Maailman paras linssikeitto

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Tiedättehän ne reseptit, jotka kulkevat mukana kodeista ja keittiöistä toisiin, sukupolvilta seuraaville? Sellainen on Yellow Moodin rakastettu linssikeitto.

hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-5hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-4

Punakkaa linssikeittoa ei ole tituleerattu syyttä maailman parhaimmaksi. Vaatimattoman näköinen keittoresepti on koukuttanut vuosien varrella monet – erityisesti vannoutuneet lihansyöjät ja lapset, joita pidän henkilökohtaisesti maailman kriittisimpänä ja siksi parhaana yleisönä. Jos heille maistuu, muillekin maistuu!

Tutustuin keittoon alunperin ystäviemme luona. Menimme viettämään yhteistä iltaa, ruokapöydälle oli asetettu iso kattila täynnä punaista linssikeittoa. Ei mennyt aikaakaan kun kauhoimme keiton kilvan loppuun ja ison kattilan pohja vain ammotti tyhjyyttään. Tämä resepti on kaikkia niitä varten, jotka epäilevät kasvisruoan maukkautta tai ovat pettyneet karvaasti aiemmilla kasvisruokakokeiluillaan.

Valmistan linssikeittoa usein tupla-annoksen, koska pidämme siitä puolisoni kanssa niin paljon. Saatamme lusikoida keittoa pari kolmekin päivää putkeen, sillä maku vain paranee pienen tekeytymisen myötä. Herkullinen linssikeitto kestää myös pakastuksen ilman koostumuksen kärsimistä ja se onkin mitä maukkain eväs niille hetkille, kun ei tiedä mitä söisi lounaaksi tai päivälliseksi. Linssikeitto pelastaa aina.

Parempaa arjen turvaruokaa saa hakemalla hakea, siksipä suosittelen laittamaan maailman parhaan linssikeiton ohjeen visusti talteen koleiden päivien varalle. Toverit, ei muuta kuin kattilaa tulille ja nauttimaan!

Hyvanruoankirja Hannamari Rahkonen

Hyvän ruoan kirja

Hyvän ruoan kirja (Readme) sisältää yli kahdeksankymmentä vähähiilihydraattista ja ketogeenista reseptiä, joista suurin osa on suolaisia arkiruokia. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia, sokerittomia ja viljattomia – mutta ennen kaikkea isoilla mauilla ladattuja. Kirjoitin Hyvän ruoan kirjan tehdäkseni terveellisesti syömisestä helppoa, kaunista ja hauskaa, auttaakseni minimoimaan turhat köökkistressit ja vetämään mutkat suoriksi oikeissa kohdissa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja tarjoaa yli 300 sivun verran kokonaisvaltaista taide-elämystä upeiden valokuvien, reseptien sekä tarinoiden muodossa. Opetan sinut hapattamaan kausivihanneksia, paistamaan kalan ja kanan oikeaan kypsyyteen, maksimoimaan vaatimattomien kasvisten maut marinoimalla, kuullottamaan ja yhdistelemään makuja uudella tavalla. Tutustu kirjaan tästä!

hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-2

hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-1

Yellow Moodin linssikeitto

4 annosta

2 rkl voita
3 valkosipulinkynttä
2 pientä sipulia
2 tl kurkumajauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
½ tl  cajunmaustetta
1 ½ rkl  merisuolaa (tasainen mitta)
3 dl punaisia linssejä kuivana
800 g tomaattimurskaa (Mutti)
1,1 litraa  vettä
2 dl  kookosmaitoa tai kuohukermaa

Mittaa kuivat linssit siivilään ja huuhdo huolellisesti kylmällä vedellä, kunnes linssien läpi tuleva vesi ei ole enää sameaa. Kuori sipulit ja valkosipuli, leikkaa pieneksi silpuksi terävällä veitsellä. Mittaa sipulisilppu, jauhemaiset mausteet ja voi isoon kattilaan. Kuullota sipuli-mausteseosta miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmeitä.

Lisää pehmeän sipuliseoksen joukkoon tomaattimurska ja vesi. Anna seoksen kiehua muutama minuutti ja lisää joukkoon punaiset linssit.
 
Sekoita ja laita kansi kattilan päälle. Anna keiton kiehua noin 30 minuutin ajan miedolla lämmöllä ja lisää keittoon lopuksi kookosmaidon paksu osa. Anna keiton hautua kannen alla noin viiden minuutin ajan ennen kuin tarjoilua.

Vinkki: Suola pyöristää ja korostaa keiton kaikkia makuja. Mikäli keitto maistuu valjulta, lisää merisuolaa asteittain, kunnes maku on kohdallaan.

hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-3

hannamari_rahkosen_linssikeitto_joka_maistuu_koko_perheelle-6

Ketoosissa Kirjan Kansikuva

Ketoosissa e-kirja on kattava ja helppolukuinen opas ketogeeniseen ruokavalioon perusteisiin. Kirja sisältää info-osuuden lisäksi yhteensä 25 arkeen sopivaa, kasvisvoittoista, helppoa ja maistuvaa reseptiä. Reseptit sisältävät annosmäärän ja ravintosisällön, jonka lisäksi useimmat resepteistä valmistuvat ilman maitotuotteita. Tutustu kirjaan tästä.

Instagram – @yellowmoodmedia ja @addix.fi

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Kuvat Hannamari Rahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiia

Hih, aika hauska sattuma et tulin blogiin etsimään juuri tätä ohjetta... siinähän se oli heti tyrkyllä :)
Käytät monessa ohjeessa kookosmaidon paksua osaa, eikö kookoskerma aja samaa asiaa (jos sallit tällaisen tyhmän kysymyksen...)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Resepti oli hetken piilossa, joten hyvään aikaan saavuit sitä hakemaan :)

Kookoskerma ei aja kakkuresepteissä ja muissa kiinteyttä vaativissa leipomuksissa samaa asiaa kuin kookosmaidon paksu osa, koska monissa kookoskermoissa on sakeuttamisaineita, jonka vuoksi ne eivät jähmety yhtä hyvin.

Vastaa
Tiia

Oukei! Kiitos kookostiedosta :)

Vastaa
Minna

Kiitos tästä mahtavasta reseptistä! :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ole hyvä, ihana jos hurmurikeitto on tuottanut iloa arkiruokailuun!

Vastaa
Mona

Kävin netin läpi eri linssikeittojen reseptejä, mutta kaikista puuttui Se Joku. Tämä oli ensimmäinen, joka kolahti ainesosiensa (ja hyvän myyntipuheen) perusteella. ;) Kokeilen tehdä tätä seuraaviin perhejuhliin!

Montako desiä/litraa valmista keittoa reseptistä tulee, eli kuinka monelle hengelle suunnilleen? Ja onko tuo cajun-mausteseos suolaton? Ilmeisesti ei ole kovin tulista, jos lapsillekin maistuu? Ja tuossa suolan kohdalla kun lukee tasainen mitta, niin tarkoitatko että on ihan mittalusikalla mitattu? Iso kiitos vastauksista! :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hei Mona!

Yhdestä keittoannoksesta tulee noin 2,5 litraa valmista keittoa. Cajun-mausteessa ei yleisesti ottaen ole suolaa ollenkaan (se on sekoitus paprikaa, valkosipulia, sipulia, valkopippuria, mustapippuria, cayennepippuria, timjamia ja oreganoa), mutta kannattaa vielä tarkistaa pussin raaka-aineluettelosta asia ennen ostoa. Itse olen käyttänyt Meiran versiota, jossa ei ole lisättyä suolaa.

Mitä tulee suolan määrään, sen olen mitannut mittalusikalla, mutta kannattaa ensin laittaa hieman vähemmän (esim. 1 rkl) ja lisätä lisää oman maun mukaan. Keitto sopii myös lapsille, koska ei ole tulista :)

Vastaa
Altti

Aijai ku tuli hyvää :D Oli pakko googlaa tää ohje ja tehä. Lihanvähennysviikot ovat alkaneet.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Linssikeitto toimii aina! :)

Vastaa
Mari

Parilla eri reseptillä tehnyt linssikeittoa ja tämä on ehdottomasti paras. Ohjeen löysin hieman erilaisena, tomaattimurskaa 400 g chilillä maustettuna ja 400 g tavallista, hyvä potku tuli.
Ei ole kyllä viimeinen kerta kun tätä teen :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ihan mahtava kuulla, kiitos palautteesta :)

Vastaa
Risto

Surkea ohje. Liikaa tomaattia ja liian vähän mausteita ja aivan liikaa suolaa. Mausteet muutenkin hieman omituisia. Kuivattua inkivääriä (miksei tuoretta?), cajun-maustetta (melko turha mausteseos) ja suhteessa melkoinen määrä kurkumaa. ?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

En tuomitsisi kokeilematta, Risto. Keitto on helppoa, edullista, nopeaa ja tosi maukasta arkiruokaa. Kun käytetään kuivattuja luomumausteita, maut ovat syvempiä ja lopputulos on huikean hyvä. Kannattaa myös muistaa, että puhdistamaton merisuola käyttäytyy ruoassa aivan eri tavalla kuin puhdistettu suola – jälkimmäisessä on pistävän suora maku, kun taas puhdistamaton suola tuo aivan eri tavalla täyteläisyyttä ja pyöristää myös muita makuja tasapainoisemmaksi kokonaisuudeksi.

Vastaa
Kimmo & Kirsi

Hei Hanna. Tämä ohjeella olemme jo kymmeniä kertoja valmistaneet aivan parasta ja herkullista linssikeittoa. Kaikki vieraamme ja oma jälkikasvumme ovat täysin ihastuneet keiton makuihin ja auliisti olemme jakaneet heille tätä ohjetta. Siitä sinulle iso kiitos.

Meille linssit ja erilaiset eksoottiset mausteet tulivat tutuksi asuttuamme vuoden Intiassa, joten tämän keiton makujen kirjo tuo mieleemme kaikki nuo ihanat ruokamuistot ja maut intialaisen pöydän herkuista, joihin vuoden aikana saimme tutustua. Kaiken lisäksi ohje on helppo ja nopea valmistaa. Vielä kerran suuret kiitokset.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Voi miten ihana kuulla, että linssikeitto on tuonut iloa teidän perheelle ja läheisillenne. Kaunista ja rentouttavaa talvea teille! :)

Vastaa
Tiina

Hei!

Innostuin kokeilemaan tätä ohjetta 17-vuotiaan kummipoikani suosituksesta. Minä, aikuinen nainen, äiti-ihminen olen aika "nirppanokka" erilaisten, uusien ruokien suhteen, mutta otin tämän haasteena.
Tykkään kasviskeitoista eniten soseutettuina, joten kokeilin tähänkin, hyvin toimii.
Kookoskerma ja kurkuma olivat aivan uusia tuttavuuksia minulle. On kyllä hyvää. Lämmittää mukavasti hiihtolenkin jälkeen. Kiitos ❤️.

Vastaa
Saara

Kiitos ohjeesta! Todella herkullinen keitto,löysin tämän ohjeen ihan vahingossa etsiessäni ihan muuta.
Tein sitä tänään ison kattilallisen, syötiin jo itsemme kylläisiksi ja loppu laitetaan pakkaseen.
Kaunista kevään jatkoa kesää odotellen❤️

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Voi miten ihana kuulla! Kaunista kevättä sinnekin, Saara :)

Vastaa
Ella

Hei! Kuinka isolle porukalle tästä saa keittoa ?:)

Vastaa
Kristiina

Ohjeessa on suolaa puolitoista ruokalusikallista...? Lienee kuitenkin kyse teelusikallisista tuohon keittomäärään?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Suolan määrä on oikein, eli 1,5 ruokalusikallista. Tästähän tulee keittoa monta litraa :)

Vastaa
Heidi Höylänen

Hei, Voiko ton cheyennepippurin korvata jollakin muulla allergian vuoksi?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Sen voi jättää pois tai korvata pienellä määrällä mustapippuria :)

Vastaa
Tiinamari

Tämä on ihan paras arkiresepti! Löysin kylläkin tämän aiemman ohjeen, jossa puolet tomaattimurskasta oli chilillä maustettua. Superhyvää ja helppo sekä nopea valmistaa. Onneksi tein heti kaksinkertaisen annoksen, niin riittää vielä seuraavalle päivälle :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Onpas ihana kuulla, kiitos Tiinamari kauniista kommentista!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Kahden raaka-aineen mangojäätelö
Herkullinen tillipesto
Porkkanakakkupuuro uunissa
Suloinen suklaatuorepuuro