Yellow Mood Beauty Rituals – Minna Oey

Sisältää mainoslinkkejä.

Tänään saamme kurkata kauan ihailemani Minna Oeyn peilikaappiin. Minna on Natural Beauty Therapist ja  Concept Developer – molemmat kattavat sisälleen aika paljon luonnonmukaiseen ihonhoitoon liittyvää osaamista. Näiden lisäksi Minna on Natcos Oy:n perustaja, Natural Goods Company -konseptin kehittäjä sekä Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksen perustajajäsen. Nainen on toiminut viimeiset 15 vuotta yrittäjänä ja on taatusti yksi Suomen ahkerimmista sekä työteliäimmistä luonnonkosmetiikan sanansaattajista. Hänen alkuperäisenä missionaan on ollut tuoda ympäristöystävällinen luonnonkosmetiikka helposti saataville ihmisten arkipäivään – ja sen hän on todella tehnyt. Viimeisen parin vuoden aikana Minna on kokenut tärkeäksi kouluttaa ihonhoidon ammattilaisia luonnonkosmetiikan maailmaan ja vastikään tapahtuneen yrityskaupan myötä naisen tehtävänkuva kehitystyössä jatkuu.

Kun aloitin ensimmäisen hyvinvointiblogini vuonna 2009, Minna ja maahantuomansa Mádara olivat ensimmäisiä yhteistyökumppaneitani. Tuolloin blogimaailma oli hyvin erilainen kuin nykyään eikä se ollut minulle vielä työ, mutta Minnasta ja noista ajoista on jäänyt todella lämpimät muistot. En milloinkaan unohda vuonna 2010 tekemäämme Mádara-matkaa Latviaan – Minna ei ehkä tiedäkään, että tuo matka on ollut omalla työtaipaleellani yksi käänteentekevimmistä asioista. Sen lisäksi, että pääsin haastattelemaan tuoreen kosmetiikkafirman perustajia, kuvaamaan, tutustumaan tehtaisiin, kosmetiikan raaka-aineisiin ja ylipäätään luonnonkosmetiikan valmistusprosesseihin, tuo matka sysäsi minut entistä syvemmälle luonnonkosmetiikan maailmaan.

Samalla reissulla tapahtui muutakin arvokasta. Jaoin samalla reissulla hotellihuoneen toimittaja Mari-Miina Pykälistön kanssa ja sovimme lounastreffit heti koneen laskeuduttua takaisin Helsinkiin. Haaveilin tuolloin pääseväni kirjoittamaan työkseni – en vain tiennyt vielä miten ja missä – ja Mari-Miina näytteli tässä merkittävää roolia tuupaten minua lempeästi eteenpäin sekä konkreettisin vinkein että kannustavin sanoin. Olin matkan aikana nuori 21-vuotias tyttö, jonka maailmankuvaan ja uraan tuo matka teki lähtemättömän vaikutuksen. Ranskassa vaikuttava Mari-Miina kirjoittelee nykyään aivan ihania juttuja Natural Goods Companyn blogiin, kurkatkaahan mitä kaikkea sieltä löytyy.

Tässä vaiheessa lienee syytä päästää kuitenkin Minna itse kertomaan minkälaisia tuotteita hänen peilikaapeistaan löytyy ja miten hän hoitaa omaa ihoaan:

Minna By Dorit

Minkälaisia kosmetiikkatuotteita löytyy käsilaukustasi?

Huulihoide, käsivoide ja kosteuttava kasvosuihke ovat vakiotuotteitani vuodenajasta riippumatta. Merkit vaihtelevat omista suosikeista testausvaiheissa oleviin tuotteisin. Tällä hetkellä olen työmatkalla ja laukkuun on valikoitunut pieniä, lentokoneessakin käytettäviä tuotteita; Providan kosteuttava ja virkistävä 12-healers Flower Drops -kasvosuihke, Essen voidemainen ja kosteuttava Lip Conditioner -huulihoide, Essen Omega Rich Moisturiser 10 ml -voidenappi, Taoasiksen Frankincense hoitovoide jalkojen nestekiertoa aktivoimaan sekä Santen pehmentävä karitevoi -käsivoide, jota sipaisen tarvittaessa myös sääriin.

Miten huolehdit ihostasi sisäisesti?

Vesi on mielestäni sisäisen ihonhoidon perusta. Huomaan hyvin nopeasti ihossani ja kehossani turvotuksena, jos jämähdän liian pitkäksi ajaksi työn pariin ja unohdan nesteytyksen. 
Lisäksi otan sisäisiä kollageenikuureja säännöllisesti. Ihon kollageenituotanto hidastuu iän myötä ja olen huomannut Skin Collagenin käytön parantavan ihon kimmoisuutta jo parin viikon sisällä aloittamisesta.

Lisäksi käytössäni on säännöllisesti Living Nutritionin käymismenetelmällä valmistetut maitohappovalmisteet, jotka parantavat suoliston bakteerikantaa. Suoliston hyvinvointi (tai pikemminkin pahoinvointi) näkyy ihossani nopeasti reaktiivisuuden lisääntymisenä. Muita varsinaisia lisäravinteita en käytä säännöllisesti, mutta pyrin syömään mahdollisimman puhdasta kasvis- ja kalavoittoista perusruokaa arjessani. Sokereista kun pääsisin vielä täysin eroon, niin olisin tyytyväinen kokonaisuuteen. Arjen pikku valinnat ovat kokonaisuuden kannalta tärkeimpiä.

”Mielestäni on tärkeää opetella kuuntelemaan ihon vointia ja viestejä ja tarjota iholle parasta mahdollista kuhunkin hetkeen ja tarpeeseen.”

Millaiset ovat ihonhoitorutiinisi aamuisin? Mitä tuotteita käytät?

Ihon kevyt puhdistus alkaa Esse Sensitive Cleanserilla. Ihon pH-tasapainoitus tapahtuu kasvovedellä, vaihtelen Essen kasvovesiä vuodenajan ja ihotuntuman mukaan.
 Rooibos-pohjainen Esse Toner on detox-vaikutteinen ja virkistävä, Esse Toner Plus ja Esse Sensitive Toner taas kosteuttavat ja rauhoittavat kuivaa ja ikääntyvää ihoani paremmin.

Seuraavaksi vuorossa on seerumi, tällä hetkellä käytössäni on juonteita silottava, antioksidanttinen Esse Intensity Serum, Se sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa ja ihon ikääntymistä hidastavia probioottisia uutteita ja kasviuutteita. 
Seerumin päälle laitan joko öljyn tai voiteen, joskus molemmat, riippuen sääolosuhteista ja jatkanko päivää meikin kanssa vai ilman.

Kasvoöljyn valitsen yleensä vapaapäivänä, kun haluan ihoni levähtävän ilman meikkiä. Lisään kasvoöljyn myös voiteen alle, mikäli ulkona on pakkasta tai viimaa. Tämä ehkäisee hyvin kosteuden haihtumista ihosta. Kasvoöljyinä käytössäni on Essen Repair Oil, Whamisan Face Oil sekä Mádaran Soothing Hydration Seed Oil, joita vaihtelen fiiliksen ja ihotuntuman mukaan.

Kosteusvoiteita käytössäni on myös useita ja päätös päivän valinnasta tapahtuu siinä hetkessä. Mielestäni on tärkeää opetella kuuntelemaan ihon vointia ja viestejä ja tarjota iholle parasta mahdollista kuhunkin hetkeen ja tarpeeseen. Tällä hetkellä vaihtoehtoinani ovat Providan lempeä ja ihoa rauhoittava kukkatippohin perustuva Mille Fleurs -päivävoide, Essen kuivan ihon tehohoitovoide Omega Rich Moisturiser ja Essen suojaava ja anti age-vaikutteinen Defence Moisturiser.

Lopuksi suihkautan kasvoilleni vielä uuden annoksen kasvovettä.

Millaiset ovat ihonhoitorutiinisi iltaisin? Mitä tuotteita käytät?

Iltarutiinin aloitan ihon kaksoispuhdistuksella. Ensimmäinen puhdistus poistaa meikin ja päivän epäpuhtaudet. Tähän valitsen useimmiten Essen Sensitive -puhdistusemulsion. Se poistaa hyvin myös silmämeikin ja tuntuu iholla ihanan viileältä ja rauhoittavalta. Mikäli ihoni tuntuu ärtyneeltä tai kuumottavalta, toistan toisen puhdistuksen samalla Sensitive -putsarilla. 
Minttuinen Esse Gel Cleanser on myös suosikkini toiseen vaiheeseen. Se aktivoi ihon nestekiertoa ja aloittaa lempeästi detox-prosessin, jättäen ihon raikkaaksi ja virkistyneeksi.

Muutaman kerran viikossa esim. saunan yhteydessä ja erityisesti kesäaikaan puhdistan ihoni savipohjaisella Refining Cleanserilla, joka toimii syväpuhdistajana ja auttaa poistamaan esim. aurinkovoiteiden jäämiä. Tämä toimii samalla myös tarpeeksi lempeänä kuorinnan korvikkeena. En juurikaan kuori ihoani kotioloissa, vaan jätän sen kuukausittaisten hoitolakäyntien varaan.

”Rakastan luonnonkosmetiikkaa ja myönnän olevani suurkuluttaja. Yritän kuitenkin hillitä liiallista ristiinkäyttöä, sillä tiedän vaarana olevan lisääntyvä ihon herkistyminen.”

Mikä on lempituoksusi?

Olen tuoksuherkkä ja erittäin nirso tuoksuvalinnoissani. Synteettisiä tuoksuja en kärsi käyttää lainkaan. Joskus vierustoverin hajusteet bussissa tai teatterissa saavat voimaan pahoin pitkäksi aikaa. 
Aidoista eteerisistä öljyistä ja kukkauutteista valmistetut tuoksut taas tuntuvat hyvältä ja saan niistä myös voimaa päivääni. Väitänkin nenäni ja kehoni tunnistavan aidot tuoksuyhdistelmät ns. viherpestyistä feikkituoksuista lähes poikkeuksetta. Tällä hetkellä käytössäni on Japanin matkan mandariinipohjainen tuliainen. Taoasiksen Mytao-tuoksuista löytyy myös muutama suosikki.

Millä tuotteilla syntyy arkimeikkisi?

Olen aika laiska meikkaaja ja arkimeikkiin ei saa kulua yli viittä minuuttia. Useimmiten levitän kosteusvoiteen päälle Mádaran Sun flower sävyttävän päivävoiteen, joka tasoittaa hyvin ihon kirjavuutta ja tuo pienen hehkun. Sen jälkeen sipaisen poskiin ja nenänpäähän Earth Mineralsin jauhemaista Pistachio punaisuuden neutraloijaa. Sitten sudin kasvoille Earth Mineralsin meikkipohjan (Foundation beige 2). Poskiin sipaisu Earth Mineralsin Heather -poskipunaa, luomille saman sarjan jauhemaiset mineraaliluomivärit sävyjä vaihdellen. Ripsiväreissä käytössäni on Logonan Natural Black tai Couleur Caramelin Black. Pidän kapeasta pitkästä ripsiharjasta ja mieluummin pidentävistä, kuin tuuheuttavista ripsareista, joista helposti karisee hippusia silmiin päivän aikana. Huulille joko Essen kiiltoa tuova Lip Conditioner -huulihoide tai Couleur Caramelin mattapintainen ja raikas vadelmainen Lip Gloss Matte.

 

”Suosikkini vaihtuvat sen mukaan mitä tunnen ihoni tarvitsevan.”

TOP-luonnonkosmetiikkasuosikkisi?

Rakastan luonnonkosmetiikkaa ja myönnän olevani suurkuluttaja. Yritän kuitenkin hillitä liiallista ristiinkäyttöä, sillä tiedän vaarana olevan lisääntyvä ihon herkistyminen. Yritän siis valita iholle päällekkäin jäävät tuotteet erityisen huolellisesti. Luettelen tämän hetken suosikit, mutta ne eivät ole paremmuusjärjestyksessä, koska suosikkini vaihtuvat sen mukaan mitä tunnen ihoni tarvitsevan.

Provida Pure Roses -kasvosuihke – paras löytämäni ruusuvesi koostuu neljän eri ruusulajikkeen ruusudistillaatista. Samanaikaisesti huumaavan ruusuinen ja kevyen raikas. Ihana naisellinen ja turvallinen ihonhoitotuote.

Provida Nokkosshampoo – talven pipokausi saa hiuspohjan kutisemaan ja kuivumaan. Tämä shampoo on monivuotinen suosikkini, joka helpottaa oloa välittömästi. Ollut käytössäni jo 15 vuoden ajan.

Esse Sensitive Cleanser – tämä puhdistustuote vain tekee kaiken tarvittavan. Pehmeän kermainen koostumus sisältää viilentävää aloe veraa ja hoitavia öljyjä.

Esse Omega Rich Moisturiser – Täydellinen, kevyt koostumus, joka kuitenkin toimii paksun voiteen tavoin sitoen kosteutta. 
Esse Repair oil – Samettisen pehmeä yhdistelmä omega-öljyjä ja häivähdys puhdasta laventelia. Rauhoittaa, tasapainottaa, hoitaa ja ehkäisee arpia, kosteuttaa, ravitsee, suojaa ja ehkäisee ikääntymistä. Oikeasti kaikkea tätä!

Esse Eye Contour Plus – paras anti-age silmänympärysvoide, jota olen kokeillut. Todella riittoisa ja hoitava, imeytyy paksusta koostumuksestaan huolimatta täydellisesti.

Esse Body Oil – kuin toinen iho! Sekoitus ravitsevia omega-öljyjä ja katajan eteeristä öljyä sopii täydellisesti sitomaan kosteutta ja tehostamaan vartalon nestekiertoa.

Taoasis Lavender Oil – ensiapuöljyseos lihasjumeihin ja päänsärkyyn. Minulla on näitä useampi pullo eri paikoissa odottamassa auttamassa stressioireiden hoidossa.

Earth Minerals -meikkipohjat – silkkisen ohut koostumus, hyvät pigmentit, helpot käyttää, luonnollinen tasainen lopputulos. En kaipaa muuta meikkipohjasta.

Madara SMART -hiilinaamio – Tämä on ensi kevään uutuus, jota olen jo päässyt kokeilemaan. Ihan huippuyvä detox-mask, joka on samanaikaisesti lempeä ja tehokas.

Mádara Nourish & Repair -hoitoaine – Ehdoton suosikkini hoitoaineista. Kosteuttaa, ei tee hiuksiani raskaiksi.

Mádara Soothing Deodorant – Tämän hetken suosikki. Vaihtelen dödöjä, jotta niiden teho pysyy parempana.

Mádara Nokkonen Body Lotion – Ihanan ohut, täydellisesti kosteuttava, mieto tuoksu. Yksi uusimmista suosikeistani.

Whamisa Flowers Sheet Mask – kosteuttava naamiosuosikkini, helppo ja nopea kosteuttaja väsyneelle iholle
Whamisa Seeds Sheet Mask – kirkastava anti-age naamiosuosikkini, tämän käytän ennen juhlia tai tärkeää tapaamista

Whamisa Organic Kelp Mask – ravitseva naamiosuosikkini kuuluu viikonlipun anti-stress rutiineihin pitkän koiralenkin jälkeen

Whamisa Shampoo Dry – paras kokeilemani kosteuttava shampoo ikinä. Huumaava tuoksu, pehmentää hiukset, jättäen ne pitkäksi aikaa raikkaiksi.

Esse on tuotesarjana ehdoton suosikkini. Törmäsin sarjaan sattumalta muutama vuosi sitten ja ymmärsin 15 minuutin tutustumisen jälkeen sarjan edustavan sellaista tietotaitoa ja osaamista, mihin harvoin törmää.”

Ngc Kuva 1

Paras/kätevin/toimivin/tehokkain kauneusvinkkisi?

Kosteuttavilla iholle suihkutettavilla kasvovesillä saa nopeasti väsyneen ilmeen kirkastumaan. Suihkepullo löytyy paitsi käsilaukustani, myös autosta ja työpöydältäni. Suihkautuksen voi tehdä myös meikin päälle ja sen jälkeen taputella vesi ihoon.

Mikä on lempikauneuslöytösi?

Esse on tuotesarjana ehdoton suosikkini. Törmäsin sarjaan sattumalta muutama vuosi sitten ja ymmärsin 15 minuutin tutustumisen jälkeen sarjan edustavan sellaista tietotaitoa ja osaamista, mihin harvoin törmää. Hassua sanoa, mutta tunsin ikään kuin valaistuvani ymmärtäessäni sarjan ideologian. Edellisen kerran valaistuminen tapahtui parikymmentä vuotta sitten tutustuessani aromaterapiaan ja luonnonkosmetiikkaan.

Tuorein toimiva kosmetiikkalöytösi?

Whamisan Sheet Maskit toimivat täydellisinä pikakasvohoitoina. Vaihtelen kosteuttavaa, ravitsevaa ja anti-age vaihtoehtoa fiiliksen mukaan.

Kosmetiikkatuote, jota ilman et tulisi/haluaisi tulla toimeen?

Näitä on kaksi, valitettavasti en osaa valita kummasta luopuisin, jos pitäisi valita; Esse Sensitive Cleanser puhdistusmaito tekee kaiken, mitä kaipaan puhdistukselta; puhdistaa kuivattamatta, rauhoittaa ja viilentää ihon uneen iltaisin tai valmistaa päivään. 
Esse Repair Oil taas toimii yksinään yövoiteena, päivävoiteena ja jopa meikinalusvoiteena tarvittaessa imeytyen ihoon täydellisesti tasapainottaen ihon toimintoja ja sitoen kosteutta.

Jos saisit minkä tahansa luonnonkosmetiikan tuotteen minkä valitsisit ja miksi?

Olen tällä hetkellä kiinnostunut japanilaisista kauneustraditioista. Ehkä sieltä löytyisi jotain, mitä en vielä osaa kaivata.

Kuva 1 Dorit Salutskij

Kuvat 2 Lilja Oey

 

Jenni Helena

Olipa hyvä kirjoitus.
Kuulla sinun alkutaipaleesta ja kokeneen Minnan ajatukset siitä mitä ja missä tarvitsee.
Oivalluksia syntyi. Kiitos ❤️

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos, olipa ihana palaute näin maanantain alkuun! Oli aivan mahtavaa saada Minna mukaan tähän juttusarjaan jakamaan omat kauneusvinkkinsä sisäiseen ja ulkoiseen hyvinvointiin <3

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Kiinnostavimmat asiat juuri nyt
Kolme asiaa
26 x merkittävintä hyvinvointivinkkiä vuodelta 2019 ja suurimmat trendit vuodelle 2020
Kaamoksen mehukkain kynsilakka