekä liiketilat, mutta paljon on vielä asioita joita pitää ottaa huomioon ennen kuin pyörä lähtee varsinaisesti pyörimään. Itseäkin huolettaa hieman, että tuleeko minusta yrittäjyyden myötä työnarkomaani, jo nyt aikaa työhön uppoaa kyllä aika lailla.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Pedissä pehmeintä pellavaa
Kesän 8 x parasta luonnonkosmetiikan naamiota
Kukkaisvesikylpy Dabban tapaan
Ilo ei asu perfektionismissa