Vegaaniset suklaakeksit maapähkinäkuorrutteella

Maapähkinöiden maku ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Jo lapsena minun teki pahaa se haju mikä kulkeutui nenääni sisarusteni syödessä vieressäni Snickers-patukoitaan. Siedätyshoito ei toki loppunut lapsuuteen kuten voisi luulla. Olen miltei yhdeksän vuoden ajan ollut todistamassa mieheni mieltymystä paahdettuihin maapähkinöihin. Alun ällötys on muuttunut matkan varrella hyvin pikkuhiljaa mielenkiinnoksi.

Muutamia vuosia sitten suostuin jopa maistamaan maapähkinöitä ja vaikka en niihin vielä silloinkaan ihastunut, olen oppinut pitämään niiden mausta tietyissä konteksteissa. Parhaimpia ystävyksiä emme ole vieläkään, eikä ole tarvis, mutta en saa enää akuuttia ällötyskohtausta ja itse asiassa nautin maapähkinävoin mausta esimerkiksi suklaaleivonnaisissa.

peanutbuttercream_glutenfree_cookies_yellowmood_hannamarirahkonen (2)

Maapähkinä ei ole nimensä mukaisesti pähkinä, vaan palkokasvi. Varsinkin ei-luomutuotettujen maapähkinöiden laatu on usein todella huono ja maapähkinät muodostavat itseensä todella helposti homeita. Tämä selittää osiltaan sen miksi jotkut eivät reagoi millekään muille pähkinöille, mutta saavat kuitenkin yliherkkyysoireita maapähkinöistä.

Tässä reseptissä on käytetty Meridian-merkin paahdettua luomumaapähkinävoita, joka on maustettu merisuolalla. Suosittelen ostamaan maapähkinät tai maapähkinävoin aina luomuna ja ensimmäisenä mainitut vielä tummaan pussiin pakattuna.

Sananen vielä näistä suklaisista maapähkinävoikreemillä kuorrutetuista kekseistä, joista syntyi pienoinen hitti viime viikonloppuna. Keksipohja valmistuu uunissa ja se on luontaisesti gluteeniton. Kaurajauhon voi korvata halutessaan myös manteli- tai riisijauhoilla, mutta ehdottomasti paras maku saadaan kaurajauhoilla (jotka voi valmistaa itse sekoittamalla kaurahiutaleet tehosekoittimessa hienoksi jauhoksi). Kreemi valmistuu nopeasti ja se sopii keksien lisäksi myös kakkujen täytteisiin sekä sellaisenaan nautittaviksi.

peanutbuttercream_glutenfree_cookies_yellowmood_hannamarirahkonen (3)

Suklaa-banaanikeksit maapähkinävoikreemillä

gluteeniton, maidoton, vegaaninen, pähkinätön

Suklaa-banaanikeksit

noin 18 kpl

4 1/2 dl kaurajauhoja

2 isoa tai 3 keskikokoista banaania

1/2 dl kookospalmusokeria (valinnainen)

1 1/5 dl tummaa kaakaojauhetta

1/4 tl merisuolaa

kaurajauhoja keksien muotoiluun

Kuori banaanit. Mittaa banaanit tehosekoittimen kannuun ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Kaavi banaanisose kulhoon ja lisää joukkoon muut raaka-aineet. Vaivaa taikina tasaiseksi käsin. Ripottele pöydän pinnalle ja taikinan päälle hieman kaurajauhoja ja kauli taikinasta noin 1/2 cm paksuinen levy. Paina taikinaan pyöreitä keksejä keksimuotilla tai lasilla.

Nosta keksit ohutta metallilastaa apuna käyttäen leivinpaperille ja paista 200 asteessa keskitasolla noin 5-8 minuuttia riippuen uunisi tehosta. Keksien pitää jäädä pehmeiksi, joten älä paista liian pitkään. Jos keksit pääsevät liian kypsiksi, niiden koostumus muuttuu hyvin sitkeäksi, joten jätä keksit mieluummin vähän liian pehmeiksi kuin liian paistuneiksi.

Maapähkinävoikuorrute

2 1/2 dl kookosmaidon paksua osaa (esim. Pirkka)

3/4 dl kookospalmusokeria

1/2 dl luomumaapähkinävoita

1/3 tl merisuolaa

Mittaa kulhoon jääkaappikylmän kookosmaidon paksu osa, sokeri ja suola. Vatkaa seos vatkaimella paksuksi kermaksi. Lisää joukkoon maapähkinävoi ja vatkaa, kunnes kreemi on tasaista. Anna kreemin kovettua jääkaapissa noin puoli tuntia ennen pursotusta.

peanutbuttercream_glutenfree_cookies_yellowmood_hannamarirahkonen (1)peanutbuttercream_glutenfree_cookies_yellowmood_hannamarirahkonen

Nauti heti yksi ja loput yhdessä rakkaidesi kanssa. Tiukka espresso sopii täydellisesti yhteen näiden herkullisten keksien kanssa, kokeile vaikka!

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Pakuriuutteen valmistus
5 x parasta kaakaojuomareseptiä
Vegaaninen ja gluteeniton linssipasta
Tuorepuuro aamu-unisille