Elektrolyytit & lisäravinteet ketogeenisella ruokavaliolla
Kaupallinen yhteistyö House of Organic.
Voissa paistettuja kesäkurpitsakiekkoja, soijakastike- ja balsamico-marinoitua nyhtökanaa, hapankaalia, mozzarellaa ja versoja.
Tänään pureudun siihen miksi elektrolyytit ovat niin tärkeitä ketogeeniselle ruokavaliolle ryhdyttäessä ja mitä muita lisäravinteita käytän tällä hetkellä ruoansulatukseni optimoimiseksi. Siinä missä elektrolyytit ovat ketogeenisella pakollisia, keto ei itsessään vaadi mitään valtavaa lisäravinnekavalkaadia. Sisällytin ne kuitenkin tähän postaukseeni, koska ne ovat tällä hetkellä erittäin tärkeä osa omaa toipumista ja joku voi hyötyä konkreettisista suosituksista. Näen tiettyjen lisäravinteiden käytön välttämättömäksi, mikäli suolisto tai maksa ovat huonossa kunnossa ketogeenista ruokavaliota muutettaessa – en esimerkiksi olisi tullut toimeen ilman rasvaa ja proteiineja hajottavia entsyymejä.
Mitä tulee elektrolyytteihin, niiden käytön, merkityksen ja itselle sopivien määrien ymmärtäminen tuntui aluksi vähän vaikealta. Yritin koota elektrolyytteihin liittyvät yleiset käsitykset postaukseen kuitenkin sen verran selkeästi, että tämän romaanin luettuasi asioiden pitäisi olla selviä kuin vesi – toki jokainen joutuu hakemaan varmasti hienosäätöä käytännössä, yksilöitä kun olemme.
Muistutan tämänkin postauksen alussa, että puhun kokemusasiantuntijana eikä minulla ole mitään virallista ravintoon liittyvää koulutusta. Konsultoi siis lääkäriäsi ennen kuin teet mitään muutoksia, etenkin jos sinulla on perussairauksia.
Ketogeenisella elektrolyyttien turvaaminen on tärkeää etenkin alussa ja niiden määrälle on olemassa ihan omat suositukset, joihin kannattaa kiinnittää erityishuomiota mikäli on imeytymisongelmia tai urheilee (hikoilee) runsaasti.
Miksi elektrolyytit ovat niin tärkeitä ketogeenisella ruokavaliolla?
Elektrolyytit, eli mineraalit, ovat kaiken elintoiminnan ehto. Niitä tarvitaan esimerkiksi entsyymiaineenvaihduntaan, ne pitävät huolen sydämen sähköisestä toiminnasta, poistavat kuona-aineita kehosta, lujittavat luustoa ja auttavat ravinteita imeytymään paremmin muutamia merkittäviä asioita mainitakseni. Miksi elektrolyyttien merkitys korostuu ketogeenisella ruokavaliolla?
Hiilihydraatteja syödessä insuliinitasot ovat luonnollisesti korkeammalla tasolla kuin ketogeenisella ja se saa munuaiset varastoimaan vettä helpommin kehoon. Kun hiilihydraatit vaihdetaan rasvaan, insuliininsäätely laskee radikaalisti ja se aiheuttaa munuaisissa ns. flush-ilmiön, jossa munuaiset eivät enää varastoi vettä, vaan alkavat poistamaan nesteitä nopeammin ja laskevat sitä kautta elektrolyyttejä runsain määrin kiertoon. Ketogeeninen ruokavalio on siis diureettinen ruokavalio. Liukkaasta nesteidenpoistumisesta johtuen elektrolyyttejä (magnesium, natrium ja kalium) on saatava jostain tilalle, koska mineraaliepätasapaino voi johtaa ongelmiin ja muun muassa ketoflunssaan.
Hyvän ruoan kirja
Hyvän ruoan kirja (Readme) sisältää yli kahdeksankymmentä vähähiilihydraattista ja ketogeenista reseptiä, joista suurin osa on suolaisia arkiruokia. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia, sokerittomia ja viljattomia – mutta ennen kaikkea isoilla mauilla ladattuja. Kirjoitin Hyvän ruoan kirjan tehdäkseni terveellisesti syömisestä helppoa, kaunista ja hauskaa, auttaakseni minimoimaan turhat köökkistressit ja vetämään mutkat suoriksi oikeissa kohdissa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja tarjoaa yli 300 sivun verran kokonaisvaltaista taide-elämystä upeiden valokuvien, reseptien sekä tarinoiden muodossa. Opetan sinut hapattamaan kausivihanneksia, paistamaan kalan ja kanan oikeaan kypsyyteen, maksimoimaan vaatimattomien kasvisten maut marinoimalla, kuullottamaan ja yhdistelemään makuja uudella tavalla. Tutustu kirjaan tästä!
Ketoflunssa
Ketoflunssa liittyy läheisesti elektrolyyttien saantiin tai oikeammin niiden puutteeseen. Ketolla aineenvaihdunta ja nesteaineenvaihdunta kiihtyvät ja jos elektrolyyttejä ei ole saatavilla, odotettavissa on ongelmia. Muistan kokeilleeni täysin hiilihydraatitonta jaksoa noin viisi vuotta sitten (kysymys ei kuitenkaan ollut ketogeenisestä), mutta minun oli lopetettava se alle kahden vuorokauden jälkeen, koska oloni oli aivan hirvittävä. Oletin, että tällainen äärimmilleen viety vhh-ruokavalio ei sovi minulle ollenkaan, mutta nyky-ymmärrykselläni ei ole vaikea tajuta miksi näin kävi: en huolehtinut elektrolyyttien saannista, vaan lähdin soitellen sotaan.
Kun keho on tottunut saamaan hiilihydraatteja (glukoosia), sillä on käytettävissään entsyymejä niiden hajottamiseen. Ketogeeniselle siirtyessä kehon on sopeuduttava kuitenkin glukoosin puutteeseen samalla kun rasvan määrä lisääntyy radikaalisti. Tämä merkitsee aineenvaihdunnalle pientä shokkia ja elimistöllä menee hetki sopeutua rasvaa pilkkovien entsyymien tuotannon tehostamiseen.
Keho alkaa tässä vaiheessa käyttää hyväkseen kaiken mitä glukoosista on jäljellä ja tyhjentää glykogeenin lihaksista. Tätä tilaa, jossa elimistö vierottautuu glukoosista, kutsutaan ketoflunssaksi ja sen aikana voi tuntua aivosumua, nuhaista oloa, lievää kuumetta, lamauttavaa väsymystä, huimausta ja päänsärkyä, mutta kyse on ohimenevästä tilanteesta. Suurin osa edellä mainituista ikävistä oireista johtuu elektrolyyttien puutteesta ja ne ovat yleensä lähes täysin estettävissä elektrolyyttien tankkaamisella.
Aloitin oman ketoiluni itsenäisesti heinäkuussa ja vältyin elektrolyyttien avulla ketoflunssalta lähes kokonaan. Sain kyllä aloitusviikolla yhdeksi päiväksi mojovan migreenin, mutta siihen liittyi myös samaan syssyyn ajoittunut hormonaalinen kierto. Lisäksi tunsin itseni hieman uupuneeksi ennen kuin pääsin ketoosiin, mutta kaiken kaikkiaan oireet eivät olleet kyllä yhtään mitään viiden vuoden takaiseen vhh-kokeiluuni verrattuna. Neljän päivän kuluttua ruokavaliosiirtymästä pesin jo ikkunoita ja kirjoitin elämäni tunnossa, tuosta hetkestä lähtien noususuhdanne on ollut positiivinen. Keton edetessä olen hakenut pitkään etenkin sopivaa kaliumin ja magnesiumin määrää, kerron näistä lisää seuraavien väliotsikoiden alla.
Lisämagnesiumia tarvitaan aina, oli ruokavalio mikä hyvänsä. Krooninen stressi, kahvi, nykyruoka ja muut tekijät syövät magnesium-varastoja tehokkaasti loppuun ja siksi ketogeenisella ruokavaliolla suositellaan useissa lähteissä nauttimaan magnesiumia minimissään 800 mg, mutta mielellään 1200 mg magnesiumia päivittäin.
Magnesium aktivoi entsyymejä, vaikuttaa luuston kasvuun, osallistuu rauta-aineenvaihduntaan, auttaa soluja energiantuotannossa, edistää suolen hyvinvointia, rentouttaa hermostoa ja lihaksia sekä osallistuu jopa yli 350 kehossa tapahtuvaan kemialliseen reaktioon. Kuten olen aiemmissakin postauksissani kertonut, tutustuin elokuussa Morley Robbinsin protokollaan ja opiskeltuani sitä kautta magnesiumin merkitystä, koko elämäni on muuttunut. Palaan tähän aiheeseen ihan omassa postauksessaan marraskuussa.
Olen hakenut sopivaa magnesium-tasoa aloittamalla yhdestä kapselista ja nostamalla kapselimäärää aina yhdellä joka ilta, kunnes vatsa on mennyt löysälle. Suun kautta nautittavan magnesiumin määrä on siis ollut tästä yhtä kapselia pienempi määrä. Tämä ohjeistus on alunperin Kaisa Jaakkolan Magnesium ja sen tarpeen mittaaminen -postauksesta, jonka suosittelen lukemaan.
Entäs sitten magnesiumin muoto, onko sillä väliä? Olen päätynyt monen kokeilun kautta toistaiseksi Puhdistamon Tripla-magnesiumiin, joka on yhdistelmä magnesiummalaattia, magnesiumglysinaattia ja magnesiumtauraattia. Kasviperäiset kapselit voi toki niellä, mutta itse tykkään avata ne, sekoittaa veteen ja juoda.
Magnesiumglysinaatti sopii etenkin paljon liikkuville tai kroonista särkyä poteville, sillä se lievittää hermokipuja, rentouttaa lihaksia ja parantaa yöunta. Magnesiumtauraatin vaikutus ulottuu enemmän hermoston rentouttamiseen ja sydän- ja verisuoniterveyden tukemiseen. Magnesiummalaatti lievittää tehokkaasti lihaskipuja ja toisin kuin moni muu magnesiummuoto, se virkistää.
Otan magnesiumin normaalisti illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta ajattelin tilata 100 % magnesiummalaattivalmisteen aamulla nautittavaksi, kaamosväsymystä estämään. Nuo kolme magnesiummuotoa ovat tämänhetkisen tietämykseni mukaan parhaiten imeytyvämpiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi Morley Robbins ei suosittele lainkaan Suomessakin yleistä magnesiumsitraattia, koska se voi estää keruloplasmiini-entsyymin toimintaa maksassa ja tällä entsyymillä on merkittävä rooli mm. rauta-aineenvaihdunnassa.
Jos haluat ymmärtää magnesiumin laaja-alaisempaa merkitystä anemiana esiintyvien oireiden ja rauta-aineenvaihdunnan kannalta, suosittelen tutustumaan Morleyn Magnesium Advocady Group -ryhmään Facebookissa. Se on täynnä mielenkiintoista tietoa.
Magnesiumia voi ja kannattaa käyttää myös ulkoisesti kylpyjen tai jalkakylpyjen muodossa. Minulla ei valitettavasti ole kylpyammetta, mutta teen pari kertaa viikossa jalkakylpyjä, joihin sekoitan desin verran magnesiumhiutaleita. Ero lihaksien rentoutumisessa ja ylipäätään omassa olemuksessa on ollut tämän rutiinin aloitettuani radikaali, suosittelen ihan kaikille!
Magnesiumhiutaleiden painosta noin puolet on magnesiumkloridia, jonka on todettu imeytyvän iholta kudoksiin jopa paremmin kuin sisäisesti nautittuna. Kylpyhetki on siitäkin kiva, että sen joukkoon voi lisätä haluamiaan eteerisiä öljyjä ja pysähtyä olemaan tai vaikka lukea kirjaa – tämänkaltaiset säännölliset itsehoitohetket eivät tee takuulla kenellekään nykyajan ihmiselle hallaa. Säännölliset kylvyt auttavat ylläpitämään hyvää magnesiumtasoa, välttämään kramppeja ja ovat hyödyksi erityisesti silloin, jos ruoansulatuksessa ja suolistossa on heikkoutta tai imeytymisongelmia.
Magnesiumsuihkeet
Suosittelen satsaamaan myös laadukkaaseen magnesiumsuihkeeseen. House of Organicilla on tällä hetkellä valikoimissaan Nordic Health -magnesiumsuihke ja Nurmen magnesiumsuihke, joista voin suositella molempia. Vesipohjaiset sprayt sisältävät magnesiumkloridia ja niitä voi käyttää päivittäin.
Aluksi ihoni kihelmöi käytön jälkeen (tämä on yleensä selvä indikaatio magnesiumin puutoksesta), mutta magnesiumtankkauksen edetessä kihelmöinti on jäänyt kokonaan pois. Puhdas+ -magnesiumsuihke sisältää noin 320-400 mg hyvin imeytyvää magnesiumkloridia per 4-5 suihkausta (puhtaan magnesiumin osuus on reilu 100 mg) ja se kannattaa levittää ohuille ihoalueille kuten taipeisiin maksimaalisen imeytyvyyden takaamiseksi.
Lue myös: Magnesiumia sisäisesti ja ulkoisesti (4 x DIY-resepti)
Kalium
Kalium on yksi tärkeimmistä elektrolyyteistä, sillä se vaikuttaa muun muassa sydämen sähköiseen johtumiseen ja rytmiin, kilpirauhashormonien eritykseen, elektrolyyttitasapainoon, happo-emästasapainon ja sokeriaineenvaihdunnan säätelyyn, energia-aineenvaihduntaan ja hermoimpulssien johtumiseen.
Kalium tarvitsee rinnalleen suolasta saatavaa natriumia, koska kysymys on niin kutsutuista vastavaikuttaja-aineista. Ketogeenisella ruokavaliolla kaliumin saanti kannattaa pyrkiä kokoamaan ensisijaisesti ruoasta (alla esimerkkejä kaliumpitoisista ruoka-aineista infograafin muodossa), mutta saantia voi joutua turvaamaan myös kalium-lisällä.
Kaliumin lähteet ja saantisuositus ketogeenisellä
Ketogeenisella sopiva kaliumin päiväannos on noin 1000-3700 mg sisältäen ruoasta saatavan kaliumin. Suosin päivittäisessä ruokavaliossani runsaasti kalium-pitoisia ruoka-aineita, eli syön paljon vihreitä kasviksia, riistaa, kalaa, mantelivoita ja jonkin verran pähkinöitä. En ole vielä perehtynyt luuliemen keittoon, mutta tarkoitukseni olisi lisätä jossain vaiheessa kaliumin saantia nimenomaan luuliemestä, ilman erillistä kaliumlisää.
Käytän tällä hetkellä leivontahyllyiltä tuttua viinikiveä (cream of tartar), joka on kaliumvetytartraattia. Teelusikallisessa viinikiveä on 495 mg kaliumia ja otan sitä tarpeen mukaan ¼ – ½ tl päivässä puhdistamattoman merisuolan kanssa. Määrät ovat kuitenkin yksilöllisiä ja kaliumin tarpeeseen vaikuttaa ruokavalion lisäksi myös imeytyminen ja liikunnan kuormitus. Biohakkeri Siim Land sanoo, että ketogeenisella on kaikista tärkeintä on huolehtia riittävästä natriumin saannista (suola), sillä se vaikuttaa suoraan kaliumin hyödyntämiseen kehossa. Hän suosittelee korkeampia kaliumin päiväsaantiannoksia vain (4000 mg), jos urheilee ja hikoilee paljon.
Kaliumin puutteen oireet
Kaliumin puutteen huomaa parhaiten turvotuksesta (kasvot, sormet, jalat), pistävän hajuisesta hiestä, ärtyneisyydestä, sydämen rytmihäiriöistä, väsymyksestä ja lihasheikkoudesta. Omalla kohdallani tiedän mennä avokadon tai viinikiven äärelle heti kun hikeni alkaa haista pistävälle (en normaalisti haise), jos kasvot ovat turvoksissa (nk. aamunaama), yhtäkkiä iskee selittämätön ärtymys tai saan rytmihäiriöitä.
Natrium
Suola koostuu puoliksi natriumista ja puoliksi kloridista. Natrium on yksi veren yleisimpiä elektrolyyttejä ja ioneja (litra verta sisältää natriumia 140 mmol, kaliumia 4 mmol ja kalsiumia 2,2 mmol). Suolan suhteen saanti kannattaa pitää ehdottomasti mieluummin ”liian” korkealla kuin liian alhaalla, koska se tukee muiden elektrolyyttien (mm. kaliumin) imeytymistä, ylläpitää riittävää veren määrää ja verenpainetta sekä varmistaa, että kudoksemme perfusoidaan happea kuljettavan veren ja ravintoaineiden kanssa.
Monet Suomessa pelkäävät liiallista suolan saantia tukkiutuvien verisuonten pelossa, koska asialla on peloteltu niin paljon. En mene tässä kirjoituksessa sen syvemmälle puhdistamattoman suolan runsaan käytön puolesta argumentoimiseen, mutta mainitsen lyhyesti pätkäpaastoilun isän Dr. Jason Fungin mielenkiintoisesta artikkelista The Truth About Salt, jossa hän käsittelee mm. japanilaisten runsassuolaista ruokavaliota:
”Japanilainen ruokavalio on tunnettu korkeasta natriumin määrästä johtuen runsaasta soijakastikkeen, mison ja marinoitujen vihannesten käytöstä. Japanilaiset eivät kuitenkaan näytä kärsivän suolan haittavaikutuksista, sillä heidän elinajanodotteensa on maailman pisin (83,1 vuotta). Jos suolan syöminen olisi terveydelle niin huonoksi kuin väitetään, miten on mahdollista että maailman pisimpään elävät ihmiset noudattavat maailman suolapitoisinta ruokavaliota?”
– Dr. Jason Fung
Savulohta, voissa paistettuja kesäkurpitsakiekkoja, aitoa hapankaalia, mozzarellaa ja alfalfan ituja
Suolan laatu ja natriumin saantisuositus ketogeenisella
Suosittelen kaikkeen ruoanlaittoon puhdistamatonta merisuolaa, jossa on tallella myös hivenaineet. Ketogeenisella natriumin saanti on erittäin tärkeää ja yleinen saantisuositus on huimat 4000-7000 mg per päivä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 15 gramman (3 tl) suola-annosta päivässä. Toki kannattaa muistaa, että tässäkin asiassa olemme yksilöitä ja joku tarvitsee hieman enemmän, toinen vähän vähemmän.
Meillä käytetään runsaasti puhdistamatonta suolaa ruoanlaitossa ja ketolla lisään suolaa myös jokaikiseen juomapullolliseeni yhdessä viinikiven ja sitruunamehun kanssa (1 litra vettä, ½ – 1 tl puhdistamatonta suolaa, 1-3 ml viinikiveä ja ½ – ¾ dl sitruunamehua). Jos alan tuntea heikotusta, yhtäkkistä väsymystä, levottomuutta tai huimausta, otan suolakiteitä sellaisenaan kielen alle sulamaan. Vielä ei ole tullut vastaan sellaista hetkeä, etteikö tämä olisi auttanut 🙂
Olemme tainneet käyttää Foodinin merisuolaa varmaan jo kahdeksan vuotta, maku on parhain mitä tiedän: täyteläinen, pyöreä ja aito. Kun käytössä on puhdistamaton suola, maku ei ole koskaan pistävä tai terävä. Suolan harmaa sävy on peräisin kristallisoitumisesta savikontaktissa, se takaa myös korkeamman hivenainepitoisuuden. Toisinaan korvaan puhdistetun merisuolan vuoresta louhitulla Himalajansuolalla.
Lisäravinteiden suhteen luotan aika pitkälti intuitioon. Morleyn The Root Cause -verkkokurssin tuoman lisäymmärryksen ansiosta jätin elokuussa rautavalmisteen syömisen enkä nappaile enää lainkaan D-vitamiinitippoja, sillä kyseessä on muihin hormoneihin vaikuttava hormoni. Kävin nyt syksyllä mittauttamassa myös mm. sinkin, kuparin, magnesiumin ja muiden hivenaineiden määrän kehossani ja tiedän mitä tarvitsen tällä hetkellä.
Aloitin tämän eräänlaisen oman elämäni koekaniinijakson heinäkuussa ja suunta on ollut kaikkineen vain ylöspäin – en olisi todellakaan uskonut, että näin konkreettisia muutoksia voisi tapahtua vain yksinkertaistamalla ruokavaliota, turvaamalla mineraalien saanti ja tukemalla ruoansulatuksen toimintaa. Sanoinkin yhdessä Facebook-ryhmässä, etten taatusti olisi aloittanut ketogeenista, ellei terveystilanteeni olisi ollut niin heikko ja haluan muistuttaa, että myös tämä lisäravinnekavalkaadi on toipumista tukeva.
Koko tilanteen juurisyynä on ollut monta eri tekijää, joihin palaan ehkä tuonnempana, mutta olen iloinen siitä että aika oli nyt oikea muutokselle. Listasin tähän tämän hetken tärkeimmät lisäravinteet ja kuten listasta käy ilmi, en syö mitään niin sanotusti ennaltaehkäisevästi.
Monen elimistö voi saada ketogeenisen ruokavalion alussa pienen shokin rasvamäärän noustessa yhtäkkiä tavallista korkeammalle tasolle. Jos elimistö on tottunut pilkkomaan pääasiassa hiilihydraatteja, rasvanpilkkomiseen tarvittavia entsyymejä ei ole tarpeeksi ja seurauksena voi olla ripuli ja heikotus.
Ketolla rasvaa syödään 100-200 grammaa per päivä, eli se vaatii ruoansulatusjärjestelmältä melkoisesti kapasiteettia. Suosittelen lipaasientsyymiä aina ketogeenisella vaikka ruoansulatuksen kanssa ei olisi mitään ongelmia, mutta erityisesti silloin, jos ruoansulatus on lähtökohtaisesti heikossa hapessa kuten minulla oli. Lipaasi on rasvaa hajottava entsyymi, joka varmistaa että nautittu rasva pääsee elimistössä hyötykäyttöön eikä tule vain sellaisenaan ulos. Käytän iHerbistä saatavaa Enzymedican Lypo Goldia. Alussa tarvitsin kapselin joka aterialla, mutta nykyään otan lipaasia ehkä joka toisella aterialla.
Suolahappoa käytetään erityisesti tehostamaan proteiinien pilkkoutumista, ravinteiden imeyttämistä ja tukemaan vatsan omaa suolahappotuotantoa. Suolahappo kannattaa ottaa käyttöön, jos kärsii syömisen jälkeen närästyksestä, röyhtäilystä, ylävatsan turvotuksesta, etovasta tai pahoinvoivasta olosta, ripulista, turvotuksesta tai ummetuksesta. Itselläni on selkeästi ongelmia ruoan pilkkoutumisen kanssa ja suolahappo on vähintään yhtä tärkeä kuin lipaasi. Ainoa käyttörajoitus koskee tilanteita, joissa on diagnosoitu vatsahaava tai tulehtunut ruokatorvi.
Käytän tällä hetkellä Puhdistamon suolahappokapseleita, joissa on 550 mg betaiiniin kiinnittynyttä suolahappoa, 25 mg pepsiiniä ja 50 mg keltakatkeroyrttiä, jotka vaikuttavat synergisesti ja tehostavat ruoansulatusta tuntuvasti. Täytyy sanoa, että onpa ihanaa kun ruoan jälkeen ei röyhtäytä tai tunnu siltä kuin ylävatsa räjähtäisi – viime syksynä alkanut huono tilanne ruoansulatuksen kanssa oli päässyt lipsahtamaan salakavalasti vakavien oireiden puolelle ja olin vahingossa alkanut pitää niitä ns. normaaleina. No, nykyään voin sanoa muistavani taas paremmin mikä on normaalia: voida syömisen jälkeen energisesti ja hyvin, vatsan kanssa sopusoinnussa.
Ilmavaivat, vatsakivut, pahoinvointi, huono ruuansulatus, närästys, päänsärky, ruokahimot, unettomuus ja kivut. Siinä on mainittuna muutamia huonon ruoansulatuksen seurauksia, jotka voivat ajan myötä kroonistua. Moni pääsee kyseisistä oireista eroon ketogeenisella ruokavaliolla, mutta toipumista voi vauhdittaa ruoansulatusentsyymeillä. Käytän entsyymejä silloin, kun en jaksa ottaa erikseen lipaasia ja suolahappoa yhdessä. Kapseleissa on useampaa eri entsyymiä, joista ketoillessa ne tärkeimmät ovat lipaasi, proteaasi ja amylaasi.
C-vitamiini on kaikkien vitamiinien äiti ja sitä tarvitaan muun muassa hormonitoimintaan, rauta-aineenvaihduntaan, immuunijärjestelmän tukemiseen, kalsiumin imeytymiseen sekä kollageenintuotantoon.
Ruoasta saatava C-vitamiini ei ole tänä päivänä riittävää ja koska keho ei pysty tuottamaan sitä itse, haluan turvata sen saannin luonnollisella vaihtoehdolla. Käytän tällä hetkellä Puhdistamon 100 % amla-uutejauhetta, joka on ehkä Suomen markkinoiden laadukkain ja C-vitamiinipitoisin luonnollinen vaihtoehto. Teelusikallisessa on noin 2500 mg luonnollista C-vitamiinia ja jauhe on täyttä tavaraa ilman minkään sortin täyteaineita. Tätä saa halutessaan myös kapselina, jos maku tuntuu sellaisenaan liian kirpeältä.
Tuen nivelten, hiusten ja kynsien toimintaa luonnollisella rikkiyhdisteellä. Opti-MSM on sellainen raaka-aine, jonka puutteen huomaan nopeasti lohkeilevina kynsinä ja yliliikkuvien nivelteni lonksumisena. Käytössäni on Opti-MSM -jauhe, jonka otan shottina C-vitamiinijauheen kanssa, koska C parantaa MSM:n imeytymistä. Moni saa vatsanpuruja pelkästä MSM-jauheesta, joten suosittelen aina valitsemaan OptiMSM-nimellä kulkevaa jauhetta – se takaa, että MSM on puhdistettu tislaamalla neljä kertaa ja on mahdollisimman puhdasta sekä hyvin imeytyvää.
OptiMSM tukee kehon tukikudosten rakentumista lisäämällä kollageenin muodostumista ja se sopii erityisen hyvin paljon urheileville sekä niille jotka ovat toipumassa leikkauksesta tai murtumasta, kärsivät treenin jälkeisestä lihasarkuudesta tai haluavat nopeuttaa lihasvammojen paranemista.
Suoliston kunnon suhteen ruokavalion pitäisi mielestäni olla aina ykkösprioriteetti ja vasta sen jatkumona tulevat laadukkaat maitohappobakteerit. Suolistoni bakteerifloora meni viimeisen vuoden aikana täysin mullin mallin monesta eri syystä, mutta se on rauhoittunut ketogeenisella ruokavaliolla uskomattoman paljon. En ole kärsinyt enää voimat vievistä IBS-jaksoista, suolistokivuista, ilmavaivoista tai turvotuksesta. Olo on kokonaisvaltaisesti energinen ja tuntuu että suoliston balanssin myötä koko elämä on rauhoittunut – on se melkoisen monimutkainen ja kunnioitusta herättävä laitos!
Ostin viime viikolla käyttööni Dr. Ohhirran probiootit, joiden on tutkimuksissa todettu torjuvan mm. Helicobakteeria, parantavan suun haavaumia, säätelevän munuaisten työtä, vahvistavan luuntiheyttä, poistavan ripulia ja nopeuttavan haavojen paranemista.
Voin raportoida tarkempia kokemuksiani myöhemmin, mutta uskon että tämänhetkisestä paremmasta tilanteesta huolimatta suolistoni tulee tarvitsemaan hyviä rakennusaineita vielä pitkään, sen verran huonoksi tilanne ehti mennä.
Tohtori Ohhiran probiooteissa on 12 erilaista bakteerikantaa, orgaanisia happoja jotka luovat paksusuoleen oikean pH-tason sekä kasviuutteiden sisältämiä vitamiineja, kivennäisaineita ja aminohappoja. Probioottien teho perustuu uniikkiin valmistustapaan, jossa Japanin vuorilta ja merestä käsin kerättyjä raaka-aineita fermentoidaan kolme vuotta. Probioottikapselit sisältävät mm. luumua, mehiläisvahaa, gojia, shiitaketta, vihannessinappia, viikunaa, mustikkaa, sitruunaa, herkkusientä, maitakea, hijikiä, wakamea ja kelpiä.
Lue myös: Suoliston mikrobiomi ja Molkosan, ystävä vuosien takaa
Helposti alkuun: Ketoosissa -e-kirja
Ketoosissa e-kirja on kattava ja helppolukuinen opas ketogeeniseen ruokavalioon perusteisiin. Kirja sisältää info-osuuden lisäksi yhteensä 25 arkeen sopivaa, kasvisvoittoista, helppoa ja maistuvaa reseptiä. Reseptit sisältävät annosmäärän ja ravintosisällön, jonka lisäksi useimmat resepteistä valmistuvat ilman maitotuotteita. Tutustu kirjaan tästä.
Sitten mulla olisi tähän loppuun myös kysymys koskien tulevia keto-postauksia. Tulen kirjoittamaan nyt lokakuussa koko tarinani kilpirauhasongelmista tähän päivään saakka ja palan halusta tietää, mitä sinä haluaisit tästä aiheesta tietää! Jätä siis kysymyksesi tähän alle, vastaan siihen parin viikon päästä päivänvalon näkevässä postauksessani.
Jos kaipaat lisälukemista, suosittelen tutustumaan aiempiin keto-postauksiini. Ketosta on kirjoittanut myös Katja Kokko ja Muslan Kirsikka, joiden postauksista löytyy erittäin mielenkiintoisia kokemuksia ja oivalluksia ketomatkasta.
Kuvat ja infograafi Hannamari Rahkonen
Instagram – @yellowmoodmedia ja @addix.fi
Facebook – Yellow Mood
Kirja – Tilaa Hyvän ruoan kirja
Kuvat Hannamari Rahkonen
Lue myös muut ketogeenista ruokavaliota koskevat artikkelini:
Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut insuliiniresistanssiin, kilpirauhaseen ja maksaan?
Mikä on ketogeeninen ruokavalio?
Elektrolyytit ja lisäravinteet ketogeenisella ruokavaliolla
3 kuukautta ketogeenista ruokavaliota – mikä on muuttunut?
Kaamoksen värikkäin uutinen: Ketoosissa -kirja
<script src=”https://embed.lpcontent.net/leadboxes/current/embed.js” async defer></script> <script>window.addEventListener(’LPLeadboxesReady’,function(){LPLeadboxes.addDelayedLeadbox(’wvYQ6vx2fy5frBGx8P4wCf’,{delay:’5s’,views:0,dontShowFor:’10d’,domain:’yellowmood.lpages.co’});});</script>
Ruokavalio, joka on niin mineraaliköyhää että mineraalit pitää ottaa purkista ja niin täynnä rasvaa ettei elimistö meinaa selvitä ilman entsyymilisää ei kuulosta kovinkaan terveelliseltä. Onneksi selvensit heti alussa ettet ole ravitsemusasiantuntija!
Nyt et ole kyllä lukenut postausta kunnolla, vaan olet halunnut ymmärtää väärin. Kysymyshän ei ole siitä, että keto olisi mineraaliköyhää (uskallan väittää että se on paljon mineraalipitoisempaa kuin ns. tavallinen lautasmalli), vaan siitä että kyseessä on diureettinen, nesteitä poistava ruokavalio. Entsyymit hyödyttävät monia joilla on ruoansulatusongelmia, oli ns. normiruokavaliolla tai ei. Itse olen tarvinnut niitä myös syödessäni noin 80 % kasvisruokaa ja hiilaripainotteisesti. Kaikki eivät tietenkään koe ketoa omaksi eikä tarvitsekaan. Kannattaa joka tapauksessa ottaa asioista kunnolla selvää ennen kuin alkaa huudella tämänkaltaisia väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Käytätkö siis ihan perusmarketista saatavaa viinikiveä?
Olen ostanut elintarvikekelpoista viinikiveä Lankakissan verkkokaupasta, on paljon edullisempaa siellä. On siis käytännössä ihan samaa tavaraa kuin perusmarketin leivontaosastolta saatava viinikivi.
Olipas taas mielenkiintoinen juttu... Tuo Kalium pitää kyllä itsekin muistaa jatkossa!
Käytätkö mitään rasvahappoja vai luotatko ravinnosta tuleviin?
Lähinna Omega-3 ajattelen... kutosta ja muita varmasti saa muutenkin :)
Viittaus D-vitamiiniin oli mielenkiintoinen, pitääpäs perehtyä tarkemmin.. nykyäänhän kaikki syö D-vitamiinia... mutta onko se tosiaankaan tarpeen tai hyväksi? Tästä kuulisin mielelläni lisää :)
Ja ihan kaikki mikä liittyy kilpparin kanssa taistelemiseen kiinnostaa aivan varmasti, että antaa tulla juttua siitä aiheesta niin paljon kuin näppikseltäsi vain lähtee ja aikasi periksi antaa ;D
Itse asiassa en syö tällä hetkellä erikseen Omega3-rasvahappoja, vaan yritän löytää tosi laadukkaan kalanmaksaöljyn (Suomesta en ole löytänyt ja ne hyvät mitkä on markkinoilla kansainvälisesti, tuntuu olevan loppu monesta paikasta). Kirjoitan tästä omega-asiasta ja D-vitamiinista tosiaan enemmän siinä Morleyn protokollaa käsittelevässä artikkelissa, itsekin opin koko ajan uutta :) Kilpparijuttu tulee ulos tosiaan ensi viikolla, saa jälleen varautua melkoiseen romaaniin. Kiitos kommentistasi Tiia!
Hei!
Aloitin ketogeenisen ruokavalion elokuun lopussa ja olen niin onnellinen päästessäni turhasta sokerista eroon. Hiilihydraatteja olen muutenkin syönyt vähemmän, mutta nyt minulla oli selkeä linja. Mutta täytyy sanoa, ettei tätä voi itsenäisesti toteuttaa ilman hyviä ohjeita. Siksi olen tästä kirjoituksesta hyvin KIITOLLINEN.
Tajusin nyt, että olen kärsinyt ketoflunssasta selvästi. Kuumeilin nimittäin yhden viikon ihan oikeasti ja kärsin tosi kovista lihaskivuista. Luulin aluski perinteiseksi flunssaksi, mutta tajusin ettei ole kyse siitä. Olen tietoisesti lisännyt elektrolyyttien saantia, mutta tarvin selvästi enemmän. Huomasin myös tässä taannoin, että en ole syönyt tarpeeksi rasvoja ja lisätessä niitä, vatsa meni löysälle. Pilkkojia tarvii lisätä entsyymien muodossa selvästi. Suolistoni on vaatinut tarkkuutta jo 4v ajan, kun toisen sairauden vuoksi jouduttiin poistamaan pätkä jota en saa koskaan saa takaisin. En ole ymmärtänyt tätä tärkeyttä tarpeeksi hyvin.
Vointi on ollut kaikesta haasteesta huolimatta paljon parempi ja paino on lähtenyt putoamaan, mikä on mukava "sivuoire" silloin kun painoa on selvästi liikaa. Mutta se ei ollut lähtökohtani, vaan parempi vointi. Keho on tuntunut vieraalta jo pitkään ja ruokavaliolla sitä on parasta hoitaa. Hormonitoimintani on asia ihan erikseen endometrioosin vuoksi, mutta ketogeeninen tukee sitä mitä parhaimmin.
Oli kiva havaita Kaliumpitoiset ruoat-lista: tykkään kaikista paitsi hampusta. Joten niihin on mukava kiinnittää huomiota. Moni kuuluu jo, mutta hyviä asioita lisätä annoksina.
Myös minä tykkään tehdä itselleni vettä pulloon laadukkaan suolan ja sitruunan kera, nyt vain lisään siihen kaliumin viini kiven muodossa. Kesän helteistä en olisi selvinnyt ilman tätä juomaa.
Olen pohtinut pitkään ketogeensitä ruokavaliota ja oikeastaan elämäntapaa (yli vuoden), ja oikeastaan tiennyt että se todennäköisesti sopii minulle. Nyt oli aika siihen siirtyä ja on puhtia kiinnittää myös tarkemmin huomiota, että kokonaisuus on oikein kasassa. Olen usein miettinyt Anni Sirviön valmennukseen liittymistä ja sieltä saatavan tuen hakemista. Parhainta olisi ollut välttää sudenkuopat jo heti alussa, mutta halusin kokeilla luonteeni lujuutta pysyä päätöksessä ensin hyvän aikaa.
Kysymyksiä en osaa herättää, mutta jos tästä tekstistä herää jotain sellaista esiin, johon kiinnitit huomiota ja josta voit kirjoittaa, anna mennä vaan.
Seuraavaa innolla odottaen.
Miten hienoa lukea sun kokemuksesta Jenni! Olen samaa mieltä, että ketogeeninen ruokavalio vaatii todella paljon pohjatietoa tai vertaistukea siinä rinnalla, koska alkuun on niin monta uutta seikkaa huomioitavana.
Monella matka tyssää nimenomaan elektrolyyttien unohtamiseen, jolloin huono olo laitetaan ruokavalion syyksi, vaikka siitä ei ole kysymys.
Hanki ihmeessä lipaasientsyymit ja suolahapot, jos eivät ole jo käytössä – ne parantavat paitsi yleistä jaksamista, tuovat myös pidemmällä tähtäimellä ketogeenisen kaikki positiiviset vaikutukset esiin, kun rasva pääsee oikeasti elimistön käyttöön eikä kulje vain läpi.
Moi! Kiitos kattavasta paketista. Mihin tuo suolan määrä (15g) perustuu? Lasketaanko se ihmisen painosta jotenkin vai onko se sama 48-kiloiselle naiselle kuin 120-kiloiselle miehelle? Entäpä kalium, onko väliä ottaako viinikivestä vai pillereistä vai mieluiten molemmista lähteistä? Kiitos jo etukäteen!
Kuten mainitsinkin tekstissä, elektrolyyttien lopullinen määrä riippuu monista eri tekijöistä kuten yksilöstä (paino) ja rasituksen määrästä (hikoilu), eli toki nämä kannattaa huomioida. Sopiva natrium-taso pitää hakea kokeilemalla. En löytänyt tähän hätään suoranaista tutkimusta natriumin tarpeen määrästä ketolla, mutta sehän perustuu siihen että elimistö luovuttaa elektrolyyttejä reilummin virtsan mukana ulos. Natrium on kuitenkin tosi tärkeä, eli en ottaisi sitä liian vähänkään, koska se vaikuttaa mm. kaliumin imeytymiseen ja kalium taas huolehtii sydämen sähköisistä järjestelmistä.
Henkilökohtaisesti otan kaliumin mieluiten mahdollisimman luonnollisessa muodossa, eli viinikivenä, jotta se ei kuormittaisi maksaani (mikä tahansa synteettisesti valmistettu vitamiini tai mineraali rasittaa maksan entsymaattisia toimintoja ja voi sekoittaa mm. rauta-aineenvaihduntaa). En ole käyttänyt kalium-pillereitä enkä aio käyttää jatkossakaan.
Hei!
Todella hyviä nämä sinun ketoa käsittelevät postaukset. Kiinnostuin ketogeenisestä ruokavaliosta luettuani Antti Heikkilän kirjan, mutta tykkään myös itse perehtyä asioihin kunnolla ennen kuin kokeilen uusia juttuja. Sinun postauksista löytyikin selkeästi kirjoitettuna pääasiat ja hyvin lähteitä, joista voi hakea lisätietoa. Kiitos siis näistä!
Mukavaa ja energistä syksyn ( vai onko jo talvi?!) jatkoa ja toivottavasti saat terveytesi kuntoon.
Minä en ole lukenut vielä Heikkilän kirjaa, katsotaan jos saisin sen jossain vaiheessa hyppysiini :) Tosi hienoa kuulla, että postauksien sisällöstä on ollut iloa! Tykkään tutkia asioita perusteellisesti ennen kokeilemista ja siksi olen halunnut jakaa tietoutta myös eteenpäin. Ihanaa ja energistä marraskuuta Jenniina! :)
Iso kiitos magnesiumkylpyvinkistä. Itselläni on ketolla ollut ongelmana pohjekrampit, vaikka tankkaankin magnesiumia reippaasti. Kylvyt ovat tuoneet selvästi helpotusta. Eikä ole muutenkaan haitaksi olla vaan hetki ja rentoutua ? Kiitos kun jaat omat vinkit ja kokemukset!
Ihana kuulla, kiitos palautteesta Maarit <3 Magnesiumista onkin tulossa tällä viikolla todella kattavat postaukset, käsittelen siinä mm. noita mainitsemiasi pohjekramppeja, joista olen itsekin kärsinyt toisinaan. On tosi suositeltavaa käyttää magnesiumia joka päivä myös ulkoisesti, koska monien tutkimusten mukaan vain 30 % imeytyy sisäisesti nautitusta magnesiumista. Nuo jalkakylvyt ovat erityisen ihania iltaisin, etenkin kun niihin laittaa muutaman tipan eteeristä laventeliöljyä.
Kaunis kiitos, puhut kyllä asiaa ja ketoilu on kivaa
ja virkistävä elämänmuutos. Pätkäpaastoatko itse ?
Kiva kuulla, että koit tekstin noin valoisasti :) Pätkäpaastoan joka päivä 16-23 tuntia (ellei kyseessä ole jokin poikkeustilanne) ja se on ollut yksi tärkeimmistä palasista keton ohella mitä tulee terveyteni palauttamiseen. Tarkoitus on ottaa pidemmät (48-60 h) paastot mukaan nyt alkuvuodesta.
Hei,
Kiitos viinikivi-vinkistä kaliumin lisäämiseksi. En ketoile, mutta elektrolyyteistä on silti pulaa ihan tutkimusten mukaan. Jäin vain ihmettelemään, miksi tässä kirjoituksessa ei puhuta mitään kalsiumista. Sehän kuuluu myös elektrolyytteihin. Vai eikö sen puutteesta tarvitse olla huolissaan?
Yleensä kalsiumin puutteesta ei tarvitse olla huolissaan, koska tärkeämpää on magnesiumin ja kalsiumin välinen tasapaino. Jos aihe kiinnostaa, käyppä katsomassa Instagramista @yazkalove ja hänen tekemät klipit IG TV -osiosta. Löytyy muistaakseni otsikon Magnesium ja rautaprotokolla sekä Magnesiumin eri muodot -klippien alta.
Hei Hannamari.
Käytätkö ollenkaan seleeniä ja jodia, joita niin monessa lähteessä suositellaan vajaatoimintaa sairastaville?
Tällä hetkellä en käytä, sillä olen mitannut ko. tasot ja minulla on molempia mineraaleja riittävästi elimistössäni – ongelma on toistaiseksi se, että ne eivät vielä imeydy. Toipumismatka jatkuu ja uskon tämänkin korjaantuvan ajan kanssa.
Moikka!
Missä olet mittauttanut noi mineraaliarvot? Ja minkä hintainen se oli? Asun itse satakunnassa ja musta tuntuu, että
Täällä päin ei saa ko. Mittausta mistään ?
Olen mittauttanut ja maksanut kaikki itse Synlabissa ilman lähetettä. Labrakokeiden hinnaston näkee Synlabin verkkosivustolta.
Hei! Tosi kiitollinen sun kirjoituksista. Meillä on vielä syventävä pohjatyö niin sanotusti menossa, koska haluan tehdä alusta asti ketogeenisen oikein ja hyvin. Myös siitä syystä, että aloitamme sen koko perheen voimin, lapset mukaan lukien. Meidän 11-vuotiaalla on melko monimuotoisesti kaikenlaisia haasteita. Niistä tärkeimpiä vaikea kilpirauhasen vajaatoiminta ja refluksitauti. Neurologisia haasteita on myös jonkin verran, kuten keskittymisvaikeudet ja paljon tic-oireita. Hän on myös varvastaja. Hän on se suurin syy, miksi ketolle aletaan. Toisella pojallamme (5v) on myös refluksitauti ja jalkakipuja öisin (ferritiinin puute). Itselläni korkea verenpaine ja lievä ylipaino. Miehellä ylipainoa myös. Vanhimmalla pojalla ihosairaus (nummulaarinen ekseema). Erityisesti odotan tuota kilppariin liittyvää kirjoitusta! Ollaan ihan loppusuoralla valmistautumisvaiheessa ja juuri tämän kahden viikon sisällä päästään aloittamaan. Olen itseltä jo vähentänyt hiilareita todella reilusti. Pian pääsen tuputtaamaan ne ketogeeniselle tasolle. Suuret odotukset ruokavaliolle kyllä ja uskon, että saadaan tästä meille apua.
Mieletöntä kuulla miten kokonaisvaltainen ja iso muutos koko teidän perheessä on nyt käynnissä, se antaa varmasti myös paljon voimaa uuden edessä. On äärimmäisen fiksua, että olette ottaneet asioista selvää kunnolla ennen aloittamista, alkuhan voi olla omasta lähtötilanteesta riippuen haastava. Tärkeintä on kärsivällisyys – hyvä olo ei tule kaikille useinkaan heti ja elimistöllä voi mennä useampi kuukausikin rasva-adaptoitumiseen. Kaikkea hyvää tälle uudelle sivulle teidän elämässä!
Kiitos! Mulla nyt kaksi päivää ketogeenistä takana ja olen aivan täpinöissä! Ensi viikolla pääsee loppuperhekin mukaan kun lisäravinteet tulee. Itse olen saanut elektrolyyttejä tankattua ruoka-aineista ja olo on ollut ihan siedettävä. Olen syönyt kananmunia, avocadoja ja manteleita ja lisännyt ruususuolaa juomaveteen. Myös luomusitruunaa puristanut veden sekaan. Ainakin omien laskujen mukaan olen saanut suht hyvin kaliumia ja magnesiumia ja toki myös natriumia, mutta odotan innolla niitä lisäravinteita kyllä. Kiitos mahtavasta ja kattavasta blogista!
Kuulostaa hyvältä, ja varsinkin alun jälkeen paras mittari on olotila. Aika monelle riittää riittävä suolan tankkaus, koska se vaikuttaa niin oleellisesti myös kaliumin imeytymiseen. Lämmin kiitos ihanasta kommentista!
Hei Hannamari! Ensinnäkin, suuri kiitos tästä postauksesta! Olen ollut 2 viikkoa ketogeenisellä ruokavaliolla ja nyt alkoikin mietityttämään yksi asia magnesiumin suhteen. Olen käyttänyt Puhdistamon Magnesium Triplaa ja ottanut sitä iltaisin 3 kapselia n. tunti ennen nukkumaan menoa. Olen nukkunut todella huonosti ja vähän, mm.viime yönä 5 tuntia. Heh, tässä aamuyön tunteina etsinyt tietoa tähän ruokavalioon liittyen kaikkialta verkosta. Voisikohan tuo unettomuus siis johtua kys. magnesiumista, magnesiummalaatin vuoksi? Elektrolyyttien saanti on kunnossa laskujeni mukaan, ei pitäisi olla puutetta kaliumista tai natriumista.
On aivan normaalia, että uni saattaa olla ennen rasva-adaptoitumista hieman huonompaa, mutta se tasoittuu usein ajan kanssa (ja toki uneen vaikuttaa moni muukin tekijä). Suun kautta nautittu magnesium ei aina imeydy kovin ihanteellisesti, suosittelen tuon Puhdistamon Triplan rinnalle magnesium-jalkakylpyjä sekä suihketta. Voit lukea magnesiumin merkityksestä lisää tästä postauksesta: https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/magnesiumin-merkitys-magnesiumkylpy-magnesiumoljy/
Kiitos tästä loistavasta kirjoituksesta sekä kommenteista! Mä olen itsenäisesti lähtenyt keton suuntaan ja miettinyt myös keto kickstart valmennusta. Lähinnä juuri mietityttää saako riittävästi elektrolyytteja ja että syö riittävästi ettei paino tipu liikaa, koska itselläni suoliston kunto sekä yleinen jaksamisen/terveyden taso tärkeä. Kiitos pohjekramppi kommentista, koska itselläni juuri muutaman päivän ollut ja olen miettinyt mistä johtuu, eli magnesiumia aloin ottamaan enemmän.
Kiva kuulla, että sait kirjoituksesta ja kommenteista hyödyllistä informaatiota :)
Hei, kiitos informatiivisesta ja perusteellisesta postauksesta! Olen itse juuri aloittanut ketogeenisen ruokavalion, päivä nr. 4 meneillään, ja tunnistan joitain ketoflunssan oireita (lähinnä väsymys, vaikka olenkin nukkunut hyvin). Pyrin nyt kiinnittämään erityishuomiota elektrolyyttien tankkaamiseen. Kaksi kysymystä magnesiumiin liittyen: kun tuossa Puhdas+ sprayssa on per 4-5 suihkausta 320-400mg magnesiumia, josta 100-125 mg puhdasta magnesiumia, niin kumman mukaan lasket, että saat päivän tavoitteen täyteen? Entä mistä olet ostanut 100% magnesiummalaattia? Kiitos paljon jo etukäteen!
Lasken tuon isomman määrän mukaan, tosin tällä hetkellä käytän Nordic Healthin vahvaa magnesiumsuihketta, jossa on 200mg magnesiumia per 10 suihkausta. Magnesiummalaatin olen hankkinut Nordicure-verkkokaupasta :)
Lainaus: "Kävin nyt syksyllä mittauttamassa myös mm. sinkin, kuparin, magnesiumin ja muiden hivenaineiden määrän kehossani ja tiedän mitä tarvitsen tällä hetkellä."
Moi Hannamari!
Kiinnostaisi tämmöinen mittaus kovasti, missä näitä tehhään? Ja onko tutkimuksella joku oma nimi? (Muistan siis puhuneeni joskus hoitaja-kaverini kanssa ravitsemustason testaamisesta, ja hän kutsui sitä jollakin tietyllä nimellä). Tekisiväkköhän aivan tk:ssa vai häätyykö käyä yksityisellä? Joskus muistan sellaisenkin huhun kuulleeni, että luontaistuotekaupoissa olisi mitattu näitä, mutta olisikohan ollut sitten vain kampanjatyylisesti..(?)
Tosi mielenkiintosia ja hyödyllisiä nämä sinun kirjoitukset ketogeenisestä, kiitos <3
Moi, ja kiitos ihanasta palautteesta! :) Olen käynyt mittauttamassa nämä arvot ilman lähetettä Synlabissa yksityisasiakkaana :) En osaa sanoa kuinka mielellään julkisella tai edes yksityisellä puolella ko. arvoja mitataan (osa niistä on aika kalliita), joten en valitettavasti osaa neuvoa tämän enempää. Luontaistuotekauppojen hivenainemittaukset tehdään useimmiten bioresonanssi-laitteella, ei verikokein.
Hei. Olen nyt ketoillut pari kuukautta. Olo on mitä mainioin vaikka paino ei ole tippunut pätkääkään. Joutaisi pois 10 kg, jotka sain vuodessa tupakan lopettamisen jälkeen. Pahuksen salmiakki. Olen 64v. ja "kasvatettu perunalla ja leivällä". Nyt opiskelen uutta elämäntapaa. Kerroit viinikivestä. Millaisia määriä käytät/vrk? Voiko kaliumia saada liikaa? Oireet? Voiko sitä käyttää "varmuuden vuoksi"? Ihanaa kun löysin sinut! Taas sain vahvistusta ketoiluun. Voit arvata mitä kanssaihmiseni syömisistäni ovat. Odottelevat kuolinkellojen kalkatusta ja hautajaiskutsua.
Varmuuden vuoksi en käyttäisi yhtään mitään, etenkään kaliumia :) En käytä kaliumia tällä hetkellä juuri ollenkaan, oikeastaan vain jos olen harrastanut helteellä hikiliikuntaa ja heikottaa. Useimmiten ihan vain puhdistamaton merisuola riittää. Jos ylipainoa on ollut pitkään ja taustalla on esimerkiksi insuliiniresistenssi, ei paino välttämättä laske nopeasti, vaan voi mennä kuukausiakin ennen kuin muutos näkyy painossa. Malttia ja ihanaa syksyä :)
Mistä olet ostanut tuota käyttämääsi probioottia? Onko toiminut? Mitä lisäravinteita siis pidät erityisen tärkeinä, jos suoliston kunto on huono (ibs)?
Miten monta kapselia olet enimmillään ottanut Puhdistamon magnesiumia?
Sitä saa ainakin House of Organicin verkkokaupasta. Suoliston kannalta pidän lisäravinteita tärkeimpänä ruokavaliota: rasvaista lihaa, kananmunia, sopivasti rasvaa ja alkuun vain kohtuullisesti kasviksia (ei oksalaattipitoisia), kunnes tilanne rauhoittuu. Otan Puhdistamon magnesiumia usein vain 2-3 päivässä, loput täydennän ihon kautta.
Oon ite ketoillut kerran aiemmin, puolessa vuodessa lähti 15kg eli ihan hyvin meni, mutten missään vaiheessa kärsinyt "ketolenssusta" enkä kitannut pillereitä. Mahanko mä olla joku superihmisen variaatti?
Kaikki on todella yksilöllistä tässäkin suhteessa. Jos ei ole aiemmin kuluttanut paljoa hh-pitoista ruokaa, ketoflunssalta on täysin mahdollista välttyä ja toisaalta osan keho adaptoituu myös luonnostaan helpommin. Nykyisen kokemukseni ja tietämykseni perusteella korostaisin elektrolyyttien suhteen sitä, että ne ovat usein tarpeellisia vain alkuvaiheessa – pitkällä juoksulla puhdistamaton merisuola riittää. Mitä tulee muihin pillereihin, niitä suosittelen vain jos on ruoansulatuksen kanssa ongelmia. Turhaanhan ei kannata mitään ylimääräisiä pillereitä syödä :)
Kiitos infosta joka tuli tarpeeseen. Itse en aloittanut kovasti ketoilua, vaan silleen että vrk- annos hiilareita pysyy alle 25grammassa ja muutamalla grammalla saa mennä ylikin ilman paineita. Ylävatsakipu saapuu yöllä ja on seurannut jo kolmatta päivää. Mitään muuta negatiivista ei ole kyllä ollut. Vireystila on oikein hyvä ja intoa on jatkaa sokeritonta ja viljatonta vaikka ikuisuuteen saakka! En niin halua laihduttaa mutta minulla suolisto on ollut ongelmallinen aina kun olen leipää tai sokerillisia syönyt. Suolisto on nyt terveen tuntuinen ja makeaa ei tee mieli.
Ole hyvä, on ilo että tekstistä oli hyötyä :) Tosi hienoa kuulla, että olet saanut ketoilusta virkeyttä ja suoliston tilanteen rauhoitettua. Tuo ylävatsakipu saattaa viitata maksan toimintaan, eli jos käytössä ei ole vielä suolahappo ja lipaasientsyymi, ne saattaisivat auttaa. Kaunista tammikuuta!
Hei!
Ja kiitos mittaavasta ja hyvistä tiedoista. Olen itse juuri aloittanut ketoilun ja tuo ylävatsan turvotus ongelmana. Ja tietenkin nuo "ellut",että saako tarpeeksi.
Hei Hannamari! Kiinnostuin :) Jäin miettimään, kun rakastan hapankaalia, että mitä tarkoitat käyttäessäsi sanaa "aito" hapankaali?
Hei! Kiitos aivan mainion laajoista vinkeistä! Olen itse hyvinvointikaupassa töissä ja selvästi näkee, että tiedät paljon asioista ja otat vähintäänkin selvää! Nämä lisäravinneasiat ovat niiiin monimutkaisia ja moniselitteisiä, että olet hyvin saanut huomioitua minusta oleellisimmat ja selittänyt, miksi joku asia on tärkeä ja miten se vaikuttaa toisen ravinteen kanssa! Ja hyvä myös muistuttaa ihmisiä, että mineraaleja ja vitamiineja saa myös ruokavalioista, eikä aina purkista ;)
Olen nyt ketolla neljättä päivää ja tulin tarkastamaan sivuiltasi elektrolyyttien määrää, sillä sydämen tykytykset vaivaavat. Täytyy nostaa vielä elektrolyyttien määrää!
Lisäksi sinulla on mainoita reseptejä! Sivujen visuaalisuus ja jäsentely on myös minusta oikein selkeä ja hyvä!
Kiitos vielä asiantuntevista postauksistasi, vaikka et olekaan "ravitsemusasiantuntija" ;) <3
Sanoisin vielä, että kyllä meitä oman elämän ravitsemusasiantuntijoita tarvitaan nykymaailmassa. Ollaan varmasti tutkittu tuhansia tunteta eri artikkeleita, vertailtu monia eri tutkimuksia, dieettejä, ravintosuosituksia, kyseenalaistettu, luettu lisää, tutkittu lisäravinteita, mineraaleja, vitamiinien eri muotoja, niiden synergiaa, dokkareita ja osattu muutenkin tehdä omia johtopäätöksiä asioista. Näistä meidän jakamasta tiedosta jokainen voi ottaa itselleen sen minkä tuntee itselleen sopivaksi ja tutkii itse lisää ja tekee omat johtopäätöksensä.
Olen sitä mieltä, että ainoaa oikeaa ruokavaliota tai suosituksia ei vaan ole. Ei keto, ei vegaanius, ei perinteinen lautasmalli, ei välimerellinen, ei mikään. On vain se, mikä sopii sinulle ja se vaatii vähän tutkimuksia ja kokeiluja <3
Voiko tässä ruokavaliossa käyttää mitään gluteenittomia jauhoja, esim. Tef tai Tapioka?
Mulla nyt viikko ketoa takana (eka kerta), ja nyt muutaman päivän aikana ollut jäätävä turvotus jo pienestä määrästä ruokaa. Tuntuu siltä että vatsa ratkeaa ja oiskohan ihan ummetustakin? Voisiko kyse olla jostain elektrolyytin puutteesta ja mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä?
Hei,
Tarkistaisin vielä kun mainitsit että teet natriumin saantiin sekoituksen:
1 l vettä
1/2 - 1 tl puhdistamatonta suolaa
1-3 ml viinikiveä, pitääkö olla 1-3 tl??
1/2-3/4 dl sitruunamehua