Maailman paras luonnonkosmetiikan ripsiväri peittoaa synteettiset kilpailijansa ja maksaa alle 13 €

Luonnonkosmetiikassa on aina ollut mielestäni neljä isoa haastetta mitä tulee toimivuuteen: deodorantti, kuivashampoo, hiuslakka ja ripsiväri. Kaikki hyvin arkisia tuotteita, mutta toimivuudeltaan sitäkin tärkeämpiä. Ensimmäisen ja toisen löysin kesällä, kun kokeilin Schmidt’sin soodapohjaisia dödöjä ja Rahuan kuivashampoota. Luonnonkosmetiikan hiuslakoista en ole vieläkään innoissani, mutta haastelistani otti vastikään ison edistysaskeleen neljännen tuotteen, eli ripsivärin kohdalla.

Uskallan vihdoin sanoa löytäneeni vuosien etsinnän ja kymmenien kokeilujen jälkeen sen oikean luonnonkosmetiikan ripsiväririntamalta. Olen kokeillut lähes kaiken Kjaer Weisista Zuiihin ja Alima Puresta Lily Loloon sekä Laveraan. Tuntuu, että on ollut aivan sama onko tuote halpa vai kallis – sitä kestävää, tarpeeksi erottelevaa tai kauniisti kerrostettavaa tuotetta ei vain ole löytynyt. Tie on ollut täynnä karvaita pettymyksiä ja vielä enemmän suttuisia silmänalusia. Siksi meikkipussista on löytynyt ihan näihin päiviin saakka markettiripsari, jonka tiedän kestävän ja johon voin luottaa ihan oikeasti.

Jos olet laillani kokeillut luksusluonnonkosmetiikan monta kymppiä maksavat vaihtoehdot aina markkinoiden huokeimpiin saakka, on olemassa vielä yksi vaihtoehto jolle kannattaa antaa mahdollisuus. Se on Avril Organic -ripsiväri, joka on edullisempi kuin moni markettikosmetiikan sisarensa ja maksaa vain 12,90 €.

Edullinen luonnonkosmetiikka raivaa koko ajan isompaa alaa luonnonkosmetiikkakentällä ja olen testannut viime aikoina useampia huokeampia meikkituotteita. Muutamia helmiä olen löytänyt ja tämä on niistä kaikista tähän mennessä ylivoimaisin. Otin kokeiluuni vaatimattoman näköisen Avril-luonnonkosmetiikkasarjan ripsivärin ennakkoluuloisin ajatuksin (syyt kävivätkin jo selväksi yllä) ja näin jälkikäteen en voi tuumata kuin että onneksi otin. Ripsivärin sopivuus on aina toki henkilöstä kiinni – varsinkin kun puhutaan luonnonkosmetiikan vaihtoehdoista – mutta olen kuullut tästä tuotteesta hurjan paljon kehuja muiltakin tyytyväisiltä käyttäjiltä.

Minulla on herkästi kostuvat (mutta ei kovin herkät) silmät ja luonnostaan suorahkot, keskivaaleat sekä lasimaiset ripset, jotka eivät itsessään säväytä, mutta joista saa taivuttamalla ja oikealla ripsivärillä aika näyttävät. Omat ripseni tarvitsevat isohkon harjan, joka erottelee ripset. Muussa tapauksessa lopputuloksena on kamalat mustat ja paakkuiset tyngät. Omaan makuuni ripsiväriä saa olla runsaastikin, kunhan se ei ole paakkuisen näköistä. Siksi minulle on tosi tärkeää, että ripsiväriä voi kerrostaa ilman pelkoa paksuista mustista pötkylöistä. Avrilin harjaosa on todella hyvä, koska se on paksu ja siinä on runsaasti erottelevia harjaksia.

Ripsivärimassan koostumus on kerrassaan maaginen ja luonnonkosmetiikkaripsareiden suhteen ensimmäinen laatuaan, jota voin kerrostaa samalla tahdilla kuin markettiripsiväriä tai ilman pelkoa tynkäripsistä. Tuotteella saa oikeasti todella paljon lisää tuuheutta, sen huomaa taatusti tämän postauksen ennen ja jälkeen -kuvistakin. Alla olevissa kuvissa minulla on ripsiväriä kaksi kerrosta.

Taivutus kestää tämän ripsarin kanssa noin kuusi tuntia ja senkään jälkeen lopputulos ei ole mitenkään tikkusuora, vaan hieman laskenut. Niin käy markettiripsarinkin kanssa, joskin se kestää taivutettuna vielä parisen tuntia pidempään. Muutoin en näe ripsiväreissä yhtikäs mitään eroa kestävyydessä tai ulkonäössä. Avrilin ripsiväri ei varise lainkaan, kestää urheilua ja tihkusadetta, levittyy erittäin hyvin, on miltei heti kerrostettavissa, ei paakkuunnu, ei ärsytä silmiä ja on helppo pestä pois tavallisella meikinpoistoaineella. Voiko täydellisempää olla? Kyseessä on todellakin paras luonnonkosmetiikan ripsiväri.

Ripsiväriä on saatavilla mustana sekä ruskeana. Raaka-ainepohjana on käytetty mm. kasvivahoja, akaasiakumia, ksantaanikumia, kukkauutteita, kasviöljyjä ja alkoholia. Raaka-aineiden luomupitoisuus 19,9% ja luonnollisten raaka-aineiden pitoisuus 98,8%. Seuraavaksi otan kokeiluun sarjan Volume-ripsivärin, jossa on hieman erilainen raaka-ainekoostumus ja eri tavalla muotoiltu harjaosa. Sanomattakin selvää, että odotukset ovat korkealla.

Teille on voimassa jatkuva alekoodi House of Organicin koko valikoimista.

Saatte koodilla ”yellowmood” -10 % alennuksen kaikista ostoksistanne, myös Avrilin ripsiväristä!

Kuvat Tuomas Rahkonen

Kk

Tämä on kans yksi lemppari ripsareista ja toinen on Unen Volume Liner, kannattaa sitäkin joku kerta kokeilla ?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hauska kuulla, että sinäkin olet löytänyt Avrilin ripsarin. Minulla on tuo paljon kehuttu Une vielä testaamatta, täytyy ottaa sekin kokeiluun pian.

Vastaa
Anna-Kaisa

Kiinnostava! Olen jo vuosia vannonut Kanebon 38:n varaan, koska se kestää kaiken mahdollisen. Tämä voisi olla passeli testituote: josko saisin ripsarinkin vaihdettua luonnonkosmetiikkaan...

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kannattaa ainakin kokeilla, koska tämä on ainakin omille silmilleni yksi sopivimmista luonnonkosmetiikan ripsivärivaihtoehdoista ikinä.

Vastaa
Ripsiväriä Villasukissa

Hih, juuri itse kävin hehkuttamassa Avrilin Volume ripsaria blogini puolella! Avril on kyllä vienyt sydämeni aivan totaalisesti! Tämä Le Mascara on taivutuksen pidoltaan parempi, mutta volume-versiolla tulee ehkä vielä hiukan intensiivisemmät ripset. Tästä ominaisuudesta on ollut paljon apua tällä hetkellä, kun ripsissäni on ollut ihmeellistä sulkasatoa käynnissä ja ikäviä koloja on muodostunut. Volumella olen saanut kaikki kolot näppärästi piiloon.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

No sepäs sattui, hyvä että Avril saa palstatilaa - sitä se nimittäin ansaitsee. Korkkaan oman Volume-ripsarin tällä viikolla ja innolla odotan minkälainen tuote se on. Ainakin raaka-aineet ovat tähän Le Mascaraan verrattuna luomupainoitteisempia ja INCI oli muutenkin hieman erilainen.

Vastaa
Tiia

...ja taas lähti tilaukseen :) Olen ihastunut Avrilin huulipunakyniin ja niitä onkin jo "koko sarja" varastossa .
Oletko nähnyt "livenä" tuon Avrilin ruskean ripsarin, onko punasävyinen vai ihan kunnon ruskea?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hieno juttu, uskon että tykästyt tähän :) Ruskeaa en ole valitettavasti kokeillut enkä nähnyt, joten en osaa sanoa sen sävystä tarkemmin. Osaavat kyllä taatusti House of Organicilla vastata asiaan, jos kysyt asiaa heidän verkkokauppansa asiakaspalveluchatista :)

Vastaa
Elluliini

tilasin kokeiluun :) ennen luonnonkosmetiikkaan siirtymistä olin pitkään kanebo (Eli sensai) 38:n käyttäjä. Siitä siirryin Kjaer Weisiin, jota olen käyttänyt nyt kohta parin vuoden ajan tähän päivään asti. KW:n ripsarissa välillä harmittaa sen variseminen poskille, tuotteen vähyys hylsyssä ja toisinaan myös hinta, kun ottaa huomioon ensin mainitsemani seikat. Minulla on kovat odotukset tämän ripsarin suhteen, sillä kaipaan levittyvyyttä, erottelevuutta ja pysyvyyttä. Jos nämä asiat toimivat Le mascarassa kohdallani, jää tuote meikkipussiini. Ensi viikolla lähtee kokeiluun. Luin myös ripsiväriä villasukissa-blogin arvostelun Volume-versiosta. Tulin siihen tulokseen, että kokeilen tätä Le mascaraa ensin, sillä en ole koskaan käyttänyt volume-ripsaria. En ole siis kokenut kaipaavani erityistä volume-ominaisuutta. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan kirjoitustasi myös volume-versiosta, näitä arvosteluja on kiva lukea :)

Vastaa
Ella

Moi!

Oletko testannut Kjaer Weisiä? Mulla se toimii tosi hyvin. Pysyy silmissä, vaikka ne välillä ovatkin märät syystä ja toisesta. Edellinen ripsari vetelee kuitenkin viimeisiään ja ois uusinnan aika. Onko tämä väärti kosteasilmäiselle? Samoista syistä, paitsi mulla KW ei varise, kuin ylläkirjoittanut, kiinnostaisi koklata, mutta jos se leviääkin ensimmäisen vastatuulen tms. aiheuttaman kyyneleen takia, menee rahat ja muovipurkki hukkaan.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Pienet työtoverit
Tervetuloa uudistuneeseen Yellow moodiin!
Nord-T, kaunein teemerkki hetkeen
Kestävän huulimeikin ja kuulaan meikkipohjan salaisuus