Hellävarainen ruusukuorinta

Eilisen lanseerausuutisen jälkeen olen aika ruusuisissa tunnelmissa. Mieli on vapautunut ja tunnen todella syvää onnellisuutta sekä kiitollisuutta. Uskon, että elän juuri nyt uuden aikakauden ensimmäisiä päiviä ja se saa oloni tyyneksi, mieleni luottavaiseksi.

Raakaleivonnan ABC -e-kirja on otettu ihanasti vastaan sekä sosiaalisessa mediassa että täällä sivustollani – kiitos teidän! Kun tulet mukaan kirjani odotuslistalle, saat ilmaisia ennakkomaistiaisia kirjan upeista resepteistä, kerron mitä kirjan kirjoituksen kulisseissa tapahtuu ja järjestän arvontoja, joissa voit voittaa kirjan ilmaiseksi.

Tulen jakamaan syksyn aikana muutaman kirjastani löytyvän raakaherkkureseptin myös täällä Yellow moodin puolella, mutta sitä ennen ajattelin muistaa kotispata arvostavia DIY-kosmetiikkareseptillä. Resepti on syntynyt kaipuusta kesän väreihin.

DIYscrub_greenbeauty_organiccosmetic_yellowmood1556Yksinkertainen kasvo- ja vartalokuorinta syntyy sokerista, hunajasta, marjajauheesta, vaniljasta ja taivaallisen tuoksuisesta ruusu-uutteesta. Jos ihosi osoittaa näin syksyn saapuessa kuivumisen merkkejä, suosittelen käyttämään voidepohjana neitsytkookosöljyä. Raikkaan tuoksuinen ruusuvesi tuo kuorintaan häivähdyksen kesämuistoja ja mustaherukkajauhe tarjoaa väriterapiaa, jota mieli näin lehtien tippuessa kaipaa.

DIYscrub_greenbeauty_organiccosmetic_yellowmood1557Ruusukuorinta

1 dl sokeria

2-3 rkl hunajaa

2 tl ruusuvettä

1/4 tl vaniljajauhetta

1 tl mustaherukka- tai karpalojauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää juokseva hunaja tai sula kookosöljy. Sekoita hyvin ja laita kuorinta desinfioituun lasipurkkiin.

DIYscrub_greenbeauty_organiccosmetic_yellowmood1558DIYscrub_greenbeauty_organiccosmetic_yellowmood1559

Liity Raakaleivonnan ABC -kirjan seikkailuihin:

Odotuslistalla

Facebookissa

Instagramissa

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Sokru

Hei, kiinnostaisi kokeilla tätä ihanan oloista ruusukuorintaa. Minkälaista ruusuvettä tähän käytit? Mistä sitä ostit?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moi Sokru! Käytin tähän Steenbergin ruusuvettä. Suosittelen, se on tosi ihana tuote ja käy myös jälkiruokiin! Ostin omani Ruohonjuuren verkkokaupasta.

Vastaa
Sokru

Ok, kiitos tiedosta! :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Ihanan möhöt Nutella-kuppikakut
Vegaaninen ja lyömättömän helppo tuoretomaattikeitto
Arkistojen reseptiaarteita 2/2: Pääruoat, lisukkeet & välipalat
Gluteeniton omenapiirakka