Timjami-uunikasvikset fetalla

Postaus sisältää mainoslinkin ja alekoodin Foodinille.

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (7 Of 12)

On siis kevät, ja aika jakaa tuorein kasvisruokabravuurini, joka valmistuu parhaimmillaan 20 minuutissa jos oikein laittaa hösseliksi.

Meidän köökissä juurekset ovat vaihtuneet pikkuhiljaa hieman raikkaampiin kasviksiin ja se tarkoittaa samalla valmistusajan puolittumista. En valita! Vihannesosastolla iskeneen keväthullaannuksen seurauksena olemme kantaneet kotiin selkä vääränä parsakaalta, parsaa, fenkolia, kesäkurpitsaa, selleriä, ruusukaaleja, vihreitä papuja, timjamia, minttua, herneenversoja ja paksoita. On tehty sosekeittoja, mehustettu, paahdettu ja blendattu.

Uunivihannekset ovat meillä niiden päivien ruokavalinta, kun ei keksi oikein mitään syömistä tai on kiire saada ruokaa nopeasti. Tällä kertaa pellille lähti sekoitus punasipulia, parsaa, parsakaalta, purjoa, pitkiä papuja ja kesäkurpitsaa – mikään näistä ei vaadi pitkää kypsymisaikaa, etenkin kun vihannesten on tarkoitus jäädä rapsakoiksi. Kesällä timjami-uunivihannekset valmistuvat joutuisasti myös pihagrillissä vaikka kalapalan kylkeen.

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (3 Of 12) Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla1 2

Tuoreiden vihreiden lisäksi reseptiä varten tarvitsee kolme salaista asetta: puskallisen tuoretta timjamia, laadukasta neitsytoliiviöljyä ja Maillen Dijon-sinappia. Siitä saakka, kun pääsin vuosia sitten ranskalaisen Dijonin makuun, en ole koskenut suomalaiseen sinappiin, joka on lähes poikkeuksetta makeaa. Perinteinen Dijon on sokeritonta sinappia, jossa on potkua ja terävyyttä yhdessä täyteläisyyden kanssa. Maillen sinappi on valmistettu vedestä, sinapinsiemenistä, viinietikasta ja suolasta. Ehkäpä otan asiakseni kehittää oman Dijonin toukokuun edetessä?

Ennen kuin ryhdyt kokkailemaan, jääkaapista on hyvä löytyä myös laadukasta fetaa (yksi sana: Kourellas) ja pinjansiemeniä (myös kurpitsan- ja hampunsiemenet sopivat). Vihannesten maustekastike on valmistettu neljästä raaka-aineesta: oliiviöljystä, Dijon-sinapista, mustapippurista ja merisuolasta. Tämä seos tuo miedon makuisille vihreille kasviksille juuri sopivaa pikanttisuutta ja luonnetta. Mmmmh!

Reseptistä tulee tismalleen yhden ison pellillisen verran syötävää. Jos uunivihannekset haluaa nauttia pääruokana, annoksia riittää kolmelle, mutta jos kasvikset ovat vain lisukkeena, pellillisestä syö helposti 4-6 henkilöä. Suosittelen paistamiseen reipasta lämpötilaa ja kiertoilmatoiminnon käyttämistä, jos sellainen uunistasi löytyy. Kiertoilman ja korkean lämpötilan avulla vihannekset kypsyvät lyhyessä ajassa ja jäävät sopivan rapeiksi. Mikäli sinulla on tavallinen uuni, suosittelen silti hieman normaalia korkeampaa lämpötilaa ja lyhyttä paistoaikaa, mutta tarkkaile kasvisten sävyä paiston aikana, jotta niiden pinta ei kärähdä. Kaunista viikonloppua!

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (11 Of 12) Hyvanruoankirja Hannamari Rahkonen

Hyvän ruoan kirja

Hyvän ruoan kirja (Readme) sisältää yli kahdeksankymmentä vähähiilihydraattista ja ketogeenista reseptiä, joista suurin osa on suolaisia arkiruokia. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia, sokerittomia ja viljattomia – mutta ennen kaikkea isoilla mauilla ladattuja. Kirjoitin Hyvän ruoan kirjan tehdäkseni terveellisesti syömisestä helppoa, kaunista ja hauskaa, auttaakseni minimoimaan turhat köökkistressit ja vetämään mutkat suoriksi oikeissa kohdissa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja tarjoaa yli 300 sivun verran kokonaisvaltaista taide-elämystä upeiden valokuvien, reseptien sekä tarinoiden muodossa. Opetan sinut hapattamaan kausivihanneksia, paistamaan kalan ja kanan oikeaan kypsyyteen, maksimoimaan vaatimattomien kasvisten maut marinoimalla, kuullottamaan ja yhdistelemään makuja uudella tavalla. Tutustu kirjaan tästä!

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (2 Of 12) Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (10 Of 12)

Timjami-uunivihannekset

4 annosta

1 iso kesäkurpitsa
1 iso parsakaali
3 punasipulia
1 purjo
200 g pitkiä papuja
1 vihreä parsanippu
1 timjamipuska
pinjansiemeniä
fetaa

1. Ota iso kulho tai kattila, johon voit kasata leikatut vihannekset. Pese kesäkurpitsa. Leikkaa kannat irti ja leikkaa kesäkurpitsa halki puolesta välistä. Halkaise puolikkaat kesäkurpitsat myös pitkittäissuunnassa ja leikkaa puolikuun muotoisiksi paloiksi.

2. Leikkaa papujen molemmat päädyt pois ja leikkaa sen jälkeen pavut keskikohdasta poikki. Huuhtele parsakaali, leikkaa ylimääräinen kanta pois ja napsi kukinnot kulhoon. Leikkaa jäljelle jäänyt varsi pieniksi kuutioiksi. Kuori punasipulit ja leikkaa neljään osaan.

3. Leikkaa purjosta pois vihreä osa ja pilko koko valkoinen osa ½-1 cm paksuiksi rinkuloiksi. Leikkaa parsojen kannoista pois 2-3 cm ja kuori tarvittaessa vartta. Leikkaa parsat noin 5 cm pituisiksi paloiksi. Silppua tuore timjamipuska pienehköksi silpuksi vihannesten sekaan.

4. Sekoita maustekastike, valuta se vihannesten ylle ja nostele vihanneksia kahdella lusikalla, kunnes mausteöljy on levinnyt tasaisesti kaikkiin kasvispaloihin.

5. Paista kiertoilmatoiminnolla uunin keskiosassa 245°C asteessa 10 minuuttia.

6. Annostele kuumat vihannekset lautaselle, murusta päälle aitoa fetaa ja lisää pinjansiemeniä oman makusi mukaan.

Mausteöljy

2-3 rkl Dijon-sinappia
1,5 dl neitsytoliiviöljyä
1,5 tl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1-2 rkl vettä

Sekoita ensin Dijon-sinappi, oliiviöljy, suola ja pippuri keskenään. Lisää sitten vesi ja sekoita, jotta kastike emulgoituu. Kaada vihannesten ylle. Jos haluat käyttää maustekastikkeeseen myös kuivattuja yrttejä, hedelmäinen basilika ja persilja sopivat makumaailmansa puolesta joukkoon erinomaisesti.

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla (8 Of 12)

Ketoosissa e-kirja on kattava ja helppolukuinen opas ketogeeniseen ruokavalioon perusteisiin. Kirja sisältää info-osuuden lisäksi yhteensä 25 arkeen sopivaa, kasvisvoittoista, helppoa ja maistuvaa reseptiä. Reseptit sisältävät annosmäärän ja ravintosisällön, jonka lisäksi useimmat resepteistä valmistuvat ilman maitotuotteita. Tutustu kirjaan tästä.

Timjami Uunivihannekset Fetajuustolla1

Instagram – @yellowmoodmedia

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Kuvat Hannamari Rahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiia

Kiitos tästä ohjeesta!! Veikkaan et ainakin meillä tämä tulee olemaan koko kevään, kesän, syksyn ruokalistalla ? Ja tätä on niin helppo versioida kauppojen vihannes tarjonnan mukaan ? Tuo Dijon-öljy kastike tekee mistä kasviksesta vain aivan ihanaa.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Oleppa hyvä, tosi mainiota jos tulee käyttöön! Lisään toisinaan soossiin vielä ravintohiivahiutaleitakin, nyt niitä ei ollut kotona. Dijon-sinappi on kyllä siitä ihmeellinen juttu, että se antaa melkein ruoalle kuin ruoalle juuri sopivan säväyksen sitä jotain :)

Vastaa
Noora

Nyt tulee kyllä niin nälkä lukiessa, että jos lähdenkin kauppaan ostamaan tarvikkeet! Mitenkäs se dijon sinapin valmistus sujuu? Mielelläni kuulisin siitä lisää???

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hyvä kun muistutit, koska sehän ei suju vielä mitenkään :D Kaupan valmis Dijon on helppoudessaan ilmeisesti liian houkutteleva vaihtoehto.

Vastaa
Suvi

Vanha kirjoitus mutta kokeilin tänään isän luona tätä ja ai jumakekka tää oli hyvää savulohen kanssa!! Jätin fetan pois mutta meal-preppasin vielä itselleni pari annosta alkuviikolle fetan kanssa. Luulen, että tekee hyvin kauppansa airfryer-kanan kanssa.. 😍Kiitos ohjeesta

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Italialainen tomaattipiirakka
Maukas kasviskorma
Lämmin quinoasalaatti paahdetuilla siemenillä
Maailman paras tomaattikeitto