Palsternakkakeitto

FOodphotography_parsnipsoup_dairyglutenfree_yellowmood_hannamarirahkonen (5)

Arkiruoka, mikäs sen ihanampi asia. Kiireestä riippuen aihe voi olla myös iso stressi, jos ei muuten niin huonosti tehtyjen valintojen kautta.

Allekirjoittaneessa on arkiruokailun suhteen hieman suurkeittiön emäntää – ei toki raaka-aineiden laadun kustannuksella – vaan määrien perusteella. Tämä voi olla perua toki siitäkin, että tulen isosta perheestä, jossa oli ruokittavana yhteensä kuusi nälkäistä suuta. Jos ruokaa voi tehdä samalla vaivalla useammaksi päiväksi, miksi ei? Vaikka ruoanlaitto on myös kivaa (onhan kyseessä myös työni), tiedän myös lukemattomia muita juttuja, joihin saan aikani kulumaan oikein hyvin.

Joka päivä pitää syödä ja vaikka meillä ei syödä läheskään jokaisella aterialla edellispäivien keitoksia, on suurannoksista kuitenkin paljon hyötyä.

FOodphotography_parsnipsoup_dairyglutenfree_yellowmood_hannamarirahkonen (6)

Yksi tämän talven bravuureistani on ollut kermainen palsternakkakeitto ilman maitoa tai viljaa. Tuo vaalea ja makeahko juures maistuu minulle kaikissa muodoissaan enkä tunnu kyllästyvän sen makuun koskaan! Tämän keiton suhteen aikaa kuluu lähinnä palsternakkapalojen kuorimiseen, pilkkomiseen ja keittämiseen.

FOodphotography_parsnipsoup_dairyglutenfree_yellowmood_hannamarirahkonen (7)

Palsternakkakeitto

(6-8 annosta)

gluteeniton, maidoton, pähkinätön

1,2 kg tuoretta palsternakkaa

2 dl palsternakan keitinvettä

3/4 dl hiivahiutaleita

1 1/2 dl kookosmaidon paksua osaa

1 rkl merisuolaa

8 dl vettä

1 tl rouhittua mustapippuria

Kuori palsternakat ja poista kuivat kannat veitsellä. Pilko noin 5 cm x 5 cm kokoisiksi paloiksi. Laita kattilaan metallinen höyrytysosa ja kaada vettä höyrytysosan tasoon saakka. Lisää palsternakkapalat ja anna kiehua kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes palat ovat pehmeitä.

Nosta palsternakkapalat, 2 dl keitinvettä ja 2 dl vettä kauhalla erilliseen kulhoon, jos käytät soseuttamiseen sauvasekoitinta. (Voit myös soseuttaa palat ja keitinveden tehosekoittimessa.) Poista kattilasta höyrytysosa ja kaada sose takaisin kattilaan. Lisää joukkoon hiivahiutaleet, suola, pippuri, kookosmaidon paksu osa ja 6 dl lämmitettyä vettä. Sekoita hyvin.

Keitosta voi tehdä ruokaisamman lisäämällä joukkoon fetamurua, kanaa tai vaikka keitettyä kananmunaa. Syön keiton yleensä kuitenkin vain tuoreen persiljasilpun kanssa.

FOodphotography_parsnipsoup_dairyglutenfree_yellowmood_hannamarirahkonen (8)

Lämmin ja samettinen keitto on kuin tehty helmikuun talvipäiviä varten.

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

anita

Ihanan makuinen herkkukeitto! Palsternakka ja kookos, mmmm... ja uskomattoman hyvää minimalistisilla mausteilla. Meillä ei sattunut olemaan kotona tuoretta persiljaa, mutta basilika-tillisilppukin toimi ensihätiin oikein hyvin :) Tuore korianteri olisi varmasti myös hyvä lisuke, mikäli se muuten miellyttää suuta. Aion kokeilla samaa perusreseptiä myös muilla makeilla juureksilla.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ihana kuulla, että keitto on maistunut! Yksinkertaisuus on valttia. Kerrothan miten onnistut muiden juuresten kanssa :) Uskon, että ainakin bataatti sopisi tähän hyvin.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Näin teet vedenjuonnista värikästä ja hauskaa
Loppukesän paras mustikkapiirakka
Gluteenittomat kardemummaletut
Twister-smoothie