Tammikuun 2017 parhaat

Kuukauden paras luonnonkosmetiikkatuote oli Absolutionin silmänympärysseerumi. Neljä viikkoa (!) sairaana katkonaisilla yöunilla söi viimeisenkin reippauden rippeen kasvoilta. Oi pienten lasten äidit, miten te oottekin niin hehkeitä, vaikka valvotte jatkuvasti?

Kuukauden parhaat odotukset liittyivät ehdottomasti Helsinkiin suuntautuvaan työreissuun. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että jokaista yhteistyökumppaniani yhdistää rohkeus kokeilla uutta. He ovat älyttömän avoimia, suoria ja tavoitteellisia ihmisiä. He kysyvät ja kuuntelevat, ideoivat ja haastavat. He ovat laitaa lukien hyviä tyyppejä ja mutkattomia, hyväntahtoisia ihmisiä. Sellaisia, joista vatsanpohjassa tuntuva intuitio viestii heti hyvää.

Kuukauden paras tapa on ollut lukea kirjaa kännykän näytön sijaan. Miten sitä stressaantuneena ja kiireessä jättääkin aina ne palauttavimmat tavat sivuun? Fyysisen kirjan lukeminen rentouttaa, vaikka heti ei olisikaan tarpeeksi keskittymiskykyä uppoutumiseen. Vielä kun osaisin vaihtaa ammattikirjallisuuden johonkin rennompaan. Oppimisen nälkä on ollut aina suuri, lahja kai sekin?

Kuukauden paras sisustusjuttu on ollut vasta suunnitteluasteella. Kotitoimiston muutos on ottanut jo tuulta alleen, uusia kalusteita löydetty ja suuntaviivoja päätetty. Projekti on isohko enkä halua tehdä sitä hosuen. Päälinjat ovat selvillä ja näyttää siltä, että valmista saadaan maaliskuun aikana.

Suurin saavutus oli ehdottomasti se, että tammikuussa julkaistiin ensimmäiset lehtikuvani! Upea kuvattava ja työnsä jälki tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. On piristävää nähdä erilaisia henkilöitä ja päästä ikuistamaan heitä tärkeisiin kuviin.

Kuukauden paras ravintolakokemus oli Helsingin Eirassa sijaitseva Sandro (Tehtaankatu 24). Siis apua mitä ruokaa! Jotakin kertonee se, että päädyimme Sandron herkulliselle lounaalle kahdesti ja lauantain kasvisruokabrunssille kerran viikon reissun aikana. Paikka tarjoilee erittäin maukasta marokkolaista ja afrikkalaishenkistä kasvisruokaa. Jos maut iskevät ja kokkailu kotonakin kiinnostaa, suosittelen ostamaan Richard McCormickin Sandron keittokirjan, josta löytyy lähes kaikki ravintolassa käytetyt reseptit. Me olemme pitäneet siitä valtavasti ja kotikeittiössä aiotaan ottaa haltuun Sandron makumaailma!

Kuukauden paras ystäväjuttu oli se, kun saimme viettää monta yötä ystäviemme luona Siuntiossa. Seuraa, jossa voi olla puolin ja toisin oma itsensä, unohtumattomia ruokailuhetkiä ja hyviä unia. Meidät kutsuttiin myös 5-vuotiaan teekutsuille, onko söpömpää.

Kuukauden paras asu oli Asennemedian kaksivuotisjuhlien asuni, joka koostui kotimaisen Uhana Designin Piilo-mekosta, Remaken upeasta kierrätyskumista valmistetusta kaulakorusta, paksuista sukkahousuista ja biker-tyylisistä kengistä. Laukkuna oli Salmiak Studion Leather Web Detail -pellavaolkalaukku. Mustaa, mutta eikös se toimi aina.

Kuukauden paras yllätys oli elämäni ensimmäinen lähetin kotiin tuoma kukkakimppu, jonka lähettäjäksi paljastui valloittava yhteistyökumppanini Minna Kauniisti Kotimaiselta. Tulin valtavan hyvälle mielelle. Seuraavaksi ajattelin ottaa asiakseni yllättää jonkun tärkeän ihmiseni samalla tavalla.

Kuukauden paras oivallus oli se, että yksin voi päästä pitkälle, mutta muiden ammattitaitoa ostamalla ja hyödyntämällä tie kuljettaa vielä paljon pidemmälle. On tärkeää uskaltaa ajatella isosti, kurkottaa mahdotonta. Ympärillä on nyt hyvä verkosto ja huipputyyppejä, joiden kanssa rakennetaan tikkaita ylöspäin. 

Kuukauden parhaat ostokset taisivat olla Chéz Mariuksesta löytämäni iso marmorialusta ja pizzakivi. Tiedoksi ystävät: ennustan vahvaa rapean pizzan kautta Rahkosten residenssiin. Buffalomozzarellahyllyt tyhjiksi eikä muuta kuin ovikelloa pimpottamaan ja kylään!

Kuukauden paras vinkki oli koulukaverini vinkki Trello-applikaatiosta. Sen avulla voi hallinoida vuosisuunnitelmia ja jakaa niitä yhteistyökumppanien kanssa. Todella hyvä työkalu meille listoja rakastaville naisille ja miehille, jotka kaipaavat myös järjestystä!

Kuukauden suurin haave on ollut tilata Nikon D750 -täyskennokameraani Nikkor 24-70 mm f/2.8. -linssi. Tähän asti olen kuvannut pisimpään kiinteän polttovälin Nikkor 50 mm f/1.8. -linssillä, joka on aivan älyttömän hyvä, mutta koulun ja laajentuneiden työkuvioiden vuoksi se ei kuitenkaan enää pelkästään riitä, vaan tarvitsen myös laajempaa linssiä (ja makrolinssin ja salamavalot).

Kuukauden paras hetki oli yöpyminen Tampereella hotelli Tornissa. Ai että, onko parempaa kuin pulahtaa lämpimään kylpyyn tiukan työreissun jälkeen, syödä herkkuja sängyssä, katsella sarjoja Netflixistä ja nukkua pehmeässä sängyssä ja päästä aamulla valmiille aamiaiselle.

Kuvat minusta Tuomas Rahkonen, muut kuvat Hannamari Rahkonen

mimanu

kuulostaa ihanalta :) ja myös muualta tulevana; aina kun pitäis päättää minne helsingissä menee lounaalle, sandro se on ja useimmiten vielä kallion. kasvisruokabrunssi tuli kanssa kokeiltua tammikuussa ekaa kertaa. ihanaa! harmi ettei kakkupöydässä ollut juuri glut.vaihtoehtoja... toisaalta oli riittävä ähky muutenkin että ehkä se suklaakakku riitti... :D keittokirja kans hyllyssä ;)

hei tuosta absolutionin silmänymp.voiteesta; minne voi valittaa siitä pakkauksesta!! ihana tuote, mutta aika tyyris siihen nähden että se pruuttaa liikaa tavaraa, riittäis tyyliin kolmeen kertaan ja en ainakaan keksinyt miten pakkauksen saisi auki kun loppu lähenee, menee meinaan ainakin kolmasosa hukkaan kun ei pääse kaapimaan :o ! pumppupullot on varmaan tosi jees, mutta harmittaa kun tavaraa menee hukkaan. sama homma monien muiden lempparituotteiden kohdalla :/

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Sandro on niin upea paikka sekä ruoan, ihmisten että sisustuksen osalta. Kaikki kolahtaa!

Olen sun kanssa täysin samaa mieltä tuosta Abson voidepakkauksesta, se pumppuosa on hirveä pruutti! Yritän painaa sitä aina tosi varovaisesti, mutta harvoin onnistun saamaan riittävän pientä määrää kerralla. Meillä käyttäjiä toki on kaksi, joten saadaan voidetta pelastettua käyttöön. Yksi vaihtoehto voisi olla pumpata sitä pieneen desinfioituun kosmetiikkapurkkiin ja käyttää purkista? Tiedän, maailman kököin juttu, kun kyseessä on kallis luksusluonnonkosmetiikka, mutta voisi auttaa saamaan kaiken mahdollisen aineen käyttöön?

Vastaa
mimanu

joo, oonkin nyt sitte laittanu sitä ylijäämää siihen pumppupullon päälle, siitä riittää aina pariks kertaa. pysyy korkin alla ihan hyvin ettei kuivahda siihen :D mutta joo! ois kyl kiva jos pakkaukset sais viel auki ja halki käytön jälkee, riittäis varmasti vielä pitkään! pitää varmaa lyyä jollai vasaralla xD

Anna-Kaisa

Nämä koontipostaukset on kivoja! Monta ideaa tuli itsellekin, kun luin kuukauden parhaitasi läpi. :) Tammikuusi kuulostaa mukavalta ja kuvissa hehkut onnea ja energiaa <3 Ihanaa helmikuuta Hannamari! Haluaisin oppia sinulta ja ottaa mallia sinusta niin monessa asiassa :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ihana kuulla, että nämä höpönlöpö-postauksetkin kiinnostaa. Niitä on kiva tehdä vastapainoksi kaikelle muulle :) Kiitos paljon hehkukommentista, tuntuu että elämässä on ihan uudenlainen draivi meneillään. Toivon Anna-Kaisa sinun kevääseen (eikö nyt ole jo kevät, joohan) kaikkea hyvää - ei muuta kuin unelmia kohti isoin tai pienin askelin!

Vastaa
kukkis

Niin ihanalta kuulostaa.......ehkä joskus on mahdollisuus yöpyä hotellissa, syödä ravintolassa, ihastella maisemia ja kulttuuria. Taloudellisesti täysin mahdotonta. Olen nyt säästänyt hemmottelulomaani Helsinkiin noin kolmisen vuotta. Siihen tulee kuulumaan juuri näitä ihanuuksia ja lisäksi luonnonkosmetiikka sekä jokin ihana hoitola kokemus. Mutta vielä joudun odottamaan....:)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hei kukkis!

Haluaisin ihan koko sydämestäni muistaa sinua luonnonkosmetiikkapaketilla <3 Lähettäisitkö minulle osoitteesi hannamari at yellowmood.fi? Haluan lähettää paketin sinulle, koska uskon sen sisällöstä olevan pitkäkestoista iloa arkeesi sillä välin, kun säästät unelmien hemmottelulomaasi :)

Vastaa
Heidi

Ihana tuo alin kuva sinusta! :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kaunis kiitos Heidi! :)

Vastaa
Hanna

Ihana nähdä, millaista sydämellisyyttä Hannamari osoitat tuossa aiemmassa kommentissasi kukkikselle. :)

Kukkis, toivon, että joku kaunis päivä pääset unelmiesi lomalle ja että sen jälkeen myös jatkossa ne ovat sinulle mahdollisia. Kaikkea hyvää elämääsi ja muista uskoa unelmiisi, joku päivä ne voivat olla totta.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Uskon siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus ja velvollisuus tukea tai ilahduttaa tuttuja ja tuntemattomia, mikäli se on millään tavalla käsissämme. Liian monesti ajatellaan, että no kyllä joku muu auttaa. Pienillä asioilla voi olla joskus suuri vaikutus. Toki tiedän, että pelkkä luonnonkosmetiikkapaketti ei itsessään ratkaise kenenkään ongelmia, mutta jos se tuo edes hitusen iloa siihen tavalliseen arkeen, sillekin on paikkansa - ja se on ehkä omalla kohdallani se mitä koen voivani tässä tilanteessa tehdä.

Toivoisin meidän kaikkien ajattelevan enemmän itsemme sijaan sitä miten voisimme tukea ja ilahduttaa läheisiämme, olipa meillä taloudelliselta kannalta ajateltuna vähän tai paljon. Sillä kun ei loppupeleissä ole mitään tekemistä sen kanssa onko valmis uhraamaan aikaansa tai vaivaa muiden hyväksi. Antaminen ei katso pankkitilin paksuutta vaan asennetta ja alttiutta. Kiitos kommentistasi Hanna, minusta on valtavan inspiroivaa nähdä miten kauniisti vieraat ihmiset puhuvat täällä toisilleen <3 Arvostan.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Vuoden luetuimmat jutut
Luminen seikkailu Korouoman kanjonissa
10 kesää sitten
Aromaterapeuttiset huonekasvit