Halusin tulla huikkailemaan tänne vähän kuulumisia kaiken kaamoshaipakan keskellä. Ilmassa on ollut aika vähän kiireitä ja vuoden synkin kuukausi aiheuttaa vähän tykytyksiä sydämen pohjassa.

Olen pyrkinyt minimoimaan edellisten kaamosaikojen virheen ja jättänyt työkalenteriin vain tärkeimmät asiat ja alkanut priorisoimaan toden teolla – jostain syystä työkalenteri on ajautunut jo useana loppuvuonna täydelliseen kriisiin liiallisen tekemisen seurauksena. Ajattelin olla tänä vuonna aikuisempi ja huolehtia, etten luiskahda samaan stressisammioon ja työmaniaan enää uudestaan, ollaanhan tässä jo sentään 30-vuotiaita.

Se mikä on ollut kuitenkin ihana huomata, on tasainen energian määrä, kiitos keton. Minulla ei ole lainkaan ikävä vanhaa hiilihydraatin huuruista elämää ja vaikka valon vähyys vaikuttaa mielialaan selkeästi kaamoksen alla, minkäänlaisia energianotkahduksia ei ole ollut enää aikoihin iltapäivisin. On oikeasti niin mahtavaa, kun energiaa ja jaksamista riittää tasaisesti aamusta iltaan saakka! Huomaan, että tasainen jaksaminen osaltaan laskee myös stressitasoja, koska saan enemmän asioita aikaan lyhyemmässä ajassa ja vähemmällä miettimisellä.

Lokakuun lopussa ajauduin vähän solmuun yrittäjän silpputehtävien äärellä. Olin tilanteessa, jossa KAIKKI inhottavat rästiasiat oli hoidettava kerralla. Mutta nyt on kuulkaas vaihdettu takkuileva kirjanpitotoimisto rutkasti parempaan alv-maksukauden keskellä (aina yhtä makeaa maksaa tuhansien eurojen jälkiveroja, joista kirjanpitäjä ei ollutkaan huolehtinut), selvitetty epäselviä laskuja, jännätty julkaiseeko Apple uuden pöytäkonemallin juuri kun olen hankkimassa vanhan tilalle uuden vähän isommilla prosessoreilla ja lisämuistilla, suunniteltu Yellow Moodin uutta etusivua, soiteltu sinne ja tänne sekä yritetty tehdä siinä samalla myös niitä ihan oikeita töitä.

Tuo kaikenlainen epäolennainen, mutta silti tärkeä silppu on yksi niistä asioista, jotka saavat stressianturani nousemaan pilviin. Tekemättömät asiat käynnistävät aina myös nukahtamisongelmat ja väsymyshän on tunnetusti kiukun parasta polttoainetta. Ei ollut yksi eikä kaksi iltaa, kun nukahtamisen rajamailla mieleen laukkasi se yksi maksamaton lasku, lähettämätön meili ja lopulta kaikkien tekemättömien asioiden rynnistys.

Väsyneenä pieninkin vastoinkäyminen voi todistetusti näyttäytyä elefanttina, vaikka se olisikin oikeasti pölypalleron kokoluokkaa. Mutta nyt on taas nukuttanut, kiitos sen että asiat on vihdoin hoidettu – tätä keveyden tunnetta ei voita kyllä mikään!

Kaiken tämän lisäksi olen käynyt labroissa ja aloitin maanantaina paastovalmennuksen. Jännitin senkin alkua vähän, mutta aivan turhaan. Isoin juttu oli opetella pistämään itseä verensokerimittarilla, mutta sekin sujuu jo kuin vettä vain.

Vaikka haluan sisällyttää työarkeen ja vapaa-aikaan mielekästä tekemistä, haluan rauhoittaa kaiken muun minimiin – loppuvuosi on minun aikaani käpertyä vähän itseeni ja kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiini. Vaikka kaikki oli vasta yhtä silpun silpun silppua ja huitomista vastakkaisiin suuntiin, nyt voi jo  hengähtää ja saan keskittyä niihin juttuihin missä loistan.

Vielä kun muistaisi jatkossakin sen, ettei asioiden vetkuttelu ole edelleenkään se paras stressinhallintakeino.

Mites ruutujen sillä puolella hurisee? Onko kaamos imaissut mukanaan?