Mehevä ja gluteeniton suklaa-mascarponekakku

suklaa_mascarponekakku

Rakastan leipomisen ääripäitä.

Silloin tällöin on ihanaa näprätä kakkujen kanssa oikein ajan kanssa. Tehdä monta kerrosta, keitellä väliin hilloja, kastikkeita ja vatkailla kuorrutteita. Minussa asuu myös minimalisti, joka ei aina innostu tai jaksa viettää yksityiskohtien kanssa aikaa liiaksi. Siksi yksinkertaiset ratkaisut kuuluvat allekirjoittaneen keittiötraditioihin yhtä vahvasti kuin satunnaiset hifistelyt, ja hyvä niin.

Maanantaina sain ystävän kylään samasta kaupungista, kun Mari saapui leipomaan kanssani. Teimme yhdessä vaikka mitä upeita luomuksia, kaikki reseptit ilmestyvät tänne Yellow Moodiin ja osittain myös meidän Instagram-tileillemme marras-joulukuun aikana. Mari julkaisee omalla @blueberrysmoothies -tilillään huikean iloisia, värikkäitä ja kauniita annoksia, käykäähän vilkaisemassa naisen upeita aikaansaannoksia!

Yksi omista maanantain resepteistäni oli tämä mehevä ja gluteeniton suklaakakku, jonka kuorrute on tehty täysirasvaisesta mascarponejuustosta. Kakku on jokaisen helppoa leivontaa ja täydellisen kermaista sekä mehevää lopputulosta arvostavan unelma, suosittelen lämpimästi!

Reseptin lopusta löytyy myös ohje maidottomalle täytteelle, mikäli maitotuotteet eivät syystä tai toisesta käy sinulle.

gluteeniton_suklaa_mascarponekakku

Gluteeniton suklaa-mascarponekakku

Kakkupohja (15 cm vuoka)

50 g huoneenlämpöistä voita (tai neitsytkookosöljyä)

2 pientä munaa

1 ½ dl vaaleaa riisijauhoa

1 dl kookospalmusokeria

2 rkl kauramaitoa tai vettä

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

½ tl soodaa

Mittaa kaikki kuivat ainekset kulhoon ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Riko munat toiseen kulhoon. Vatkaa voi ja kookospalmusokeri ilmavaksi vaahdoksi kulhossa, lisää munat vaahdon joukkoon yksitellen, koko ajan kevyesti vatkaten.

Lisää seuraavaksi kuiva-aineseos koko ajan kevyesti vatkaten. Kaada viimeisenä kauramaito taikinan joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

Voitele 15 cm irtopohjavuoan reunat voilla ja jauhota riisijauholla. Paista uunin keskitasolla 175 °C noin 25 minuuttia.

Mascarponetäyte

250 g mascarponejuustoa

1 rkl hunajaa

1 tl vaniljauutetta

Kaavi mascarpone kulhoon. Lisää joukkoon hunaja ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi isolla lusikalla. Anna tekeytyä jääkaapissa, kunnes kakkupohja on jäähtynyt ja levitä sitten pohjan päälle.

Maidoton täytevaihtoehto

250 g kookosmaidon paksua osaa (jääkaappikylmää)

1 rkl hunajaa

1 tl vaniljauutetta

Kaavi kookosmaito kulhoon, lisää hunaja sekä vaniljauute. Sekoita tasaiseksi isolla lusikalla. Anna tekeytyä jääkaapissa, kunnes kakkupohja on jäähtynyt ja levitä sitten pohjan päälle.

gluteeniton_suklaa_mascarponekakku-2

Hyvanruoankirja Hannamari Rahkonen

Hyvän ruoan kirja

Hyvän ruoan kirja (Readme) sisältää yli kahdeksankymmentä vähähiilihydraattista ja ketogeenista reseptiä, joista suurin osa on suolaisia arkiruokia. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia, sokerittomia ja viljattomia – mutta ennen kaikkea isoilla mauilla ladattuja. Kirjoitin Hyvän ruoan kirjan tehdäkseni terveellisesti syömisestä helppoa, kaunista ja hauskaa, auttaakseni minimoimaan turhat köökkistressit ja vetämään mutkat suoriksi oikeissa kohdissa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja tarjoaa yli 300 sivun verran kokonaisvaltaista taide-elämystä upeiden valokuvien, reseptien sekä tarinoiden muodossa. Opetan sinut hapattamaan kausivihanneksia, paistamaan kalan ja kanan oikeaan kypsyyteen, maksimoimaan vaatimattomien kasvisten maut marinoimalla, kuullottamaan ja yhdistelemään makuja uudella tavalla. Tutustu kirjaan tästä!

Instagram – @yellowmoodmedia

Facebook – Yellow Mood

Kuvat Hannamari Rahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Rapeapohjainen ketopizza
Yellow Moodin herkullinen pasta bolognese
2 x hurmaava DIY-vartalokuorinta
Lakritsitoffee