Viitisen vuotta sitten olin samanlaisissa jännittävissä tunnelmissa kuin tänään. Oli vuoden 2012 marraskuu ja pohdin kuumeisesti uuden blogini nimeä, sillä olin irtisanonut itseni A-lehdiltä luodakseni jotain uutta.

Olin tuohon mennessä rakentanut hienon hyvinvointiblogin, jossa kohtasi 20 000-30 000 hyvinvoinnista kiinnostunutta uniikkia lukijaa kuukausittain. Moni kollega kysyi ihan suoraan miksi ihmeessä olen kaatamassa kaiken uurastukseni lavuaarista alas ja että etkö sinä hyvä ihminen tajua, että kävijämäärät romahtavat ja niin edelleen. Tottakai tajusin – mutta se miksi kirjoitan täällä tänään uudistuneesta ja kasvavasta Yellow Moodista on nimenomaan se, että olen aina tehnyt omaa juttuani eteenpäin vatsanpohjatuntemusta kuunnellen, itselleni rehellisenä ja pääni oikeissa paikoissa pitäen. En ole aina itsekään tiennyt minkä eteen uurastan, mutta olen tiennyt olevani oikealla polulla, kokeillut eri reittejä ja ottanut päivät vastaan sellaisena kuin ne ovat tulleet.

Kun olin kirjoittanut hyvinvointiaiheista neljä vuotta, tunsin kaataneeni itseni aiheesta tyystin tyhjäksi ja aloin kaivata muutosta. En pitänyt siitä miten blogi supisti minuuteni jotenkin vain hyvinvointisidonnaiseksi. Halusin maalata eteeni uutta suuntaa vapautuneimmin siveltimenvedoin – kaipasin kanavaa, jossa saisin ilmaista itseäni kokonaisvaltaisemmin, rennommin ja persoonallisemmin. Keskustella muustakin kuin ruoan ravintosisällöstä, hyvinvoinnin tuoreimmista tuulista ja tuoda sen sijaan esille arkielämän pieniä oivalluksia, esitellä kotimme DIY-projekteja ja kertoa mitä tänään kuuluu – ylipäätään kirjoittaa rajoituksetta ja ilman velvoituksia. 

Joka tapauksessa, mietin tuolloin että elämä ei koskaan ole vain yksi kategoria, vaan pienten osiensa summa. Siksi halusin myös työni kuvastavan tätä samaa ideologiaa ja otin hypyn tuntemattomaan tietämättä lainkaan miten se tulisi kantamaan. Vaikka pidän aina tietyllä tapaa järjen päässäni, taloudelliset riskit ovat aina olleet toissijaisia intuition suhteen – jostain sen vain tietää, kun jotain on tehtävä tai jätettävä tekemättä.

Yellow Mood ei ole koskaan ollut vain minä – sen takana on aina ollut myös Tuomas, joka ansaitsee suuren kiitoksen ja pehmeän halauksen. Hän on ollut tähän saakka näkymätön supertaustavoimani, joka on valanut uskoa niinä hetkinä, kun olen miettinyt mitä ihmettä teen ja onko missään mitään järkeä. Hän on uskonut rohkeisiin irtiottoihini eikä ole koskaan kyseenalaistanut tarvettani luoda uutta tai suhtautunut työhöni väheksyen, toisin kuin itse joskus olen. Tiesittekö muuten, että Tuomas halusi kuvata ja kuvasikin pari ensimmäistä vuotta kaikki blogini kuvat? Monesti hän tiedusteli kesken kirjoitusprosessini millaisia kuvia haluaisin tällä kertaa ja muistan vastanneeni hyvin usein sanoilla ”ihan sama”. Pistää kyllä naurattamaan tämä Rahkosen ura- ja asennekehitys!

Uuden sivustoni nimi oli harkinnassa kauan ja suurin osa keksimistäni ilmaisuista tuntui latteilta tai vähintäänkin yhtä epäsopivilta ja kireiltä kuin pesussa kutistunut villapaita. Ideattomuuden hierrys sai lopulta antamaan ajatuksille siimaa. Lopetin kuumeisen pohtimisen ja päätin luottaa siihen, että nimi syntyy kyllä sitten kun sen aika on. Päätöstä seuraavana iltana kömmin nukkumaan aivan kuten muinakin iltoina, ja juuri kun olin nukahtamaisillani, nimi piirtyi verkkokalvoilleni. Veikkaan, etten ole ennen tai tuon jälkeen singahtanut sängystäni ylös yhtä nopeasti. Kirjoitin nimen kädet täristen yöpöydällä olevaan muistivihkooni. Yellow Mood. Nimi tuntui kotoisalta ja omalta seuraavana aamuna, ja kaikkina sitäkin seuraavina. Kaksiosainen ilmaus oli täynnä pirteyden keltaista kuplintaa, kansainvälisyyttä, tyyliä ja sen viesti kuvasi ytimekkäästi vaalimaani elämänasennetta.

Vuosien varrella osumaa olen ottanut välillä minä, ja sitä myöten koko saitti, mutta täällä sitä edelleen ollaan. Tänään olen valtavan onnellinen ja liikuttunut: ensinnäkin siitä, että luet tätä ja olet mukana tässä ihan oikeiden ihmisten tarinassa. Vaikka olen aina puhunut unelmien toteuttamisesta ja uskonut niiden toteutumiseen jossain muodossa, se, että Yellow Mood Media ja tiimimme kasvaa konkreettisesti tänään uusilla persoonilla, ei ole mikään läpihuutojuttu. Toissavuonna mietin kevyen burn outin seurauksena laitanko pillit blogin suhteen lopullisesti pussiin kokiessani henkisesti sen verran syvän kuilunpohjan, että tuokin kortti piti nostaa pöydälle. Noin kuukauden mietintätauon ja itsetutkiskelun jäljiltä sekä kaikesta sisuuntuneena päätin, että minähän en periksi anna, koska tämä on juuri se asia mitä haluan tehdä. Hyvät asiat eivät tule aina helpolla.

Monesti on ollut syytä sysätä olematon itseluottamus nurkkaan, sulkea sille silmät, laittaa suurin vaihde päälle, ottaa kunnon vauhdit ja katsoa mihin päätyi – ja kaverit, aika usein sitä on päätynyt eteenpäin.

Tänään juhlitaan sitä, että Yellow Mood täyttää ihan pian viisi vuotta ja että rinnallani on Tuomas, Mika ja Nina. Tämän valloittavan joukon luotsaaminen on minulle valtava ilo ja kunnia – siksi toivon, että voin jakaa heille takaisin edes promillen siitä mitä olen itse kuluneiden vuosien saatossa saanut muilta viisaammilta. Sen jo tiedänkin, että he tulevat rikastuttamaan Yellow Moodin olemusta, tuomaan uusia näkökulmia ja herättämään keskustelua.

Yellow Mood on ollut mieletön oppikoulu, joka on modifioitunut uusiin muotoihinsa vuosien varrella, silti aina omana itsenään rinnalla kulkien.

Olen tolkuttoman ylpeä siitä, että olen onnistunut luotsaamaan Yellow Moodin tähän pisteeseen ja edessä on entistä suuremmat seikkailut. Helposta en ole milloinkaan havitellut, mutten toisaalta kiellä, etteikö kovan työn jälkeen olisi hienoa nauttia aiempaa hieman helpommasta polusta – ja mikäs siinä tällaisella köörillä!

Siispä: tervetuloa kirjavaan, rehelliseen ja persoonalliseen Yellow Moodiin, jossa asiat tehdään jatkossakin sillä ihan omalla tavalla, joskus odotusten mukaisesti, toisinaan niiden vastaisesti.

Hannamari

Ps. Olin toki mahtipontisesti ajatellut ehtiväni tehdä kaiken suunnittelemani valmiiksi tälle juhlaviikolle, mutta ehei. Vuorokauden tuntien vähyys ja lähestyvä näyttö ajoivat tämän naisen realiteettien äärelle ja oli aika riisua perfektionistin kerroksia edelleen vähemmäksi. Siispä saatte juhlakaakkunne ensi viikolla, se olkoon sitten hyvä syy jatkaa näitä kaamoksen keltaisimpia juhlia!

Kuvat Hannamari Rahkonen