Yellow Moodin lokakuun parhaat

Marraskuu. 

Toteanpahan heti kättelyssä kaamokselle, että tervetuloa taloon – tänä vuonna et kaadu niskaani. Olkoon ulkosalla kuinka pimeää tahansa, juuri nyt vaakakupissa painavat aivan toisenlaiset kuviot. Alkuvuoteen verrattuna elämään on ilmaantunut kummasti kevyempiä sävyjä. Katse suuntautuu pikkuhiljaa ajatuksiin ensi vuodesta, katsotaan millaiseksi se piirtyy. Paljon uutta on suunnitteilla tänne ja vähän muuallekin, mutta aloitan helpoimmasta päästä ja polkaisen käyntiin Kuukauden parhaat -postaussarjan jota olen suunnitellut jo tovin. Jotain pysyvää hömppääkin on hyvä olla olemassa, tässä elossa kun on ihan tarpeeksi niitä aikuisten juttuja hoidettavana.

Siispä, heihei lokakuu, olit vuoden kiireisin ja hulluin kuukausi. Ensi vuonna taas nähdään vanhentumisen merkeissä.

aeropress-coffee-blackcoffee

Kuukauden paras hetki oli olla luennoimassa Rovaniemen ammattikorkeakoulun opettajille. Aiheena olivat smoothiet ja erityisesti niiden makumaailman rakentaminen pohjoisten raaka-aineiden ympärille. Aihe alkaa olla monille jo tuttu ja loppuunkaluttu, yritin etsiä siihen uusia näkökulmia. Vaivannäön vuoksi olin todella ilahtunut runsaasta positiivisesta palautteesta koskien sekä luennon sisältöä että esiintymistä. Ensi vuodelle on suunnitelmissa hieman uudenlaista esiintymistä, kerron lähempänä lisää.

Kuukauden paras asu on koostunut hyvin perusjutuista:  JC Jeansin istuvista farkuista, kauniisti laskeutuvasta mustasta viskoosipaidasta, Alpan Symppis-neuleesta, Didriksonsin mustasta parkatakista ja El Naturalisten vanhoista nahkakengistä. Tiedättekö ne arjen pienet asiat, jotka vaivaavat joka päivä, mutta joita ei muista tai ehdi ikinä hoitaa? Noh, nahkakenkäni kuuluvat tähän kastiin. Tosin sain ne kiikutettua vuoden jälkeen suutarille korjaukseen, toisesta kengästä oli tippunut solki ja toisesta oli astuttu kantalappu lyttyyn. 

Kuukauden paras luonnonkosmetiikkatuote oli ehdottomasti Evolven suklaavanukkaan tuoksuinen kuorintanaamio, jonka sisältämät mikroskooppisen pienet kookoksenkuorijauheen rakeet kuorivat ihon sileäksi kuin vauvan posken. Tähän ei voi kyllästyä! 

mittelspitz-rovaniemi-lammassaari-2

Kuukauden parhaat odotukset latautuivat ehdottomasti ensimmäiseen kouluviikonloppuun. Opiskelijana oleminen tuntuu juuri nyt mielettömän palkitsevalta. Opiekelijakollegat ovat mainioita tyyppejä ja opettajamme niin kokeneita konkareita, ettei oppiminen ainakaan heistä jää kiinni. 

Kuukauden paras sisustusjuttu oli vanhan työtilan purkaminen pois keskeltä kotistudiota. Projektin seurauksena työtilaa on nyt enemmän ja tila muutenkin avarampi sekä kutsuvampi. Mielessä tosin siintää jo suunnitelmat ihan oikeasta studiosta ja toimistosta, mutta kotitiloissa on tarkoitus pysyä vielä hetki.

Kuukauden paras ruokakokeilu oli yksinoikeudella juuresquinotto. Lokakuu ei ollut ruokailun puolesta mikään kulinaristinen kuukausi, kiireen ehdoilla mentiin ronskisti sieltä mistä aita oli herkullinen, terveellinen ja matala. Juuresquinotto oli sen verran hyvä innovaatio, että söimme sitä varmaan puoli viikkoa putkeen. Loistavaa sellaisenaan että lihan kanssa!

mittelspitz-rovaniemi-lammassaari

Kuukauden parhaan ostoksen paikka on jaettava kahdelle tarpeelliselle kohteelle: uudelle (ja kauniille!) kamerarepulle ja upeille Panama Jack -nahkakengille. Tiedän että muutamat teistä odottavat reppupostausta malttamattomina. Ellos huoliko, se on kyllä tulossa. 

Kuukauden paras Instagram-tili kuuluu ilmeikkäälle Juniper-ketulle! Olen seurannut @juniperfoxx ’n menoa jo pidemmän aikaa ja katson hulvattomia videoitansa niin usein (ja kyllä, repeatilla), että miehenikin jo nauraa asialle. Juniperin kanssa asuu myös vastentahtoinen koirapoikaystävänsä Moose, Milk-käärme, kinkajou Petunia, Olive-kissa ja Treebeard-tarantella. 

Kuukauden paras vinkki tuli valokuvausopettajaltani. Tapanani on ollut alivalottaa kuviani kuvaustilanteessa ja sain haasteeksi jättää kuvan tummentamisen kuvankäsittelyvaiheeseen. Kuvan mustaa päätä on haastavampi nostaa kuvankäsittelyllä ilman kohinan lisääntymistä, mutta vaaleaa päätä on helpompi laskea alas ilman mainittavaa kuvanlaadun laskua. Pieni suuri oivallus, joka on vaikuttanut kuvieni laatuun merkittävästi.

ryebread-ruisleipa

Kuukauden suurin ja paras haave oli päästä takaisin CrossFitin pariin ja huomenna suuntaan boksille monen kuukauden tauon jälkeen. En voi edes sanoin kuvailla kuinka paljon olen kaivannut lajin tiimihenkeä, itsensä haastamista ja sitä tunnetta kun tuntuu, että ei todellakkaan jaksa, mutta jollain ihmeen ilveellä jaksaa lopulta kuitenkin. Pään nollaus ja lihasjumit, olette vallan tervetulleita osaksi arkeani.

Kuukauden paras ravintolakokemus oli Oulun torinrannassa sijaitseva ravintola Hugo, jonne varasimme pöydän opiskelijatoverini suosituksesta. Ruoka oli tuoretta, kaunista, paikallista ja mauiltaan taivaallista. Palvelu täysi kymppi, miljöö samaan aikaan sekä arvokas että rento, juuri sitä mitä haimmekin tämän hieman hullun arjen vastapainoksi. Nautimme viiden lajin Hugo-illallisen (jonka kaikkia annoksia en jaksanut harmikseni edes kokonaan syödä). Mieheni otti illallisen kylkeen viinipaketin ja kehui sen maasta taivaaseen, itse otin pari punaviinilasillista pääruokien kanssa. Ruoka sai molemmat huokailemaan onnesta, ei tarvinne erikseen mainita että tänne suuntaamme uudemmankin kerran. Hugo löytyy osoitteesta Rantakatu 4, 90100 Oulu.

Sofia

Kiva postaus! Valokuvauksen harrastajana painan valokuviin liittyvän oivalluksesi mieleen. Mukavaa syksyä! Tervetuloa katsomaan myös minun blogiani. :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Sofia! Mitä enemmän oppii valokuvauksesta, sitä selkeämmin ymmärtää, ettei osaa vielä oikein mitään :D Kivaa syksyä sullekin!

Vastaa
Haiha

Saisiko kysyä muutamaa kosmetiikkaneuvoa?

Minulla on varastossa Mia Höydön Lempeä uni -seerumi ja Absolutionin Le Sérum Anti-Soif. Kumpikohan olisi hyvä avata nyt kylmempien ilmojen tullessa? Lempeä uni -seerumista kokeilin aiemmin pienen testerin, mutta en kyllä silloin viikon ajan huomannut mitään ihmeellistä (ihoni on kai pintakuiva sekaiho).

Olet suositellut Mossan sävyttävää päivävoidetta. Olisiko se sellainen kevyt vaihtoehto, jos haluan talvellakin hieman tasoittaa ihon sävyä, mutta en viitsi käyttää joka päivä esimerkiksi Iroisien BB-voidetta (jonka hyvän tarjouksen juuri näköjään missasin) tms.? Jotakin muuta rasvaa varmaan alle ja Mossaa sitten päälle?

Mitä kohtuu- (keski-)hintaista silmänympärysvoidetta suosittelisit talveksi? Käytän nyt Mádaran Eye Contour Cream -voidetta, mutta se taitaa olla liian ohutta, ainakin kun käytän sen päälle Weisin kuivahkoa/tiivistä meikkivoidetta tummia silmäalusia peittämään (edellinen Mádaran Miracle-silmänympäysvoiteeni taisi myös olla paksumpi).

En näköjään osaa kysyä lyhyesti...

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moi!

Jos ihosi on pintakuivuuteen taipuvainen, käyttäisin ehdottomasti molempia. Laittaisin iltaisin puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen kasvoille Anti-Soif -seerumin ja päälle tipan tai pari Lempeä uni -öljyseerumia. Aamuisin laittaisin meikin alle Anti-Soif -seerumia, koska se kosteuttaa, mutta ei jätä ihoa kiiltäväksi.

Mossan sävyttävä päivävoide on nimenomaan kevyempi vaihtoehto Iroisien BB-voiteeseen verrattuna (joka lukeutuu mielestäni ennemmin meikkivoiteeksi paksuhkon koostumuksensa vuoksi). Mossa levittyy tosi hyvin ja kosteuttaa ihoa itsessäänkin, mutta toki sen alle voi laittaa halutessaan myös erillisen päivävoiteen tai kosteuttavan seerumin.

Käytän silmänympärysvoiteita harvakseltaan, mutta olen pitänyt paljon Mia Höydön Valo-silmänympärysvoiteesta. Se ei ole paksua, mutta ei missään nimessä liian kevyttäkään.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Studio 78 Paris ja kestävä kesämeikki
Sohvan muodonmuutos pikkuvaivalla
Taimia, talkoita ja aurinkoa
Vanhan senkin uusi kuosi