Jos ihmisen ei ole hyvä olla itsensä kanssa, mitkään hulppeimmatkaan puitteet eivät voi todellista täyttymystä ja tyytyväisyyttä tuoda. Koti on ensisijaisesti sinussa itsessäsi, läsnäolossasi ja sisimmässäsi. Siitä kuinka kukin voi löytää sisäisen marmorilattiansa, säihkyvimmät sisäiset sisustusmateriaalinsa ja sisäisen kotinsa kirkkaimman kristallikruununsa, riittäisi tarinaa kirjoituksen jos toisenkin verran, mutta keskitytäänpäs tällä kertaa minun viime aikaisiin valintoihini niiden ulkoisten puitteiden osalta.

Olemme asuneet kahden teinipoikani kanssa tilavassa, avarassa, kauniissa ja toimivassa kerrostaloneliössä loistosijainnilla ja – ympäristöllä. Koti on ollut niin toimiva ja rakas, että olen muuttanut samaan osoitteeseen jo kolme kertaa. Kyllä! Luit aivan oikein. Kolmesti olen kantanut kamojani samasta ovesta sisään.

Onneksi kyseessä on ollut ensimmäinen kerros 😀 Tällä viimeisellä kierroksella taisin mainita, että tämä on koti niin isolla koolla että en ole ihan hetkeen lähdössä täältä yhtään mihinkään. Takaraivossani tiesin kuitenkin, yksi suloinen pikkutalo tulee odottamaan minulta vastausta, että tulenko jatkamaan perinteitä ja asuttamaan lapsineni tätä vuonna 1954 rakennettua rintamamiestaloa.

Pyysin perheeltäni, että fiilisteltäisiin ja nautittaisiin mummulan puitteista nyt ainakin vielä yhden kesän yli ja tehtäisiin lopullisia päätöksiä vasta sitten. Perheeni ei tosiaankaan ollut kovin innoissaan ajatuksesta, että minä lähtisin kahden poikani kanssa talon remppahommia toteuttamaan.

Itsekin ajattelin keväällä ehkä meidän kannattaisi vaan myydä koko talo, jotta pääsisin itsekin paljon helpomalla, kun voisin talviaamuina vain kääntää kylkeäni, kun huoltoyhtiön pojat hoitaisivat kulkuväyläni silkoisiksi lumimyräköiden jäljiltä. Mutta onko elämässä tarkoitus päästä vain helpolla vai onko tärkeämpää kuunnella sitä sisintään, mitä jo aikaisemmassa kirjoituksessanikin peräänkuulutin?

Tein lasteni kanssa päätöksen, että lopullinen ratkaisu asialle tulkoon sitä kautta, että jos kerrostalokotimme menee kaupaksi, niin lähdemme sitten mummula-projektia hyvillä mielin toteuttamaan. Universumi päättäköön tällä tavalla mikä on meille parhaaksi. Noh, maailmankaikkeuden viesti tuli varsin selväksi, kun kotimme meni kaupaksi ennen ensinäyttöä ja siitä alkoikin rivakat liikkeet.

Viimeisen parin kuukauden aikana onkin saanut tykittää aika ympäripyöreätä päivää viikon jokaisena päivänä hoitaen purkuporukoita, rakennuspiirtäjiä, työnjohtajia, timpureita, putkareita, sähkäreitä, maalareita, antenniasentajia, nettiasentajia, ikkunamyyjiä, salaojaurakoitsijoita, keittiösuunnittelijoita, jätelavoja, materiaaleja, kahveja, pullia ja perjantaiarvontapalkintoja työmaalle.

Kaiken tämän hässäkän ohessa olemme tyhjentäneet kerrostaloasuntomme, muuttaneet tavaramme talon saunaan, yhteen komeroon ja isompia huonekaluja väistellään edelleen remontin tuoksinnassa päivittäin. Onneksemme voimme asua hetken evakossa vanhemmillani heidän nauttiessa ”vähän pidempää mökkiviikonloppua” kesämökillänsä. Melkoista rumbaa ja sambaa on ollut myös muuttoon ja kiinteistökauppaan liittyvissä paperihommissa.

On pankkiasioita, lainhuudatuksia, panttikirjoja, vakuutuksia, liittymiä, vesilaitosta, sähkölaitosta, jätehuoltoa, ulkomittaa, sisämittaa, ikkunamittaa, pohjapiirrustuksia, asemakaavoja, kvv-piirrustuksia, lupapisteitä, tarjouspyyntöjä, kilpailutuksia jne. Kuin ihmeen kaupalla ihan kaikki asiat ovat kuitenkin lähes taianomaisesti loksahdellut kohdilleen ja kinkkisetkin asiat ovat järjestyneet parhain päin.

Näitä loksahduksia kuunnellessani ja täydellisiä ajoituksia seuratessani olen saanut todeta itselleni moneen kertaan, että nämä kaikki onnistumiset ovat merkkinä siitä, että peloista huolimatta sydäntään kannatti jälleen kerran kuunnella ja olen aivan oikean projektin äärellä.

Vaikka projekti on ollut aika tiukka, johtuen melko kiireisestä aikataulusta (evakkoasunnon tarjoajat alkavat saada mökkikesästään jo tarpeekseen :D) , niin tämä on ollut myös äärimmäisen hieno, opettavainen ja ennen kaikkea rikastuttava kokemus jo tähänkin asti. Olen saanut kohdata niin upeita ihmisiä, auttajia ja monen alan ammattilaisia, että en olisi voinut mitenkään kuvitellakaan kuinka hienoihin kohtaamisiin projektini voi johtaa.

Kaikesta tapahtuneesta; ihmisistä, ilmiöistä, remppavalinnoistani ja yhteistyökuvioista onkin nyt luvassa ainakin muutaman jutun juttusarja tänne Yellow Moodiin. Enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tästä huisista mummula kodiksi-projektistani.

Remontti on parhaillaan vielä kesken, mutta mukavasti alkaa jo pilkahdella valmiita nurkkia ja kauneutta ympärilläni. Kaikesta keskeneräisyydestä ja kaaoksesta huolimatta sydämessäni vallitsee täysi rauha. Minun kotini on siellä missä mummulani on.

Teksti ja kuvat Johanna Latva-Kiskola

rintamamiestalo remontointi