Vuosi ilman lääkitystä – mitä kilpirauhaselle kuuluu?

Kaupallinen yhteistyö PUR Kauppa.

Tasan vuosi sitten sain lopettaa kokonaan eläinperäisen Armour Thyroid -lääkityksen, jota ehdin syödä seitsemän vuoden ajan kilpirauhasen vajaatoimintaani.

Aiheesta on ymmärrettävästi toivottu päivitystä todella paljon tässä vuoden mittaan, mutta mielestäni tuntui relevantilta tarkastella asiaa vasta pidemmän aikavälin perusteella. Tässä postauksessa pureudun siihen millä keinoilla sain kilpirauhasen vajaatoiminnan remissioon.

Vaikka on helppo sanoa ketogeenisen ruokavalion olleen yksi merkittävimmistä avaimista tilanteen ratkeamisessa, tosiasiassa tämä muutos ei olisi ollut mahdollista ilman kokonaisvaltaista elämäntyylin muutosta – kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jokaisen tilanne on oma kokonaisuutensa.

Omalla kohdalla kilpirauhasen hoito on jokapäiväinen valinta, sillä se reagoi herkästi stressaaviin tilanteisiin, viljojen ja sokerin syömiseen tai unettomuuteen. Kyllä, lääkityksellä voisin elää elintapojen suhteen ehkä enemmän pellossa, mutta en olisi oireeton enkä todellakaan voisi näin hyvin kuin nyt voin. Kun olin vielä lääkityksellä, toimintakykyni oli silti todella huono ja kilpirauhasarvot olivat nekin korkeammat kuin nyt ketogeenisella ruokavaliolla ilman lääkitystä.

Kirjoitin tämän postauksen siksi, että kilpirauhasen kuntoon voi vaikuttaa ja sen toimintaa voi tukea luonnollisesti elintavoilla, ruoalla ja lisäravinteilla. Kaikki kilpirauhaspotilaat eivät pääse lääkityksestä eroon (eikä pidäkään) ruokavaliomuutoksilla, mutta monen oireet vähenevät merkittävästi.

Tiedän, että toipumiseni ja lääkkeettömyyteni on aiheuttanut monissa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavissa suoranaista raivoa, koska heidän mielestään ”kilpirauhasen vajaatoiminta on elinikäistä lääkitystä vaativa sairaus”.

Kyllä, joissakin tapauksissa näin varmasti on, ja toki kaikki lääkityksen muutokset on tehtävä lääkärin valvonnassa. Toisaalta en voi olla ajattelematta miten surullista on, jos jokin sairaus aiheuttaa massiivisia oireita ja haittaa elämänlaatua (kuten se omalla kohdallani vuosien ajan teki) ja ainoana vaihtoehtona olisi tyytyä nykytilanteeseen ja identifioida itsensä oman sairautensa kautta. Hyvin usein kilpirauhasen laiskan toiminnan taustalla on pitkittynyttä stressiä, elimistön hiljainen tulehdustila ja insuliinitasoa koholla pitävä ruokavalio.

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 2

Yksilöllinen hiilihydraattitoleranssi

Jokainen meistä on uniikki psykofyysinen kokonaisuutensa, jonka terveydentilaan vaikuttaa usea eri tekijä. En usko tai väitä, että ketogeenisen ruokavalion pitäisi sopia kaikille. Jo geenien osalta tiedetään, että kunkin ihmisten kyky käsitellä hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja on erilainen. Siksi ajattelen, että jokaisen on löydettävä juuri omalle keholle sopiva ruokavalio – nimittäin se mikä sopii yhdelle, saattaa olla myrkkyä toiselle.

Esimerkiksi oma puolisoni voi syödä hiilihydraatteja runsaastikin ilman mitään sivuoireita tai painon kertymistä – itse taas saan selkeitä hormoniperäisiä oireita heti, jos hiilihydraattien (eli sokereiden) määrä olisi yhtä korkea. Tämä yksilöllisyys on todella mielenkiintoista etenkin sen valossa, että kävimme viime keväänä geenitesteissä, jotka osoittivat että minun kehoni ei siedä hiilihydraatteja hyvin, kun taas puolisoni keho sietää.

Jokaisella on oma henkilökohtainen hiilihydraattitoleranssi ja siinä missä yhdelle sopii keto, joku saattaa voida paremmin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Kaiken kaikkiaan lopputulemani tämän pohdinnan jälkeen on se, mikäli omassa terveydessä on paljon toimintakykyä haittaavia oireita tai elintasosairauksia, on todella pieni hinta kokeilla millainen vaikutus ruokavaliolla voi olla elämänlaatuun.

Seuraavat minua auttaneet asiat eivät siis ole mitään kiveen hakattuja totuuksia, vaan toivon tarinani olevan ennen kaikkea kannustukseksi terveyshaasteiden kanssa kamppaileville – varsinkin, koska tiedän etten ole ainoa kilpirauhasongelmista keto/karnivore-ruokavalion avulla toipunut.

Mikäli tarinani ei ole sinulle entuudestaan tuttu, suosittelen lukemaan Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ketogeeninen ruokavalio -postaukseni, jossa avaan tarkemmin koko kilpirauhasmatkani silloisine oireineen, kerron mitkä eri tekijät vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan ja mitä asioita kannattaa huomioida mikäli kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava noudattaa ketogeenista ruokavaliota.

Muistutan vielä, etten ole tai esiinny lääketieteen asiantuntijana. Suosittelen aina konsultoimaan omaa lääkäriä ennen muutoksia ruokavaliossa tai mahdollisissa lääkityksissä.

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta

Ketogeeninen ruokavalio

Ketoosilla on ollut merkittävä vaikutus oman hormonitoimintani tasapainottamisessa ja itselleni tämä tila on elämäntapa, ei vain ohimenevä dieetti. Sen lisäksi, että kilpirauhanen toimii itse asiassa nykyään paljon paremmin ilman lääkitystä kuin lääkityksen kanssa, olen 99 % oireeton verrattuna vielä kahden vuoden takaiseen tilanteeseen.

Minulla on vihdoin kauan kaivattua energiaa, kuukautiskierto on tasaantunut ja kivut vähentyneet radikaalisti. Päässäni vallitsee varsinainen vauvahiusten massatuotantolaitos mikä on ihmeellistä kaikkien niiden kilpirauhasvuosien jälkeen, joiden myötä paksut hiukseni ohentuivat yli puolella. Poissa on myös järkyttävä aivosumu, väsymys, näppylät, krooninen migreeni, jatkuva turvotus ja suolisto-ongelmat.

Aloitin keton heinäkuussa 2018 niin sanotusti viimeisenä oljenkortenani. Maksani oli rasvoittunut, mutta keton ja pätkäpaaston avulla koholla olleet arvot normalisoituivat normaaliin alle kolmessa viikossa. Sitä kautta myös kilpirauhanen alkoi toimia paremmin ja lääkitystä voitiin laskea pikkuhiljaa.

Omat kilpirauhasen vajaatoiminnan oireeni ovat selkeästi johtuneet pitkittyneestä stressistä, keholleni liian hiilihydraattipitoisen kasvisruokavalion aiheuttamasta insuliiniresistenssistä ja sitä kautta heikentyneestä maksan kunnosta. Kehossa on jyllännyt vuosikymmenen verran hiljainen tulehdus ja koska maksani ei toiminut kunnolla, ei myöskään maksassa tapahtuva T4-hormonin muuntuminen T3-muotoon päässyt toteutumaan.

Olen toisinaan syönyt lomilla vapaammin, mutta se on osoittanut vain sen, että mikäli palaisin takaisin syömään ”normaalisti”, kilpirauhasoireeni palaavat. Siksi pyrin noudattamaan karnivori-painotteista ketoa yksi päivä kerrallaan.

Hyvanruoankirja Hannamari Rahkonen

Hyvän ruoan kirja

Hyvän ruoan kirja (Readme) sisältää yli kahdeksankymmentä vähähiilihydraattista ja ketogeenista reseptiä, joista suurin osa on suolaisia arkiruokia. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia, sokerittomia ja viljattomia – mutta ennen kaikkea isoilla mauilla ladattuja. Kirjoitin Hyvän ruoan kirjan tehdäkseni terveellisesti syömisestä helppoa, kaunista ja hauskaa, auttaakseni minimoimaan turhat köökkistressit ja vetämään mutkat suoriksi oikeissa kohdissa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja tarjoaa yli 300 sivun verran kokonaisvaltaista taide-elämystä upeiden valokuvien, reseptien sekä tarinoiden muodossa. Opetan sinut hapattamaan kausivihanneksia, paistamaan kalan ja kanan oikeaan kypsyyteen, maksimoimaan vaatimattomien kasvisten maut marinoimalla, kuullottamaan ja yhdistelemään makuja uudella tavalla. Tutustu kirjaan tästä!

 

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 4

Helposti alkuun: Ketoosissa -e-kirja

Ketoosissa e-kirja on kattava ja helppolukuinen opas ketogeeniseen ruokavalioon perusteisiin. Kirja sisältää info-osuuden lisäksi yhteensä 25 arkeen sopivaa, kasvisvoittoista, helppoa ja maistuvaa reseptiä. Reseptit sisältävät annosmäärän ja ravintosisällön, jonka lisäksi useimmat resepteistä valmistuvat ilman maitotuotteita. Tutustu kirjaan tästä.

Mitä syön?

Syön nykyään 70 % karnivooristi. Kaikkea syömistäni ohjaa yksinkertaisuus ja rakastan valmistaa ruoat kokonaisista raaka-aineista. En ole fanaattinen kasvisten suhteen, itse asiassa käytän niitä aika vähän oksalaattien vuoksi. En myöskään syö juurikaan pähkinöitä tai siemeniä.

Lihojen suhteen suosin pääasiassa lähiluomutiloilta hankittuja rasvaisia lihoja kuten entrecôtea, jauhelihaa ja lammasta. Syön myös kananmunia, pekonia, voita ja runsasrasvaisia maitotuotteita kuten ranskankermaa, fetaa, kermaa, venäläistä jogurttia ja mascarponea. Lisäksi rakastan kalamata-oliiveja sekä lohta.

Silloin kun syön kasviksia, teen useimmiten keittoja, uunikasviksia tai salaatteja. Niihin käytän vaihdellen parsakaalta, paprikaa, selleriä, sipulia, merilevää, avokadoa, kesäkurpitsaa, salaattisekoituksia, alfalfan ituja ja hapankaalia. Joskus syön myös palsternakkaa ja marjoja, koska pidän niiden mausta.

En syö rasvaa ylenpalttisesti, vaan omalla kohdallani päivittäinen määrä pyörinee jossain 50-80 gramman välissä. Olen rasvojen laadun suhteen kuitenkin todella tarkka ja pyrin valitsemaan aina luomua kun mahdollista. Käytän paistamiseen pääasiassa voita, erittäin tuoreen makuista Kiki Healthin neitsytkookosöljyä (toimii erityisen ihanasti wokeissa ja myös sellaisenaan) sekä gheetä. Kookosöljy on kilpirauhaselle hyvä tuki, sillä se stimuloi ketoaineiden tuotantoa, aktivoi aineenvaihduntaa ja lisää sitä kautta energiantuotannon määrää. Salaatteihin tai uunikasviksiin lorottelen aina neitsytoliiviöljyä.

Lue myös: Näin paransin rasvamaksan ketogeenisella ruokavaliolla

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 7

Stressi vaikuttaa kilpirauhashormoneihin

Kuten jo alussa mainitsinkin, omalla kohdallani stressaavien tekijöiden eliminoimisella ja hermoston rauhoittamisella on ollut merkittävä rooli kilpirauhasen hyvinvoinnin suhteen. Jatkuva stressi nimittäin pitää verensokeria ylhäällä (ruokavaliosta huolimatta) ja aiheuttaa stressihormoni kortisolin nousua, sillä se tasoittaa verensokerin heittelyjä. Liiallinen kortisolin tuotanto tukahduttaa mm. TSH:n tuotantoa ja liian vähäinen kortisoli puolestaan vähentää T4-hormonin muuntumista T3-hormoniksi.

Monesti stressin määrää tai sen vaikutuksia voi olla vaikea havaita omassa arkielämässä, mutta kroonisen stressin tiedetään vaikuttavan selkeästi myös kilpirauhasen toimintaan (lähde 1 ja 2). Stressi ei aina tarkoita kiirettä, vaan se voi kehittyä esimerkiksi harrastamalla liian kuormittavaa liikuntaa, johtua traumaperäisestä oireilusta, unettomuudesta tai mistä tahansa muusta kehon ja mielen yhteyden häiriöstä.

En tiedä teistä, mutta omaan korvaani kuulostaa mielipuoliselta hoitaa stressin aiheuttamia kilpirauhasongelmia lääkityksellä, jos samalla ei pyritä korjaamaan juurisyytä ja muuttamaan elämäntapaa terveyttä tukevaksi. Jos oma arki tuntuu kaatuvan päälle tai on muuten solmussa, suosittelen todella lämpimästi terapiaa tai elämäntapamuutosohjausta. Monesti omaa arkea, sen valintoja ja mutkia on helpompi oikoa ulkopuolisen ammattilaisen kanssa.

Ruokavalion ohella omaan toipumiseeni on vaikuttanut todella suuresti elämäntapojen muutos rauhallisemmaksi – kokosin tähän alle muutamia konkreettisia tekijöitä, joilla on ollut iso merkitys kilpirauhasen toiminnan palauttamisessa ja sen tukemisessa.

Lähi- infrapunavalo

Hankin toukokuussa 2019 puna- ja lähi-infrapuna (Near Infra Red) -valon, joka tunnetaan parhaiten sen lihasrevähdysten ja kipujen hoidossa. Se miksi itse kiinnostuin valosta niin paljon, että päätin ostaa tämän kalliin laitteen lopulta kotiin, oli etenkin lähi-infrapunan vaikutus kilpirauhasen toimintaan. Kilpirauhashormonit ovat merkittävä osa elimistön energiantuotantoa ja NIR-valo niin sanotusti ylilataa solujen mitokondriot. Tämän seurauksena solut alkavat tuottamaan enemmän mitokondrioiden sisältämää varastoitunutta energiaa, eli ATP:ta (lähde).

Olen kokenut NIR-valon todella hyväksi kilpirauhasen tukihoidoksi etenkin silloin kun on paljon stressiä tai nukun huonosti, sillä se virkistää ja auttaa tasapainottamaan tilannetta nopeasti. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen katsomaan aihetta todella laajasti tutkineen Vladimir Heiskasen haastattelun Biohakkereiden Live Show’sta.

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 5

Uni

Hyvä uni on kaiken A ja O, mutta ei itsestäänselvyys, jos hermosto on ollut vuosikymmenien ajan ylivirittynyt. Itse asiassa ajattelen, että hyvät yöunet alkavat jo niistä isommista linjauksista elämässä: työmäärän pitämisestä järkevänä, lomailemalla, olemalla yhteydessä omaan kehoon ja sen tarpeisiin, liikkumalla kehon jaksamisen mukaan ja järjestämällä aikataulut siten, ettei kiire ole kuin harvoin nähty vieras.

Lyhyen aikavälin linjauksiini puolestaan kuuluu, että juon kahvini useimmiten vain aamuisin, lopetan työt ajoissa, liikun joka päivä ja käyn illalla vielä lämpimässä suihkussa. Lisäksi iltarutiineihini kuuluvat myös pari kertaa viikossa magnesiumkylvyt ja jokailtainen magnesium-suihkeen käyttö. Magnesium rentouttaa hermostoa sekä lihaksia ja nostaa solujen magnesium-tasoja ihon kautta käytettynä tehokkaasti. Rakastan lukea iltaisin sängyssä, koska se rauhoittaa ja siksi olen hankkinut myös sinivalon blokkauslasit.

TRE-menetelmä

Opiskelen paraikaa TRE® (tension and trauma release exercises) -ohjaajaksi. Kyseessä on ihmiskehoon sisäänrakennettu stressinpurkumenetelmä, joka perustuu kehon luontaiseen tapaan vapauttaa jännitystä neurogeenisella tärinällä. Tämä metodi on ollut minulle varsinainen pelastus kehollisen stressin purkamiseen ja sitä kautta myös kilpirauhasen toimintaan. Omalla kohdallani harjoitukset rentouttavat parasympaattista hermostoa useimmiten niin paljon, että nukahdan helposti ja nukun paljon paremmin. Harjoitukset purkavat myös faskioiden (lihaskalvojen) kireyksiä ja jännityksiä, jolloin kehoon laskeutuu seesteinen rauha. Pinnallinen hengitys vaihtuu rauhalliseen ja syvään hengitykseen ja happi alkaa kulkea kehoon paremmin.

On kuitenkin todella yksilöllistä miten harjoitukset vaikuttavat kunkin yksilön kohdalla, siksi suosittelen konsultoimaan aina sertifioitua TRE®-ohjaajaa siitä sopiiko menetelmä juuri sinulle.

Lue myös: Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut maksaan, kilpirauhaseen ja insuliiniresistenssiin?

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 6

Kilpirauhaselle hyödyllisiä lisäravinteita

Olen koonnut tähän alle muutaman tarkoin valikoidun lisäravinteen, jotka ovat olleet suureksi avuksi omalla matkallani. Muutama lisäravinteista on puhtaasti helpottamaan ruoansulatuksen tehtävää ketogeenisen ruokavalion alussa, osa lievittämään stressioireita ja yksi ihan suoranaisesti tukemaan kilpirauhasen toimintaa. Ajattelen lisäravinteiden suhteen, että ne ovat nimenomaan lisiä. Millään pillerillä ei voi yksistään hoitaa tai parantaa mitään, vaan ne toimivat mahtavana tukihoitona tulehdusta laskevan ruokavalion ja hermostoa palauttava elämäntavan ohessa. Uskon myös, että vähemmän on enemmän, kunhan varmistuu laatutekijöistä. Itse en esimerkiksi käytä lainkaan synteettisiä vitamiineja, vaan pyrin aina varmistumaan siitä että ne ovat biosaatavassa muodossa.

Jos olet etsinyt yhtä kilpirauhasen toimintaa tukevaa lisäravinnetta, voin suositella todella lämpimästi Wild Nutritionin Thyroid Connectia. Kyseessä on superlaadukas yhdistelmä kilpirauhasen energiantuotantoa sisältäviä ravinteita. Kaikki lisäravinteen sisältämät mineraalit kuten jodi, seleeni, magnesium, sinkki, erilaiset kasviuutteet ja aminohapot ovat orgaanisessa muodossa, jonka ansiosta ne imeytyvät tavallista paremmin. Näitä kapseleita voi käyttää vallan mainiosti myös kilpirauhaslääkityksen ohessa.

Adaptogeenit

Kuten olen aiemminkin kertonut, käytän yhtenä stressinhallintakeinona adaptogeeneja. Adaptogeenit tukevat stressaavissa tilanteissa muun muassa rauhoittamalla keskushermostoa ja lisäämällä energian määrää. Lääkinnällisten sienien ohella yksi suosikkini on Living Nutritionin fermentoitu ruusujuuri, joka laskee kierroksia etenkin unettomuus- ja stressikausien aikana. Omalla kohdallani adaptogeenit lisäävät seesteisyyttä ja auttavat keskittymään. Parasta adaptogeeneissä on kuitenkin se, että ne auttavat kehoa sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin, olipa kyseessä sitten lamaannuttava väsymys tai ylikierrokset.

Ruoansulatusentsyymit

Enzymedican lipaasientsyymi oli kullanarvoinen apu etenkin keton alkumetreillä, sillä ruoansulatukseni oli ollut pitkään hajalla. Suoliston huonon kunnon vuoksi kehoni ei kyennyt heti prosessoimaan kaikkea rasvaa ja vatsa meni hetkeksi sekaisin.
Rasvaa pilkkova lipaasientsyymi auttoi rasvamäärän vähentämisen ohella syömääni ruokaa imeytymään ja ehkäisi pahoinvointia.

Ruoansulatuksen tueksi on myös hyvä olla laadukas entsyymivalmiste ja/tai suolahappo. Molemmat tehostavat ravinteiden imeytymistä ja suolahappo tukee etenkin proteiinien pilkkoutumista. Suolahappoa kannattaa käyttää, jos kärsii syömisen jälkeen närästyksestä, röyhtäilystä, ylävatsan turvotuksesta, pahoinvoinnista tai ummetuksesta.

Lue myös: Yellow Moodin suuri flunssan itsehoito-opas

Ketogeeninen Ruokavalio Ja Kilpirauhasen Vajaatoiminta 3

Terveys ei ole ollut minulle sen puutteen vuoksi koskaan itsestäänselvyys, mutta olen todella kiitollinen että vihdoinkin minulla on roppakaupalla toimivia työkaluja sen ylläpitoon. En olisi voinut kuvitellakaan seitsemän vuotta sitten kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosin saadessani miten paljon oireisiin voi vaikuttaa päivittäisillä elintavoilla. Alttius hormoniperäisille epätasapainotiloille tuskin koskaan katoaa kehostani, mutta olen kiitollinen tästäkin matkasta ja sen opetuksista. En nimittäin usko, että ilman sairastumista ja sen aiheuttamia oireita olisin löytänyt oman itseni äärelle.

Lopuksi haluaisin sanoa, että lähtökohdista riippuen sen oman terveyden ylläpito voi vaatia paljonkin toimenpiteitä, mutta tilanne on harvoin toivoton. Loppukädessä meillä jokaisella on vapaus ja vastuu valita tyydymmekö pelkkään diagnoosiin, lääkitykseen ja mahdollisiin oireisiin vai olemmeko valmiita kokeilemaan myös elintapojen vaikutusta siihen miten voimme.

Toivon sydämestäni, että tarinani valaa uskoa ja voimaa teihin, jotka kamppailette erilaisten hormoniperäisten sairauksien tai oireiden parissa <3

Rakkaudella,

Hannamari, xo

Oletko sinä saanut apua kilpirauhasongelmiin ketolla tai jollain muulla keinolla? Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksesi!

Instagram – @hannamariyellowmood

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Kuvat Hannamari Rahkonen

Kiinnostunut

Hei ja kiitos mielenkiintoisesta tarinasta !

Heräsi heti kiinnostus, että missä voi tehdä tällaisia testejä liittyen hiilihydraattien sietokykyyn ? Pohdin itse ketolle ryhtymistä PCOS oireyhtymän takia, mutta pohdin, onko vika kuitenkaan hiilihydraateissa (ja insuliiniresistenssissä) koska olen hoikka. OIisi kiva tutkia asiaa ennen kuin päätökseni teen.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos, ihana kuulla että tekstistä oli iloa! Moni on saanut (painosta riippumatta) apua PCOS:n, endometrioosiin ja muihin hormonaalisiin epätasapainotiloihin ketolla. En ole käynyt itse endo-tutkimuksissa, mutta mulla on ollut tismalleen samat oireet kuin diagnoosin saaneella lähisukulaisella. Mun kohdalla ei ollut 15 vuoteen esimerkiksi puhettakaan, että olisin voinut tehdä töitä kuukautisten aikaan, koska kivut olivat niin valtavat (plus migreeni ja oksentaminen...), mutta kaikki nämä ovat jääneet ketoon myötä pois. Ja tiedän, etten todellakaan ole ainoa (kansainvälisistä karnivore/keto-ryhmistä löytyy paljon tietoa ja kokemuksia).

PCOS on tietysti erilainen, mutta yhtälailla hormonaalinen ongelma. Toki kannattaa muistaa sekin, että keto ei ole aina oikotie onneen, vaan oireiden helpottuminen voi viedä kuukausia. Omalla kohdallani esimerkiksi migreenit pahenivat aluksi ensiksi noin kuukauden ajaksi ja jäivät 99 % pois vasta 6 kuukauden kohdalla. Kuukautiskierto alkoi tasaantua ja kivut vähentyä siinä 8-10 kuukauden kohdalla.

Nuo laajat geenitestit me teetätettiin Nordic Clinicin kautta, kannattaa olla siis sinne yhteydessä, jos aihe kiinnostaa: http://nordicclinic.fi/default.aspx

Vastaa
Hanna

Kiitos kaunis informatiivisesta tekstistä ja omakohtaisesta kokemuksesta!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Lämmin kiitos sulle kauniista sanoista! :)

Vastaa
Nannuli

Mitä kultaista ihanuutta sulla on tuossa kannussa?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Siinä on kurkumalattea :) Ohje löytyy täältä: https://hannamarirahkonen.fi/reseptit/kurkumalatte/

Vastaa
Ninnu

Hei! Kiitos ihanasta ja valaisevasta tekstistä. Teitkö näitä kaikkia asioita siis alkuun lääkityksen ohella? Menikö sinulla siis kilpirauhanen liikatoiminnalle kun se rupesi toimimaan paremmin vai kuinka toipumisesi eteni?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos ihanasta kommentista! :) Joo, mun kilpirauhanen meni ketolla aika piankin ylitoiminnan puolelle ja sen vuoksi lääkitystä päästiin laskemaan jo ensimmäisen parin viikon jälkeen lähes puoleen. Kokonaisuudessaan sain lääkityksen pois kuuden kuukauden kuluessa keton aloittamisesta (aikaisemminkin olisi labrojen ja olotilan puolesta onnistunut, mutta halusin tehdä prosessin hitaasti, ettei tule yllätyksiä). Siihen saakka käytössä oli vain tosi pelkistetty ketoruokavalio, magnesium sisäisesti ja ulkoisesti, ruoansulatuksen tukena suolahappo sekä lipaasientsyymi ja pätkäpaasto.

Muutama kuukausi lääkityksen lopetuksen jälkeen hankin kilpirauhasen tueksi tuon NIR-valon, jota käytän noin kerran viikossa tai tarpeen tullen useammin (jos olen esim. syönyt lomilla viljoja, kilpirauhanen saattaa kipeytyä ja silloin NIR tarjoaa nopean avun ruokavalion siistimisen ohessa). TRE-menetelmän puolestaan aloitin puoli vuotta lääkityksen lopetuksen jälkeen, eli viime syksynä. Mulla on helposti ylivirittyvä hermosto, joten ruokavalion rinnalle on ollut välttämätöntä löytää kehollista stressiä purkavia tukitoimenpiteitä, mikäli haluan pitää hormonitoiminnan balanssissa :)

Vastaa
Käte

Hei, tämä sinun tarina on niin voimauttava. Olen itse ollut vajis potilas liki 30v. Välillä ilman lääkettä, koska en sitä kuulemma tarvinnut. Viimeiset 15 vuotta thyroxinilla ja silti oireinen. Syksyllä tutkitutin itseni Mehiläisessä eikä mitään löytynyt. Vain thyroxinia vähennettiin,koska mulla oli liikatoiminnan oireita. Ketolla sain jo migreenin pois ja ehkä kilpparikin siitä toipuisi. Nyt olen vähentänyt thyroxinin puoleen. Yhtenä aamuna otin koko tabletin ja olin kireä ja hermostunut koko päivän. Monenlaista olen kokeillut elämäni aikana, mutta keto ruokavaliolla on ollut suurin vaikutus olotilaani. Parasta siinä on se, että voit säätää sen itsellesi sopivaksi, opit kuuntelemaan kehoasi. Ja mikä parasta, voi syödä niin hyvää ruokaa!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hienoa kuulla, vertaistueksi tämän kirjoitinkin. Olisin itse kaivannut tällaista toivonpilkahdusta kilpirauhasoireiden pimeimmässä ja raskaimmassa vaiheessa. Todella hienoa kuulla, että olet saanut ruokavaliomuutoksilla apua migreeniin – itselleni migreenistä toipuminen ketolla oli todella merkittävä elämänlaatua kohentava tekijä! Kaikkea hyvää sulle :)

Vastaa
Maku

Kiinostaa kuulla nuo sinun labra-arvot, että mitä ne olivat kun vajaatoiminta todettiin ja minkälaista lääkeannosta söit? Elättelen itsekin toiveita että saisin purkaa lääkitykseni jossain kohtaa 🙏

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Labra-arvoihin en mene sen tarkemmin, koska ne ovat jokaisella yksilölliset eivätkä mielestäni siten vertailukelpoisia. Arvot olivat kuitenkin todella pielessä lääkärinkin mielestä. Söin Armour Thyroidia 120 mg/päivä. Ketolla aineenvaihdunta ja hormonitoiminta muuttuu aika paljon, joten mitä pidempään on ollut ketoosissa, sitä vähemmän ns. labratuloksilla voi edes seurata kilpirauhasen toimintaa (viitteet on tehty glukoosipolttoinen keho mielessä). Itselläni tosin nykyiset labratkin ovat ok, mutta suurimpana indikaattorina pidän ehdottomasti olotilaa, joka on superhyvä!

Vastaa
Jaque

Minua puolestaan kiinnostaa magnesiumin imeytyminen ulkokautta, sen kun ei pitäisi olla suurissa määrin mahdollista. Mihin Pur perustaa tuotteidensa toimivuuden? Luotettavia tutkimuksia kaipaisin, niitä kun ei Purin sivuilta näytä löytyvän.

Täältä (http://news.doccheck.com/en/6462/magnesium-oil-transdermal-bull/) voi lukea yleistajuisesti lisää. Tämä kohta kuvaa hyvin imeytymisen mahdottomuutta: "A further piece of proof that ions do not to a significant extent find their way into the body’s interior is bathing in the Dead Sea. The water there contains 37 percent potassium chloride, 53 percent magnesium chloride and 8 percent sodium chloride. If the ions were to actually get into the body, a stay in the Dead Sea would be fatal, because potassium would lead to extreme cardiac arrhythmias."

Vastaa
Riikka

Heippa!
Kiitos tästä! Olen lukenut tarinaasi ja aloitin vuoden alusta( kuinkakohan monennen kerran) ketoilun.
Ongelmana on, että menen liikatoiminnalle niin nopeasti, että kroppa juuri ei varoita. Saan massiivisia lisälyöntejä. Syön pelkkää Lioa. Tasapainon löytäminen on vaikeaa, koska menen nopeasti myös vajaalle koska lisään paniikissa myös hiilareita. Ja tilannetta pahentaa myös ketoosin aiheuttama insuliiniresistenssi( voi toimia myös noinkin päin), joten saan lisäreitä myös 10 g hiilareista!
Saan hormonini siis sekaisin ketolla, vaikka rakastan sen tuomaa olotilaa, enkä yksinkertaisesti löydä tähän tasapainoa.
Mainittakoon, että olen normaalipainoinen, keskivartalolihavuutta ns. laiha läski. Höttöä kertyy ympäri kehoa varsinkin insuliinipaikkoihin helposti.
Olen lääkityksille hyvin herkkä muutenkin, mutta en haluaisi luopua tästä ruokavaliosta vain kilpparin vuoksi(hashi).
Rautojen vuoksi olin n.puoli vuotta vakavasti vajaalla(tsh 12-15) koska keho ei sietänyt Lioa ja t4 ei noussut lainkaan pienestä 30mcg annoksesta huolimatta, joten koen kilpparin olevan kuollut. (Rautainfuusio syyskuussa)
Mutta t3 erittyy myös periferiassa, joten liikatoiminta selittyisi keton tuomasta parannuksesta ravitsemukseen.
Olenko oikeilla jäljillä?

Vastaa
Pauliina

Mainitsit jossain aiemmassa tekstissäsi, että olet yrittänyt löytää laadukkaan kalanmaksaöljyn. Onko löytynyt? Itse olen aloittanut Puhdistamon D-vitamiinin, joka on kalanmaksaöljystä.

Vastaa
Jessica

Omalla kohdallani ketogeenisen ruokavalion kokeilu todennäköisesti aiheutti kilpirauhasen vajaatoiminnan 😢 mutta minusta on hienoa kuulla, että ketogeeninen ruokavalio toimii monilla ihmisillä! Sokereita kannattaa välttää + vehnä & alkoholi, olipa sitten ketolla tai ei! Ja vaikka ketoa en voi toteuttaa oman herkkyyteni vuoksi, niin jatkan silti gluteenittomalla + sokerittomalla. ☺

ketogeeninen ruokavalio on auttanut todella monia ihmisiä mutta ihan jokaiselle se ei ole hyväksi jos ei vähän sovella sitä ruokavaliota. Esim. sappirakon poistoleikkauksen kokeneet voivat saada vatsavaivoja runsaista rasvoista mutta sekin on niin yksilöllistä. Onnea, että olet luopunut kilpirauhaslääkkeistä, kiva olisi jos myös omanikin kilpirauhaseni toimisi ilman lääkettä.

Ketoruokavalion kokeilu + stressi + osaamattomuus ruokavalion aloittamiseen johti siihen, että kilppari häiriintyi ja puhkesi vajaatoiminta ihan alle kolmessa kuukaudessa.

Söin ketolla paljon soijaa + parsaa ja kärsin elektrolyyttivajeesta joten nekin osaltaan edesauttivat huomattavasti sairauden puhkeamista. Elektrolyyttien määrää tulisi painottaa paljon joka paikassa + sekin että riskejä on olemassa. ☺👍

Vastaa
Laura

Sain kilpirauhasen liikatoimintani kuriin "Hashimoto's protocol" -dietillä. Tämä dietti kuulostaa hyvin vastaavalta. Minulla oli joko kilpirauhasen tulehdus tai kyhmystruuma. Tätä ei pystytty määrittämään loppujen lopuksi, koska selvisin lääkkeittä ja kilpirauhastuotantoni tasoittui puolessa vuodessa. Vahva epäily oli kuitenkin tulehduksen suuntaan.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Mahtavaa, että mahdollinen tulehdus väistyi – se voi aiheuttaa kyllä paljon haasteita ja joskus on tilanne, että tarvitaan myös lääkkeitä. Minulla on poikkeuksellisen herkkä keho ja samalla vahva geneettinen taipumus kilpirauhasongelmiin. Onneksi näihin voi vaikuttaa aika paljon elintavoilla.

Vastaa
Milla

Aika mielenkiintoinen homma, ilmeisesti keto varsin terveellinen ruokavalio?

Vastaa
Jenni

Kiitos erinomaisesta artikkelista!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Ketogeeninen ruokavalio pähkinänkuoressa
10 x ketogeenista arkiruokareseptiä
Mikä on ketogeeninen ruokavalio?
Rapeapohjainen ketopizza