ESSE-suosikkini ja kokemuksiani uudesta meikkivoiteesta

Kaupallinen yhteistyö Esse.

Terveisiä talven ihmemaasta! Olen fiilistellyt joka päivä tätä upeaa valkoista valtakuntaa, joksi Rovaniemi on muuttunut. Harvoin marraskuussa saa nauttia auringosta ja valosta – nyt lunta on kuitenkin tupsutellut taivaalta sen verran, että jokainen kivi, tienpätkä ja puun oksa kantaa kuorellaan auringonvalossa välkehtivää lumikerrosta. Aura-autot kulkevat pitämässä teitä auki ja kiitos auringon, sisimmässä tuntuu kaamoksen sijaan ihan keväältä, niin hullua kuin se onkin!

Kunnollisen pakkastalven saapuminen on itselleni aina yksi vuoden kohokohdista, ollakin että ihon kohtaama rasitus lisääntyy radikaalisti vuodenajan kääntyessä haastavimpaan aikaan. Käyn kosmetologilla yleensä 2-4 kertaa vuodessa yleensä juuri vuodenaikojen vaihtuessa, eli siirryttäessä talvesta kevääseen, keväästä kesään ja syksystä talveen.

Näinä aikoina iho kaipaa aina erityishuomiota ja ihonhoitorutiinien hienosäätöä. Tänä vuonna kasvohoitokäyntejä on kertynyt kolme, joista viimeisin oli viime viikolla.

Esse Hannamari Rahkonen 2

”Hyvän hoidon aikana kehon kierrokset laskevat kuin itsestään, iho saa tarvitsemansa kauneusboostin, mieli lepohetken ja hermoston sopukoihin laskeutuu rauha.”

Rovaniemellä Esse-hoitoja tarjoaa Sampokeskuksessa sijaitseva Sagatar Beauty, jossa olen käynyt jo useamman kerran. Varasin itselleni tällä kertaa ajan 1,5 tunnin Esse Ageless -hoitoon luottokosmetologilleni Mariannelle. Kävelin hoitoon suoraan hyytävästä pakkasilmasta enkä voi sanoin kuvailla miten ihanaa oli pujahtaa lämmitettyyn hoitopetiin paksun peiton alle vain olemaan!

Pieni hemmotteluhetki ei olisi voinut tulla muutenkaan parempaan saumaan, nimittäin siinä missä ihoni oli jo ehtinyt reagoida kylmempään ilmaan oikein kunnolla, viikkoni oli ehtinyt olla tuohon mennessä suorastaan umpisurkea kuukautisten verottaessa energiasta osansa, töiden painaessa päälle ja yöunien ollessa jostain ihmeen syystä todella katkonaiset.

Hoidon jälkeen olin kuin uusi ihminen: Mariannen varmoissa ja ammattitaitoisissa käsissä tipahdan jokaikinen kerta jonnekin unen ja valveen rajamaille, olemisen kevyeen kuplaan – tämä on selkeä merkki itselleni kasvohoidon onnistumisesta, sillä rentoutuminen ei ole minulle mikään itsestäänselvyys.

Hyvän hoidon aikana kehon kierrokset laskevat kuin itsestään, iho saa tarvitsemansa kauneusboostin, mieli lepohetken ja hermoston sopukoihin laskeutuu rauha.

Esse Hannamari Rahkonen

Esse-kasvohoidon kulku

Pujahtaessani pedin uumeniin oli aika tarkastella allekirjoittaneen ihon kuntoa, joka oli Mariannen mukaan kostea, kimmoisa ja tasainen, mutta havaittavissa oli myös selkeästi ärtyneitä kohtia ja punoitusta erityisesti poskipäiden alueella.

Minulla on couperosaan taipuvainen iho ja paikallinen rosacea-läntti, jotka pysyvät kuitenkin valtaosan vuodesta oireettomina riittävällä unella, sokerittomalla ruokavaliolla ja stressitekijöiden minimoimisella. Vuodenaikojen vaihtuessa ja stressin määrästä riippuen oireet kuitenkin usein aktivoituvat hetkellisesti ja aiheuttavat ihoon ns. kuumuusoireita.

Koska iho oli tavallista reaktiivisemmassa tilassa ja poskipäät olivat herkistyneen sekä ärtyneen oloisia, kasvohoito pidettiin tuotteiden osalta ihoa rauhoittavana, kosteuttavana ja vahvistavana. Ihon kaksoispuhdistus aloitettiin hellävaraisella Sensitive Cleanser -puhdistusmaidolla, joka on yksi suosikkejani etenkin talvella. Puhdistus viimeisteltiin ikuista putsarirakkauttani nauttivalla piparminttuisella puhdistusgeelillä, jonka taivaallisen viilentävä vaikutus rauhoittaa punoitusta ja laskee ihon kuumuutta. Piparminttu on yksi lempituoksuistani sen hermostoa tasapainoittavan ja virkistävän vaikutuksensa vuoksi.

Kuorinnan suhteen ihoa ei haluttu ärsyttää tai aktivoida tarpeettomasti, joten valinta osui rakeettomaan ja hellävaraiseen Microderm Exfoliator -kuorintaan. Hienon hienot kaoliinin ja kalsiumkarbonaatin mikropartikkelit kuorivat ja kirkastavat, mutta eivät ärsytä herkkää ihoa. Kuorinta tuntui iholla pumpulin pehmeältä ja

Kuorinnan jälkeen kasvoille suihkuteltiin ja imeytettiin painelemalla Sensitive Toner -kasvovettä sekä ammattikäyttöön suunnattua, runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa sisältävä hoitoampulli. Mikrobiomia tasapainottavan Lactobacillus-uutteen lisäksi matalamolekyyrinen hyaluronihappo kosteuttaa ihoa tehokkaasti, silottaa kuivuudesta johtuvia juonteita ja täyteläistää ihoa.

”Kasvohoidon jälkeen tuntui kuin olisin herännyt maailman parhailta yöunilta – itse asiassa olin niin rentoutuneessa tilassa, että heräilemiseen meni hetki.”

Rakastan Essen tuoksumaailmaa, sillä jollakin ihmeen kaupalla se onnistuu olemaan samaan aikaan lempeä, vahvistava, virkistävä ja rauhoittava – kaikkea sitä, mitä kaipaa myös hoitojen aikana.

Mielestäni tuoksut ja niiden terapeuttiset vaikutukset ovat kosmetologin otteiden, hoitohuoneen hämyisen tunnelman, musiikin ja itse hoidon rinnalla yhtä merkittävässä osassa mitä tulee hoitokokemuksen mielekkyyteen.

Kasvojen hierontaan siirryttäessä iholle käytettiin yhtä suosikkiöljyistäni, eli Repair Oilia yhdessä Ultra Moisturiser -voiteen kanssa, jotka jätettiin vaikuttamaan naamion alle. Viimeistään tässä vaiheessa vaivuin jonnekin syvään hyvän olon horrokseen Mariannen napakan lempeiden hieronnan aikana.

Kireiden kasvolihasten lisäksi hierottiin rintakehä, niska ja käsivarret. Keskityin vain hengittelemään rennosti ja vapauttamaan jokaisen lihasjännitykseni.

Tummahkolle ja turvonneelle silmänympärysiholle käytettiin ammattipuolelta löytyvää naamiota, joka kosteuttaa, parantaa nestekiertoa vieden turvotusta pois ja auttaa tummiin silmänalusiin. Kasvoille levitettiin unelmanpehmeä Cream Mask, joka sisältää prebiootteja, probioottisia uutteita sekä runsaasti hyaluronihappoa.

Kotikäytössä Cream Maskin voi jättää iholle vaikuttamaan myös yön yli. Naamion vaikutusajalla hierottiin jalkapohjat Essen ammattilaissarjaan kuuluvalla Body Massage Creamilla.

Lopuksi iho puhdistettiin lämpimällä pyyhkeellä naamiosta ja paineltiin iholle vielä kasvovesi, seerumi, Sensitive Nourish Moisturiser, pari tippaa Repair -kasvoöljyä ja Eye & Lip Cream. Kasvohoidon jälkeen tuntui kuin olisin herännyt maailman parhailta yöunilta – itse asiassa olin niin rentoutuneessa tilassa, että heräilemiseen meni hetki. Mitä tulee ihoon, jo seuraavana päivänä huomasin ihon rauhoittuneen.

Pahin punoitus oli laskenut, väri oli tasaisempi eikä iho tuntunut pestessä lainkaan ärtyneeltä, lisäksi iho näyttii todella levänneeltä ja terveeltä. Vielä viikonkin jälkeen hoidosta tuntuu siltä kuin iho nautiskelisi tuosta syväluotaavasta kosteutusdrinkistä: hipiä on kerrassaan pehmeä, kimmoisa ja rauhallinen.

Esse Hannamari Rahkonen2

Essen probioottinen ihonhoitofilosofia

Tiesittekö, että kehossamme on jopa kymmenen kertaa enemmän mikrobeja kuin omia soluja? Kosmetiikassa mikrobit toimivat syrjäytystekniikalla: ihokontaktiin päästyään ne kulkeutuvat solureseptoreihin ja vievät kasvutilan ei-toivotuilta viruksilta, bakteereilta sekä mikrobeilta ja estävät happiradikaaleja ja patogeeneja tekemästä tuhojaan.

Esse on kemian maisteri Trevor Steynin perustama probioottinen ihonhoitosarja, jonka tteho perustuu yksinkertaisuudessaan neljään eri tekijään. Pitkäketjuiset sokerit, eli prebiootit, toimivat mikrobien ruokana, imitoivat ihon omaa happotasapainoa ja synnyttävät iholle ympäristön, jossa hyvillä mikrobeilla on tilaa kasvaa. Esse käyttää prebiootteina mm. inuliinia, maitohappoa, Yaconin juurta ja Baobab-hedelmän maltoa.

Probioottiseen ihonhoidon vaikutukseen pätee pitkälti sama periaate kuin terveelliseen ruokavalioonkin: ongelmia syntyy paljon pienemmällä todennäköisyydellä, kun ihon mikrobitasapainosta pitää huolta ennaltaehkäisevästi.

Öljypohjaisissa tuotteissa käytetyt probiootit ovat puolestaan eläviä mikrobeja, jotka aktivoituvat kostealla iholla ja mahdollistavat iholla hyvien mikrobien vallankaappauksen. Kaikki Essen tuotteet ovat puhdistustuotteita myöten pH-arvoltaan 4-5, eli hieman happamia terveen ihon lailla.

Afrikkalaiset kasviuutteet ovat tehokkaita, mutta hellävaraisia ja lisäksi tuotteet sisältävät vain miedosti pinta-aktiivisia tensidejä, jotka eivät kuivata tai vaurioita ihon omaa suojavaippaa. Suurin osa tuotteista on myös vedettömiä.

Musliiniliina

3 x ihonhoidon kulmakiveä siirryttäessä talveen:

Vaihda puhdistustuote hellävaraiseen versioon

Jos käytössäsi on ollut voimakkaita tensidejä sisältä puhdistustuote, viimeistään nyt on korkea aika siirtyä lempeämpiin vaihtoehtoihin kuten maitomaisiin puhdistustuotteisiin, puhdistusöljyyn tai mietoja tensidejä sisältävään puhdistusgeeliin. Liian voimakkaasti pesevät tensidit tekevät ihon emäksisemmäksi ja muuttavat ihon luontaista mikrobikantaa, jolloin vahingolliset mikrobit pääsevät valtaamaan alaa helpommin.

Kerrosta kasvovettä myös talvella

Talvea vasten iho tarvitsee myös vesikosteutta, jotta iho pysyy vastaanottavaisena muille hoitotuotteille. Suosittelen ottamaan ihonhoitorituaaliin 7 Skin Methodin, jossa kasvovettä suihkutetaan muutaman pumppauksen verran kasvoille, painellaan kosteus kämmenillä ihoon, annetaan kerroksen imeytyä hetki ja toistetaan prosessi seitsemän kertaa.

Kasvoveden painelu ihoon on todella tärkeää, sillä jos sen jättää iholle sellaisenaan, pahimmassa tapauksessa kasvoveden haihtumisen mukana häviää myös ihon omaa kosteutta ja iho kuivuu lisää.

Aamuisin iho kannattaa puhdistaa kasvovedellä esimerkiksi vanulapun avulla pyyhkimällä, mutta tämän lisäksi on tärkeää suihkuttaa sekä painella kasvovettä vielä pari kerrosta ennen muita hoitotuotteita. Lisäksi Essen kasvosuihkeita voi, ja kannattaa, suihkauttaa kasvoille myös kesken työpäivän!

Kosteuden lukitseminen ihoon kosteusvoiteella ja kasvoöljyllä

Vesimäisen nesteytyksen jälkeen kosteus lukitaan ihoon kosteusvoiteella ja kasvoöljyllä. Kosteuden lukitsemisen lisäksi kasvovoiteen tarkoitus on tukea ihon uudistumista, suojata ilmansaasteilta ja sääolosuhteilta. Yötä vasten talviaikana kannattaa valita koostumukseltaan rasvaisempi voide tukemaan ihon uudistumista. Lisäksi nyt on hyvä aika vahvistaa ja ravita ihoa Essen Omega -linjan hoitovoiteilla, joita suositellaan kuurina vähintään pari kertaa vuodessa.

Kosteusvoiteen päälle levitetään vielä kasvoöljy. Essen kylmäpuristetut kasvoöljyt lukitsevat kosteutta ihoon, ravitsevat, silottavat juonteita, lisäävät ihon kimmoisuutta, ruokkivat hyvää bakteerikantaa ja tasoittavat ihon sävyeroja. Kasvoöljyjen suureksi eduksi voi lukea niiden sisältävät omega-rasvahapot, jotka tasapainoittavat talineritystä, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja tukevat ihon luontaista immuunipuolustusta.

Öljytipat voi halutessaan lämmittää sormien välissä ennen kasvoille taputtelua. Repair Oil on täydellinen ihoöljy kaikille ihotyypeille, sen sijaan ohuelle ja herkälle iholle sopii parhaiten Sensitive-linjan Protect Oil.

Esse Kokemuksia Kuiva Iho Kosteutus

Pidin kesän ja alkusyksyn ajan pientä Esse-taukoa testatessani muita ihonhoitosarjoja, mutta aloitin kasvohoidon jälkeen Esse-tehokuurin – tästä sarjasta on tullut ihonhoidon kulmakiveni viime vuosina. Muutama vuosi sitten taltutin Essen avulla järkyttävän ihoräjähdyksen ja taklasin ihon kuivumisen lopullisesti.

Tällä kertaa iholla ei ole siis ollut pintakuivuutta tai kuivuutta, mutta iholla sen sijaan esiintynyt voimakas reaktiivisuus on laskenut viikossa lähestulkoon kokonaan ja hipiä tuntuu todella elinvoimaiselta. Pakkanen, viima ja kuiva huoneilma ovat omiaan jouduttamaan kosteuden haihtumista iholta ja altistamaan ärtymiselle, punoitukselle ja näiden tekijöiden aiheuttamalle tulehdukselle sekä kuivuudelle.

Pakkanen saa purra, kun iho on suojattu – viime viikolla syttynyt yhtäkkinen ihon ärtymyskohtaus on kaukainen muisto vain, vaikka iho altistuu päivittäin kylmän ja lämpimän radikaalillekin vaihtelulle (kiitos koirien kanssa käytyjen päivittäisten lenkkien ja saunomisen).

Kosmetologini valitsi ihoni tämänhetkiseen kuntoon sopivimmat Esse-tuotteet, jotka vähentävät ihon reaktiivisuutta, ylläpitävät ihon kosteustasapainoa ehkäisemällä kosteuden haihtumista ja tukevat ihon immuunipuolustusta hyödyllisten mikrobien avulla. Listan viimeisenä löydät ehdottomasti tämän hetken suurimman tähtituotteen, josta povaan ensi kesän himotuinta meikkituotetta.

6 x täsmätuotetta hehkun saavuttamiseksi talvella

1

Palmarosaa, kuminaa ja pelargoniaa. Taivaallisen tuoksuinen Cream Cleanser -puhdistusmaito on suunnattu erityisesti haastaville ihoille ja se kannattaa ottaa omaan ihonhoitorituaaliin, mikäli iho on herkistynyt, ärtyy helposti, omaa couperoottista taipumusta, kärsii hormoniperäistä ihohaasteista tai kuivuu herkästi.

Puhdistusmaidon kasviöljyt liuottavat tehokkaasti rasvapohjaiset meikit irti ihohuokosten syvimmistäkin sopukoista. Palmarosa tasapainoittaa talineritystä, jojoba pehmentää ja marulaöljy ravitsee ihoa syvältä. Öljyjen lisänä on käytetty myös glukoosi-, ja kasviöljypohjaisia mietoja pinta-aktiivisia aineita, jotka viimeistelevät puhdistuksen ihon suojavaippaa vahingoittamatta.

Rooibos-uute on vahva antioksidantti, joka suojelee ilmansaasteiden aiheuttamilta vaurioilta. Lisäksi herkkää ihoa hellivän putsarin pH-tasapainoitettu koostumus pitää huolen siitä, että ihosta ei tule liian emäksinen ja sitä kautta alttiimpi viruksille ja bakteereille.

Koostumus on silkkaa silkkiä ja putsari jättää ihon hyvästä pesutuloksesta huolimatta pehmeän kimmoisaksi. Levitä puhdistusmaito aina kuivalle iholle, hiero parin minuutin ajan ja poista meikinjäämät kuumaan veteen kastellulla musliiniliinalla.

Puhdistusmaidon voi myös huuhdella pois lämpimällä vedellä. Jos iho on reaktiivinen ja herkkä, on todella tärkeää valita mahdollisimman pehmeä musliiniliina ja jättää karkeammat versiot suosiolla kauppaan. Oma liinani on kauttaaltaan pehmeää puuvillaneulosta, joka tuntuu pumpulilta eikä raasta tai raavi ihoa.

Esse Kasvohoito

2

Kasvovesi on yksi ihonhoidon tärkeimmistä kulmakivistä. Harva ymmärtää vieläkään miten suuressa roolissa juuri kasvovesi voi olla esimerkiksi iho-ongelmien ennaltaehkäisyssä, sillä se pitää ihon pH:n oikeanlaisena (väärä, eli liian emäksinen pH-taso on monien iho-ongelmien juurisyy), ylläpitää kosteustasapainoa ja parantaa ihon vastaanottavuutta sekä muiden ihonhoitotuotteiden imeytymistä.

Herkälle iholle sopiva Sensitive Toner -kasvovesi sisältää ihon hyvinvointia tukevia prebiootteja ja probiootteja, jotka vahvistavat hyvien mikrobien vallankumousta ja tukahduttavat haitallisten bakteerien pesiytymismahdollisuudet sekä tukevat ihon omaa immuunisysteemiä.

Näiden lisäksi kasvoveden sisältämät aloe vera ja maitohappo kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Suihkepulloon pakattu hoitoneste on riittoisa ja sopii kasvoveden kerrostukseen, tasapainoittaa ihon mikrobitasapainoa ja pehmentää.

Esse Kokemuksia Kuiva Iho Kosteutus 7

”Kasvoöljyjen omega-rasvahapot tasapainoittavat talineritystä, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja tukevat ihon luontaista immuunipuolustusta.”

3

Erittäin hyvin imeytyvä Repair Oil jättää iholle kevyen samettisuuden ja vastustamattoman keveyden. Tässä ihonhoidon superfood-cocktailissa on raikas ja rauhoittava laventelin tuoksu – juuri siksi rakastan käyttää näitä  iltaisin hemmottelurituaalina ennen yöunille siirtymistä.

Repair Oil hoitaa tehokkaalla lempeydellä etenkin vaurioitunutta ihoa ja lataa sen täyteen solukalvoja vahvistavia sekä tulehdusta rauhoittavia omega-öljyjä. Jojoba tasapainoittaa talintuotantoa, ruusunmarja uudistaa, marula antaa iholle runsaasti suojaavia antioksidantteja, kalahari syväkosteuttaa, laventeli hillitsee tulehdusta ja manketti- sekä yanguöljyt kiihdyttävät ihosolujen korjaantumista.

Repair Oil on erittäin hyvä tehotiiviste etenkin akneihon hoitoon, sillä se ei tuki ihohuokosia ja vaalentaa arpia. Meidän taloudessamme Repair Oil ei ole mikään uusi tuttavuus, se on ollut nimittäin akneihon omavan puolisoni iholle aivan loistava tukihoito silloin, kun näppylät ottavat vallan. Jo parin päivän säännöllisen käytön jälkeen hänen ihossaan voi nähdä selkeän muutoksen: näppylät laskevat, iho rauhoittuu ja ihonsävy tervehtyy.

Pullossa on nykyään pumppupään sijaan pipetti, joka tekee annostelusta huomattavasti taloudellisempaa ja helpompaa. Repair Oil sopii erityisen hyvin myös ruusufinnin, atopian, kuivan ja ikääntyvän ihon hoitamiseen. Levitä öljyä kasvoille aamuin illoin 2-4 tippaa muiden hoitotuotteiden jälkeen.

Esse Kokemuksia Kuiva Iho Kosteutus 8

4

Nyt päästäänkin varsinaiseen suosikkituotteeseeni, nimittäin ihon kosteuspitoisuutta räjähdysmäisesti lisäävän Omega Rich Moisturizer -prebioottikasvokuurin pariin! Olen ollut Essen kuukauden kestävillä voidekuureilla pari kertaa aiemminkin ja niiden pitäisi todellakin kuulua jokaisen ihonsa hyvinvoinnista kiinnostuneen vuosittaisiin huoltorutiineihin, oli ihohaasteita tai ei. Intensiivikuuri vahvistaa ihon suojamekanismeja, syväkosteuttaa ja tukee kosteustasapainoa.

Runsaasti omega-rasvahappoja sisältävä voidekuuri on suositeltavaa napata ihonhoitorutiineihin erityisesti, jos on kovan stressin alla, altistuu auringonsäteilylle, iho kuivuu tai sääolosuhteet vaihtuvat radikaalisti. Itse pakkasin voidepurkit mukaan parin vuoden takaiselle Portugalin matkalle, jossa iho altistui voimakkaalle auringonsäteilylle.

Toki suojasin ihon myös aurinkosuojalla, mutta 40 asteen helteistä ja suorasta auringonpaisteesta huolimatta voidekuurin sisältämät omegat ja rooibosuute minivoivat tehokkaasti UV-säteilyn vaikutuksen sekä pitivät ihon kirkkaana ja kiinteänä.

Voiteessa on Kalaharin melonin siemenöljyä, ravitsevaa marulaöljyä, ihoidenttistä jojobaa, prebiootteja ja liuta tasapainoittavia eteerisiä öljyjä kuten frankincensea, pelargoniaa, patsulia ja sitruunamelissa. Matalamolekyylimassainen hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta ja ehkäisee viiltävän talvisään aiheuttamaa kosteushukkaa ja kuivumista.

Hyaluronihappo vaikuttaa myös ihon ulkonäköön tehden siitä täyteläisen – mielestäni englanninkielen sana plumpy kuvaa efektiä todella hyvin – ihosta tulee hyvällä tavalla kimmoisan pullea ja joustava! Voiteet on pakattu pieniin purkkeihin niiden maksimaalisen säilyvyyden ja tehokkuuden takaamiseksi. Paketissa on viisi 10 millin purkkia ja yksi avattu purkki kestää käytössä noin viikon.

Esse Kokemuksia Kuiva Iho Kosteutus 6

5

Kosteuden haihtuminen iholta on talvella voimakasta ja siksi etenkin ohut silmänympärysiho tarvitsee kosteuttavia raaka-aineita pysyäkseen sileänä ja kimmoisana. Ikääntymisen merkkejä vähentävä Sensitive -silmänympärysvoide on talvea vasten loistava silmänympärysihon hoitoon, sillä se on suunniteltu rauhoittamaan nimenomaan herkkää ja reaktiivista ihoa. Voiteen koostumus on ihanan pehmeä, ja sopii erinomaisesti myös meikin alle koska se ei jätä jälkeensä kalvoa.

Silmänympärysvoiteessa oleva Albizia-uute kohottaa katsetta, vähentää juonteita ja laskee turvotusta. Lisäksi hyaluronihappo kosteuttaa ja täyteläistää, prebiootit ja probiootit tukevat hyvien mikrobien ylivaltaa, jojoba, sheaöljy ja kookosöljy kosteuttavat.

Vaikka omat silmänaluseni eivät ole nykyään kovin turvonneet – kiitos ketogeenisen ruokavalion – huomaan silmänympärysihoni olevan paljon kiinteämpi, tasaisempi ja sileämpi kuin aiemmin. Minulla ei ole vielä kovinkaan voimakkaita juonteita tai ryppyjä, mutta tuntuu että nekin vähät mitä on ollut, ovat siloittuneet radikaalisti.

Vaikutuksen huomaa erityisesti meikatessa: peiteaine ei enää kerry ohuisiin juonteisiin, koska ne eivät ole enää niin syviä kuin aiemmin ja lisäksi naururypyt näyttävät puolet pienemmiltä – käsittämätöntä!

Esse Meikkivoide Kokemuksia

6

Säästin sarjan timantin, eli uuden Esse Foundation -meikkivoiteen, viimeiseksi. Mietin pääni puhki miten ihmeessä saisin tiivistettyä tämän meikkivoideen ihanuuden, toimivuuden ja majesteettisen loisteliaisuuden sanojen muotoon, koska se on yksinkertaisesti täydellinen! Tuntuu, että jokainen adjektiivi on jo valmiiksi lattea, mutta yritetään.

Essen tapaan heidän uutuutensa ei ole todellakaan pelkkä meikkivoide, vaan samaan aikaan myös ehta ihonhoitotuote. Meikkivoide on mielestäni selkeä osoitus sarjan ammattimaisesta ja rehellisestä tinkimättömyydestä mitä tulee kokonaisvaltaisen toimivuuden, käyttömukavuuden sekä hoitavuuden maksimoimiseen.

Uusi meikkivoidelinja on vahvasti ihon mikrobiomia hoitava sisältäessään miljoona probioottista mikrobia per millilitra sekä prebiootteja, jotka tehostavat probioottien vaikutusta.

Meikkivoiteessa on aurinkosuoja SPF30, joka antaa suojan voimakkaammallakin säteilyllä. Kaikista uskomattominta on ehkä kuitenkin se, ettei tämän korkean aurinkosuojan omaavan meikkipohjan poistamisessa ole ollut yhtikäs mitään ongelmaa: viimeisetkin mineraalifiltterien rippeet lähtevät vaivatta yhdellä pesulla eikä mitään ylimääräisiä hinkkauksia tai kuorintoja tarvita.

Yksi pumppaus Cream Cleanser -puhdistusmaitoa, parin minuutin rentouttava kasvohieronta ja lämmin musliiniliina – that’s the magic! Vannon, että tämä hittivoide nousee ensi kesänä monen suosikkimeikkipohjatuotteeksi!

Olen kokeillut vuosikymmenen aikana varmasti lähes sata erilaista luonnonkosmetiikan meikkivoidetta eikä niistä yksikään vedä vertoja Esselle – etenkään jos mittelöt pidetään vain aurinkosuojan sisältävien meikkivoiteiden kesken. Meikkivoide sopii kaikille ihotyypeille, mutta se loistaa etenkin superherkän ja reaktiivisen ihon suojana.

Probioottien lisäksi voide sisältää kosteuttavaa karitevoita, muiden raaka-aineiden imeytymistä tehostavaa aloe veraa, antioksidanttista baobab-uutetta, vahalla päällystettyjä mineraalioksideja jotka antavat luonnollista peittävyyttä kuivattamatta ihoa, sekä ihoidenttistä jojobaa, joka antaa meikkivoiteelle todella silkkisen tuntuman, parantaa levittyvyyttä ja pehmentää ihoa.

Esse Kokemuksia Kuiva Iho Kosteutus 14

Ylläolevassa kuvassa ihollani on yksi ohut kerros Essen meikkivoidetta sävyssä 02, ei mitään muuta. Pieni määrä riittää kirjaimellisesti koko kasvoille ja meikkivoide antaa mielettömän kauniin kuullon!

Hannamari Rahkonen Meikkivoide

Mun viiden minuutin arkimeikki valmiina! Lisäsin silmien alle ohuen kerroksen peitevoidetta, kevyen tupsauksen puuteria koko kasvoille, poskipunan, vähän aurinkopuuteria, näytin kulmakarvoille kulmakynää ja sudin ripsiväriä.

”Meikkivoide on ihonhoidollisesti erityisen tärkeä tuote, joka muodostaa iholle suojaavan muurin pakkasta, viimaa ja kosteudenhaihtumista vastaan.”

Meikkivoiteen koostumus on kuin täyteläisen kermaista silkkiä, jossa on juuri sopivassa tasapainossa kosteuttavuutta ja kevyttä öljymäisyyttä. Ihon pintaan tulee mieletön kuulto, pehmeys eikä meikkivoide tunnu aurinkosuojasta huolimatta tippaakaan ihohuokosia tukkivalta. Kosmetologini sanoi minulle meikkivoiteesta puhuessaan, että sitä riittää hämmästyttävän pieni määrä ja kun pääsin kokeilemaan meikkivoidetta ensimmäisen kerran kotioloissa, allekirjoitin huomion täysin.

Meikkivoiteen sulautuvuus iholle on lähes maagista: se uppoaa ihon syövereihin kuin sametti, taittaa kauniisti punoituksen alleen, antaa aurinkosuojan, on koostumukseltaan ilmavan kevyt eikä jämähdä levitettäessä. Voimakasta peittävyyttä vaativalle iholle meikkivoidetta voi kerrostaa huoletta ja pysyvyys on kertakaikkiaan mahtava! Itse levitän omille tummille silmänalusilleni edelleen kevyen kerroksen peiteainetta, mutta muutoin iho ei tarvitse meikkivoiteen jäljiltä yhtikäs minkäänlaista lisäpeittoa.

Meikkivoiteen sävyt

Meikkivoiteista löytyy 10 erilaista sävyä ja etenkin vaaleampien sävyjen suhteen en malta olla hehkuttamatta sitä miten hyvin ne on suunniteltu sopimaan vaalealle pohjoismaiselle iholle. Vaaleat sävyt ovat neutraaleja: eivät liian keltaisia, eivätkä liiemmin liian punaisia.

Testasimme Mariannen kanssa minulle nyt talvea vasten sävyjä 2 ja 3, joista olisin periaatteessa voinut valita ihan kumman tahansa sillä ne sulautuivat ihooni niin hyvin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sävy 2 oli talvikauteen sopivampi, sillä iholla ei ole jäljellä enää ripaustakaan viime kesän päivetyksestä ja sävy taittoi paremmin iholla esiintyvää punaisuutta piiloon. Sävy kolme pääsee testiin sitten kesäkaudella!

Esse Repair Oil Kokemuksia

Kuten olen niin monta kertaa aiemminkin todennut, hehkuva ja hyvinvoiva iho on monen osasen summa. Olisi virhe ajatella, että mikään meissä – iho, mieli, se mitä syömme ja miten hyvin tai huonosti kehomme toimii –olisivat jotenkin toisistaan irrallisia osia. Koen vahvasti, että iho on aina myös sisäisen maailmamme indikaattori, jota kannattaa hyödyntää oman elämän rehellisessä peilaamisessa. Yleensä iho kertoo nopeastikin, jos elämässä on liikaa stressiä, liian vähän unta, vääränlainen ruokavalio tai omalle keholle sopimatonta liikuntaa.

Hyvinvointi on asia, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se mikä saa yhden ihmisen kukoistamaan, ei välttämättä sovi ollenkaan toiselle. Uskon että me kaikki olemme oman elämämme, hyvinvointimme ja ihomme parhaita eksperttejä – meidän pitää vain malttaa pysähtyä toisinaan juurisyiden äärelle. Pikaratkaisuja on harvoin olemassa ja syiden tonkiminen voi viedä aikaa, mutta juuri siksi ne ovatkin niin arvokkaita prosesseja!

Ihon kunto kertoo aina rehellisesti omaa tarinaansa siitä miten keho ja mieli oikeasti voivat – siksi myös kauneudenhoito on osa hyvinvointia, eikä vain pelkkää pintaa. On tärkeää pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta kokonaisvaltaisella tasolla, kokeilla ja oppia.

Suosittelen lämpimästi varaamaan ajan lähimpään Esse-hoitolaan näin kaamosta vasten. Samalla kun iho saa tarvitsemansa välikausihuollon, mieli saa tarvitsemaansa lepoa ja energiaa!

Instagram – @hannamariyellowmood

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Kuvat Hannamari Rahkonen

piu

Olen pitkään himoinnut kokeilla Essen meikkivoidetta, harmi kun missään ei saa kokeilla sävyjä....tai ehkä jossain Helsingissä, mutta täällä maallakin on hoitoloita, mutta niihin pitää varata sävyn valinta aika 30 euroa, ilmainen jos ostaa, mutta mistä voi etukäteen tietää haluanko ostaa? Vinkatkaa jos joku vaan tietää missä sävyä pääsee testaamaan. Tälläi suht köyhänä (en siis kärsi nälkää) pitää olla varma ostamastaan. Essen sarjasta olen kuullut pelkkää hyvää :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Onnistuisikohan jostain luonnonkosmetiikan verkkokaupasta pyytää tuotenäyte? Kysyisin asiaa ainakin Joliesta ja Natural Goods Companysta tätä mahdollisuutta :)

Vastaa
Haiha

Hei,

Haluaisin kokeilla tätä ohjetta: https://hannamarirahkonen.fi/reseptit/raakasuklaa-ohje/

Pari kysymystä tuli kuitenkin mieleen. Saako reseptin aineet lähtökohtaisesti normaalista isosta kaupasta,vai pitääkö etsiytyä Ruohonjuureen tms.? Mitä muita täytteitä olet kokeillut? Itselleni tuli mieleen inkivääri, mutta osaisitko sanoa, miten sitä kannattaisi käsitellä? Paistaa pehmeämmäksi pannulla tai uunissa?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ruohonjuuresta ainakin pitäisi löytyä kaikki nuo :) Itse tilaan omat raaka-aineeni yleensä Foodinilta, jonne mun lukijoilla on 20 % alennus voimassa koodilla yellowmood20. En ole hetkeen tehnyt raakasuklaata, mutta olen testannut tätä mm. kardemummalla ja kanelilla – tulee tosi hyvää. Inkiväärin suhteen käyttäisin jauhetta, jotta koostumus ei kärsi ja makua on helpompi säädellä.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Elämää helpottava kuukuppi ja 3 x muuta luonnollista kuukautissuojaa
8 tärkeää syytä ottaa Konjac-sieni osaksi ihonhoitorutiineja
Miten huoltaa villavaatteita?
Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan kasvojenhoitotuotteet