Ihanat uunijuurekset fetalla

Loppuviikosta päiviä on piristänyt ihana auringonpaiste. Tuntuu jopa siltä kuin asuisi aivan eri kodissa, valon määrä on lisääntynyt niin nopeasti, että koti näyttää joka suuntaan avarammalta. Olen ottanut asiakseni käydä joka päivä ulkoilemassa valoisaan aikaan, sillä liian pitkästä sisällä kököttämisestä ei tule kuin kiukkuiseksi. Raikkaan ilman määrä tuntuu korreloivan raikkaan mielen kanssa! Toki koirien kanssa tulee ulkoiltua päivittäin, mutta itselleni on tärkeää käydä piristymässä raikkaassa talvi-ilmassa myös aivan yksin.

Jo pienen otannan perusteella voin todeta raittiissa ilmassa ulkoilun antavan ajatuksille tilaa ja virkistävän kokonaisvaltaisesti. Valkoisella lumikerroksella huurrettujen puiden keskellä talsiessa on niin paljon luonnon omaa kauneutta, että kiitollisuus valtaa mielen väistämättä – ja se on upea tunne. On etuoikeus saada asua näin kauniissa maassa, keskellä selkeitä vuodenaikoja ja niiden omintakeisuuksia.

juuresvuoka_yellowmood-hannamarirahkonen (5)

Nyt alkuvuodesta ajatukset ovat olleet kovilla kierroksilla ja se näkyy myös keittiöelämässäni, jossa selkein trendi ja teema on vaikuttanut olevan lyhimmästä vähimpään. Yksinkertaisuus kiehtoo ja olen harrastanut aika paljon uuniruokia, sillä niitä tekee helposti samalla vaivalla useamman päivän satsin. Joka päivä on syötävä, mutta joka päivä ei tarvitse laittaa ruokaa.

Yksi bravuurini on juuresvuoka, joka valmistuu kätevästi vaikka ulkoilun aikana. Siinä ei ole mitään vaikeaa tai ihmeellistä, ja ehkä juuri siksi se on niin loistojuttu. Ei säätöä, ihmeellisiä raaka-aineita, blendaamista tai liotuksia. Vaikein osuus on kuoria ja pilkkoa kasvikset – loppu tuleekin itsestään.

juuresvuoka_yellowmood-hannamarirahkonen (3)juuresvuoka_yellowmood-hannamarirahkonen (2)

Juures-fetavuoka neljälle

1 iso kesäkurpitsa

2 porkkanaa

1 punasipuli

3 punajuurta

200 g fetaa

1 rkl juoksevaa hunajaa

1 rkl oliiviöljyä

Herbamarea tai puhdistamatonta merisuolaa

mustapippuria

Kuori punajuuret ja porkkanat, pilko paloiksi. Pese kesäkurpitsa ja lohko paloiksi. Lado porkkanat, kesäkurpitsat ja sipuliviipaleet vuokaan. Kaada päälle hunaja ja oliiviöljy. Sekoita kevyesti. Lisää joukkoon punajuurilohkot ja ripottele kasvisten pinnalle Herbamarea. Murustele feta kasvisten päälle ja rouhi päälle haluamasi määrä mustapippuria.

Laita vuoan päälle folio. Paista tunnin verran 200 asteessa uunin keskitasolla. Tarjoile sellaisenaan tai kalan kanssa.

juuresvuoka_yellowmood-hannamarirahkonen (8)

Juuresvuokaan sopii todella hyvin myös palsternakka, ruusukaalit, tuore chili, parsakaalin nuput ja kukkakaali. Mausteista parhaimpia ovat bruschetta, rakuuna ja cajun-mauste, jotka antavat hieman vaihtelua. Kokeile erilaisia sekoituksia ja löydä mieleisesi yhdistelmä.

On mahdottoman kiva, että olette kyselleet arkiruokareseptejä, kiitos siitä! Seuraavaksi jaan kanssanne tämän talven suosikkikeittoni ohjeen, helppo sekin.

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiina

Kiitos reseptistä Hannamari, tosi hyvää arkiruokaa ja maistui makoisalta myös ohuen kalkkunafileen kanssa :) nam!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiva kuulla, että kokeilit reseptiä ja vielä kivempi, että ruoka maistui! :)

Vastaa
Heidi Mononen

Oon tainnutki aiemmin tehdä jotain sinun juuresvuokaa :) Meille kotiutui pari viikkoa sitten crock pot, ja sillä on kans mukava tehdä useamman päivän safkat kerralla :) Erityisesti olen etsinyt niitä ns dump dinnereitä, eli ei mitään esipaistamista vaan kaikki lempataan kerralla sisään. Aamulla on mukava herätä ruuan tuoksuun :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Aah, oon kans unelmoinut crock potista! Se on ollut varmasti ihan huippujuttu.

Vastaa
Leena Rouhiainen

Olen niin niin iloinen kun löysin sinut, nyt vasta. Mahtavat sivut ja taivaalliset reseptit. Toivottavasti mahdun ystäväni kanssa 11.5.17 Orionin tapahtumaan.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

<3

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Pohjaton sitruunajuustokakku mansikoilla
Rapeat Sour Cream -lehtikaalisipsit
Twister-smoothie
Kesän ihanimmat kuppikakut voikreemillä ja mansikoilla