Varmin kevään merkki – heti ikkunanpesutarpeen huomaamisen jälkeen – on ehdottomasti se, että löydät itsesi rautakaupasta kantamasta kotiisi selkä vääränä multapusseja ja viherkasvikekoja. Koti alkoi näyttää kevättyhjennyksen (8 Ikea-kassillista!) ja auringon paistaessa aneemiselta, syntyi tarve saada ympärilleen vähän enemmän elämää ja värejä. Viherkasvibisnekset eivät ole tällaisen kahden kukantappajan taloudessa mitään hetken huumassa tehtäviä ratkaisuja. Prosessissa on varmistuttava ensin siitä, että uudet perheenjäsenet ovat luonteeltaan sitkaita ja kestäviä – meillä eivät herkkänahkaiset yksilöt kestä.

Toivottavia ominaisuuksia ovat muun muassa silloin tällöin tapahtuvan kastelun kestäminen ja vahva eloonjäämisvietti, mikäli kävisi niin, että unohtuisivat vahingossa suoraan auringonpaisteeseen. Höpötellä tässä taloudessa kyllä osataan, eli happivajareihin vihreät toverit eivät kaiken järjen mukaan tule menehtymään.

Heitimme viikonloppuna pienen reissun myös Ikeaan ja suurin saalis löytyi viherkasviosastolta. Kotiin lähti monta mehikasvia, isompia ja pienempiä. Lempeän anoppini vastapainoksi kauppakoriin päätyi myös piikikkään eleetön anopinkieli. Näimme viherkasviosastolla myös puolimetrisen Bonsai-puun, joka oli molempien mielestä vastustamaton. Koska aiempi kokemus on osoittanut, että Bonsait kestävät Rahkosten elämäntyyliä, odotamme pitkää yhteistä tulevaisuutta optimistisin mielin!

Ostoslistalla oli kasvien lisäksi monta betoniruukkua, mutta niitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Marssin lopun viimein Kodin Terraan, jossa ruukkuja oli jäljellä muutama – ostin hyllyt tyhjiksi ja silti yksi mehikasviraukka jäi vielä muoviruukkuunsa ruikuttamaan. No, tilauslistalla ollaan ja tässä jos jossakin sitkeys punnitaan.

Tällä hetkellä voisin kuorruttaa kodin jokaisen hyllyn helmivillakolla, tuolla soman boheemilla mehikasvilla, jonka hennoissa varsissa roikkuu ihania herneen näköisiä pullukoita. Kukkakaupan täti tiesi kertoa, että tämä laji sopii hyvin kaltaistemme kukkahuithapeleiden talouteen eikä ole kranttu huomiotta jäädessään. Kastelutarpeen tunnistaa siitä, että pallurat alkavat kuivuessaan mennä kurttuun. Kuulostaa helpolta.

Eilisessä multahuumassa myös vanhat peikonlehdet saivat uudet mullat ympärilleen, edelliset olivatkin jo vallan raihnaiset ja kuivat. Kevätaurinko on saanut peikonlehdet villiintymään ja ne näyttävät suoraan viidakosta napatuilta pitkine sekä huojuvine varsineen. Uutta lehteä pukkaa joka päivä – kiitollisempaa ja helpompaa kasvia saa hakea! Toivottavasti nämä uudet mehikasvit ovat samanlaista sorttia, mielelläni katselisin näitä vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.

Lue myös: 

Kesäkukkahullun päiväkirjat

Lomapuuhia

Viikonlopun pihahommia