15 x vinkkiä laadukkaampaan uneen

Tämän kevään aikana pitkäaikainen yhteistyökumppanini PUR Kauppa julkaisee Yellow Moodissa kaikkien iloksi vieraskynä-kirjoituksia. Teemat pyörivät ennen kaikkea arjen hyvinvointia edistävissä ratkaisuissa, joista voi ammentaa voimaa haastavina aikoina.

Stressin keskiössä unen laatu ja nukkuminen kärsivät yleensä ensimmäisenä. Jos olet pohtinut miten nukahtaa paremmin, lue alta PUR Kaupan asiantuntijatiimin 15 x luonnollista vinkkiä, joiden avulla unesta voi saada paremmin kiinni. 

Toivotan täältä pohjoisesta antoisia lukuhetkiä,

Yellow Moodin luotsi Hannamari, xo

Miten Nukahtaa Unettomuus

Unesta ja unen tärkeydestä puhutaan jatkuvasti – ja syystä, onhan unella monitahoinen vaikutus terveyteemme, vireyteemme ja mielialaamme. Uniongelmat ovat valitettavan monelle tuttuja joko hetkellisesti tai pitkäaikaisesti. Unettomuutta voivat aiheuttaa hektinen elämänrytmi ja stressi, mutta syyt voivat olla myös hormonitoiminnassa tai lääkityksessä.

Elämme tällä hetkellä ympäri maailmaa koronaviruspandemian synnyttämää poikkeusaikaa ja lähikontaktien välttämiseksi monen työt ovat siirtyneet kotiin. Tämä tarkoittaa yhä useammalle työn ja vapaa-ajan rajojen sekoittumista. Etenkin jos koululaiset ovat päivisin kotona, töitä saatetaan jatkaa iltamyöhällä lasten nukkumaan menon jälkeen. Tämä voi näkyä lisääntyneinä uniongelmina monissa perheissä.

Uniongelmiin on tärkeä puuttua ajoissa, sillä pitkittyessään ne ulottuvat lähes jokaiseen elämänalueeseemme. Väsyneenä emme jaksa panostaa terveelliseen ruokavalioon ja ruoan laittoon. Haemme helpommin hetkellistä piristystä sokeria ja tyhjiä hiilihydraatteja sisältävistä herkuista.

Uniongelmat vaikuttavat mielialaamme ja mielenterveyteen, ja tutkijat yhdistävät unen puutteen myös joukkoon erilaisia fyysisiä terveysongelmia. Brittitutkija Matthew Walkerin mukaan unen puute on maailmanlaajuinen ongelma, jolla on vaikutuksia myös kansantalouteen lisääntyneiden terveydenhuoltokulujen myötä.

Nukkuessa hengitys hidastuu, verenpaine laskee ja esimerkiksi sydän sekä verisuonisto saavat tarvitsemaansa lepoa.

Miten Nukahtaa Paremmin Unettomuus 3

Keho palautuu unen aikana

Nukkuessamme kehossa tapahtuu useita monimutkaisia ja eheyttäviä prosesseja, jotka valmistavat meitä uuteen päivään. Muisti ja oppiminen tehostuvat unen aikana ja kehossa käynnistyy automaattisesti puhdistusoperaatio, joka poistaa kuona-aineita elimistöstä.

Nukkuessa hengitys hidastuu, verenpaine laskee ja esimerkiksi sydän ja verisuonisto saa tarvitsemaansa lepoa.

Lue myös: EFT Tapping, eli naputtelu avuksi stressin keskellä

Miten Nukahtaa Paremmin Unettomuus 4

Vähemmän stressiä ja sopivasti liikuntaa – parempi uni

Terveyden näkökulmasta stressi on yksi nykyajan ihmisen yleisimmistä ongelmista. Jos huomaat, että työasiat pyörivät mielessäsi nukkumaan mennessä eikä uni ota tullakseen, asialle on syytä tehdä jotakin.

Pyri löytämään itsellesi sopivia rentoutumiskeinoja – muun muassa meditaatio ja keholliset harjoitukset alentavat tutkitusti stressitasoja ja vaikuttavat sitä kautta myös uneen.

Uni maistuu paremmin, jos keho saa riittävästi liikuntaa ja rasitusta. On tutkittu, että päivän aikana aerobista liikuntaa harjoittanut henkilö nukahtaa nopeammin ja helpommin, verrattuna päiviin, jolloin harjoittelua ei ole ollut.

Moni tunnistaakin, että liikunnallisen päivän jälkeen voi tuntea ”tervettä väsymystä” ja raukeutta. Toisaalta liiallinen rasitus voi myös vaikuttaa uneen negatiivisesti, joten tässäkin tapauksessa tasapaino on tärkeää.

Lue myös: Miten pitää huolta hyvinvoinnista stressaavissa tilanteissa?

Miten Nukahtaa Paremmin Unettomuus

Vältä sinistä valoa ja panosta nukkumisolosuhteisiin

Älylaitteiden ruutujen päivänvaloa aallonpituudeltaan muistuttava sininen valo häiritsee aivojen luontaista rytmiä, vaikeuttaa unen saantia ja heikentää unen laatua. Siksi suositellaankin, että sinistä valoa tuottavat ruudut tulisi sammuttaa vähintään tuntia ennen nukkumaan menoa.

Vaihda siis vähintäänkin puhelimeesi yötila päälle, jolloin sininen valo vaihtuu keltaisempaan tai parhaimmassa tapauksessa pyri välttämään älylaitteita kokonaan ilta-aikaan.

Myös makuuhuoneen olosuhteilla on vaikutuksensa unen laatuun. Sopivan viileä huonelämpötila, puhdas hengitysilma, laadukas patja ja tyyny ovat asioita, joihin kannattaa panostaa.

Jos et saa huonetta tarpeeksi pimeäksi, silkkinen unimaski blokkaa ylimääräisen valon. Voit myös kokeilla erilaisia rentoutumiskeinoja – tuoksuttele rauhoittavia eteerisiä öljyjä (esimerkiksi laventelia tai unen saantiin suunniteltuja valmiita tuoksusekoituksia), kuuntele meditaatio- tai mindfulness-äänitettä tai lue hetki kirjaa.

Miten Nukahtaa Paremmin Unettomuus 6

Mitä kannattaa syödä ennen nukkumaanmenoa?

Päivän aikana nautittu tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio auttaa hyvän unen muodostumista. Muista, että alkoholilla on päinvastainen vaikutus. Se heikentää unenlaatua, ja pienilläkin määrillä voi olla vaikutusta kehon kyvylle palautua unen aikana.

Illalla voit kokeilla syödä tryptofaania sisältäviä ruokia, kuten banaania, pähkinöitä, juustoa tai kaurapuuroa. Tryptofaani stimuloi unihormoni melatoniinin tuotantoa.

Laadukkaat ravintolisät voivat myös olla apuna levollisemman unen metsästyksessä. Ashwagandha-yrtillä on adaptogeenisiä ominaisuuksia, jotka auttavat kehoa ja mieltä rauhoittumaan sekä vaikuttavat suotuisasti uneen. Living Nutrition Ashwagandha Alive -valmisteessa ashwagandha on fermentoitu, joka aktivoi luontaisin keinoin yrtin hyvää tekevät ominaisuudet.

Magnesiumin on todettu vaikuttavan unen laatuun sekä nopeuttavan nukahtamista, ja moni tietääkin magnesiumin rentouttavista vaikutuksista lihaksistoon ja hermostoon. Magnesiumia voi käyttää myös ulkoisesti – OSI Magnesium -sarjan melatoniinia ja OptiMSM:ää sisältävän vartalovoide rauhoittaa, rentouttaa ja hoitaa samalla ihoa. Wild Nutrition Food-Grown® Magnesium on sisäisesti nautittava, tehokkaasti imeytyvä magnesiumlisä, jossa magnesium on täysin luonnollisessa ravintomuodossa.

Lukusuositus: Matthew Walker, Miksi nukumme: unen voima (2019)

Instagram – @hannamariyellowmood

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Teksti PUR Kauppa

Kuvat Hannamari Rahkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Miten pitää huolta hyvinvoinnista stressaavien tilanteiden keskellä?
Vuosi ilman lääkitystä – mitä kilpirauhaselle kuuluu?
Luovan yrittäjän tärkein pääoma
Yellow Moodin suuri flunssan itsehoito-opas