Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan hiustuotteet

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Tervetuloa lukemaan Green Beauty Awards -purkkigaalan viimeistä osaa, jossa sukellan infernaalisen ihanien hiustenhoitotuotteiden ytimeen. Uskon ja satsaan hiustenhoidon suhteen vähemmän on enemmän -mentaliteettiin, päänahan ongelmien ennaltaehkäisyyn, pesevyyden minimoimiseen sekä hoitavuuden maksimoimiseen. Aika helppo resepti.

Olen aika valikoiva ja laatutietoinen kosmetiikan käyttäjä, ja se näkyy taatusti myös alla olevien tuotteiden hintalapussa. Kulutan (kasvojenhoitotuotteiden ohella) hiustenhoitotuotteisiin astetta suurempia summia kuin esimerkiksi meikkeihin tai vartalonhoitotuotteisiin. Listalla on taatusti teillekin taatusti tuttuja luottotuotteitani, jotka ovat vastanneet kutrieni hyvinvoinnista jo vuosia, mutta joukkoon saapui tänä vuonna myös pari todella mielenkiintoista uutuutta, joista tuli hiusteni ylimpiä ystäviä.

Luonnonkosmetiikka Hiukset

HIUSTEN PESU

PARAS SHAMPOO: John Masters Organics Lavender & Rosemary Shampoo

Shampoon suhteen satsaan hoitavuuteen, sillä liian pesevät tensidit kuluttavat ja kuivattavat hiuksia pitkässä juoksussa aivan liikaa. Kuluneen vuoden ehdottomasti käytetyimmät shampooputelini ovat olleet JMO:n laventeli ja puhdistavampi  Spearmint & Meadowsweet. Laventelia käytän talvisin, kun päänahka ei juurikaan rasvoitu ja päänahka puhdistuu lempeämmällä vaihtoehdolla, mutta kesäisin tartun tuohon taivaallisen ihanan tuoksuiseen minttu-mesiangervoon, joka tasapainoittaa talintuotantoa hellävaraisen tehokkaasti. Hiukset puhdistuvat tuplapesulla erinomaisesti ja jättävät kutrit silkkisen pehmeiksi ilman pelkoa natisevan kuivasta ja karheasta lopputuloksesta.

PARAS HOITOAINE: Rahua Omega 9 Hair Mask

Nykyään en käytä oikeastaan lainkaan hoitoainetta, vaan hoidan hiuksia Rahuan tehohiusnaamiolla noin kerran kahdessa viikossa. Naamio kosteisiin hiuksiin, hiukset pinnillä kiinni ja hetkeksi saunaan – vóila! Ylellisen paksussa naamiomassassa on pienimolekyylistä rahuaöljyä, joka tunkeutuu hiuksen kuitukerrokseen asti korjaamaan kutrien huokoisia kohtia. En värjää hiuksiani, mutta tämä on aivan mahtava tuote etenkin teille, jotka värjäätte! Hiukset ovat naamion jäljiltä aina melkein peilikiiltävät ja käsiteltävyydeltään suoranaista silkkiä.

PARAS SYVÄPUHDISTUS: Tabitha James Kraan Organic Hair Cleanser

Siinä vaiheessa kun hiukset alkavat tuntua pesunkin jälkeen hieman tahmaisilta, tartun oitis Tatan syväpuhdistajaan. Vesijohtovesi ja erilaiset muotoilutuotteet voivat muodostaa hiusten pinnalle kalvon, joka estää hiusten kunnollisen peseytymisen ja tämä on yksi todella toimiva vaihtoehto tilanteen nollaukseen. Käytän putsaria tarpeen mukaan, yleensä noin kerran kuukaudessa ja annan aineen vaikuttaa noin 15 minuuttia ennen pois huuhtelemista. Hiuksista tulee todella puhtaat, helposti käsiteltävät ja sävy kirkastuu.

PARAS HIUSSEERUMI: Whamisa Organic Seeds Hair Scalp Tonic

Ihastuin kuluvana vuonna fermentoituja raaka-aineita sisältävään hiusseerumiin, jonka itse miellän ennen kaikkea hius- ja päänahan ongelmia ennaltaehkäiseväksi tukihoitoksi. Seerumi kosteuttaa päänahkaa ja hoitaa hiusjuuria (mikäli säännöllinen päänahan hieronta ei muuten vielä kuulu jokaviikottaisiin rutiineihisi, suosittelen lämmöllä kokeilemaan sitä tästä eteenpäin! Liian kireä päänahka ehkäisee hiusjuuren ravinnonsaantia, jolloin hius ei välttämättä kasva yhtä vahvana kuin se optimaalisesti voisi kasvaa).

Hiuspohjaa aktivoivien fermentoitujen raaka-aineiden lisäksi hoitonesteessä on kosteuttavia kasviöljyjä. Putelin suihkepää on todella helppo käyttää eikä hiuspohjaan jätettävä seerumi tahmaa hiuksia.

PARAS HIUSTEN ÖLJYSEERUMI: John Masters Organics Dry Hair Nourishment & Defrizzer

Voisinpa välittää tämän raikkaan rosmariinisen tuoksun ruutujen sille puolen! Mustaan lasipulloon pakattu pörröisten ja kuivien latvojen kaitsija sisältää mm. jojobaa, pellavansiemenöljyä, oliiviöljyä ja seetriä. Pari tippaa pesun jälkeen riittää pitämään latvat silkkisen pehmeinä ja kosteutettuina. Luksusöljyseerumi on erityisen hyvä villien luonnonkiharoiden silottaja ja auttaa värjättyjä hiuksia näyttämään kuivan korppukasan sijaan pehmeiltä ja hyvin hoidetuilta.

Luonnonkosmetiikka Hiukset 3

HIUSTEN MUOTOILU & VÄLINEET

PARAS HIUSLAKKA: Josh Rosebrook Hair Spray Firm Hold

Tämä on se purnukka, jonka avulla sain heittää hyvästit Osiksen kolmoselle kaikkien yhteisten vuosiemme jälkeen. Hiuslakka on yksi luonnonkosmetiikan haastavimmista konsepteista ripsivärin ohella, mutta Josh Rosebrook yllätti minut jo reipas vuosi sitten hyvänpäiväisesti. Hiuslakassa on eteerisen kevyt koostumus, joka ei tee hiuksista tahmaisia tai vaihtoehtoisesti kypärämäisiä – lakka jättää hiukset taipuisiksi ja sitä voi myös kerrostaa edellisen suihkauksen päälle, jotta pidosta saa tukevamman. Rakastan sitä, että lakka ei sisällä tahmaavaa sokeria (pahimmat horror-luonnonkosmetiikkahetkeni olen kokenut nimenomaan sokeria sisältävien hiuslakkojen kanssa) – koostumuksessa on vettä, riisiuutetta, jukkapalmun tärkkelystä, kasviglyseriiniä, salviaa, timjamia, piparminttua, rosmariinia, laventelia ja oreganoa. Se pitää myös vauvahiukset täydellisesti paikoillaan.

PARAS KUIVASHAMPOO TUMMILLE HIUKSILLE: Tabitha James Kraan Dry Shampoo For Darker Hair

Tummille hiuksille ei ole helppo löytää kuivashampoota, Tabitha taitaa olla yksi harvoja luonnonkosmetiikan tekijöitä, joka on huomioinut myös meidät tummapiirteiset. Raikkaan tuoksuinen lähmätukan henkiin herättäjä on pakattu kimmeltävän kultaiseen metallipulloon, joka ei ainakaan vähennä tämän tuikitärkeän arkituotteen ihanuus-efektiä. Itse jauhe on yksinkertaisesti seos kastanjajauhetta, tapiokatärkkelystä, soodaa ja eteerisiä öljyjä.

PARAS KUOHKEUTTAVA HIUSSUIHKE: Josh Rosebrook Lift Hair Texture and Volume Spray

Siirryin reilu vuosi sitten pois suolasuihkeen jatkuvasta käytöstä, sillä halusin tilalle jotain hoitavampaa. Josh Rosebrooken ammattitasoinen kohotussuihke on pakattu katu-uskottavaan pulloon ja tuo kuontalolle tismalleen sopivasti ilmavuutta ja parantaa liukkaiden hiusten käsiteltävyyttä esimerkiksi kampauksia varten. Huumaavan tuoksuinen suihke sisältää vettä, jukkapalmutärkkelystä ja eteerisiä öljyjä kuten laventelia, salviaa, timjamia, rosmariinia, peltokortetta ja piparminttua.

PARAS HIUSHARJA: Beauty By Earth Boar Bristle Hair Brush

Aikuiselämäni luotettavimmassa ja hellävaraisimmassa hiusharjassa on bambusta valmistettu napakka varsi ja harjaosa, jossa yhdistyy eettiset villisianharjakset sekä nyloniset harjapiikin. Pitkähiuksisena olen mieltynyt erityisesti harjasten sijoitteluun, jonka ansiosta pahimmatkin takut saa selvitettyä ilman itkua. Lisäksi eripituiset harjakset hierovat ihanasti päänahkaa!

PARAS HIUSTUOTE: Aquis Hair Turban

Tämä huppunen on jokaisen pitkähiuksisen pelastus –  on vain niin helpottavaa saada kutrit pehmeän kangaspussin sisuksiin kuivumaan ilman kiristäviä pyyheturbaanivirityksiä. Hupussa on kätevä nappikiinnitys. Annan hiusten kuivua hupun alla yleensä puolisen tuntia, jonka jälkeen kuivaan hiukset kevyesti föönillä tai annan kuivua luonnollisesti. Valkoisen lisäksi sävyvaihtoehtoista löytyy roosatummansininen ja chevron.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Luonnonkosmetiikka Hiukset 2

Mitkä ovat sinun luottotuotteesi hiustenhoitoon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan kasvojenhoitotuotteet
Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikkameikit
Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan vartalonhoitotuotteet
Green Beauty Awards 2017: Kasvojenhoito