Vegaaninen ja lyömättömän helppo tuoretomaattikeitto

Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (10 Of 13) Tomaattikeitto Hannamarirahkonen Yellowmood (1 Of 1) Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (5 Of 13)

”Halusin pitää raaka-aineet mahdollisimman tuoreina, määrän minimissä ja kaikenlaisen ylimääräisen säädön olemattomana. Aikaa vievin osuus on tuoreiden raaka-aineiden pilkkominen, loppu syntyy kuin itsestään.”

On olemassa tylsiä kasvissosekeittoja ja sitten näitä keittoja, joilla saa oman ystävänsä itkemään ensimmäisen lusikan kärjellisen jälkeen.

Olen kehitellyt pitkään omaa tomaattikeittoreseptiä ja vihdoin maku korreloi helppouden kanssa. Joskus on mukava tehdä asioita monien valmistusvaiheiden kautta, mutta tämän reseptin funktio oli alusta saakka olla yhtä mutkaton arkiruoka kuin Yellow Moodin rakastettu linssikeitto.

Tämä tomaattikeitto on jokaisen kotikokin unelma: reseptiin ei tarvitse paahtaa kasviksia uunissa, avata tölkkimurskaa, kaltata tomaatteja tai valmistaa kasvislientä alusta asti itse – ehei, tämä on tehty rakkaudella kaikille supermaukkaiden arkiruokien ystäville.

Keittokattila on porissut täällä Napapiirillä kuluneella viikolla jo pariin otteeseen – itse asiassa viimeisen neljän päivän aikana olemme keittäneet kahdeksan tomaattikeittolitraa, jotka olemme syöneet miltei kokonaan kahteen pekkaan Tuomaksen kanssa. Se on aika hyvin se! Jos loppuelämäksi pitäisi valita yksi ruoka, tämä keitto olisi vahvoilla – tätä on pakko saada aina vain lisää ja kaapia lusikalla suuhunsa kattilasta viimeisetkin oranssit keittopisarat…

(Tunnen rehellisesti sanottuna löytäneeni tämän reseptikehittelyn seurauksena itseeni kokkaajana palasen oikeaa ranskalaista keittomammaa!)

Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (4 Of 13) Tomaattikeitto Vegaaninen Paras Hannamarirahkonen Yellowmood (2 Of 2)

Mutkattoman tomaattikeiton alkemia

Tätä tomaattikeittoa leimaa yksinkertaisuus ja selkeät maut: halusin pitää raaka-aineet mahdollisimman tuoreina, määrän minimissä ja kaikenlaisen ylimääräisen säädön olemattomana. Aikaa vievin osuus on tuoreiden raaka-aineiden pilkkominen, loppu syntyy kuin itsestään. Oikaisun suhteen on tehty se mitä oikaistavissa on.

Talvi ei ole suoranaisesti parasta aikaa tuoreista tomaateista keitetylle keitolle, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan mahdoton tehtävä. Tomaattikeitosta on mahdollista saada täyteläistä ja herkullista valitsemalla kypsiä ulkomaisia tomaatteja kotimaisten raakojen sijaan. Sopivien yksilöiden valinnassa näppituntuma on kaiken A ja O, parhaimpia tähän keittoon ovat ne vähän kolhuja saaneet pehmeät, oikein pulleat ja tummanpunaiset tomaatit.

Tähän mennessä maukkaimpia ovat olleet Lidlistä löytämäni muhkeat terttutomaatit ja pienet kirsikkatomaatit, jotka käytän puhdistuskylvyssä ennen niiden keittoon päätymistä. Tarkemmat ohjeet sekä variaatiot eri kasvisten ja hedelmien pesulle löytyvät Raakaleivonnan ABC -kirjastani, mutta kuorellisille vihanneksille kuten kirsikkatomaateille, kesäkurpitsalle ja chileille sopii parhaiten puhdistuskylpy, johon tulee 1 litra vettä, 1-2 rkl etikkaa ja 1 rkl soodaa. Vihannesten annetaan köllötellä ihanasti suhisevassa liemessä noin vartti, jonka jälkeen ne huuhdellaan kylmällä vedellä ja laitetaan pyyhkeen päälle kuivumaan. Helppoa!

Keiton makumaailman suhteen haluan mainita kaksi tärkeää asiaa, joista en missään nimessä suosittele tingittävän. Ensimmäinen on sipulin, porkkanoiden ja valkosipulin leikkaaminen kohtuullisen pieniksi kuutioiksi ja niiden paahtaminen kullankeltaisiksi ja pehmeiksi runsaassa oliiviöljyssä. Tähän vaiheeseen vaaditaan hieman malttia, mutta toimii avaintekijänä täyteläisen makumaailman onnistumiseen! Toinen tärkeä asia on sokerin käyttö – keiton maku ei yksinkertaisesti ole täydellinen ilman sokeria. Tomaattipohjaisissa resepteissä käytetään perinteisesti aina makeita elementtejä taittamaan hapokkuutta ja tekemään mausta pyöreä. Porkkana tuo oman makeutensa, mutta käytän sen lisäksi tässä reseptissä kookospalmusokeria. Tavallinen- tai ruokosokerikin käy mainiosti!

Reseptistäni tulee neljä litraa valmista keittoa, eli puolita resepti, mikäli määrä on omiin tarpeisiisi liian suuri. Omalla kohdallani etenkään keittojen suhteen liika ei tunnu koskaan olevan liikaa ja tykkään valmistaa samalla vaivalla isomman satsin, ettei tarvitse tehdä joka päivä ruokaa erikseen. Makuasioitahan nämäkin ovat kaikki tyynni.

Tomaattikeitto sopii loistavasti pakastettavaksi, jonka myötä sen maku itse asiassa vain paranee. Olen testannut keittoa myös pastakastikkeen pohjana, sekin toimii todella hyvin. Lisää joukkoon reilusti tuoretta basilikaa, kuivattua oreganoa, tiraus sitruunamehua, raastettua parmesania, tarkista suolan ja sokerin määrä ja saosta paksummaksi esimerkiksi riisijauholla.

Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (9 Of 13)

3 x ruokaisampi tomaattikeitto

Rakastan tomaattikeittoa sellaisenaan, mutta toisinaan kuorrutan keiton mitä erilaisimmilla täytteillä vaihtelun vuoksi. Listasin tähän alle meidän kolme lempilisuketta, joilla keitosta saa astetta ruokaisamman:

1) Valmiiksi keitetyt kikherneet tai valkoiset pavut sopivat tähän keittoon älyttömän hyvin tuomaan proteiinia ja pureskeltavaa tekstuuria. Suosittelen pyöräyttämään kikherneisiin tai papuihin rapean pinnan pannulla yhdessä laadukkaan oliiviöljyn ja cajun-mausteseoksen kanssa. Nopea tapa moninkertaistaa papujen maku ja tehdä niistä vähemmän tylsiä!

2) Aito kreikkalainen Kourellas-feta sopii tomaattikeiton sekaan kuin nenä päähän. Lampaan- ja vuodenmaidosta valmistetussa fetassa on raikas, puhdas ja sopivan hapatettu maku – tämä on nii’in hyvää, ehdottomasti parasta fetaa mitä olen tähän mennessä onnistunut löytämään! Rovaniemellä Kourellaksen fetajuustoja myy ainakin K-supermarket Ounasvaara.

3) Raejuusto on klassikko tomaattikeiton kaverina eikä kaipaa sen suuremmin perusteluja. Helppoa ja hyvää, etenkin kun valitsee mahdollisimman rasvaisen raejuuston.

Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (11 Of 13) Tomaattikeitto Vegaaninen Paras Hannamarirahkonen Yellowmood (1 Of 2) Tomaattikeitto2 Hannamarirahkonen Yellowmood (1 Of 1)

Täyteläinen tomaattikeitto

6-8 annosta (4 l valmista keittoa)

4 sipulia
6 valkosipulinkynttä
6 porkkanaa
½ dl neitsytoliiviöljyä
2 ½ kg kypsiä terttutomaatteja
1 l kasvislientä
2 kasvisliemikuutiota (Reformi tai A. Vogel)
¾ dl tomaattipyree (Mutti)
3 rkl kookospalmusokeria
2 rkl hienoa merisuolaa
1 ½ dl kaurakermaa tai kermaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
herneenversoja pinnalle (valinnainen)

1. Kuori sipulit sekä valkosipulit ja pilko pieniksi palasiksi. Poista porkkanoista kannat ja pilko sipulin kokoisiksi pieniksi paloiksi (mitä pienempiä paloja, sitä nopeammin ne kypsyvät). Porkkanoita ei ole pakko kuoria, etenkään jos ne ovat luomua.

2. Lisää sipulisilput ja porkkanakuutiot kattilaan yhdessä oliiviöljyn kanssa. Lämmitä levy ensin kuumimmalle ja laske lämpötila sen jälkeen keskilämmölle. Paahda, kunnes sipulit ovat kullanruskeita ja pehmeitä ja porkkanakuutioissa on väriä pinnassa.

3. Pese terttutomaatit (ohje ylempänä). Halkaise tomaatti siten, että keskikanta jää tomaatin toiselle puolelle ja poista keskikanta terävällä veitsellä. Leikkaa tomaatti noin neljään osaan riippuen tomaatin koosta. Palaset saavat olla ronskin kokoisia, sillä ne keittyvät kasaan.

4. Keitä 1 litra vettä kiehuvaksi vedenkeittimessä ja murskaa joukkoon kaksi kasvisliemikuutiota.

5. Lisää kuutioidut tomaatit, kasvisliemi, merisuola, kookospalmusokeri ja tomaattipyree sipuli-porkkana -seokseen. Kuumenna keittoseos kiehuvaksi, laske keskilämmölle ja keitä kannen alla vähintään 30 minuuttia, kuitenkin mielellään tunti.

6. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi. Lisää lopuksi kaurakerma tai kerma ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Nauti basilikaöljyn (ohje alla) kanssa.

Tomaattikeitto1 Hannamarirahkonen Yellowmood (1 Of 1)

Basilikaöljy

1 dl neitsytoliiviöljyä
½ dl tuoreita basilikan lehtiä (tiukka mitta)
1 ½ tl kookospalmusokeria
½ tl hienoa merisuolaa

Sekoita basilikan lehdet, oliiviöljy ja mausteet lähes tasaiseksi yrttiöljyksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Annostele keiton päälle.

Tomaattikeitto Helppo Vegaaninen Hannamarirahkonen Yellowmood (12 Of 13)

Jos kaipaat lisää tomaattiaiheisia reseptejä, suosittelen kurkkaamaan myös nämä gluteenittomat tuotokseni: italialainen tomaatti-fetapiirakka, maailman maukkain linssikeitto, tuoretomaattipasta ja helppo linssipasta. Jokainen näistä on mutkatonta arkiruokaa ilman lihaa.

Mikäli tarvitset apua reseptin kanssa, kysäise kommenttiboksissa apua ja jos päädyt kokeilemaan tätä tomaattikeittoreseptiä, tule kertomaan miten onnistuit. Kaunista viikonloppua!

Kuvat Hannamari Rahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Maailman paras linssikeitto
Paahdettu kurpitsa-linssikeitto
Parempaa arkiruokaa: Palsternakkakeitto
Yllätyspiknikillä: Italialainen tomaattipiirakka, vihersalaatti & sitruunavinaigrette