Pakkasimme sunnuntaina autoon kaksi lasta, kolme aikuista, yhden koiran ja repullisen evästä. Mukana oli myös auringonpaiste, retkimieltä ja loputtomasti 4-vuotiaan pienen miehen kysymyksiä. Ystäväni ehdotti ajomatkan alkaessa joukon pienimmälle tehopäikkäreitä. Ahaa, kuului pienen neidin vastaus ja noin kahden sekunnin kuluttua kauniit silmänsä olivat ummessa. Ihailtavat unenlahjat hänellä, en voi muuta sanoa.

Kysyn yleensä yökylässä olevilta lapsilta aamuisin minkälaisia unia he ovat nähneet. Sylvian vastaus oli joka aamu sama; hän näkee aina unta Touzenista (Frozen) ja Hello Kittystä. Voi pieniä ihmisiä, heihin on pakattu suloisuutta koko mitalta!

30 kilometrin automatkan taitettuamme oli aika pakkautua ulos autosta, nostaa eväsreppu selkään ja lähteä jolkottelemaan leveitä pitkospuita pitkin. Pojat etenivät käsikädessä ja juoksujalkaa Riemun kanssa, me tytöt otimme rauhallisemmin. Ehdimme katsellä taivasta, joka näkyi pilkahduksittain korkeiden puiden lomasta. Kameralle ikuistettiin aika monta kuvaa sammaleesta, keltaisista lehdistä ja pitkospuista. Könkäänlaavulle kulkeva reitti on lasten kannalta optimaalisen pituinen ja valtavan kaunis. Paikalle pääsee myös lastenvaunujen kanssa, joten retkelle voi lähteä perheen pienimpienkin kanssa.

Ympyrän muotoisen reitin puolivälissä on tilava kolmen laavun rykelmä, siisti puucee-rakennus, täysi puuvaja ja hauskoja pikkutehtäviä lapsille. Laavuja ympäröiviin pitkospuihin on kaiverrettu erilaisten eläimien tassunjälkiä, joita voi tunnistaa kuvataulujen kanssa. Kaupunki pitää Vaattunkiköngästä todella hyvässä kunnossa ja nytkin paikalle saapuessamme siellä oli runsaasti perheitä sunnuntaita viettämässä. En ihmettele, sen verran viihtyisä paikka on kyseessä.

Pienen matkan päässä laavuista on kohiseva koski, jota voi ihailla puulavalta tai pulahtaa uimaan puisen portin takana olevilta portailta. Vesi lienee todella kylmää, itse en ole vielä tohtinut koskiveden syleilyyn. Ehkä ensi kesänä? Laavuja ympäröivä luonto on runsasta ja siellä on vaihtelevaa maastoa aina kallioista soihin. Sammalta, köngästä, käpyjä, kelottuneita puunoksia, sieniä, marjoja ja loputtomasti partapuita, joiden oksilla riippuu naavaa solkenaan. Kaikkea kaunista sekaisin.

Retken ilahduttavinta antia oli seurata pienten ihmisten viihtymistä ja ystävyyksien solmimista. Kas näin se kävi: Ollaanko kavereita? – Joo, ollaan. Sitten he lähtivät ennestään tuntemattomien lasten kanssa yhteisiin leikkeihin ja juoksivat laavuja ympäri junamuodostelmissa. Tällaisissa paikoissa ihaninta on se, että lapsille voi antaa luontokokemuksia muovisten lelujen sijaan. Luonto tarjoaa hurjan hyvän alustan mielikuvitusleikeille ja liikkumiselle. En muista kuulleeni miniretkellämme kertaakaan lausetta mulla ei oo mitään tekemistä – se kertonee jotain?

Katsokaa, joku on pissannut jokeen! Lasten logiikka tarjoaa usein parasta tilannehuumoria.

Vietimme loppujen lopuksi laavulla ja sen ympäristössä useamman tunnin, aika kului kuin varkain. Leikkien lomasta poimitut lapsoset evästelivät harmaaksi kelottuneen laavun seinien sisällä, jykevällä puupenkillä istuen. Saimme vuorotellen savua silmiimme ja grillasimme porukalla melkein koko vaahtokarkkipussin tyhjäksi. Nokipannukahvitkin voisi laavulla keittää, mutta meillä ei ole pannua, joten kahvi oli mukana termarissa.

Paluumatkalla ei kestänyt aikaakaan, kun takapenkillä istuvien minien silmät olivat jo ummessa. Kotipuolessa laitettiin savuntuoksuiset vaatteet pyykkikoneeseen, napsaistiin sauna päälle ja otettiin loppuilta rennosti. Tällaiset päivät ovat arjen parasta antia.

Jos olet käymässä Rovaniemellä ja haluat nähdä luontoa helposti, nappaa kaverit kyydille ja hurauta Vaattunkikönkäälle päiväksi. Lupaan, että mielen reppu kevenee ja takaisin tullessa elämä näyttää paljon selkeämmältä.