Syyskuun 2017 parhaat
Hannamari Rahkonen
Paras arkiaskare on ollut se, että jälleen saa hakea polttopuita sisälle ja lämmittää takkaa. Loimuavan tulen edessä on myös Riemulin lempipaikka, siellä hän aina kuumuuksissaan nukkuu.
Paras päätös oli kaivaa talvitakit ja lampaankarvakengät naftaliinista jo syyskuun alussa, koska kylmää, kylmää ja kylmää! Pimeys ja lohduton sade alkavat toden teolla iskeä vasten kasvoja enkä tunnu olevan millään valmis ikuiselta tuntuvaan jätesäkki-vuodenaikaan, vaikka kuinka koitan tsempata ja käydä sisäistä keskustelua asian hyväksymisestä. PUHH. Pilvisellä syyskuulla voi olla tekemistä asian kanssa, en nimittäin muista milloin olen viimeksi nähnyt sinisen taivaan ja auringon.
Parhaat odotukset kohdistuivat suuressa määrin lokakuuhun, joka tarjoaa monessa mielessä mullistavia juttuja niin työrintamalla kuin meidän pienen perheemmekin suhteen. Syyskuu oli näkymättömän työn kuukausi, taustalla on tehty paljon kaikkea, jonka muoto konkretisoituu vasta loppuvuonna. Hullua ajatella, että reilun vuoden päästä olen kolmekymppinen. Ikäkriisistä ei onneksi ole tietoakaan, olen korkeintaan ollut tyytyväinen iän tähän mennessä tuomasta viisaudesta ja sisäisestä rauhasta, sitä ei korvaa mikään.
Parhaita sisustusjuttuja ovat olleet kaikki lämpimät asiat: Alpan ja Lapuan Kankureiden villaviltit, lampaantaljat ja tyynykasat tietysti siten aseteltuna, että olet koko rykelmän keskiössä sohvalla nukkumassa päiväunia ja katselemassa takkatulta.
Paras matka oli Lofooteille suuntautunut reissu Tuomaksen ja ystävämme Benin kanssa. Pakkasimme auton täyteen ja lähdimme matkaan ainoana tavoitteenamme mennä päivä ja hetki kerrallaan ilman minkään maailman paineita tai suunnitelmia. Valitsimme uteliaina mahdollisimman monia sivureittejä ja yllätimme itsemme mitä mahtipontisimmista sijainneista. Auto meinasi hyytyä rankkasateessa ja yritimme kirittää biilimme uuteen nousuun, koska tien päälle jääminen Norjassa ei houkuttanut. No toki se olisi sopinut seikkailuun, mutta onneksi biili hyytyi vasta Suomessa neljän päivän päästä paluusta (!) ollessamme matkalla Oulusta Rovaniemelle, hahah. Sanotaanko, että siitä vasta mielenkiintoinen seikkailu tulikin – en ihan heti toivo yhdistelmää, jossa on mukana rankkasade, pussitolkulla painavia kuvaustuotteita pullollaan oleva auto, hinaus, taksikyyti, tavaroiden raahaaminen kaatosateessa, koira ja myöhässä oleva juna. Tarina lähenteli jo huonon komedian käsikirjoitusta.
Paras ravintolakokemus oli Hostel Cafe Kodin sunnuntaibrunssi, jonne suuntasimme Tuomaksen kanssa ihan vastikään ensimmäistä kertaa. Brunssilla oli tarjolla itsetehtyä hapanjuurileipää, erilaisia salaatteja, chorizo-lehtikaali-pyttipannua, hedelmiä, smoothieta, jogurttia ja itsetehtyä mysliä, luomukahvia sekä omenapaistosta. Brunssilla oli ihanan kiireetön tunnelma ja tila on kaikessa vaaleudessaan ja avaruudessaan jotenkin tosi kotoinen. Suosittelen laittamaan ylle lämpimän neuleen, ilmanvaihto oli hieman vilpoisen puolella, vaikka minä olen meidän perheestä yleensä se, jolla on kuuma. Tänne suunnataan uudestaan mahdollisimman pian, arkiaamiainenkin on vielä testaamatta. Brunssi järjestetään joka sunnuntai klo 12-15.
Paras leffa oli jo toistamiseen tänä kesänä katsomani Walter Mittyn ihmeellinen elämä, jossa on yksi parhaista soundtrackeista ikinä koskaan. Kuunnelkaa ja katsokaa, tämä leffa kestää kulutusta.
Paras haaste oli yhdistää täysi kalenteri rajallisiin vuorokauden tunteihin, kun projekteja oli sattumalta muutama päällekkäin. Kyllähän sitä aina tietää, että syksy tuo mukanaan odotettua kiirettä, mutta miten on mahdollista, että aina se silti yllättää?
Suurin haave liittyi aivan selkeästi liikuntaan. Mietin miksi olen ollut vähän alakuloinen ja tajusin, että totta tosiaan, juuri näin pysäyttävältä ihmisestä voi tuntua, kun ei saa adrenaliinia virtaamaan tavalliseen tapaan! Poikki olevat kylkiluut eivät salli vielä(kään) edes hidasta juoksua ja syysiltojen pimetessä on alkanut toden teolla harmittamaan, etten päässytkään tanssitunneille, joille olin kaihonnut jo viime keväästä saakka.
Paras arjen muutos on ollut se, että Tuomas jakaa tätä nykyä kotitoimiston kanssani. On korvaamatonta saada jakaa asiat heti jonkun kanssa, pallotella ideoita ja tehdä suunnitelmia yhdessä. Ja onhan se nyt ihan eri juttu syödä jonkun kanssa lounas yhdessä ja saada spontaanisti teekuppilähetyksiä työpisteelle!
Paras biisi oli Family of The Year – In The End. Tästä tuli kuin huomaamatta syyskuuni teemabiisi – se muistuttaa rakkaista ystävistä, joista jokainen on nyt jättänyt kotimme ja suunnannut takaisin Yhdysvaltoihin.
Lue myös:
