Kolmisen vuotta sitten elämäämme saapui 390 gramman painoinen nokipallo. Vuosien saatossa herrasmiehemme on 16-kertaistanut painonsa ja lunastanut siinä samalla lähtemättömän paikan sydämissämme. Mitä olisikaan kotiintulo ilman tämän hölmöläisen hulvattomuutta?

Hän taitaa mangustiasennon, rakastaa frisbeetä sekä jokivedessä pulikointia ja tekee jokaisesta harmaastakin päivästä iloisen. Aamulla kylpyhuoneeseen kulkiessani pohkeisiini törmäilee kostea pikkukirsu, joka odottaa malttamattomana ulospääsyä. Jos en ole herännyt ajoissa, hän nököttää puoliksi patjan laidalla nojaillen, koska tietää ettei sänkyyn ole asiaa. Kun olen avannut silmiä edes millin, alkaa ilmeisen tehokas pussaan tai nouset -leikki, voin kertoa että herätys on varma.

Autoilu on mielestään parasta maailmassa, sen hurina rauhoittaa muuten niin valppaan pikkumiehen syvään uneen. Kohta eivät riitä ruotsin ja englanninkielisetkään kiertoilmaisut, koska hänestä on tullut näemmä monikielinen. Auto, bil, car – Riemun intohimoja kaikki tyynni. Mitähän kiertosanoja sitä keksisi seuraavaksi?

Kaikki lämmin ja kuuma on kiehtonut häntä pienestä pitäen, jo pienenä hän köllötteli tyytyväisen näköisenä leimuavan takan edessä. Paikkaa on vaihdettava vasta kun nokkaa polttaa. Kun sauna napsautetaan päälle, hän nököttää lasioven edessä niin kauan, että se on valmis ja menemme sinne yhdessä. (Saunan kiertoilmaisua koskevat samat lait kuin autoakin). Saunassa on ilman muuta Riemun oma pyyhepaikka, siinä on hyvä nautiskella löylyistä kyljellään ja hiipiä alalauteille lämpötilan noustessa liian sähäkäksi.

Vieraiden tullessa hän ensin konsertoi ja istuu sitten minuutin tai parin kuluttua tyytyväisenä ihan heidän kyljessään rapsutettavana. Ristiriitojen maailma! Hän vaikuttaa räyhäkkäältä, vaikka on pohjimmiltaan sellainen herkkis, ettei moni uskoisi. Kotiväen kanssa hän köllii milloin missäkin, tassut asianmukaisesti taivasta kohti ja silmät ummessa. Uusiin leluihin totutellessa menee viikko, joskus kaksikin – ne ovat epäilyttäviä ja pelottavia, kunnes yhtäkkiä niistä tulee rakkaimpia asioita maailmassa.

Ulkona hän suutahtaa tuulelle ja koittaa pikkuinen nokka viuhuen saada kiinni näkymättömästä. Ettäs kehtaakin, mokoma tuuli.

Kesän alussa frisbeesaldonsa oli kaksi ehjää kappaletta. Toinen lensi jokirantaan, josta sitä ei löydetty enää koskaan, sillä välin vanhempi ja viime talven pakkasessa hapertunut frisbee on rakastettu rikki. Tällä viikolla on aika mennä ostamaan uusi, mieluiten pimeässä hohtavana versiona. Hän ei ole milloinkaan tuhonnut yhtään leluaan, kenkiämme tai vaatteitamme. Pentuaikana yksi aikakauslehti sai silppukäsittelyn ja lisäsin aktiviteettien määrää, sen jälkeen moisia vahinkoja ei ole tarvinnut pelätä.

Hän ei milloinkaan kerjää haukkumalla tai raapimalla – hän tekee sen hiljaisuudella ja ylikiltteydellä. Saatan huomata, että hän on istunut vieressäni jo pitkän tovin vain odotellen, useimmiten mangustiasennossa huojuen.

Etsimisleikki on kaikkien leikkien aatelia, silloin kodin nurkissa kulkee musta tornado. Elokuvan loppuessa hän kömpii esille sänkymme alta ja tulee pyytämään ulos, vaikka olisi juuri ennen sitä ollut kunnon unessa.

Hän on se, jonka musta kreppihäntä huiskaa hulvattomasti joka kerta, kun katse osuu edes viistosti kohti.

Nimensä veroinen Riemu.