Unelmanpehmeä mansikkaraakakakku

Postaus sisältää mainoslinkin.

Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 13 Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 3 Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 10 Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 17

Olispa aina kesä!

Hurja varaslähtö vuoden parhaimpaan aikaan on aiheuttanut boheemia kaapunaisen liihottelua, johon kuuluvat luonnollisena osana valtavat luonnonkukkakimput (Tuomi! Pihlaja! Koiranputket! Syreenit!), puutarhassa lymyily ja päiväunet pihalla. Meillä oli Tuomaksen kanssa viime viikolla maailman ihanin kuvauspäivä takapihallamme: aurinko porotti lämpimästi sinisen taivaan ja parin pilvenhattaran välistä samalla kun asettelin kakkua kuosiinsa.

Paras osuus oli tottakai kuvausten päätös, jolloin hyökkäsimme heti tämän hennon vaaleanpunaisen mansikkaunelman kimppuun. Kesän suussasulavin kakku katosi lopulta alle kahdessa vuorokaudessa parempiin suihimme, siinäpä meriittiä kerrakseen. Veikkaan tästä ihanuudesta suurta hittiä, kertokaa jos kokeilette.

(Haluan kiittää teitä tässä välissä suuresta mielenkiinnostanne Miten tehdä luovasta työstä taloudellisesti kannattavaa? -postaukseeni, jossa jaoin – ei niin helpon ja hattaraisen – yritystarinani. Toivon, että saitte paljon irti niistä vinkeistä, joita jaoin.)

Lue myös: Key Lime Pie -raakakakku

Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 18 Mansikkaraakakakku Hannamarirahkonen Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 12

Kermainen mansikkaunelma on vegaaninen ja gluteeniton, joten se sopii tosi monenlaiselle syöjälle. Mikäli pulleat mansikat eivät maistu tai käy vaikka allergian vuoksi, kakun voi toteuttaa melkein millä tahansa kesämarjoilla. Itse kokeilen loppukesästä ainakin mustaherukkaista versiota jahka nuo tummansiniset ja huumaavan tuoksuiset mollukat kypsyvät puutarhamme uumenissa oikein pulleiksi.

Kakkupohjan tein kuivista cashew-pähkinöistä, mehevistä Medjool-taateleista, heitin mukaan ripauksen merisuolaa korostamaan muita makuja ja lisäsin vielä reilun tupsauksen rouhittua kardemummaa. Bingo! Mansikkakakussa on runsaasti moussetäytettä, joten tein myös pohjasta tavallista paksumman. Keksimäinen kardemummapohja on aivan täydellinen pari mansikan kanssa!

Mansikkatäytteestä kerron sen verran, että käytin siihen täysirasvaista Kara-kookoskermaa (24 %). Marjakakuissa tai muissa miedon makuisissa jälkiruoissa Kara on ykkösvalintani, koska siinä on niin puhdas, läpitunkematon ja mieto kookoksen maku. Esimerkiksi Pirkan kookosmaito maistuu paljon selvemmin kookokselle ja siksi käytän sitä lähinnä suklaata sisältävissä resepteissä.

Käytin täytteeseen sulatettuja pakastemansikoita, mutta yhtä hyvin tähän sopivat tuoreet mansikat. Mikäli päädyt käyttämään tuoreita marjoja, sopiva määrä on 3-3 ½ dl (sulatettuja marjoja on käytetty 2 ½ dl, koska ne menevät tiiviimpään tilaan).

Korkea kakku on näyttävä esimerkiksi juhlapöydässä ja vaikka meillä ei tällä kertaa ehditty kakun kanssa juhlia, käytin valmistukseen 15 cm korkeaa vuokaa, jonka halkaisija on 13,5 cm. Kakun voi aivan hyvin tehdä myös laakeampaan vuokaan – suosittelen maksimissaan 20 cm irtopohjavuokaa.

Mansikkaraakakakun pähkinätön versio syntyy näin: Korvaa kakkupohjassa käytetyt cashew-pähkinät auringonkukansiemenillä. Mansikkatäytteessä pähkinän tilalle sopii sama määrä kookoshiutaleita, kuorittuja hampunsiemeniä tai auringonkukansiemeniä.

Lisää raakakakkuja löydät Yellow Moodin Kakut & piirakat -tägin alta ja Raakaleivonnan ABC -e-kirjastani. Iloista loppuviikkoa!

Lue myös: Lime-suklaaraakakakku

Näin teet raakakakusta ketogeeniseen ruokavalioon sopivan:

Korvaa pohjassa ja täytteessä käytetyt taatelit nestemäisellä stevialla. Lisää makeutusta pikkuhiljaa koko ajan maistellen. Suosittelen käyttämään Nick’s -steviatippoja, sillä niissä on pehmeä maku ilman jauhemaisen stevian sisältämää kitkeryyttä.

Korvaa myös pohjan ja täytteen sisältämät cashew-pähkinät vähähiilihydraattisilla macadamia-pähkinöillä, joissa on upean kermainen maku. Mansikkatäytteen kauramaito kannattaa korvata makeuttamattomalla mantelimaidolla.

Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 7 Mansikkaraakakakku Hannamarirahkonen 3 Vegan Strawberry Raw Cake

Mansikkaraakakakku

10 hengelle / korkea irtopohjavuoka 13,5 cm  x 15 cm

 

Kakkupohja:

4 dl cashew-pähkinöitä
5 isoa medjool-taatelia
1 tl rouhittua kardemummaa
½ tl merisuolaa

1. Poista taateleista kivet ja mittaa cashew-pähkinät ja mausteet tehosekoittimen kannuun.

2. Sekoita ja käytä tarvittaessa tehosekoittimen tampperia apuna, kunnes pohjataikina on tasaista.

3. Taputtele tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (minä käytin 13,5 cm leveää ja 15 cm korkeaa irtopohjavuokaa).

 

Mansikkamousse:

5 dl kookosmaidon paksua osaa
2 dl neitsytkookosöljyä
15 isoa medjool-taatelia
2 ½ dl sulaneita pakastemansikoita tai tuoreita mansikoita pieneksi pilkottuna
1 dl kauramaitoa
1 dl cashew-pähkinöitä
2 rkl vaniljauutetta (valinnainen)
2 tl punajuurijauhetta (valinnainen, esim. Foodin)
3 dl tuoreita mansikoita kuutioituna

1. Sulata neitsytkookosöljy juoksevaksi vesihauteessa ja poista taateleista kivet.

2. Mittaa tehosekoittimen kannuun kookosmaito, kauramaito, taatelit, sulaneet mansikat (joista on kaadettu ylimääräinen neste pois), taatelit, cashew-pähkinät, vaniljauute ja punajuurijauhe.

3. Sekoita, kunnes täyte on tasaista. Lisää viimeisenä joukkoon sulatettu kookosöljy ja pyöräytä vielä kerran nopeasti sekaisin. Kaada mansikkamousse kulhoon.

4. Pilko tuoreet mansikat kuutioiksi ja sekoita lusikalla mansikkamoussen sekaan.

4. Vuoraa kakkuvuoan reuna leivinpaperilla ja annostele mansikkamousse kakkupohjan päälle. Sekoita täytettä kevyesti lusikalla ylimääräisten ilmakuplien poistamiseksi. Laita kakku hyytymään pakastimeen noin puolen tunnin ajaksi ja nosta jääkaappiin vielä pariksi tunniksi jähmettymään. Nauti hyvässä kesäseurassa, mielellään ulkoilmassa!

Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 15 Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 8 Mansikkaraakakakku Hannamarirahkonen 2 Mansikkaraakakakku Gluteeniton Hannamarirahkonen Yellowmood Blogi 2

Instagram – @yellowmoodmedia

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Liity Yellow Moodin sähköpostilistalle

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Meri

Mitä Kara-kookosmaitoa käytit? Kokeilin Prismasta löytyvää Kara UHT Natural Coconut Milkiä ja se tuntui aavistuksen juoksevalta ja koostumus ei ehkä ollut täysin optimaalinen, niin ajattelin, että tarkoititkohan jotain toista Kara-kookosmaitoa.. Kiitos!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moikka Meri! Käytin reseptissä Karan 24 % rasvapitoisuuden omaavaa kookoskermaa. Karalla on olemassa myös Classic-kookosmaitoversio, jossa on rasvaa vain 17 %, mutta tämä ei käy reseptiin, koska se ei jähmety kunnolla :)

Vastaa
Meri

Kiitos :)

Haiha

Miksi ohjeessa lukee lesitiini, vaikka sitä ei listassa olekaan? Jos lesitiini kuuluu ohjeeseen, mistä sitä kannattaa ostaa?
Entä voikohan kakkua saada aikaan, jos on vain (tehokas) sauvasekoitin?
Onko tämä kakku siis terveellinen, vaikka toki mitään makeaa ei kannata syödä ylen määrin?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

No lesitiinihän oli lipsahtanut sinne vanhasta muistista (käytän sitä yleensä kakkuresepteissäni, mutta tässä kakussa en käyttänyt). Korjasin tämän reseptiin, kiitos huomiostasi!

Lesitiiniä saa yleensä ihan perusmarketeista lisäravinne- tai superfood-hyllyiltä tai Ruohonjuurista. Itse olen suosinut Valioravinnon lesitiiniraetta, jota saa luontaistuotekaupoista.

Tuohon sauvasekoittimen käyttöön: en omaa itse juurikaan kokemusta sauvasekoittimista ja kakun pohja on melkoinen pyöritettävä tehokkaallekin tehosekoittimelle. Sanoisin siis, että jos haluaa käyttää sauvasekoitinta, käytössä täytyy olla kyllä tosi hyvä laite ja hermot! :)

Pohjan kanssa voi tulla vähän kinkkinen tilanne, sillä pähkinöitä on runsaasti ja taatelit tekevät massasta aika paksun (pohjasta voi jättää tosin rouheamman, on hyvää niinkin). Täyte sen sijaan onnistuu aika hyvin, jos korvaat taatelit käyttämällä 3/4 dl paksua hunajaa ja lisäämällä neitsytkookosöljyn määrän 2,5 desiin.

Kakku on siinä mielessä terveellinen, että se sisältää runsaasti hyviä rasvoja, se on gluteeniton ja maidoton eikä siinä ole käytetty raffinoitua sokeria :)

Vastaa
Haiha

Kiitos vastauksista! Minulla on Bamixin sauvasekoitin, mutta ei tuota lisäosaa, josta viimeisin kommentoija mainitsi. Pitää tutkailla, mikä se on.

Hyvä, että joku kysyi kookosmaidosta/kermasta. Itsehän olin jo ehtinyt ostaa kookosmaitoa (kuten ohjeessa luki), mutta ostin nyt sitten uudestaan kookoskermaa. Vielä mansikat ja sitten pääsen ehkä huomenna testaamaan (ellen päädy hankkimaan lisäosaa Bamixiin).

Olin muuten jo kaupassa sormi suussa, kun yritin etsiä kauramaitoa. Päädyin sitten siihen, että on kai pakko olla kyse kaurajuomasta... On hieman perehdyttävää näissä termeissä! En oikein myöskään ymmärrä blenderin ja tehosekoittimen eroa. Taidat itsekin puhua molemmista.

Olen monta kertaa halunnut testata raakakakkua, mutta tämä vasta sai minut innostumaan, kun raaka-aineet näyttivät melko helpoilta. Jos testikakku onnistuu, teen kakun siskoni lapsen kastetilaisuuteen.

Meri

Pakko vielä kommentoida tähän tehosekoittimeen: teen aika paljon raakakakkuja ja vielä en ole raaskinut satsata kunnon blenderiin. Mielestäni pähkinöiden ja taatelien käsittely onnistuu ihan hyvin Bamixilla ja sen lisäosalla (Bamix mylly?). Lisäosalla saa pähkinät ym. ihan sileäksi jauhoksi ja sen jälkeen kun jatkaa "pähkinäjauhon" (rouhettakin voi toki jättää) ja taatelien sekoittamista Bamixilla, niin koostumus on mielestäni hyvin lähellä oikeaa. Jos vain laittaa pähkinät ja taatelit kokonaisina kulhoon ja yrittää operoida tehosekoittimella, niin se ei kokemukseni mukaan oikein onnistu. Ennen Bamixia hajotin muutaman tehosekoittimen raakaleivonnassa, eli en usko, että kovin moni tehosekoitinmerkki kyllä pärjää pähkinöiden ja taatelien yhdistelmälle...

Vastaa
MaMa

Ihana kakku!
Tein tätä hieman muunneltuna. Minäkin käytän tehokasta sauvasekoitinta (obh Nordica) ja on onnistunut raakaleivonta. Kakusta ei varmaankaan tullut yhtä kuohkea ja samettinen kuin alkuperäisestä, mutta ihan kelpokakkuja olen saanut sauvasekoittimellakin :)
Pohjaan käytin pähkinöiden sijaan yön yli liotettuja tattarijyviä, koska pidän niiden pähkinäisestä mausta mutta ovat kevyempiä ja edullisempia. Marjoina käytin mustaherukoita pakkasesta. Makeutta eli taatelien määrää vähensin hieman sekä pohjassa että täytteessä.
Kiitos loistavasta ja yksinkertaisesta ohjeesta!

Vastaa
Tiina Johanna

Hei. Eikö pähkinöitä tarvitse tosiaan liottaa yön yli tms. ? Ja voiko tehdä pähkinättömänä esim. auringonkukansiemenistä tai paahdetuista pähkinöistä (ei allergiaoireita tällöin miehelle). Toki jos paahtaa ei enää raakakakku

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tällä kertaa en pähkinöitä liottanut, mutta toki ne voi halutessaan liottaa. Voi olla, että kookosöljyn määrää pitää lisätä hieman, koska liotetut pähkinät tekevät koostumuksesta juoksevamman. Pähkinätön versio ehdottamillasi raaka-aineilla onnistunee hyvin :)

Vastaa
Johanna

Hei,
Voiko kookosöljyn korvata rypsiöljyllä?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ei voi, koska rypsiöljy ei jähmety. En kyllä suosittele sitä muutenkaan sen huonon rasvahappokoostumuksen ja kemiallisen valmistusprosessin vuoksi :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Ketogeeniset vohvelit mansikkavaahdolla
Paleo Bliss Balls
Maailman paras tomaattikeitto
Suussa sulava suklaaraakakakku espressolla