Suosittele lukemista lomalle!

On taas se aika vuodesta, kun pää lyö (hyvällä tavalla) tyhjää. Uskon, että joukkioissanne on jos jonkinmoista kirjojen kuluttajaa ja siksi käännynkin suositustenne puoleen: mikä tai mitkä kirjat ovat koskettaneet sinua? Juuri nyt minua kiinnostavat erityisen paljon kirjat, joissa on syvyyttä – tarinat, joissa ihmisyys sekä mielen kiemurat tulevat iholle ja ravistelevat.

Tällaisia voisivat olla syvälliset elämänkerralliset kirjat, naisten asemaan pureutuvat (selviytymis)tarinat sekä mielenterveyttä ja psykologiaa sivuavat romaanit. Toivon löytäväni avullanne muutaman kirjahelmen kesäloman lukulistalleni, joten KIITOS jos jaksat vinkata lempikirjoistasi tuolla kommenttiosiossa!

kirjasuositus-romaani-kirja-lukeminen 2

Seuraavien viikkojen aikana on tarkoitus edetä fiiliksen mukaan, rentoutuminen ja liikkuminen lienevät pääosassa. Katsotaan mistä löydämme itsemme, siitäkään kun ei ole vielä aivan täyttä varmuutta.

Sonja

Luin kesällä tämän vuoden parhaan romaanin ja voin suositella sitä lämpimästi! Kirjan nimi on The light between oceans ja sen on kirjoittanut ML Stedman. Luulen, että se on suomennettukin. Tarina on uskomattoman kaunis ja koskettava ja traaginen. Keskeinen teema on oikea ja väärä ja miten vaikea välillä on erottaa niitä. Kirjasta tulee syksyllä myös elokuva, josta olen jo nyt päättänyt tykätä ;)

Hieman kevyempää on australialaisen Liane Moriartyn kirjat, joista What Alice forgot ja Big Little Lies ovat suosikkejani. Alicessa päähenkilö kaatuu ja unohtaa 10 vuotta elämästään. Siinä ajassa kaikki on ehtinyt muuttua ja hän ihmettelee, miten niin on käynyt. Mietin itse paljon mitä itse olen tehnyt 10 vuodessa ja olisiko vuoden 2006 minäni yllättynyt ratkaisuistani. Lies kertoo kolmen äidin elämästä ja perheistä ja se oli erittäin hauska ja viihdyttävä. Tykkään myös Australia-kuvauksesta :)

Vastaa
Maria

Suosittelen kesälukemiseksi Cecilia Samartinin kirjoittamaa romaania Nora & Alicia. Tarina sijoitus Kuubaan aikaan, jolloin Fidel Castro otti vallan. Samartin on kirjoittanut hienon ajankuvan, josta voi löytää viitteitä myös tähän päivään. Kirja on silti romaani, jossa on jännitystä, romantiikkaa, draamaa ja kahden nuoren tytön erilaiset kasvutarinat. Näen vieläkin silmissäni lumoava hiekkarannat.... Kirja koskettaa ja liikuttaa, kuten kansitekstissä mainitaankin. Ihastuin tähän kirjaan ja kirjoittajan tyyliin.Olen jo ladannut tabletilleni kaksi muuta tuon saman kirjailijan kirjaa, mutta niitä en ole vielä lukennut.

Vastaa
Heidi Mononen

Paula Hawkinsin The Girl On The Train (Nainen junassa). Menee tosi jännäksi ja on hyvin kirjoitettu, bonuksena siitä on tulossa myös leffa syksymmällä :) Mulla tekis mieli hirveästi lukea se Konmari mutta en raaski ostaa :D

Vastaa
MerjaK

Lämmin, lempeä kirja kesästä Provencessa Robert Sabatier Kesän lapset, suosittelen, luen sen aina uudelleen.
Juuri nyt luen Chimamanda Ngozi Adichen kirjaa Americanah, suomennettu Kotiinpalaajat. Todella upea rakkaustarina Ifemelusta ja Obinzesta joka vie mukanaan.

Vastaa
maarilyn

Mä ehdin vasta tänä kesänä tarttua Khaled Hosseinin kirjaan Ja vuoret kaikuivat. Tykkäsin kovasti; se vei ihan mukanaan. Mielenkiintoista kuvausta Afganistanilaisesta kulttuurista ja ihmisten juurien etsinnästä. Toinen kiva on ollut nojatuolimatka Intiaan: Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani. Ei tarvitse ostaa lentolippuja, sillä kirjan kautta pääsee ihan täysin jo perille.

Vastaa
Saara

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa on kans aivan loistava. Samoin leijapoika (siitä on kans elokuva) ja jos haluaa hömppälukemista niin Sophie Kinsellan Muistatko minut ja kevytkenkäinen kummitus on sellasia et saa nauraa veet silmissä ?

Vastaa
Saara

Hei ja tuli vielä mieleen et Torey Hayden! Sillä on riipiviä tosielämän tarinoita lapsista, jotka on häiriökäyttäytymisen takia joutuneet terapiaan. Todella mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia. Sähkökissa ja auringonkukkametsä taitaa olla fitktiota mutta muuten tarinoiden lapset ovat niitä jotka ovat käyneet hänellä terapiassa. Tiikerin lapsi esim yksi jota voin suositella.

Vastaa
LauraL

Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita- kirjasarja, kertoo kahden tytön tarinaa 1890-luvusta eteenpäin. Saman kirjailijan Syrjästäkatsojan tarinoita- sarja on myös hyvä. Myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla- kirjat kannattaa lukea. Tai Kathryn Stockettin Piiat.

Vastaa
Tiinatuulia

Minä luin sairaslomalla kaksi Emmi Itärannan kirjaa, jotka molemmat olivat omaan fiilikseen jotenkin sopivan kutkuttavia: ihanaa kerrontaa ja "ajankohtaiset aiheet" - siis aiheet jotka voisivat myös kertoa omasta tulevaisuudestamme täällä maan päällä. Teemestarin kirjalle ja Kudottujen kujien kaupungille siis vahva suositus, jos kaipaat hieman syvempiä, juuri sopivasti fantasian ja toden välillä tasapainottelevia tarinoita :)

Vastaa
Tuija Rajala

Lukeminen joskus rauhoittaa ja välillä tykkään niin ettei malta lopettaa.

Vastaa
Tiinatuulia

Niin ja hei kiitos vielä tästä kesäkukuvinkki-ideasta! <3 Itse varasin nyt jo muut kommentit luettuani pari mielenkiintoista teosta kirjastosta :)

Vastaa
Heleää

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe. Vaikuttavaa tarinankerrontaa.

Vastaa
Laura

Olen kesällä lukenut Jojo Moyesin kirjoista "Ole kiltti älä rakasta häntä" ja "Kerro minulle jotain hyvää", jälkimmäisestä ilmestyi myös elokuva heinäkuussa. Tarinat ovat rakkaustarinoita, joiden kerronta on niin mukaansa tempaava, ettei voi jättää lukua kesken ;). Ja jälkimmäisessä kirjassa käsitellään myös päähenkilön halvausta ja siihen liittyviä tunteita. Suosittelen!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos teille kaikille upeista kirjavinkeistä, näistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Suuntaan kirjastoon tällä viikolla, katsotaan mitä mukaani tarttuu :) Olette huippuja!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Mintun väriseksi maalattu siivouslaatikko
6 syytä rakastaa CrossFit-treenejä
Miten saada luovasta työstä taloudellisesti tuottavaa?
Näin nujersin rasvamaksan ruokavaliolla