Kirjan kirjoituksen kulisseista

raakaleivonnanABC_hannamarirahkonen1565

Viime viikot ovat olleet äärimmäisen kutkuttavia monessa mielessä. Tuo mainitsemani kutkutus on sekoitus jännitystä, odotusta ja toisinaan myös turhautumista. Tuntuu äärimmäisen hyvältä saada tehdä sitä mistä on haaveillut jo vuosikausia; kirjoittaa omaa kirjaa.

Olen tässä samalla pohtinut myös sitä mitä haluan blogiltani ja mitä olen valmis antamaan sille. Mikä kiinnostaa teitä. Annan ajatuksien ja ideoiden hautua, vaikkakin jo muutamat isot muutokset muhivat päässäni. Aiheiden suhteen liika rajoittuneisuus ei pue allekirjoittanutta, joten katsotaan mihin asiat etenevät!

raakaleivonnanABC_hannamarirahkonen1566

Koti on paikoittain sellaisen kaaoksen vallassa, että en voi tehdä töitä, jos en ensin siivoa. Se on oikeastaan tosi hyvä asia, kaaos pysyy edes hitusen kohtuullisempana. Ihmekös tuo, että pöydät ovat jatkuvasti täynnä, kun pelkkiä kuvausastioita on sen kolmessa eri kaapissa, reseptejä kehitellään, tiskikone laulaa päivittäin vähintään kerran, kameran suljin säksättää ja kirjoitusohjelma näyttää joka päivä yhä suurempaa sanamäärää. Näin sen kuuluu ollakin.

raakaleivonnanABC_hannamarirahkonen1568

E-kirjan julkaisun jälkeen ajattelin ottaa pienen aikalisän ja olla tekemättä hetkeen yhtään mitään työhön liittyvää. Taidan suunnata johonkin rentouttavaan kasvohoitoon ja viedä itseni ulos syömään. Tiedättehän, kerätä vähän intoa, kokemuksia ja ajatuksia. Viettää aikaa näppäimistön ja tietokoneen ruudun sijaan ystävien kanssa, ulkoilla oikein olan takaa ja tehdä arjesta vähän spesiaalimpaa. Ja ehkä suursiivota koti? Niin tai näin, oikeaan suuntaan ollaan menossa. Viimeistä viedään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Kysy!
Smoothien valmistuksen ABC
Arctic Arbutin, luonnonkosmetiikkaa pohjoisesta
Kuuntele intuitiota syödessäsi