Elämää helpottava kuukuppi ja 3 x muuta luonnollista kuukautissuojaa

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Bless You Menstrual Period Rule Cup Menstruation

”Yksi nainen käyttää keskimäärin 10 000 kuukautissidettä elämänsä aikana – kuukupin avulla elimistön kemikaalikuorman ja muovijätteen määrää voi siis vähentää tuntuvasti.”

Ne tulevat joka kuukausi, halusimmepa tai emme. Koko elämäkaaren aikana me naiset saamme kokea elämää kuukautisten kanssa noin 5400 päivän ajan – ajatelkaa, se tarkoittaa yhteensä lähes 15 kokonaista vuotta! Olipa itse kuukautisista mitä mieltä tahansa, niihin liittyvät suojat ovat yksi iso kemikaalicocktail.

Suomessa maatumattomia muovisiteitä tuodaan kaatopaikoille n. 300 miljoonaa kappaletta vuodessa, mutta muovisiteiden ongelmat eivät kuitenkaan jää vain ympäristökysymyksiin: Yhdessä siteessä voi olla jopa neljän muovipussin verran muovia, jonka lisäksi ne sisältävät petrokemikaaleja, synteettisiä ainesosia kuten viskoosia, hajusteita tai hajuja neutraloivia kemikaaliyhdisteitä. Valmistajia lukuunottamatta kukaan ei voi varmaksi tietää mitä siteet sisältävät, sillä ne luokitellaan lääkinnällisiksi laitteiksi eikä laki tämän vuoksi vaadi siteiden sisältämien raaka-aineiden luettelemista tai erittelyä pakkausselosteessa.

Siirryin itse kuukupin käyttöön vuonna 2011 puhtaasti terveydellisistä syistä enkä olisi koskaan osannut arvata miten paljon mukavammiksi yksi kuppi voi kuukauden kurjimmat päivät muuttaa. Pitkät tyhjennysvälit ovat tuntuneet vapauttavilta eikä kuppiin siirtymisen jälkeen ole enää koskaan tarvinnut kärsiä haisevista siteistä, muoviroskasta tai ylivuodoista. Kuppi pysyy täydellisesti paikalla myös rankan liikunnan aikana. Kun kuukupin käytön kanssa pääsee sinuiksi (jotkut pääsevät heti, minulla tähän meni kaksi kiertoa), se on mitä mukavin kumppani – voisi jopa sanoa, että kuukautisten ainoa kiva juttu.

Tiedän kuitenkin, että kuukuppi ei ole automaattisesti kaikille sopiva vaihtoehto, sillä kupin sopivuus on usein kiinni anatomiasta ja vuodon määrä on erilainen ihmisestä riippuen. Siksi kokosimmekin Ninan kanssa kuukuppi-infon lisäksi myös muita luonnollisia vaihtoehtoja kuukupin rinnalle tai sen sijaan. Puhun tekstissä pääasiassa Lunetten kuukautiskupeista, koska olen kokenut ne itselleni sopiviksi – löydät joukosta silti monta muutakin hyvää kuukuppimerkkiä. Jos sinä olet löytänyt minkä tahansa toimivan ja luonnollisen kuukautissuojasuosikin, jaa ihmeessä ajatuksesi kommenttiboksissa muiden hyödyksi.

Kolme2

Kuukuppi on viime vuosina noussut suuren yleisön tietoisuuteen ja kuukuppeja voi tätä nykyä nähdä niin apteekkien kuin lähimarkettienkin hyllyillä. Kuukuppeja on ollut myynnissä jo pitkään, mutta suomalaisten tietoisuuteen kupin voisi sanoa nousseen suomalaisen Lunette-brändin myötä. Lunette onkin tätä nykyä yleisin markkinoilta löytyvä kuukuppi, eikä ihmekään, sillä tuote valmistetaan ja pakataan Suomessa.

Käytännössä kuukuppi on kupin muotoinen, silikonista valmistettu kuukautissuoja, joka asetetaan emättimeen kuukautisten ajaksi. Tavallisiin siteisiin ja tamponeihin verrattuna kuukupin kemikaalikuorma on olematon: se ei sisällä lainkaan hajusteita, kemikaaleja, muovia, lateksia tai BPA:ta.

Kupin toiminta perustuu alipaineeseen, joka syntyy asettaessa kuppia paikoilleen emättimeen. Kun kuppi on asetettu oikein, alipaine ja emättimen lihakset pitävät kupin paikoillaan kuukautisten aikana eikä kuppi tunnu lainkaan – mikäli kuppi tuntuu, se on asetettu väärin. Usein oikean asettelutavan oppii vain kokeilemalla, mutta suosittelen lämpimästi lukemaan Luneten laatiman käyttöoppaan kupin paikalleen saamiseksi ja sen poistamiseksi.

”Kuukuppi kustantaa kertaostoksena noin 30 €, joten se maksaa itsensä takaisin jo muutamassa kuukaudessa. Tavallisiin siteisiin ja tamponeihin verrattuna kuukupin kemikaalikuorma on olematon: se ei sisällä lainkaan synteettisiä hajusteita, kemikaaleja, muovia, lateksia tai BPA:ta.”

Itse olen kokenut kätevimmäksi taittaa kupin ns. nelinkerroin sydämenmuotoiseksi, sujauttaa sen paikalleen nostamalla toisen jalan korokkeelle, asettamalla kupin emättimeen ja pyöräyttämällä kuppia kevyesti, kunnes alipaine syntyy ja kuppi ns. ”tarttuu kiinni”. Kaikilla muilla kokeilemillani asettelutavoilla lopputuloksena on liikkuessa tuntuva kuppi ja kipeän tuntuinen paine.

Nämä ovat kuitenkin todella henkilökohtaisia juttuja ja se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä ole hyvä tapa muille, sillä jokaisen anatomia on erilainen – kuppi voi asettua hyvin myös istualtaan, seisaaltaan tai kyykyssä, oman tavan oppii vain kokeilemalla.

Kuukuppia voi käyttää jopa 12 tuntia putkeen eikä sen käyttöön liity samanlaista riskiä toksisen sokkioireyhtymän eli TSS:n suhteen kuin tamponien kohdalla. Tyhjennys tapahtuu yksinkertaisesti vetämällä kuppi ulos kupissa olevasta antennista, jolloin alipaine katoaa ja kuppi on valmiina puhdistettavaksi juoksevan veden alla.

Kuppi on erityisen hellävarainen myös niille, joilla on herkät limakalvot tai joiden iho reagoi tavallisiin siteisiin esimerkiksi ihottumalla. Oikein käytettynä ja huollettuna kuukuppi kestää käytössä vuosia ja käyttöikänsä päätökseen tulleen kuukupin voi aikanaan hävittää sekajätteen mukana tai polttaa.

Rule Period Cup Bless You Menstruation Menstrual

Vaikka kuukupin käyttö on helppoa, sen käyttöönottoon saattaa liittyä haasteita niin asettelutekniikan harjoittelun kuin oikean koon valitsemisen suhteen. Kotimaisen Lunetten kuppeja valmistetaan kahta eri kokoa, joista pienempää suositellaan niukkaan ja normaaliin vuotoon kun taas suurempaa kokoa suositellaan normaaliin ja runsaaseen vuotoon.

Useimmille on anatomiansa puolesta mahdollista käyttää kumpaa tahansa kokoa, mutta toinen on usein sopivampi, mukavamman tuntuinen ja varmempi käytössä. Ikä, herkkä rakko sekä kohdunsuun sijainti ovat myös asioita, jotka voivat vaikuttavat kupin istuvuuteen. Sopivan kokoista ja oikein asetettua kuppia ei käytössä tunne lainkaan.

Yleisesti ottaen koko 1 sopii parhaiten niukkaan vuotoon, herkän rakon tai alkaisen kohdunsuun omaaville, sillä se on korkeudeltaan matalampi ja koostumukseltaan ohuempaa silikonia kuin koko 2, joka toimii parhaiten vuodon ollessa runsasta tai jos olet synnyttänyt. Koosta yksi löytyy sävyt kirkas, keltainen, sininen, oranssi ja violetti. Ennen koon valintaa kannattaa lukea Lunetten koko-opas, josta saa hyvän käsityksen siitä mikä koko sopisi juuri sinulle parhaiten.

Mikäli olet kokeillut kuukuppia eikä se ole sopinut sinulle, kirvestä ei kannata heittää heti kaivoon: kupin sopivuus voi olla myös merkistä kiinni. Tällä hetkellä Suomessa on myynnissä ainakin neljä eri merkkiä: Lunette, Me Luna, Yuuki ja Belladot. Lunettella on laajin värivalikoima, koosta kaksi löytyy myös sävyt keltainen, violetti, kirkas, oranssi ja sininen.

Kuukupin tyhjennys & pesu

Kuukuppi tyhjennetään tavallisesti 2-4 kertaa vuorokaudessa ja sitä voi käyttää huoletta myös yön yli. Naisille joilla on erittäin runsas vuoto, kuukuppi ei välttämättä yksistään riitä vaan saattaa vaatia rinnalleen myös muunlaisten kuukautissuojien käyttöä. Oikean koon valitsemalla voidaan kuitenkin vähentää ohivuotojen riskiä ja useimmilla oikean kokoinen kuppi ja säännöllinen tyhjennysväli takaavat siistin ja huolettoman käyttökokemuksen.

Kuukautisten aikana tärkeintä on huuhdella kuppi aina huolellisesti tyhjennyksen yhteydessä ja puhdistaa myös ilmareiät. Jos haluat välttyä värjääntyneltä kupilta, huuhtele kuppi ensin viileällä vedellä ja vasta sitten lämpimällä vedellä. Kuukautisten jälkeen on suositeltavaa keittää kuukuppia kuumassa vedessä muutaman minuutin ajan ja laittaa se säilöön sen mukana tulleeseen hengittävään kangaspussiin.

Jos olet paikassa, jossa kupin puhdistus on mahdotonta, suosittelen hankkimaan matkaan Lunetten kompostoituvia puhdistuspyyhkeitä tai muita puhdistuspyyhkeitä. Nämä olivat itselleni pelastus viime vuoden Norjan vaellus- ja telttareissulla, jossa ei ollut lainkaan juoksevaa vettä. Puhdistuspyyhkeet sisältävät alkoholia, joten anna kupin kuivaa kokonaan ennen kuin asetat sen takaisin paikoilleen.

Monta3

3 x luonnollista vaihtoehtoa, mikäli kuukuppi ei vain sovi:

Tavalliset siteet ovat usein muovipinnoitettuja, kloorivalkaistuja ja sisältävät keinokuituja, jonka lisäksi ne voivat sisältää liudan terveydelle haitallisia kemikaaleja. Kokosimme kolme luonnollisempaa vaihtoehtoa tavallisille siteille ja tamponeille, mikäli kuukuppi ei sovi sinulle tai tarvitset sen rinnalle muutakin suojaa.

1

Luomupuuvillasta valmistetut kuukautissiteet

Kotimaisella Vuokkoset-merkillä on valikoimissaan 100 % kompostoitava pikkuhousunsuoja, jonka pintakerros on luomupuuvillaa ja sisus klooritonta selluloosaa. Siteisiin ei ole lisätty muovia eikä hajusteita. Valikoimasta löytyy siivellinen Normal Wings normaaliin vuotoon, siivellinen Long Wings runsaaseen vuotoon ja Normal-pikkuhousunsuoja.

Organyc-siteet ovat toinen täysin muoviton vaihtoehto tavallisille terveyssiteille. Organycin siteiden pinta- ja imukerrokset ovat 100 % puuvillaa ja siteen suojakalvo on valmistettu maissista. Alin kerros on maissista valmistettu biomuovikerros, joka ehkäisee läpivuotoa. Siteistä löytyy myös siivekkeellisiä vaihtoehtoja.

Masmilta löytyy usean mallisia kuukautissiteitä, jotka on valmistettu kloorittomasta 100 % puuvillasta. Puuvillasisus on hyvin imukykyinen ja valittavissa on myös siivellisiä malleja, jotka estävät siteen liukumisen.

2

Kestositeet

Kestositeet valmistetaan usein luomupuuvillakankaasta, joka tuntuu iholla miellyttävältä ja kestää korkean lämpötilan pesua käytön jälkeen. Kestositeet ovat hyvä vaihtoehto, jos haluat minimoida muovijätteen määrää. Kestositeitä voi ostaa halutessaan valmiina, esimerkiksi Jyväskylän Kangaskaupalta löytyi mukavia mustia vaihtoehtoja nepparikiinnityksellä. Kestositeitä ostaessa kannattaa aina tarkistaa valmistusmateriaalit: useat kestositeitä valmistavat tahot käyttävät siteiden pintakerrokseen luomupuuvillaa, mutta sisus on viskoosia tai fleeceä. Kestositeitä voi myös tehdä itse (täältä löytyy suomenkielinen ohje kestositeiden ompelemiseen).

3

Luomupuuvillasta valmistetut tamponit

Toimivuuden suhteen luomutamponit ovat yhtä luotettavia kuin ei-luomut, sillä molempien pitää läpäistä tismalleen samanlainen imukykytesti. Tamponien kohdalla kannattaa kuitenkin olla erityisen tarkka siitä onko niihin käytetty puuvilla luomutuotettua vai ei, sillä tamponi asetetaan suoraan limakalvoja vasten. Tavallisesta puuvillasta valmistetut tamponit ovat hyvin usein GMO-viljeltyjä ja sisältävät haitallisia torjunta-aineita kuten glyfosaattia, joiden lisäksi niihin lisätään synteettisiä hajusteita, hajujen neutralisoijia ja muita kemikaaleja.

Vuokkoset on tuonut juuri valikoimiinsa 100 % luomupuuvillasta valmistetut kloorivalkaisemattomat tamponit, joita saa kolmessa eri imukyvyssä (Normal, Super, Mini). Tamponit eivät sisällä muovia, viskoosia, väriaineita tai hajusteita.

Organyc-merkillä on valikoimissaan Soil Assosiation -sertifioituja kloorivalkaisemattomasta luomupuuvillasta valmistettuja tamponeja. Valikoimissa on sekä applikaattorin sisältävä tamponi että tavallinen tamponi. Molemmat koostuvat puuvillaisesta imuytimestä, koko matkalle ommellusta narusta ja tamponin pinta estää pumpulin tarttumista limakalvoille. Molempia versioita saa kolmessa eri imukyvyssä: Regular, Super ja SuperPlus.

Masmilla on valikoimissaan kahta erilaista luomupuuvillasta valmistettua tamponia: tamponi asettamista helpottavalla biohajoavalla applikaattorilla ja tamponi ilman applikaattoria. Molempia versioita saa kolmessa eri imukyvyssä: Regular, Super ja SuperPlus. Tamponit ovat täysin muovittomia, niitä ei ole kloorivalkaistu ja niiden yllä on turvaverkko, joka ehkäisee pumpulin tarttumista limakalvoille.

Yksi2

Instagram – @hannamariyellowmood

Facebook – Yellow Mood

Kirja – Tilaa Ketoosissa -e-kirjani

Teksti Hannamari Rahkonen ja Nina K.

Kollaasikuvat Tuomas Rahkonen | muut kuvat Max Pixel

Piritta

Kuukuppi ollu käytössä ja on kyllä paras ostos ikinä??
Itse käytän sen kanssa öljyä helpottamaan paikalle laittoa samalla kosteuttaa ja suojaa limakalvoa

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tuo öljykikka onkin ihan uusi :) Kuukuppi on kyllä niin helpottava keksintö, etenkin jos haluaa urheilla menkkojen aikana, koska se ei hiosta ja pysyy paikallaan.

Vastaa
Minä

Öljyä ei missään tapauksessa saisi käyttää kuukupin kanssa! Se haurastuttaa kuppia. Itse käytän vesipohjaista liukuvoidetta jota saa ihan Prismasta ja muista kaupoista. Se ei saa olla rasvapohjainen voide!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos erittäin tärkeästä tarkennuksesta!

Vastaa
Nanne

Luneten sivuilla lukee, että kuppia nimenomaan EI saa vetää antennista.

Itse hankin kupin vastikään ja nyt on ekaa päivää käytössä. Itsestäni tämä tuntuu vielä hiukan epämiellyttävältä. Se ei varsinaisesti tunnu emättimessä, mutta sen olemassaolo säteilee alavatsan lihaksiin. Kuppi myös falskaa. Ensimmäinen poistokerta oli todella hankala, kuppi oli noussut todella ylös. Luneten ohje poistamiseksi "ota kupista kiinni etu- ja keskisormella sekä peukalolla ja purista" ei toimi minulla, sillä en saa sisääni kahta sormea enempää (en ole koskaan saanut ja vielä synnytyksenkään jälkeen en saa). Pelottaa, että kupin poistaminen ei onnistukaan omin voimin.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ohje lienee sitten muuttunut vastikään, koska juttua kirjoittaessani (4/2018) antennista ei ollut sivuilla tuota mainintaa. Näkisin tosin, että jos kuppi on noussut liian ylös eikä sitä saa sormivoimin vedettyä pois, antenni on olemassa nimenomaan sitä varten että sitä voi käyttää kevyenä apuna. Sinuna kokeilisin kupin poistamista (tilasta riippuen) vielä leveässä syväkyykkyasennossa – silloin kuppi usein laskeutuu alemmas itsestään ja poisto voi olla helpompaa :)

Vastaa
Kullervo Mannerla

Moikka!
Mun tyttöystävä haluis tossa kuvassa näkyvän vaaleanpunaisen kuukupin (ei pyramidin muotoinen). Mistähän moinen kapistus mahtaisi löytyä, kun ei pitkällisenkään googlettelun jälkeen löydy?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hei! En valitettavasti osaa sanoa, koska kyseessä on stokkikuva :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut insuliiniresistenssiin, kilpirauhaseen ja maksaan?
P’ure Papayacare & kotiapteekin ajankohtaisimmat itsehoitotuotteet
Suuri luonnonkosmetiikan aurinkosuojaopas
Molkosan, ystävä vuosien takaa