Arvonta: Mitä olet halunnut tietää fysikaalisista aurinkosuojista? Kysy!

Onko mielessäsi pyörinyt kysymyksiä fysikaalisista aurinkosuojista, niiden käytöstä, koostumuksesta, ominaisuuksista, raaka-aineista, eroista kemiallisiin tai muusta? Työstän parhaillaan uutta aurinkosuojapostausta kesäkuulle ja nyt olisi hyvä mahdollisuus kysyä kaikki mieltä askarruttaneet kysymykset – vastaan postauksessa jokaiseen! Ehdit jättää kysymyksen tai kysymykset kommenttiboksiin 25.5. torstaihin mennessä.

Arvon vastaajien kesken yhdelle onnekkaalle Yellow Moodin yllätysluonnonkosmetiikkapaketin (arvo noin 50 €). Jätäthän myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajan kiinni helposti. Onnea matkaan, ja suuri etukäteiskiitos avustasi! <3

Saara

Olen miettinyt että onko siitä jotain haittaa aurinkosuojan kannalta, jos sen levittää hieman kosteusvoiteesta kostealle iholle? Kaikki fysikaaliset aurinkosuojat tuppaavat jättämään ihoni kalpean valkoiseksi ja olen todennut syyn olevan ihon kuivuudessa. Kosteusvoiteen päälle levittäminen auttaa hieman.

Entä millä aurinkosuojan saisi hyvin pestyä pois? Tuntuvat tarttuvan kuivaan ihoon kuin täi tervaan ja ihoa täytyy hangata todella voimakkaasti että kaikki valkoinen lähtee ihon uurteista. Tästä taas kuiva ja herkkä iho saa hepulin.

Vastaa
Annika

Kuinka paksu kerros on riittävä?

Vastaa
manna

Kiinnostaisi tietää miten hyvin suojakertoimiin voi luottaa, pitäisikö ostaa aina varmuudeksi suurempaa?

Vastaa
Satu

Miten fysikaalisten suojien nanopartikkelit?
Huolestui aiheesta luettuani tämän http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Lapsen-terveys/Titaania-hormoneita-vai-vaatetusta/

Vastaa
Hajusteallerginen

Onko olemassa TÄYSIN hajusteettomia fysikaalisia aurinkosuojia, joissa ei tosiaan ole minkäänlaista tuoksua?

Vastaa
sikkuralla

Olen miettinyt, mikä aurinkorasva olisi kaikista paras lapselle.

Vastaa
Mummo ja koira

Itse asiassa en edes tiedä mitä ne ovat. Mukaan arvontaan.

Vastaa
Lau

Aurinkovoiteiden puhdistaminen iholta, riittääkö pelkkä vesisuihku vai kannattaisiko pestä ihan suihkusaippualla? Lähinnä mietin, että mökillä ollessa on kiva pulahtaa uimaan, niin riittääkö se huuhtelemaan aurinkovoiteet? Kasvoille ehkä joka tapauksessa käyttäisin ihan kasvojenpuhdistusainetta...

Vastaa
SannaM

Mikä olisi Suomen kesää ajatellen hyvä suojakerroin?

Vastaa
Miia

Minä olen huomannut joidenkin luonnonkosmetiikan aurinkosuojien tukkivan kasvojen ihoa vaikka ne olisivatkin ihan kasvoille tarkoitettuja.
Minua kiinnostaa tietää, että tukkiiko fysikaaliset suojat herkemmin ihoa kuin kemikaaliset?
Olen kyllä miettinyt, että aika moni aurinkosuojavoide sisältää kookosöljyä tai seesaminsiemenöljyä, jotka voivat olla ihoa tukkivia.

Vastaa
pimassou

Millainen fysikaalinen suoja olisi paras kasvoille, mieluusti luonnonkosmetiikan parista? Entä lapsen iholle? :)

Vastaa
Jenni

Olen miettinyt mikä aurinkorasva olisi paras lapsille. Ei saisi olla liian tuhti vaan pitäisi levittyä helposti.
Miten lapsen iholta saa aurinkorasvan pestyä parhaiten (esim. Alle 1v lapselle kun en käytä mitään pesuaineita tai saippuaa).
Miten alumiini aurinkorasvoissa? Olisi kiva saada vinkkejä alumiinittomista.
Nanopartikkelit aurinkorasvoissa. Täytyykö esim. Olla maininta jos on?
Miten puuteriaurinko"rasva" esim. Baremineralesilla on spf 30. Onko se toimiva? Kuvittelisin että puuteri tarjoaa fysikaalisen suojan, onko näin?
Mikä rasva ei valu tai jää valkoiseksi niin että myös silmäluomet voisi suojata ilman että silmät kirvelee.
Niin ja aurinkorasva saisi mielusti olla luonnonkosmetiikkaa.

Vastaa
Annika.J

Mitä nämä tuotteet maksavat ja onko erihintaisille tuotteilla suurta eroa laadussa?

Vastaa
Sanna

Eivät ole minulle vielä tuttuja, törmäsin fysikaalisiin aurinkorasvoihin vasta nyt kun aloin tutkia mitä voin laittaa tarvittaessa vauvan iholle??

Vastaa
Johanna

Mitä fysikaalinen aurinkosuoja tarkoittaa? Luomuako? :-)
Tällä viikolla otettu aurinkovoiteet käyttöön!
Mukana arvonnassa.

Vastaa
essinen

Sama kysymys kuin Miialla, eli onko tukkimattomia luonnonkosmetiikan aurinkosuojia? Lisäksi olen huomannut kaikki aurinkosuojat huonoksi minkä tahansa meikin alla kun tuntuu, että se ei ikinä imeydy iholle vaan jää tahmeaksi ja kiilteleväksi.

Vastaa
Millavee

Minua mietityttää fysikaalistenkin aurinkosuojien käyttö aivan pienimmillä, minkä ikäiselle lapselle soveltuvat?

Vastaa
Manta0

Soveltuvatko nämä aivan perheen pienimmille?

Vastaa
Salli

Minulla ei ole kokemusta noista ja haluaisin tietää eron kemialliseen.

Vastaa
Airiina

Mitä suojaa suosittelet kun menen Kreetalle heinäkuussa pariksi viikoksi, olen aika tumma mutta palan jos olen liian kauan ensimmäisillä kerroilla auringossa?

Vastaa
Tanja

Miten kemiallinen ja fysikaallinen aurinkosuoja eroavat toisistaan?

Vastaa
anna s.

Kiinnostaisi tietää, että kuinka kauan aurinkovoiteessa säilyy suoja? Voiko siihen itse vaikuttaa jotenkin? Voiko esimerkiksi käyttää viime vuoden aurinkorasvaa, vai täytyykö joka kesä ostaa uusi?

Vastaa
Matsalikka

Miten hyvin ne kestävät vettä? Ja pitääkö lisäillä päivän mittaan?

Vastaa
Sofia

Suojaako aurinkorasvat todella? - luin jutun jossa kerrottiin ettei se suojaisikaan, niinkuin pitäisi.
Toinen askarruttava kysymys on; imeytyykö rasvoista paljon kemikaaleja? Onko jotain luomua jossa ei olisi mitään ylimääräistä?

Vastaa
Suvikh

Voiko fysikaaliselle aurinkosuojalle määrittää suojakertoimen? Onko fysikaalisessa suojassa jotain etuja kemialliseen verrattuna?

Vastaa
Erika S

Miten usein fysikaalista aurinkosuojaa kannattaa levittää iholle päivän mittaan? Mietin lähinnä oman harrastukseni kannalta, sillä kesällä tulee tosi paljon vietettyä aikaa vedessä ja nimenomaan ulkona.

Vastaa
Riitta S

Paras fysikaalinen suoja kasvoille, joka ei ole liian paksu ja jätä kasvoja rasvaisen näköiseksi?

Vastaa
Haiha

Jatkuvasti mietin, miten suojaisin kasvojani, jos olen ulkona aurinkoisempana päivänä tai vaikka keväällä ulkomailla (ei kuitenkaan rantakohteessa). Ei tunnu kivalta laittaa varsinaista aurinkorasvaa, ihan jo senkin takia, jos haluaa käyttää edes hieman meikkiä. Iroisien BB-voide taitaa olla ainoa, jossa on oma aurinkosuoja.

Vastaa
Saara

Suomen kesään riittävä suojakerroin?

Vastaa
Nannaliini

Mikä olisi hyväsuojainen tuote, joka ei kuitenkaan näytä kasvoilla kovin rasvaiselta?

Vastaa
hilkka

Mikä on riittävä suojakerroin, riittäkö Suomeen vähäinen, vai täytyykö olla jo 50?

Vastaa
Sanni

Minkä ikäisestä ylöspäin näitä voi käyttää?

Vastaa
pinka

Aurinkosuojista on tullut jo monen blogin kautta aika kattavat infot, mutta edelleen kaipaisin vinkkejä niiden puhdistamiseen pois iholta! Suojavoiteet on tänä päivänä onneksi niin laadukkaita ettei mielessä edes käy vanhojen synteettisten aurinkosuojien käyttö, mutta se pois pesu....

Vastaa
Jenni Helena

Paloin vahingossa oikeasta säärestä ja oikeasta käsivarresta toissa kesänä todella pahasti. Mikä olisi paras suoja näille osille? Toki käytän vaatetta ja mieluiten varjossa lymyilen, mutta en voi täysin pitää näitä paikkoja piilossa.

Vastaa
Hennajenniina

Minuakin askarruttaa, että minkä ikäiselle lapselle voi käyttää ja riittääkö pelkkä vesipesu sitten vaiko ihan jokin tietty puhdistusaine suihkussa?

Vastaa
Anna

miten fysikaalinen aurinkosuoja on parempi kuin tavallinen aurinkorasva..?

Vastaa
Mönkkeli

Miten fysiikalisen suojan saa parhaiten pois, niin kasvoilta kuin vartalolta? Ilman että rasittaa ihoa liikaa? Kuvitellaan vaikka, että edessä on viikon rantaloma jolloin aurinkovoidetta kuluu ja se pitäisi pestä muutamaan kertaan päivässä varmaan pois. Millaista puhdistusta suosittelisit nimenomaan herkistyneelle iholle? Sitä kun ei voi mielettömästi hinkkailla musliiniliinalla, kuorinnoilla yms. :) Kiito <3

Vastaa
Bebene

Millä tavalla fysikaalinen eroaa tavallisesta? Puhdistetaanko kasvot kuten tavallisen jäljiltä?

Vastaa
Ulla-Maija

Kuinka usein tuotetta pitää lisätä (sis. myös kasvoille laitettavat aurinkosuojalliset meikkituotteet)

Vastaa
MaMa

Fysikaalisten aurinkosuojien ympäristövaikutukset?

Vastaa
piitu

En kyllä edes tiedä mitä fysikaalisilla aurinkotuotteilla tarkoitetaan. Pitänee googlata. Mukaan arvontaan!

Vastaa
Halejo

Kiinnostaisi tietää, mikä aurinkosuoja tuntuisi kevyeltä kasvoilla. Monet tuotteet helposti joko tuntuvat ylirasvaisilta tai sitten jättävät ihon nihkeäksi... Usein myös tuo pois pesemisen vaikeus aiheuttaa sitä, ettei ihan pienelle pyrähdykselle mielellään jaksaisi laittaa mitään aurinkosuojaa. Joskus se vain sitten kostautuu palamisella, jos lenkki venähtääkin aiottua pidemmäksi. Kiinnostaisi siis löytää huomaamattoman tuntuinen ja helposti pois peseytyvä suoja...

Vastaa
Marjuska

Täytyykö joka vuosi hankkia uudet tuotteet? Mikäli säilyttää tuotteet hyvin, niin säilyykö tuotteiden teho ja suojakertoimet seuraavanakin kesänä?

Vastaa
Sini

Mitä eroja on kemiallisella ja fysikaalisella aurinkosuojalla?

Vastaa
Minnna

Oon miettinyt, että mistä sen tietää, että on varmasti saanut pestyä aurinkovoiteen pois iholta.

Vastaa
tiiu

Jonkinlainen vertailu kemiallisen ja fysikaalisen aurinkosuojan välillä. Esim. onko joku tilanne parempi käyttää toista?

Vastaa
Peippo

Minkälainen suoja olisi paras hyvin vaalealle iholle?

Vastaa
sarita

Onko tutkimuksia että ovatko turvallisia jo lapsesta asti?

Vastaa
ansu88

Miksi fysikaalinen on parempi kuin tavallinen? Tämä on uusi tuttavuus minulle.

Vastaa
Jenna

Olen kuullut jo useammasta lähteestä Algamariksen ja Bio Soliksen aiheuttavan ihon kuivumista ja halkeilua, ja sitten ymmärsin syyn lapseni iho-oireiluun viime kesänä ja jälleen viime aikoina, kun auringolta on tarvinnut suojautua. Mikä aiheuttaa tämän ja mikä muu fysikaalinen suoja ei aiheuttaisi vastaavaa? Olen myös käsittänyt, että sinkkivoide voisi toimia aurinkovoiteena, haluaisin siihen virallisia lähteitä todisteeksi.

Vastaa
Karoliina Pitkänen

Minua kiinnostaa kasvojen iholle tarkoitetun aurinkosuojan tukkivuus. Auringossa kun muutenkin hikoilee. Olen todella huono käyttämään mitään aurinkosuojaa, enkä suomessa koskaan palakkaan. Tänä kesänä lähtö kroatiaan ja kauhistuneena sormi suussa mietin, että mikä nyt olisi paras, miellyttävin ja turvallisin vaihtoehto. Myös vartalon kosteuttavista aurinkosuojista toivon vinkkejä!

Vastaa
DonaldKip

Ilmainen tilfeldig mote rubrikkannonser-Turunmaan =>> https://goo.gl/4o8u8h

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Luksusluonnonkosmetiikan TOP10
Vuoden 2018 luetuimmat blogipostaukset
Tehokosteutusta ja SOS-hoitoa kuiville kesäkutreille
3 x keltainen