Matkalaukun must have -luonnonkosmetiikkatuotteet

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Pakkasimme viime viikolla laukkumme ja suuntasimme loppuviikoksi ja tämän viikon aluksi Helsinkiin. Matkalla kompaktius on kultaa, koska harva haluaa kantaa mukanaan mitään ylimääräistä – varsinkaan kosmetiikkapurnukoita. Nesteiden pakkauskoot ovat lisäksi tarkkaan määritelty, jos tarkoituksena on matkata lomakohteeseen lentäen.

Olen ostanut aika monesti tyhjiä 100 ml muovipulloja ja täyttänyt ne tarpeellisilla kosmetiikkatuotteilla kuten shampoolla, suihkugeelillä, kasvojenpuhdistusaineella ja kasvovedellä. Tällä kertaa reissuja on tulossa enemmänkin ja päätin päästä helpommalla. Valmiit minimatkapakkaukset ovat paitsi sympaattisia, myös hyvin käytännöllisiä! Luonnonkosmetiikka tarjoaa matkanaisille monia hyviä vaihtoehtoja.

Tällä kertaa matka taittui junassa ja kyseessä oli aika lyhyt reissu, joten en kaivannut mukaani mitään ylimääräistä. Nämä luottotuotteet toimivat matkalla kuin matkalla eivätkä vie liikaa tilaa.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 1warpaint-neilsyardremedies-yellowmood-hannamarirahkonen 1

Olen täysin myyty kevään aikana Suomeen rantautuneelle Warpaint-jauheelle. Musta jauhe sisältää kookoksen kuoresta valmistettua aktiivihiiltä, joka puhdistaa ja valkaisee luonnollisesti hampaiden pintaa – eron todella huomaa, jos nauttii usein kahvia, punaviiniä tai muita hampaiden pintaa kellertäviä ruoka-aineita. Aktiivihiilen lisäksi jauheessa on bentoniittisavea, joka sisältää suun hyvinvoinnille tärkeitä mineraaleja. Raikkaasta lopputuloksesta ja tulehduksen ehkäisemisestä vastaavat appelsiininkuori, piparminttu sekä sitruunamyrtti.

Jauhe on hyvin neutraalinmakuinen, mielestäni se ei maistu selkeästi millekään. Hiilijauheella hampaiden pesu on vähintäänkin vinkeää ja olemme saaneet monet hyvät naurut puolisoni kanssa mustine suinemme! Jauhe on todella riittoisa, mutta suosittelen pesemään hampaat ennen meikkaamista, jottei suun ympärys ole mustana heti meikkaamisen jälkeen.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 3

Kotimaisen kosmetiikan uranuurtaja Mia Höytö tarjoaa reissunaisille tarpeelliset matkapakkaukset Kaunis-puhdistusgeelistä ja Ihana-voiteesta. En itse käytä nykyään lähes ollenkaan puhdistusgeelejä niiden kuivattavan vaikutuksen vuoksi, mutta näin kesäaikaan ne sopivat hyvin satunnaiseen käyttöön, kun iho rasvoittuu muutenkin hieman herkemmin.

Raikkaan tuoksuinen Kaunis-geeli puhdistaa kasvot tehokkaasti, mutta ei silti jätä ihoa liian kuivaksi. Geeli sisältää kosteuttavaa aloe veraa ja sokeritensidejä, jotka puhdistavat ilman kuivatusefektiä. Kevyen yrttiselle tuoksuva Ihana-voide levittyy kuin unelma, imeytyy nopeasti ja jättää iholle mattaisen pinnan. Tällä kaksikolla pärjää hyvin reissulla kuin reissulla, kunhan muistaa ottaa mukaan vielä sopivan kasvoveden!

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 2

Reissuissa luotan hiustenpesussa Rahuan shampooseen. Shampoo vaahtoaa kevyesti, on pieneksi pulloksi hyvin riittoisa ja tekee hiuksista puhtaat sekä ilmavat. Tämän shampoon jäljiltä hiukset ovat myös helposti käsiteltävät sekä kiiltävät. Matkoilla on tärkeintä ottaa mukaan juuri omille hiuksille sopiva shampoo, mutta itse suosisin varsinkin tropiikkiin suunnatessa kuohkeuttavaa ja syväpuhdistavaa shampoota. Lämmin ilmasto voi tehdä hiuksista helposti latteat sillä tavallisella luottoshampoolla, joten tätäkin kannattaa pohtia shampoota valitessa.

Lämpimiin maihin suunnatessa on tärkeää pitää mukana tehokas hoitoaine, jos hiuksissa on pituutta. Aurinko, lämpö ja merivesi kuivattavat hiusta ja shampoon lisäksi kosteuttava hoitoaine ehkäisee hiusvaurioiden syntymistä ja liiallista kuivumista. Sitruksisen tuoksuinen Rahua Voluminous Conditioner -hoitoaineen koostumus on ilmavan kevyt, hyvällä tavalla emulsiomainen eikä se jätä runsaastikaan käytettynä hiuksia tahmeiksi tai lättänöiksi. Tämän kanssa voi myös lotrata ja jättää aineen vaikuttamaan latvoihin varsinkin silloin jos kaipaa tehokosteutusta ilman rasvaista efektiä.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 6

Uskon, että moni on kaivannut matkoilleen Nal’s Yard Remediesin kaltaista hand spray -tuotetta, joka desinfioi kädet hetkessä. Reissuilla tulee usein hetkiä, jolloin käsienpesu ei ole mahdollista, mutta sille olisi kuitenkin tarvetta. Suihke on alkoholipohjainen ja se sisältää useita antibakteerisia öljyjä, joiden sisältämät tehoaineet tappavat 99,9 % bakteereista. Suihkeen öljyt ovat peräisin timjamista, kanelista, sitruunaruohosta, niauolista, vetiveristä ja laventelista. Kompaktin kokoinen suihke sisältää myös kosteuttavaa hamamelisvettä ja glyseriiniä, jonka ansiosta kädet eivät kuivu liikaa.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 4

Siitä saakka, kun Mádara toi valikoimiinsa ihanan AHA-naamionsa, olen kuljettanut sitä mukanani jokaisella reissullani. Matkoilla tarvitsee usein pikavirkistystä, varsinkin jos matkustusaika venyy, ruokavalio on vähän sitä sun tätä ja yöunet jäävät huonoiksi.

Naamio on maitomaisen kevyttä geeliä, joka levittyy kasvoille helposti eikä sitä tarvitse suurta määrää. Kuorintavoidetta kannattaa käyttää illalla, sillä sen sisältämät hedelmähapot voivat saada ihon punastumaan (se on täysin normaalia ja menee ohitse noin tunnin tai kahden kuluessa). Iho on kuorinnan jälkeen heleä, levänneen näköinen, terveen kuulas ja sileä.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 8

Suosittelen tehokosteuttavaa naamiota mukaan ainakin etelän lämpöön suuntautuville matkoille. Pohjoiseen viileyteen tottunut iho kuivahtaa ja palaa auringossa helposti – varsinkin kasvojen iho, joka on ohuempaa kuin muun kehomme iho. Lämpökylpyjen jälkeen on tärkeää ylläpitää ja tukea ihon omaa kosteustasapainoa. Nämä käteviin pusseihin pakatut naamiot kulkevat mukana tilaa viemättä.

Lavera Deep Hydrating Mask on ruusukarkin tuoksuinen naamio, joka kosteuttaa intensiivisesti. Naamiossa on muun muassa sheavoita, avokadoöljyä, macadamiaöljyä, villiruusu-uutetta, aprikoosiöljyä, jojobaöljyä ja manteliöljyä. Naamion annetaan vaikuttaa puhdistetulla iholla noin 15 minuutin ajan, jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Naamion voi jättää vaikuttamaan myös yön ajaksi ja huuhtoa aamulla pois.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 7

Matkakokoinen John Masters Organics -suolasuihke on AHA-naamion ohella yksi matkalaukkuni must-tuotteista. Reissussa rähjääntyy ja usein se näkyy ensimmäisenä hiuksissa, jotka muuttuvat päänmyötä meneväksi pannukakuksi. Shampoopesun jälkeen annan hiusteni kuivaa turbaanin alla hieman, suihkutan suolasuihketta hiusten juurteen ja kuivaan föönillä. Suolasuihke antaa hiukselle rakennetta ja tukea, jonka vuoksi hiuksista tulee kuohkeammat ja ne pysyvät kauemmin puhtaina. Iso peukku!

warpaint-neilsyardremedies-yellowmood-hannamarirahkonen 2

Palkitsin NYR Wild Rose Beauty Balmin viime vuoden lopulla vuoden parhaimpana monitoimituotteena. Balmi on aivan täydellinen matkakumppani, koska sillä voi 1) puhdistaa meikin, 2) käyttää naamiona ja 3) yövoiteena. Kolme tuotetta yhdessä paketissa ei ole huono ehdotus matkalaukun painoa ajatellen. Balmi sulaa käsissä ja levittyy kasvoille tasaisesti. Puhdas villiruusun tuoksu rauhoittaa ja aamulla iho on pehmeä ja ravitun tuntuinen.

luonnonkosmetiikka-rahua-lavera-absolutioncosmetics-johnmastersorganics-madara-hannamarirahkonen 9

Matkoilla käsiä tulee pestyä ahkeasti ja silloin nopeasti kosteuttavalle, mutta ei lähmäävälle käsivoiteelle on tarvetta. Absolutionin korjaava käsivoide tuoksuu lempeälle yrttikedolle ja imeytyy salamannopeasti. Voiteen koostumus on samaan aikaan sekä kevyt että vastustamattoman kosteuttava, tätä on hankalaa selittää jos et ole kokeillut tuotetta. Voide jättää iholle mattaisen pinnan, joka mahdollistaa työskentelyn heti olipa sitten kyseessä skumppalasin nosto, näppäimistön naputtelu, kokkauspuuhat tai kynsienlakkaus.

Mitä tuotteita sinä kuljetat mukanasi matkoillasi?

Jenni

Kivoja ehdotuksia, kun haaste on vaikka lyhyt lento ja vain käsimatkatavaroiden kuljetus. Lempituotteet olisi niin ihana ottaa mukaan esim. Patykan 3-vaiheen puhdistus. 100ml on nimittäin yllättävän pieni koko ja pelkkä hammastahnakin ylittää sen helposti. Ei se auta muuta kuin kokeilla muita vaihtoehtoja reissulla. :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Totta! Itsekin kuljen kaikki lyhyet Helsingin reissut vain käsimatkatavaroilla, nopeuttaa tosi paljon. Luonnonkosmetiikkabrändit ovat alkaneet mielestäni vastaamaan aika hyvin näihin matkapakkaustoiveisiin, sillä niitä tuntuu tupsahtelevan markkinoille enenevissä määrin. Toivotaan että kyseessä on laajentuva trendi, josta myös Patyka ottaisi varteensa ;)

Vastaa
Tuija Rajala

Varmasti nuo tuotteet ovat hyviä. Minäkin tykkään pienistä pulloista, ne eivät paina paljon ja ovat silti riittoisia.
Vesijumpassa käydessäni on minulla aina mukanat mini pullot.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Totta, minikoot toimivat hyvin kyllä uimahallissa ja treeneissä käydessä :)

Vastaa
Haiha

En kommentoi varsinaisesti tähän, vaan useampaan aiempaan, jotka luin vasta nyt reissusta palattuani.

Rovaniemeä ei varsinaisesti pommitettu, vaan se tuhoutui saksalaisten vetäytyessä ja polttaessa kaupungin (tarkoittaa siis ihan sitä, että kaupunki sytytettiin palamaan)! Pommittamalla tuhot olisivat varmaan olleet vähäisempiä.

Kyselin jo kerran sinulta Weisin meikkivoiteesta, ja olen nyt päätynyt siihen, että se tosiaan voisi sopia tummien silmänalusteni peittämiseen (Couleur Caramelin voide ei minusta peittänyt tarpeeksi). Voikohan sitä käyttää ilman rasiaa (siis ostaisi suoraan täyttöpakkauksen)? Ihan 60 euroa en raski investoida tummien silmänalusten peittämiseen. Tai sitten pitäisi löytää joku, jolla olisi kotelo turhan panttina. Testasin voidetta sen verran, että en usko käyttäväni sitä muualle kuin silmien alle, sen verran tujua ja jäykkää tavaraa se minusta oli.

Itsekään en tykkää geelimäisistä puhdistusaineista, mutta en kumma kyllä ole mieltänyt Kaunis-puhdistusgeeliä sellaiseksi. Tykkään siitä kovasti, kuten myös sarjan kasvovedestä! R(asvat eivät taas ole minusta olleet erikoisempia.) Käytän sitä iltaisin vuoden ympäri, vaikka minulla on varmaan kuiva tai sekaiho. En toisaalta tarkkaile ihoani ehkä niin tarkasti kuin sinä; saattaisi toki olla hyödyksi olla useampi aine käytössä eri vuodenaikoina, mutta olen siihen ehkä liian laiska.

Minulla on kyllä Molkosania jääkaapissa, mutta en tiedä, uskaltaisinko maistaa sitä edes veden kanssa. Tykkään happamasta yms., mutta Molkosanin tuoksu ei minua houkuttele. Ostin putelin, kun kuulemma sillä voisi nitistää näppyjä, mutta ainakaan omalla kohdallani "paisemaisempien" yleensä leuan seutuville tulevien finnien kanssa se ei ole toiminut.

Ai niin, vielä yksi kysymys. Monesti sanotaan, että aurinkoivoidetta pitäisi lisäillä päivän mittaan. Onko sinulla tietoa, väheneekö teho, jos ei ui, välttää kasvojen pyyhkimistä tms.? Jos siis esimerkiksi levitän aamulla aurinkosuojaa (nyt Acorellen kasvoille tarkoitettu suoja, kerroin 30) ja lisään päälle Madaran sävyttävää voidetta, tuntuisi hieman hassulta laittaa myöhemmin päivällä siihen vielä uudestaan aurinkorasvaa. Yleensä reissussa vaikka koko päivän vieraassa kaupungissa kävellessä ei tule vastaan kunnollista mahdollisuutta kasvojen pesuun tms.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hei!

Useassakin lähteessä sanotaan, että Rovaniemeä on pommitettu talvisodan aikana monia kertoja - näin esimerkiksi rovaniemi.fi -sivustolla, joka on ymmärtääkseni kaupungin ylläpitämä ja luotettu sivusto :)

Mitä tulee Kjaer Weisin meikkipohjaan, kokeile ihmeessä. Se toimii hyvin tummien silmienalusten peittämiseen. Itse levitän pohjaa ensin siveltimellä koko silmänalusen pituudelta ja taputtelen/levitän sormilla tasaiseksi. Parhaiten tämä toimii mielestäni jonkin kevyen ja sävyttävän meikkipohjan päälle. Jos on kuiva silmänympärysiho niin silloin kannattaa laittaa alle joko hieman kosteusvoidetta tai silmänympärysvoidetta. Osta säästöpakkaus ja säilö se ilmatiiviissä lasiastiassa tai muoviastiassa? Niitähän saa pienen kokoisinakin eikä näin tarvitse investoida kuin siihen tärkeimpään, eli itse tuotteeseen :)

Kokeile Molkosania hiushuuhteena - haju ei jää kuontaloon, mutta siitä tulee kiiltävämpi. Hyvä sekoitus on 2 rkl Molkosania ja 2 dl vettä. Huuhteen voi antaa vaikuttaa hetken ja huuhdella sitten pois.

Itse en ainakaan lisäile kasvoille aurinkosuojaa päivän mittaan, jos en ui. Jos et ole herkkä palamaan ja tuo yksi levityskerta tuntuu riittävän, ei tarvitse lisäillä suojaa päivän mittaan. Itsekin lisäilen voidetta yleensä vain uinnin jälkeen.

Vastaa
Inga

Mistä olet onnistunut löytämään tuota Laveran naamiota? Se oli aiemmin ihan suosikkituote, mutta en ole viimeisen vuoden aikana enää onnistunut löytämään sitä mistään.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tätä löytyy Biodellystä! Pääset tuotteeseen, kun klikkaat postauksessa olevaa vaaleanpunaista Lavera Deep Hydrating Mask -linkkiä :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

3 x syytä valita luonnonkosmetiikan aurinkosuoja
Viileän kesäillan symppiksin
Tuoksuja, tunteita & Bachin kukkatippaterapiaa Elixirs & Co:n tapaan
Suosittele lukemista lomalle!