Kuinka monta kertaa olemme kuulleet tai nähneet nämä sanat piilotettuina asiantuntijoiden lausuntoihin iltapäivälehdissä tai ruskettuneiden lihaksikkaiden ja viehättävien ravintovalmentajien suusta haastattelun muodossa, esimerkiksi jättimäisen salaattikulhon tai kuntopyörän takana.

Itse asiassa media ja lehdet ovat pullollaan artikkeleita ruoasta, kaloreista, makroista, laskemisesta, parhaasta liikunnasta ja mielipuolisesta määrästä vettä. Kaiken tämän keskustelun, analyysin ja neuvojen määrän perusteella luulisi, että olemme kaikki jo paitsi terveys- myös ravintoeksperttejä. Niiden perusteella myös voisi kuvitella, että maailma olisi jo pikkuhiljaa täynnä hyvinvoivia, hoikkia ja liikunnallisia, terveitä kansalaisia ja lääketeollisuus konkurssin partaalla.

Näinhän ei kuitenkaan ole.

Meidän tuskin tarvitsee – tai ehkä sittenkin tarvitsee – toistaa tilastollista faktaa siitä, että 3/4 maailman väestöstä on vähintään ylipainoisia ja jopa laihoilla on jo orastava rasvamaksa tai insuliiniresistenssi. Lapsista jo joka toinen on ylipainoinen, lapsien DT2 on yleistynyt huimasti ja diabeteksen seurauksena tapahtuvien amputaatioiden määrä on lisääntynyt pelkästään Englannissa vuosista 2010-2013 vuosiin 2014-2017 yhteensä 19 prosenttia eli 26’378 *. Miten tämä on mahdollista?

Ensimmäiset varsinaiset väestölle suunnatut ruokasuositukset annettiin Amerikassa v. 1977 * ja sen jälkeen niitä on päivitetty silloin tällöin vuosien varrella. Suosituksista huolimatta kansa kuitenkin lihoo ja sairastuu yhä enemmän. Amerikkalaisten viitoittamaa tietä suositusten osalta käytetään paitsi Australiassa, myös Euroopassa samoin lopputuloksin.

Aasian rikastuvat maat sekä Intia seuraavat räjähdysmäisen diabeteksen kasvaessa, sairaanhoitokulujen rasittaessa yhä enemmän kansalaisia ja valtioita maailmanlaajuisesti. Insuliinin tarpeen uskotaan kasvavan v. 2025 mennessä niin korkeaksi, että sen valmistamisessa ja maailmalaajuisessa saatavuudessa tulee olemaan ongelmia.

Miksi kuitenkin lihavuus/laihuus -keskustelua värittää vahvasti ihmiskuva, jossa ihminen jostain syystä ei vaan halua toimia omaksi parhaakseen ja joka silkkaa tyhmyyttään tai laiskuuttaan ei halua voida paremmin, liikkua enemmän ja syödä esimerkiksi enemmän kasviksia?

Lue myös: Vuosi ketogeenistä ruokavaliota

Tutkimusten mukaan ihmiset seuraavat ravintosuosituksia ja lautasmalleja tarkemmin kuin koskaan ja siitä huolimatta lopputulos näyttää terveystilastoissa karmaisevalta. WHOn mukaan rasvojen päivittäistä kalorimäärää tulisi vähentää alle 30 %, ja erityisesti tyydyttyneiden rasvojen (pääsääntöisesti siis eläinperäisten rasvojen) osuus tulisi olla alle 10 %. WHO ei mainitse hiilihydraatteja sanallakaan. Sokerienergiaa (mitä myös hiilihydraatit edustavat) tulisi WHOn mukaan saada alle 10 % päivittäisestä energiasta.

Suositusten mukaisesti syömällä kasvipohjaista ruokavaliota hiilihydraattien määrä nousee kuitenkin arviolta 300-500 grammaan, joka yhdessä sokeriksi lasketun energian kanssa tekee yhteensä n. 70 % päivän energiatarpeesta, eli AIVAN LIIKAA, jos asiaa tarkastellaan varastoijahormoni insuliinin näkökulmasta. WHOn suosituksessa diabeteksen hoidossa ensimmäisten asioiden joukossa on kuitenkin insuliinin tarkkailun sijaan – yllättäen – liikunta.

Liikunta sinällään ei kuitenkaan vaikuta insuliinin toimintaan, vaikka toimiikin energian kuluttajan roolissa. Kroonisesti kohonneen insuliinin tiedetään linkittyvän paitsi kilpirauhasongelmiin (jossa suomalaiset ovat muuten yllättävän problemaattisia), korkeaan verenpaineeseen, rasvamaksaan, kihtiin, reumatismiin ja mm. Alzheimerin tautiin. Kuitenkin näitä käsitellään omina itsenäisinä ongelminaan, vaikka juurisyytä eli insuliinia kontrolloimalla voitaisiin vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin helposti myös ilman lääkkeitä jos asiaan ehditään puuttua tarpeeksi nopeasti.

Maailmanlaajuisesti viranomaistahon asiantuntijoina ja ruokasuositusten laatijoiden taustalla toimii – yllätys – monet ruokateollisuuden lobbaajat sekä mm. viljatehtailijoita kuten Hra Kelloggs ja 7. Päivän Adventistit, joilla on nykyään hallussaan iso osa ruokateollisuuden omistusta (ja joka mm. rahoittaa ja ajaa vahvasti kansainvälistä vegaaniagendaa ja promoaa viljaproteiinivalmisteiden massatuotantoa).

Teollisuuden lobbaajien agenda on oikeastaan aika yksinkertainen; tuottaa ja välittää väärää tai ainakin vajavaista informaatiota teollisesti prosessoitujen ruokien terveysvaikutuksista ja mahdollisista biokemiallisista haitoista ja samaan aikaan tuottaa kuluttajille vääristettyjä mielikuvia ihmisten elintapojen ja ruokailutottumusten seurauksista, useimmiten kuluttajaa syyllistäen ja valikoituja, ristiriitaisia tai jopa vääristeltyjä tutkimuksia julkaisten.

Olemme sen seurauksena tuskallisen epätietoisia siitä, miten pysyä hoikkana ja terveenä.

Sheimauksesta (eng. shaming) on tullut arkipäiväinen tapa kohdella sairastuneita, jopa vakavasta ylipainosta ja erityisen korkeasta BMIsta kärsivien tila leimataan helposti itseaiheutetuksi. Sheimaus on huomion kääntämistä pois itse ongelmasta, sen aiheuttajasta, joka usein on aivan jotain muuta kuin meidän annetaan äänekkäiden asiantuntijoiden taholta ymmärtää.

Myönnän, että olen itse ollut tämän saman “sheimauskampanjan” uhri janan toisessa päässä – olen nimittäin vuosia uskonut tuon saman tarinan siitä, että on tosiaan olemassa laiskoja ja välinpitämättömiä ihmisiä, jotka eivät vain jaksa tai viitsi tehdä tarpeeksi itsensä eteen “pysyäkseen kunnossa” ja antavat itsensä lihoa, rapistua tai sairastua pelkkää tyhmyyttään.

Olen itse tehnyt töitä hyvinvoinnin ja terveyden parissa pian 25 vuotta ja kuvitellut olevani aina nk. “trendin huipulla” sen suhteen, mikä on optimaalista ravinnon ja terveyden ja lisäravinteiden osalta, kuinka “tulisi” liikkua ja kuinka tulee rentoutua ja millaiset ihmissuhteet ovat hyväksi.

“Tiesin” lukemani perusteella myös sen, millainen ruoka – varsinkin se rasvainen ja lihaisa – lihottaa. Tämän seurauksena olin useita vuosia kasvissyöjä. Ja osan vuosista jopa vegaani. Onnekseni vegaanisia valmistuotteita ei tuolloin juurikaan ollut saatavilla, joten ilman niitä vegaanisuudesta tuli niin hankalaa, että muutaman vuoden jälkeen tajusin, kuinka vaarallinen ja vaikea ko. suuntaus itselleni oli mm. monien allergioiden tähden.

Lue myös: Yellow Moodin suuri flunssan itsehoito-opas

On ollut erityisen ikävää tajuta, kuinka helposti ihan tavallinen ihminen syyllistyy ja lamautuu disinformaation edessä. On paljon helpompaa uskoa, että yksittäinen ihminen on kykenemätön huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, kuin se, että olisi olemassa isohko salaliittoa muistuttava rakennelma, jossa teollisen koneiston osat kohtelevat meitä kuluttajia vain tulonlähteenä ja kvartaalikoneiston rattaan osana. Koneistossa, jonka tehtävä on valmistaa ravintoköyhää, prosessoitua ruokaa ja sen jälkeen liittää meidät osaksi kansallista sairaustilastoa.

Ristiriitainen data hyvälaatuisen, ravintorikkaan ja toisaalta nk. epäterveellisten ja sairastuttavien ruokien osalta luo myös vahvan sisäisen ristiriidan. Mihin suuntaan kallistua, millaisten argumenttien perusteella voimme tehdä valintoja, jotka tukevat tämänhetkisen yhteiskunnan koko skaalan hyvinvointia. Emme ole enää pelkästään yksilöitä, vaan vastuullisia yhteiskunnan jäseniä joka ainoassa valinnassa. Valinnasta on tullut vakava ja hermostuttavakin asia, joka pahimmillaan vaarantaa koko maapallon hyvinvoinnin. Väärä valinta tuottaa häpeää.

Sheimaamisen ydinvaikutus on se, että sen kohteeksi joutuvasta ihmisestä tulee voimaton ja puolustuskyvytön kokemansa häpeän takia. Häpeä on osa lamaannuttavaa mekanismia, joka ajaa syvemmälle addiktioon (jota aion käsitellä blogissani enemmän myöhemmin) joka on osa myös ruokateollisuuden kemiallista perustaa*.

Uskon nimittäin vahvasti, että teollinen ruoka on valmistettu tarkoituksellisesti tiettyjen komponenttien reseptiikkaa käyttäen mahdollisimman addiktoivalla tavalla. Tätähän teollisuus ei itse edes kiistä, vaan jopa ylpeilee sillä.

Kokonaisvaltaisista lähtökohdista yksilön hyvinvointia tukeva ruokavalio myös vapauttaa soluista emotionaalista toksisuutta, joka saattaa liittyä trauman kiinnittymiseen.

Koska mielikuvamme siitä mitä terveys tarkoittaa on yksipuolinen ja osittain jopa keinotekoisesti rakennettu ja toisaalta monet sairaudet on samaan aikaan normalisoitu, emme pysty näkemään kokonaisuutta tarkasti. Kuvittelemme että kehomme on eriytynyt itsestään, paloiksi pilkottavissa. Samoin näemme sairaudet, kolestrolin, verenpaineen. Irrallisina asioina. Olemme menettäneet perspektiivimme holistisuudesta.

Vasta kun alamme tarkastelemaan lihavuuden ydinsyitä ja isompaa kansanterveydellistä kokonaisuutta, ymmärrämme, että tiettyjä sairauksia tarkastellessamme sieltä hahmottuu kokonaisuus, joka ei ole pelkästään yksilötason ongelma eikä siten yksilöön kohdistuva häpeä voi olla osa produktiivista ongelmanratkaisua.

Lue myös: Rasvamaksan luonnollinen hoito ketogeenisella ruokavaliolla

Sheimauksen taakse kätkeytyy ajatus siitä, että koska olemme itse vastuussa siitä miltä näytämme ja miten voimme, meidän kuuluu hävetä, jos poikkeamme valtavirrasta veriarvoinemme. Olemme epäonnistuneet.

Miten pääsisimme pois kierteestä, jossa kaupallisesti rakennetut keinotekoiset komponentit ohjaavat käyttäytymistämme ja kulutustottumuksiamme, erityisesti ruoan suhteen?

Miten rakennamme tahdonvoimaa tilanteissa, joissa kaikki aistimme kirkuvat päinvastaista?

Voisiko ratkaisu olla perusasioiden äärelle palaaminen, addiktioiden ymmärtäminen psykologisesti ja sen jälkeen aktiivinen toiminta traumojen purkamiseksi ja neurologisten synapsireittien tietoinen uudelleenrakentaminen?

Addiktiivisessa käyttäytymisessä on mielestäni kyse kahdesta, mahdollisesti samanaikaisesta tapahtumasta: traumojen kokemisen helpottamisesta akuutissa ahdistavassa kokemuksessa ja toisaalta keinotekoisesti rakennetun hormonaalisen stimulaation vaikutuksesta, mielihyväreseptoreiden tarkoituksellisesta aktivoinnista ja niiden altistamisesta jatkuvalle stimulaatiolle. Toinen syntyy siis traumaperäisestä ahdistuksesta ja jälkimmäinen voidaan myös rakentaa keinotekoisesti.

Ensimmäinen voi olla luonteeltaan mitä tahansa toimintaa, joka helpottaa oloa; juomista, huumeiden käyttöä, syömistä, pakkorakastumista, itsensä viiltelyä tai vaikkapa pornografialle itsensä altistamista. Jälkimmäisen ruokkimisessa ruokateollisuus osaa asiansa.

Häpeän kokeminen trauman helpottamisesta on absurdia. Ihmisen mieli on loistava keksimään keinot tuskan helpottamiseksi ja meidän tulisi nähdä tämä mekanismi myös nerokkaana selviytymisstrategiana; nopeana ja hetkellisenä ratkaisuna selviytyä  ahdistuksesta.

Traumojen purkamiseen on olemassa jo paljon hyväksi todettuja keinoja; erilaisia kehoterapioita, esim. TRE-tärinäterapia, Rosenterapia ja tietysti ne perinteisemmät puheterapiat.

Olemme siis nykyään enemmänkin kemianteollisuuden organisoimien makupalettien armoilla, kuin luonnollisen kehityksen muokkaama kehon viestien johtama organismi, jolla on kyky tunnistaa aito ravinto ja sen positiivinen tai negatiivinen vaikutus kehoon.

Häpeän kokeminen addiktiosta, joka liittyy ruokaan on aivan yhtä absurdia aikana, jossa kemistit ymmärtävät aivojamme ja makuhermojamme paremmin kuin me kuluttajina ja käyttäjinä ymmärrämme ja rakentavat nerokkaita makuansoja toinen toisensa perään. Vaatii äärimmäisen suurta tahdonvoimaa ja valistunutta mieltä välttää tämä sudenkuoppa.

Suurin huoleni kuitenkin on se, kuinka nämä keinotekoisesti rakennetut tuotteet (ruoaksi niitä tuskin voi kutsua) vaikuttavat paitsi fyysiseen kehoomme, myös aivoihin, niiden toimintaan, tunne-elämäämme ja lisääntymiskykyymme. Painoindeksistä puhumattakaan.

Kolikon kokonaan toinen puoli on sheimauksen vastaliike, jossa lihavuus pyritään normalisoimaan. Jotta näin voitaisi tehdä, pitäisi myös normalisoida sairaus, koska lihavuus on aina seurausta rasvan liiallisesta varastoitumisesta kehoon ja se taas on seurausta kohonneesta insuliinista ja metabolisesta häiriötilasta. Tämä kertoo sairastuneesta kehosta. Lihavuuden alla on aina ensin jokin häiriötila ja mielestäni on ihan yhtä väärin yrittää normalisoida tilannetta, kuin antaa sen aiheuttaa häpeää.

Frankenfood. Impossible burger. Beyond meat. Viljamaidot. Teolliset öljyt. Luontaiset makuaineet. Värilisäaineet. Monoviljat. Geenimuunnellut lektiinit ja kasvikset, jotka eivät luontaisesti edes kasvaisi ellei ihminen niitä olisi luonut.

Loputon lista laboratoriossa kehiteltyjä ja tehtaassa prossessoituja ja pakattuja entsyymiköyhiä ruokia. Ihmiskunta on suurimman ja laajimman ihmiskokeen kohteena paraikaa; ravitsemme itseämme ruoalla, jonka vaikutuksista ihmiskehoon saatika luontoon meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Jos et halua olla vapaaehtoisesti mukana kokeessa, on “syytä” hävetä. Alkuperäistä ja aitoa lihaa ja sen käyttäjiä sheimataan jo rankasti.

Entiset vegaanit, jotka puhuvat julkisesti asiasta esim YouTube-kanavillaan palattuaan niin kutsuttuun normaalin tai lihapohjaisen ruokavalion äärelle, joutuvat säälimättömän painostuksen kohteeksi valintansa takia, vaikka muutoksen syynä on saattanut olla vakava terveydellinen ongelma.

Ilmastosheimaus. Ruokasheimaus. Ulkonäkösheimaus.

Tähän syyllistyvät tällä hetkellä paitsi jotkut poliitikot, aktivistit ja ilmastofanaatikot, myös opettajat ja ennenkaikkea rahanahneet kauppiaat, jotka myyvät päästökorvauksia innokkaina ja ylihintaan.

Sheimaamisen sijasta meidän tulisi tukea toisiamme tämän valitettavan suuntauksen aikana ja pyrkiä parempiin, terveyttämme tukeviin valintoihin eikä ajaa meitä uhrauksiin, jotka saavat meidät voimaan yhä huonommin paitsi henkisesti, työntää meitä myös ihmisinä kauemmaksi toisistamme.

Usein pohdin sitä, mikä on syynä ihmisten hakeutumiseen täydentävien hoitojen ja hoitajien pariin. Näkisin, että suuri syy voisi olla ihmisen henkilökohtainen voimaantumisen tarve. Tarve saada aito kollektiivinen kokemus siitä, että muutosvoima on omissa käsissämme, eikä sen ulkopuolella, kuten meille uskotellaan. Päästä ulos häpeästä, joka annetaan vahvasti ulkopuolelta, ilman loogista, asianmukaista ja toimivaa ohjetta siitä toipumiseen.

Omatunto on häpeän koti. Häpeää tarvitaan, jotta ymmärtäisimme kun toimimme väärin tai tuotamme tuskaa, itsellemme tai muille.

Tietämättömyyttä ei kuitenkaan tarvitse hävetä.

Toisaalta ei myöskään niitä tietoisia valintoja, joita teemme oman hyvinvointimme eteen.

Ei ole häpeä olla itsekkäästi terve.

Lähteet: 

Lähde 1 | Lähde 2 | Lähde 3

Kuvat Hannamari Rahkonen