Marinoidut punasipulit

Marinoidut Punasipulit 10 Marinoidut Punasipulit Marinoidut Punasipulit 6

Voi tätä toukokuun ja lämpenevien kelien aiheuttamaa onnea! Suunnittelen parhaillaan ystäväporukallemme jos jonkinmoisia kesäbileitä ja siinä samalla erilaisia ruokamenuja. Tälle kesälle emme ole varanneet ulkomaanmatkaa, vaan aiomme ottaa kaiken irti kotimaassa ja suunnata vasta kesän lopussa Norjaan. Mutta siihen ruokapuoleen: julkaisen huomenna aivan kesäisen reseptin gluteenittomiin ja vegaanisiin porkkalatäyteleipiin, joiden kyljessä marinoidut punasipulit ovat ihan omiaan. Luulin itse asiassa jakaneeni tämän vakiolisukkeemme reseptin teille, mutta enpä löytänyt sitä löytynyt arkistoista ja päätin jakaa ohjeen hetimmiten.

Yleisesti ottaen marinoidut punasipulit ovat omiaan muun muassa salaateissa, kasvishampurilaisissa, ruokaisissa voileivissä, tapasten kanssa, keittojen päällä sekä suolaisten vohvelien ja tortillojen välissä. Olisi tosi hauska kuulla minkälaisissa ruoissa te käytätte marinoituja punasipuleita?

Marinointi voi kuulostaa hankalalta, mutta ei ole onneksi rakettitiedettä nähnytkään. Ainoa mitä koko hommaan vaaditaan on hitunen malttia. Pidän marinoimisesta myös siksi, että makumaailman rikastamisen lisäksi se on kätevä tapa saada sipulit paremmin sulavampaan muotoon – kaikkien vatsat kun eivät kestä kovin hyvin raakoja vihanneksia.

Lue myös: Taivaallinen yrttisuola

Marinoidut Punasipulit Marinoidut Punasipulit 2 Marinoidut Punasipulit 3

Talvisin marinoin punasipulit useimmiten tummassa balsamicossa, mutta kesää vasten kaipaan tumman täyteläisyyden sijaan paljon raikkaampaa makumaailmaa. Valkoviinietikka antaa sipuleille riittävän täyteläisen maun ilman liikaa tunkkaisuutta ja kyllähän se tekee punasipulien ulkonäöstä paljon suloisempia kuin tumma balsamico.

Marinointiseoksen salaisuus on happaman, suolaisen ja makean maun tasapainottamisessa. Valkoviinietikka itsessään on todella pistävää, mutta kookospalmusokeri pyöristää sen happamuuden oikeille urille ja laadukas merisuola puolestaan nostaa esiin kaikkien raaka-aineiden omia makuja. Olen alkanut vasta ihan viime aikoina lisäämään seokseen myös hitusen oliiviöljyä, sillä se nopeuttaa sipulirenkaiden pehmenemistä ja täyteläistää myös osaltaan lopputulosta.

Vegaaninen Gluteenitonleipa Smorre Brod Porkkalalevite 4

Marinoidut punasipulit

4 keskikokoista punasipulia
1 ½ - 2 dl valkoviinietikkaa tai balsamicoa
4 rkl kookospalmusokeria
2 rkl neitsytoliiviöljyä
1 rkl merisuolaa
½ tl rouhittua mustapippuria

1. Sekoita valkoviinietikka, oliiviöljy, sokeri, suola ja mustapippuri keskenään. Jos haluat, voit kiehauttaa nesteet, jotta sokeri ja suola sulavat osaksi marinointiliemeä (lisää oliiviöljy tässä tapauksessa joukkoon vasta keittämisen jälkeen).

2. Kuori punasipulit ja viipaloi terävällä veitsellä ohuiksi rinkuloiksi – mitä ohuempia leikkaat, sitä nopeammin renkaat marinoituvat ja ovat valmiita nautittaviksi.

3. Annostele sipuliviipaleet lasiseen purkkiin ja kaada joukkoon valkoviinietikka-maustesekoitus niin että sipulit peittyvät. Mikäli neste ei yllä peittämään kaikkia sipulirenkaita, painele renkaita tiiviimmäksi kasaksi lusikalla ja sekoita seosta muutaman tunnin kuluttua. Marinoituessaan sipulit pehmenevät ja menevät tiiviimpään kasaan.

4. Sulje lasiastian kansi ja siirrä jääkaappiin marinoitumaan 1-2 päiväksi ennen nauttimista.

Vinkki: Jos marinoimisella on kiire, voit nopeuttaa sitä kiehauttamalla etikka-mausteseoksen yhdessä sipulirenkaiden kanssa pienessä kattilassa ja siirtämällä vasta sen jälkeen jääkaappiin maustumaan.

Marinoidut Punasipulit 9

Kuvat Hannamari Rahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiia

Hyvä idea tuo öliiviöljyn lisääminen 😊
Olen marinoinut tällaisella liemellä myös herkkusieniä (balsamico on sieniin ehdoton) ja valkosipulin kynsiä...

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Oi että, balsamico-marinoidut herkkusienet on niiiin herkkua! <3 Tein niitä yhteen aikaan joka viikko, kunnes iski pieni kyllästyminen ja sienien marinointi sai jäädä. Pitääpäs ottaa jälleen asiaksi, kiitos Tiia muistutuksesta :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Vegaaninen ja gluteeniton smörrebröd porkkalalevitteellä
Gluteeniton siemen-kauraleipä
9 x gluteeniton kasvisruoka – parhaat reseptit kiireisille päiville
Raikas riisipiirakkabuffa ja 3 x kasvislevite