Miten saada luovasta työstä taloudellisesti tuottavaa?

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia & Holvi.

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 3 Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 2

Tänään jaan teille henkilökohtaisen tarinani yrittäjyystaipaleeni alusta ja annan konkreettisia vinkkejä siihen mitkä asiat ovat auttaneet itseäni tekemään luovasta työstä taloudellisesti kannattavaa. Työarjen järkeistäminen on ollut tapetilla koko kevään, joten yhteistyö Holvin kanssa tuli loistavaan saumaan ja on auttanut keskittämään monia yrittäjälle välttämättömiä asioita saman palvelun alle. Reseptiikkaa, hyvinvointia ja luonnonkosmetiikkaa sisältävä Yellow Mood on ollut jo usean vuoden ajan päätulojeni lähde ja myös rahapuolesta on kiva keskustella, koska luovan alan yrittäjyyteen liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja.

Ala on etenkin täällä pohjoisessa aika uusi ja törmään toisinaan naureskeluun siitä mitä minä ”puuhailen”. Silloin on ilo vastata, että puuhailen sellaisia juttuja, jotka pitävät leivässä perheeni ja välillisesti aika monta muutakin ihmistä. (Ja kyllä, ihminen täällä, eli herkässä tilassa tuollaiset kommentit suututtavat ja harmittavat ihan poskettomasti.)

Kerron alla mistä yllättävästä syystä yrittäjyys on ollut minulle ihan kullanarvoinen juttu ja millä konkreettisilla vinkeillä olen itse saanut luovan alan yrittäjyyteen rotia sekä tavoitteellisuutta – luova työ ja raha kun on ihan turha tabu.

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia Hannamarirahkonen Yellowmood 2

”Työvoimatoimiston virkailija käski menemään ”oikeisiin töihin” ja lisäsi, etten voisi hakea starttirahaa tai muutakaan tukea, koska niitä ei tultaisi myöntämään.”

Voin aivan rehellisesti sanoa olevani tänä päivänä unelmatyössäni. Monta vuotta sain tehdä pohjatyötä tämän tilanteen eteen eikä yhtään mikään ole tullut ilmaiseksi – on vaadittu tosi paljon uskoa omaan tekemiseen, ahkeruutta, visiota ja ehkä sitä hullunrohkeuttakin. Mahtuupa historiaan yksi kerta, jolloin on tehnyt mieli heittää pillit pussiin ja lähteä ennemmin kaupan kassalle.

Työelämässä minua on aina kiehtonut monipuolisuus sekä vaihtelevuus, ja niitähän yritysmaailma kyllä tarjoilee. Itse asiassa yrittämiseen liittyy niin monia näkymättömiä kommervenkkejä, että niihin tuntuu välillä hukkuvansa. Siksi olen pyrkinyt tekemään kaikista työni osa-alueista mahdollisimman helppoja, kerron niistä lisää vähän tuonnempana.

Monelle ei ehkä ole ihan selvää mitä teen Yellow Moodissa näkyvän sisällöntuoton lisäksi, joten kerron tässä muutaman asian: valokuvaan blogin ulkopuolisia kamppiksia yrityksille, kehitän uusia suolaisia ja makeita reseptejä, stailaan monenlaisia kuvauksia, olen kirjoittanut kirjan, ideoin tiimini kanssa uutta sisältöä, suunnittelen kampanjoita ja markkinointia sen monissa muodoissaan, vuorovaikutan asiakkaiden kanssa, myyn palvelujani ja tuotan kuva- ja tekstisisältöä asiakkaiden verkkosivustoille sekä sosiaalisiin medioihin. Näiden lisäksi teen myös jonkin verran luennointia, pidän raakaleivonta- ja smoothie-workshopeja ja järjestän tapahtumia. Siis aikamoinen kattaus kaikenlaista tekemistä, joista vain murto-osa näkyy täällä.

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 10 Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 7

Tästä kaikki lähti

Aloitin yritystoimintani vuoden 2011 alussa ja pyöritin firmaa ensimmäisen vuoden ajan päivätyön rinnalla samalla luontaistuotekaupassa työskennellen. Omalla kohdallani totaalinen hyppy tuntemattomaan tuntui hieman liian pelottavalta liikulta kerralla toteutettavaksi, joten ajattelin että voin aivan hyvin kasvattaa bisnestä tässä sivussa ja lopettaa päivätyöni sitten kun sen aika on. Tuo onnenpäivä koitti alle vuoden kuluttua yritykseni perustamisesta.

Itselleni tämä systeemi sopi oikein hyvin, sillä minun ei tarvinnut stressata liikaa taloudellisesta pärjäämisestä. Olin tuolloin vain 21-vuotias ja tuntui hyvältä rakentaa yritystoimintaa eteenpäin talouden ollessa kuitenkin tietyllä tapaa turvattu. Kuten yrityksen perustaessa on tapana, olin yhteydessä myös työvoimatoimistoon, jossa suureksi hämmennyksekseni ajatukseni tulevaisuuden yritysideasta teilattiin totaalisesti. Ivallinen virkailija käski minua menemään ”oikeisiin töihin” ja lisäsi, etten todellakaan voisi hakea starttirahaa tai mitään muutakaan tukea, koska niitä ei tasan varmasti tultaisi myöntämään minulle. Voi kun voisin tänä päivänä kertoa hänelle kaikella rakkaudella, että minä sain tehtyä kovalla uurastuksella tästä kaikesta itselleni ihan oikean työn, josta nautin valtavasti!

(Sivuhuomautuksena: Tänä keväänä puolisoni sai omalle yritysidealleen starttirahan, vaikka liiketoimintasuunnitelma sisälsi 50 % hänen oman alan työtä ja 50 % työtä minun firmani parissa, joten ajat ja suhtautuminen ovat todellakin muuttumassa. Palvelu ja uudelle yrittäjälle suunnatut resurssit aina konsultista muuhun apuun olivat kaikin puolin ammattimaisempia kuin oma vuosien takainen kokemukseni.)

”Törmään toisinaan naureskeluun siitä mitä puuhailen työkseni. Silloin on ilo vastata, että puuhailen juttuja, jotka pitävät leivässä perheeni ja välillisesti aika monta muutakin ihmistä.”

Tärkeintä mitä olen tästä tapahtumasta ja vuosien tuoman kokemuksen avulla oppinut, on se, että riittää kun itse uskot riittävästi siihen mitä teet ja olet oma-aloitteinen toimissasi – se muu kyllä tulee, ei välttämättä nopeasti, mutta tulee. Omasta sisimmästä lähtevää liikeideaa ja intohimoa ei voida kovin helposti kaataa, jos sitä ohjaa aito into työn tekemiseen. Sitten kun ideat ottavat alleen, kannattaa alkaa delegoimaan turhia tehtäviä mahdollisuuksien mukaan.

Aluksi yrittäjyyteni piti sisällään sisällöntuottoa blogiin, mutta myös runsaasti erilaisten tapahtumien järjestämistä. Tapahtumissa ja messuilla toimivaa Super-Pirtelöbaaria pyöritimme lähes seitsemän vuotta ja samalla pidin erilaisia luentoja kosmetiikan kemikaaleista, opetin smoothieiden valmistusta workshopeissa sekä koulutin mm. ravintoneuvojia raakaruoan valmistuksen saloihin useamman vuoden ajan.

Alkuvuosina minulla ei ollut vielä tarkkaa strategiaa yritystoiminnalleni, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna aika moni hyväksi osoittautunut liikku yritystoimintani varrella on syntynyt tai tapahtunut siksi, että olen koko ajan ollut aktiivinen ja pyrkinyt eteenpäin taidoissani ja tavoitteissani.

Ensimmäisinä vuosina toimeentuloon liittyi myös stressiä, sillä töitä ei ollut aina tiedossa kovin pitkäksi aikaa kerrallaan ja piti osata myydä – ennen kaikkea kehdata myydä – omaa osaamista, huolehtia kaiken maailman kuittisamboista, oppia ennakoimaan alvit, verot ja kaikki muu mikä oli uutta. Melkein naurattaa miten helppoa näihin käytännön asioihin on nykyään saada apua – on aivan parasta, ettei kuitteja tai laskuja tarvitse enää kerätä paperikansioon kuukausittain ja roudata sitten vielä kirjanpitäjälle. Sähköinen kirjanpito on yksi niistä asioista toimivan verkkokauppa-alustan ohella, joka on muuttanut yrittäjäarkeni on pysyvästi paremmaksi. Kyllä täällä on itkua (ja raivoakin) tihrustettu monta monituista kertaa kirjanpitokuittien edessä.

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 4 Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 11

Omalla kohdallani yrittäjyys tuntuu tosi omalta ja tällä hetkellä tuntuisi jopa mahdottomalta ajatella, että työskentelisin jollekin muulle. Puhun tästä usein kiitolliseen sävyyn Tuomaksen kanssa, sillä yrittäjyys mahdollistaa meille molemmille niin monia tärkeitä asioita. On tietysti tärkeää pysyä leivässä ja pitää yritystoiminta kannattavana, mutta oma lähtökohtani yrittämisen suhteen on aina ollut rakentaa sen oman hyvinvointini ympärille – se on ainoa tapa, jolla jaksan tehdä työtä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että saan työskennellä sellaisten vastuullisten brändien kanssa joihin uskon ja saan levittää työni kautta hyvää mieltä sekä mahdollisuuksia parempiin valintoihin.

Tämä kaikki mahdollistaa myös luonteelleni sopivan monipuolisen työnkuvan, jossa yksikään päivä ei ole tismalleen samanlainen. Luovuutta saa ilmaista samalla kun arjessa on runsaasti myös vapaa-aikaa, aina rauhalliset aamut (aloitan työt aamulla, mutta en ikinä sovi palavereita tai muuta sosiaalista kanssakäymistä vaativaa ennen klo 10), säännölliset lomat, mahdollisuus passiivisiin tuloihin, joustavat työajat ja liikkuva toimisto, jonka voi ottaa mukaan mihin maailman kolkkaan tahansa.

Yrittäjyys on ollut kullanarvoinen työmuoto myös siksi, että viimeisiin vuosiin on mahtunut monia haasteita eikä terveydentilani olisi sallinut tavallista 8-16 päivätyötä – yrittäjyys on mahdollistanut sen, että sairastuttuani vuonna 2012 todella pahasti kilpirauhasen vajaatoimintaan minulla oli mahdollisuus pitää ns. omia sairauslomapäiviä ja tehdä töitä reippaammin niinä päivinä, jolloin tunsin oloni paremmaksi. Tällainen järjestely ei olisi todellakaan onnistunut ilman yrittäjyyttä, vaan olisin voinut joutua pitkälle sairauslomalle. Sairausloma olisi toki ollut mahdollista myös yrittäjänä, mutta minulle henkilökohtaisesti työ on suuri voimavara ja on tuntunut äärimmäisen tärkeältä pysyä työelämässä kiinni koko ajan, sillä pidän työstäni valtavasti. Onneksi käytäntö on opettanut muutamia konkreettisia tapoja, joiden avulla tällaisistakin kinkkisistä tilanteista selviää ilman talouden kaatumista.

Hannamarirahkonen Yellowmood

Konkreettiset työkalut unelmatyön rakentamiseen:

Olisi ollut tosi ihanaa, jos omalla alkutaipaleellani olisin saanut mentorin tukea käytännön asioiden pyörittämiseen. Jos siellä ruudun toisella puolella siis suunnitellaan yrityksen perustamista niin koostin vähän mentoroinnin hengessä tähän alle hyväksi havaitsemiani keinoja, jotka ovat auttaneet pohtimaan omaa tekemistä ja yritystoimintaa subjektiivisesti ja jotka ovat auttaneet tekemään luovasta työstä kannattavaa. Työstä on saatava rahaa, muuten se on vain kallis harrastus, jossa ei ole mitään järkeä. Neuvot koskevat pääasiassa verkossa työskenteleviä, siksi en ole erikseen huomioinut esimerkiksi mahdollisia liiketiloja/kaupan alaa, koska minulla ei ole niistä juurikaan kokemusta.

1

Miksi, miksi, miksi?

Yritystoimintaa aloittaessa maailman tärkein kysymys on miksi. Miksi haluat tehdä juuri omaa työtäsi ja miksi yrityksesi on olemassa? Syyt voivat olla moninaisia, mutta vastauksen selvittäminen tähän pieneen kysymykseen auttaa hahmottamaan sinulle itsellesi mitä varten työskentelet. Ehkä sinun miksi on se, että rakastat käsillä tekemistä ja haluat mahdollistaa vapaamman elämäntavan tai suuremmat säästöt. Jokaisen vastaus on omanlaisensa.

On myös ylipäätään todella tärkeää tunnistaa ennen yrittäjyyden aloittamista minkä tyyppinen työskentely sekä työ sopii ja tuo sinulle iloa. Minulle oli esimerkiksi luontevaa päätyä kirjoittamaan työkseni, sillä se on aina ollut luontainen vahvuuteni. Rakastan vähän sellaista boheemia kirjoittajaelämää enkä pidä häiriötekijöistä, joten siksi työskentelen ennemmin kotona kuin jaetussa toimistossa.

Mieti minkä tekemisestä nautit, missä olet luontaisesti hyvä (tai minkä taidon haluat oppia, jos et vielä osaa), haluatko tästä alasta työn ja miten ammattitaitosi voisi auttaa potentiaalisia asiakkaitasi.

2

Brändi ja tekninen puoli kuntoon

Yrityksen alussa tärkein budjetin käyttöalue on brändin rakentamiseen käytetty budjetti, koska se vaikuttaa oleellisesti markkinoinnin onnistumiseen ja potentiaalisten asiakkaiden mielikuvaan yrityksestäsi. Tämä sisältää mm. verkkosivujen visuaalisen lookin, brändivärit, sloganin, sanoman, logon, mahdolliset käyntikortit – kaiken sen millä viestit ulospäin.

Monesti näkee, että yrityksen x tuote voi olla tosi hyvä, mutta pakkausdesignin tai verkkosivujen kohdalla on menty sieltä mistä aita on matalin eikä tuotetta tee mieli ostaa. Visuaalisuus ja laatu on luovalla alalla erityisen tärkeää, koska se viestii brändistäsi joko hyvää tai huonoa – se on yksi hinnoitteluun merkittävästi vaikuttava valttikortti, joka auttaa erottumaan muista!

Toinen todella tärkeä asia (etenkin jos tuotat sisältöä säännöllisesti verkkosivuillasi) on koodauttaa oma sivusto alusta loppuun WordPress-pohjaisena kustomina ammattilaiskoodaajalla valmiin pohjan ostamisen sijaan. WordPress on hyvä valinta siksi, koska se on helposti modifioitavissa moneen eri muotoon.

Ennen kaikkea tätä suosittelen tietysti erittäin tarkan ja realistisen liiketoimintasuunnitelman tekemistä ja konsultin/mentorin avun hyödyntämistä yritystoiminnan alkutaipaleella (itse palkkasin vastikään mentorin itselleni). Kirjoita itsellesi myös oman yrityksesi brändiopas, joka sisältää kattavat vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin (netistä löytyy tähän todella hyviä pohjia): Miksi yritys on olemassa? Minkälaisia arvoja yritys edustaa? Ketä yritys auttaa? Mikä on yrityksesi tarina? Minkälaista äänensävyä yrityksesi käyttää viestinnässä? Kuka ja millainen on yrityksen unelma-asiakas? Miten yritys huolehtii markkinoinnista?

 

3

Tunnista arvosi ja laskuta riittävästi

Luova työ on työtä siinä missä mikä tahansa työ ja vaatii monesti todella paljon suunnittelua ennen lopullisen työn valmistumista. Oman työn hinnoittelu voi olla todella vaikeaa, mutta minua on auttanut raa’an työtuntilaskennan ja tekemäni työn lisäarvon laskemisen lisäksi avoin palkkiokeskustelu kollegoiden kanssa.

Tärkeintä on se, että osaat perustella hinnan itsellesi – silloin se on todella helppo perustella tarvittaessa myös asiakkaalle. Työstä saatavan korvauksen pitää olla sellainen, että sinulla on hyvä mieli ja riittävästi aikaa työn hyvin tekemiseen. Älä ole halpa, vaan ole niin hyvä, ettei kukaan halua kieltäytyä palveluksistasi!

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 9

4

Priorisointi sosiaalisessa mediassa

Sosiaalinen media on tänä päivänä etenkin luovalla alalla tärkeä hallita, mutta suosittelen satsaamaan kunnolla vain niihin sosiaalisen median muotoihin, jotka ovat liiketoimintasi kannalta relevantteja ja joita sinulla on aikaa tuottaa laadukkaasti ja säännöllisesti.

5

Automatisoi ja tee asioista helpompia

Parin viime vuoden aikana olen pyrkinyt tekemään yrittämisestä mahdollisimman mutkatonta ja keskittymään vain sen tekemiseen missä olen oikeasti hyvä. Fakta on, että en esimerkiksi osaa koodata (eikä se kiinnosta minua) enkä myöskään halua tehdä kirjanpitoa kuin pakollisen pahan verran. On siis fiksumpaa ulkoistaa tällaiset asiat, sillä näiden kanssa säätämiseen tuhlattu aika olisi suoraan pois tuottavista työtunneista (plus minun tunaroinnilla aikaa menisi moninkerroin enemmän kuin ammattilaisilla – siitä voi laskea kumpi on kannattavampaa). Tässä ovat minua auttaneet konkreettiset asiat:

Kunnollinen kirjanpitäjä: Isoveljeni ainoa ja tärkein neuvo yritystoimintaani aloittaessa oli ”hankkia kunnon kirjanpitäjä”. Onneksi tein sen, sillä hyvä kirjanpitäjä maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin ammattitaidollaan. Kestän juuri ja juuri sen kuittirumban, jota joudun hoitamaan nyt ja maksan kirjanpitäjälle enemmän kuin mielelläni siitä, että hän huolehtii tarkkuutta vaativat laskemiset sekä vähennykset puolestani. Olen säästänyt tuhansia euroja hyvän kirjanpitäjän avulla.

Sähköinen kirjanpito: Roudasin viiden vuoden ajan painavia kirjanpitokansioita ja kuitteja kirjanpitäjälleni, kunnes vaihdoin kaksi ja puoli vuotta sitten sähköiseen kirjanpitoon – tätä systeemiä jos jotakin voin hyvällä syyllä kutsua jokaisen yrittäjän parhaaksi ystäväksi! Kuitista kuva puhelimella, lisäys Holvi-applikaatioon ja hyvästit paperimerelle. Sähköinen järjestelmä tekee automaattisesti valmiiksi myös ALV-raportit.

Kaikki samassa (verkkokauppa, maksukortti, valmisteleva sähköinen kirjanpito, helppo laskutustyökalu): Julkaisin vuonna 2015 paljon myydyn Raakaleivonnan ABC -e-kirjan, joka oli alkujaan myynnissä todella kalliilla myyntialustalla. Siirsin kirjan tänä keväänä myyntiin Holville ja avasin samalla tilin, jossa on ihan kaikki mitä tarvitsen: yritystili, maksukortti, verkkokauppa, helppo laskutustyökalu ja valmisteleva sähköinen kirjanpito kaikille kirjanpitomateriaaleille.

Minulla on käytössä 9 € kuukaudessa maksava Grower ja lisäominaisuutena verkkokauppa, joka kustantaa 5 €/kk – en ollut todellakaan tajunnut, että säästän tämän avulla useita kymmeniä euroja kuussa. Tälläkin summalla käy jo kerran todella hyvin kaupassa tai vähän humputtelemassa!

Olen ladannut puhelimeen myös Holvin applikaation, jonne voi mm. kuvata kuitit ja joka ilmoittaa jos tuotteitani myydään verkkokaupassa. Holvin kautta tehtävissä laskuissa on myös automaattisesti viivakoodi mikä helpottaa maksajan laskuhärdelliä ja laskuun voi myös helposti lisätä oman logon. Mikä kätevintä, Holvi seuraa laskujen viitenumeroita ja saan joka kerta ilmoituksen, kun asiakkaani on maksanut laskun – ja tiedän vieläpä kuka asiakas on kyseessä

Mikäli laskut ovat myöhässä, Holvi auttaa pitämään huolta laskun uudelleen lähettämisestä tai asiakkaan muistuttamisesta – tämä on erityisen kätevää, koska inhoan tilin tarkistelemista ja fakta on se, että aina silloin tällöin on tilanteita, jolloin asiakkaiden laskut ovat syystä tai toisesta myöhässä etkä välttämättä edes muista koko asiaa. Siispä maailman isoin peukku sille, että applikaatio näyttää koko ajan laskujen kokonaismaksutilanteen reaaliajassa, huithapeli kiittää.

Jos tämä palvelu olisi ollut olemassa reilut seitsemän vuotta sitten kun aloitin oman taipaleeni itseni työllistäjänä, voin kertoa että yksi silloin vähän huolettomampi yrittäjäkin olisi päässyt hitusen helpommalla ja vähemmällä stressillä.

Hannamarirahkonen Yellowmood Holvi Kokemuksia 6

Tämä postaus luultavasti avasi vähän enemmän sitä miten kauniiden kuvien ja tekstien taakse mahtuu mammutillinen näkymätöntä metatyötä, jota on onneksi tietyiltä osin mahdollista helpottaa. Jatkan tätä yritysjuttua lisää hieman myöhemmin ja toiveitakin saa laittaa – olisi enemmän kuin mielenkiintoista keskustella aiheesta lisää, eli jos heräsi jotain tarkentavia kysymyksiä tai sinulla on jaettavana omaa yritystarinaa tai sen suunnittelua, anna palaa!

PS. Meillä tuli Tuomaksen kanssa syötyä kahteen pekkaan parissa päivässä tuo kuvissa näkyvä mansikkaraakakakku…  Jaan tämän kesähitin reseptin täällä ensi viikolla, mums.

Kuvat Tuomas Rahkonen, editointi Hannamari Rahkonen

Leena Mäki-Petäys

Kiitos. Hyvä kirjoitus.
Itse olen ollut yrittäjänä 25v ja jo kymmenen vuotta tehnyt työtä, jota en juurikaan mainosta vaan sen tekevät asiakkaani.
Nyt haluaisin siihen rinnalle muutaman idean ja tästä sain ajateltavaa toteutukseen.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Leena, tosi hienoa kuulla kaltaisesi konkariyrittäjän kokemuksia :) Myötätuulta ja inspiraatiota uusien ideoiden äärelle!

Vastaa
Saana

Todella hyödyllinen postaus ja tämän laitan ehdottomasti korvan taakse ja palaan tähän kun mahdollinen yrittäjyys on opintojen jälkeen ajankohtainen :) Opintoihin liittyen heräsikin kysymys, oletko käytännössä huomannut onko koulutuksella vai konkreettisella näytöllä kokemuksesta enemmän painoarvoa kun tekee freelance-tyyppisiä hommia luovalla alalla? Jos saa kysyä oletko itse esimerkiksi käynyt koulutusta ravinto- tai luontaistuotealalle tai sisällöntuottoon ja markkinointiin liittyen, vai onko ammattitaito kertynyt itseoppimalla ja kokemuksen kautta? Toki luovan alan palveluja tarjoavalle varmasti oma brändi, konkreettinen näyttö osaamisesta ja palvelujensa myymisen taito ovat varmaan ne tärkeimmät avainasiat asiakkaiden hankinnassa.
On kyllä hyvä että nykyisin yrittäjyyttä helpottamassa on monia palveluja, omalla laskupäällä ei nimittäin kirjanpitoa hoidettaisi.. Ja koska Suomessa yrittäjyys tehdään mahdollisimman hankalaksi muutenkin niin ainakin on joitain keinoja jolla saa sotkut selvemmäksi :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moi Saana!

Ensiksi pahoittelut tästä vastausviiveestä, viestisi oli mennyt minulta jostain syystä ohi. Mun henkilökohtainen kokemukseni koulutuksesta vs. näytöstä on se, että kaikista eniten merkitystä on sillä mitä olet jo tehnyt. Mulla on itsellä koulutus alunperin lasten pariin (en ole tehnyt päivääkään kyseistä työtä) ja nyt opiskelen valokuvaajaksi, mutta kaikki työni olen saanut aiemmilla referensseillä ja osaamisellani, koulutuksella ei ole ollut näiden suhteen lainkaan painoarvoa.

On toki olemassa myös yrityksiä, joille friikkua palkatessa koulutus merkitsee paljon – ymmärrän tämänkin aspektin, sillä tietyssä mielessä se takaa osaamistason x (ei varmasti, mutta varmemmin).

Mun mielestä useiden koulutusten ongelma on etenkin ravintopuolella vanhentunut (ja väärä) tieto sekä liian hidas oppimistahti – en ole tästä syystä käynyt mitään virallista koulutusta ravinto/luontaistuotealalle, koska se tuntuisi ajanhukalta. Sillä samalla ajalla olen "kouluttanut" itse itseäni kansainvälisellä materiaalilla, jota löytyy netistä pilvin pimein. Jos löytäisin arvojani vastaavan koulutuksen, joka tuottaa mulle ammattilaisena lisäarvoa, saattaisin aivan hyvin käydä sellaisen, mutta en tällä hetkellä koe sille tarvetta.

Markkinointia olen opiskellut itsenäisesti, nykyään on saatavilla aivan mahtavaa informaatiota ilmaiseksi, kunhan jaksaa googlailla! Ja mikä tärkeintä, mikään opiskelu ei korvaa asioiden jatkuvaa tekemistä ja toistoa. Toisto tekee meistä mestareita ja opettaa mielestäni kaikista eniten :) Olen kokenut todella hyväksi tavaksi ostaa toisinaan konsultaatiota muilta ammattilaisilta, sen avulla saa usein hedelmällistä ja laajempaa näkemystä siitä mitä omassa toiminnassa voisi kehittää.

Tämä koulutus vs. työkokemus on itseasiassa todella mielenkiintoinen aihe, saatan kirjoittaa tästä ihan oman postauksensa. Kiitos kommentistasi! :)

Vastaa
Sinikka Paanila

Aivan ihanan rohkaisevaa lukea, kuinka omalla mahtavalla päättäväisyydellä ja intohimolla olet luonut huikean blogin/yrityksen ja työllistänyt itsesi!!! Olen itse pitkän empimisen jälkeen julkaissut pikkublogini ja vähän hirvittää mitä tästä tulee, töissäkin pitäisi ehtiä käymään ;) Riittämättömyyden tunne puraisee pahasti jo tässä vaiheessa. Esimerkkisi ja neuvosi auttavat kyllä tässä alkuhaparoinnissa - kiitos! Aurinkoista kesää sinulle!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

On tosi palkitsevaa kuulla tällaista palautetta, kiitos Sinikka! Sinulla ei varmasti ole mitään syytä olla arvostamatta omaa työtäsi. Suosittelen tekemään blogille strategian ja haluan muistuttaa, että tee postauksia vain sen verran kuin ehdit tehdä hyvin ja laadukkaasti. Henkilökohtainen teesini on "laatu ennen määrää", vaikka tiedänkin että monet kauppa-alan gurut ovat tästä eri mieltä. Riittämättömyyden tunteet ovat varmasti itse kelläkin kylässä silloin tällöin, mutta yksi asia kerrallaan, kunnolla <3

Vastaa
Hanna

Olipa mukava lukea ja saada lisävahvistusta omille ajatuksille. Tuosta Holvista minulle juuri vinkattiinkin ohimennen, oli kiva kuulla siitä nyt enemmän!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Mahtavaa, että sait vähän lisäpontta postauksesta :) Kirjoitan aiheesta lisää vielä tämän kuun loppupuolella, mutta voin nyt jo useamman kuukauden käyttökokemuksella suositella tosi lämpimästi – niin helpottavaa, kun kaiken voi keskittää yhteen paikkaan! Iloista elokuuta :)

Vastaa
Marja

Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta!

Vastaa
satu

Heippa! Ihanaa, siis ihan sattumalta löysin tän sun blogin ja jään kyllä seurailemaan! Kiitos kovin!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Lämmin kiitos todella kauniista palautteesta Satu ja ihanaa helmikuun loppua! :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Ketogeeniset vohvelit mansikkavaahdolla
Herkullista brittikosmetiikkaa Bybi Beautylta
Maailman paras tomaattikeitto
7 x ESSE Skincare -tuotetta, joilla nitistin stressistä oikuttelevan ihon