Arctic Arbutin, luonnonkosmetiikkaa pohjoisesta

Yhteistyössä Arctic Arbutin.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-6

Pakkaset ovat jo kylässä ja monen iho on aloittanut jokatalvisen temppukoulunsa. Mikäli ihosi on jo kuivahtanut korpuksi viiman tuiverruksen voimasta, samentunut elottoman harmaaksi tai alkanut punoittamaan couperosan vuoksi, käännähän katseesi alla olevaan tekstiin.

Sain kesällä pyynnön tehdä jutun luonnonkosmetiikan tuotteista, jotka sopivat herkälle iholle ja jotka olisivat myös hajusteettomia. Monissa luonnonkosmetiikan sarjoissa on vahvat tuoksut, jotka eivät kaikille sovi. Arctic Arbutin on rovaniemeläislähtöinen sarja, jonka tuotteet ovat hajusteettomia ja ne sopivat herkille hipiöille aina couperosasta atooppiseen ihoon.

Arctic Arbutin -tuotelinja perustuu pohjoisen omille tehoaineille, jotka ovat saaneet karaistua Lapin yöttömässä yössä. Kasville on rankkaa, ettei se saa aurinkoa talven aikana lainkaan, mutta yhtäkkiä sitä onkin yltäkylläisesti tarjolla. Täällä pohjoisessa aurinko ei laske kesällä, vaan yöt ovat valoisia. Kasveille tämä kausi tarkoittaa sitä, että ne joutuvat olemaan koko ajan töissä ilman hetkenkään lepoa. Juuri tästä syystä Lapissa kasvaneet kasvit kykenevät keräämään itseensä noin viisinkertaisen määrän ravintoaineita Etelä-Suomessa kasvaneisiin sisarkasveihinsa verrattuna. Ero on merkittävä.

Tuotteiden tehoaineina on käytetty sianpuolukasta saatavaa arbutiinia, mustikkaa ja pakurikääpää. Arbutin on erityisen hyvä raaka-aine niille, joiden iho on taipuvainen couperosaan, sillä se vahvistaa ohutta ihoa, pintaverisuonten seinämiä ja häivyttää ihon pinnallista verisuoniverkostoa. Itse en kärsi kovin pahasta couperosasta, mutta talvisin ilmaantuva kasvojen punoitus saa minut muistuttamaan herkästi pientä Punahilkkaa.

Couperosan iholle aiheuttama punaisuus johtuu hiusverisuonten laajentumisesta, joka pahenee useimmiten ilman lämpötilojen vaihdellessa – ei ihme, että pakkaskauden alku on monen iholle koetus. Jokaisessa Arctic Arbutin -tuotteessa on myös hyaluronihappoa, joka sitoo itseensä jopa tuhatkertaisesti vettä – ja pitää siten ihon juonteet kimmoisina ja kiinteänä.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-3arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-2

Olen aina ajatellut, että ihonhoito lähtee pinnan sijaan sisältä käsin ja ulkoinen ihonhoito on vain jotain mikä tukee tuota sisäistä hoitoa. Moni luonnonkosmetiikkabrändi on alkanut ajatella samoin, sillä enää tuoteperheet eivät sisällä vain pinnalliseen ihonhoitoon tarvittavia tuotteita, vaan myös sisäisesti nautittavia lisäravinteita.

Arctic Arbutin -kauneuskapselit on suunniteltu erityisesti ihon ja limakalvojen hyödyksi ja ne sisältävät pakuriuutetta, puolukkauutetta, A-vitamiinia, D-vitamiinia ja E-vitamiinia. Kapselien päiväannos sisältää 30 % A- D-, ja E-vitamiinien päivittäisestä tarpeesta. Puolukka sisältää luonnollista arbutiinia sekä elimistöä ravitsevia flavonoideja. Yhdessä pakurin kanssa puolukka ennaltaehkäisee myös ikääntymisen merkkejä.

Päiväannokseen – eli kahteen kapseliin – on tiivistetty kaksi desilitraa marjoja, ja yksi ruokalusikallinen pakurirouhetta. Itse en ole käyttänyt kapseleita vielä kovin pitkää aikaa, joten en osaa sanoa sen tarkemmin kapseleiden suotuisasta vaikutuksesta. Yleensä ottaen luonnolliset lisäravinteet ovat aina lisä. Ne eivät korvaa terveellistä syömistä, vaan tukevat sitä ja pitkällä aikavälillä myös elimistön toimintaa. Kapselit eivät ole vegaanisia kuten muut tuotelinjan tuotteet, mutta ne on valmistettu ilman laktoosia, hiivaa, makeutusaineita ja gluteenia.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-4

Erilaiset seerumit ovat yksi oman ihonhoitoni kulmakivistä ja siksi olin erityisen kiinnostunut Arctic Arbutin -seerumista. Käytännössä seerumit ovat ihonhoitotuotteiden parhaimmistoa, tehotiivisteitä, joihin on käytetty runsaasti ravintotiheitä uutteita sekä öljyjä. Seerumeita voi hyvällä syyllä kutsua ihonhoidon superfoodeiksi, koska ne on ladattu täyteen erityisen ravinnerikkaita raaka-aineita – se selittänee sekä seerumien korkean hinnan että niiden vaikutuksen, joka on nopeammin havaittavissa kuin muiden kasvojenhoitotuotteiden kohdalla.

Syväkosteuttavan arbutin-seerumin INCI-lista on hyvin yksinkertainen. Kosteuttavana pohjana on luonnonmukainen glyseriini, joka tekee seerumista myös helposti levitettävän. Hyaluronihappo pitää huolen siitä, että kosteutus ei jää vain kertaluontoiseksi hoitotoimenpiteeksi, vaan iho kykenisi sitouttamaan kosteutta itseensä ja pysymään kimmoisana. Näiden lisäksi tehoraaka-aineina on kolme pohjoisen vahvaa antioksidanttia: mustikka, pakurikääpä sekä sianpuolukasta eristetty arbutiini.

Arbutiini estää melatoniinintuotantoa ja vaalentaa ihoa, jonka ansiosta se sopii erityisen hyvin iholle, jossa on maksaläiskiä tai couperosan aiheuttamaa punoitusta. Arbutiinin sisältämät antibioottiset ominaisuudet tekevät siitä sopivan kumppanin myös ärtyneelle ja tulehtuneelle iholle. Tämä seerumi jää allekirjoittaneella ehdottomasti meikin alla käytettäväksi teho- ja suojatuotteeksi. Iho jää seerumin jäljiltä sileäksi eikä seerumi rullaannu meikkiä levitettäessä.

Pakuriuute tekee seerumista erityisen hyvän vaihtoehdon niille, joilla on ihon kanssa vakavia ongelmia kuten tulehdusta tai avonaisia haavoja. Pakuriuute on yksi ravintotiiviimmistä raaka-aineista mitä maa päällään kantaa ja se on parhaimmillaan tulehtuneen sekä herkän ihon hoidossa. Pakurin korkea antioksidanttitaso estää vapaiden happiradikaalien vaikutuksia ja antaa iholle sen kaipaamaa täsmähoito, jotta se voisi korjaantua ennalleen.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-1

Tuoksuton Arctic Arbutin -kasvovoide on kaikille ihotyypeille sopiva hoitotuote, josta saa parhaan tehon yhdessä seerumin kanssa – ainakin jos kysymys on maksaläiskien, couperosan tai pintakuivan ihon hoitamisesta. Täyteläinen voide imeytyy nopeasti ja jättää ihon samettisen pehmeäksi.

Voiteen pohjana on kosteuttava ja E-vitamiinipitoinen manteliöljy, hyviä rasvahappoja sisältävä avokadoöljy sekä pitkäkestoisesti kosteuttava ja ihon pintaa suojaava sheavoi. Käytän itse kasvovoiteita harvakseltaan, sillä pintakuivaa ihoani hoitaessa olen muuttunut vannoutuneeksi ihoöljyjen ystäväksi. Pahimpina kuivuuskausina mitkään voiteet eivät itsessään riittäneet – ne alkoivat toimia vasta, kun niitä käytti yhdessä ihoöljyjen kanssa. Tämä voide imeytyy uskomattoman hyvin, joten uskon että hoitavaa ja pitkäkestoisesti kosteuttavaa kasvovoidetta etsivien vastaus voisi olla juuri tämä tuote.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-5

Kuten pidempään Yellow Moodia seuranneet varmasti tietävätkin, on asioita jotka minulta löytyy jokaisesta laukustani. Ensimmäinen on huulirasva ja toinen käsivoide. Varsinkin talviaikaan olisi sula mahdottomuus lähteä minnekään ilman näitä kahta SOS-tuotetta. Olen sujauttanut Arctic Arbutin -käsivoiteen yhteen laukuistani. Voide on juuri sopiva talvipakkasille – keskipaksu voide kosteuttaa tehokkasti, mutta imeytyy myös sen verran nopeasti, ettei kirjoitustyötä tekevän näppejä haittaa.

Vegaaninen käsivoide ehkäisee ja vaalentaa säännöllisessä käytössä myös käsissä olevia maksaläiskiä. Voiteen kosteuttavassa pohjassa on jojobaöljyä, sheavoita ja manteliöljyä. Muutoin INCI-listasta löytyy samat tehoaineet kuin muistakin tuotelinjan tuotteista: pakurikääpäuute, mustikka sekä arbutiini.

arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-7arctic-arbutin-luonnonkosmetiikkaa-pohjoisesta-8

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa kokeilla samalla paikkakunnalla kehitettyjä ja valmistettuja luonnonkosmetiikkatuotteita, varsinkin kun tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin sieltä mistä itsekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Muistojen hillopurkki
Yellow Mood -tiimi 2/4: Tuomas Rahkonen
7 x Evolve Organic Beauty -suosikkia
Kesäkukkahullun päiväkirjat