Kaikki mitä tahdon muistaa

Iholla tuoksuu polttava paahde ja aurinko on ehtinyt maalailla sen pintaan muistojaan. Pään sisällä on ollut hiljaista, olen kellunut varsinaisessa sanattomuuden sammiossa. Monta päivää vain kuvasin, ei syntynyt aakkosista sen kummempaa.

Tarvittiin monta tyhjää päivää, kunnes eräiden metroaseman rullaportaiden päässä alkoi muodostua muutamien sanojen mittaisia lauseita. Pieniä havaintoja päivien varrelta, ihmisistä joiden kanssa hymymme olivat kohdanneet ja kadunkulmista, joiden pienet vinkeet olivat tallentuneet mielen muistikortille. Jos joskus kirjoitan kirjan, tulen Välimerelle. Täällä kun on mistä ammentaa.

Ihmisten iho on kuin kevyesti paahdettua sokeria. Kuulen ympärilläni eri kielien kavalkaadin, nuoteissa soi kiihko ja kuuluu tunteiden koko kirjo. Välillä se naurattaa, tulenhan varsinaisesta rauhan ja seesteisyyden tyyssijasta. Oma lintukoto tuntuu mahdottoman pieneltä kaiken tämän rinnalla.

Pukumiehet skoottereidensa selässä ajavat vauhdilla ohi, mutta silti ne ehtivät vilkuttaa, nostaa peukkua ja hymyillä leveästi kun kamera osoittaa kohti.

Katujen kulmissa tuoksuu milloin paistetut sardiinit, milloin tupakan ja kalliin parfyymin muodostama yrttisen pyöreä tuoksupilvi, josta tavoitan ainakin seetrin ja salvian.

Törmään tuon tuostakin päätä lyhyempiin mummoihin. He kulkevat kauppakassit olallaan hieman kinkkaisten ja vastaavat hymyyn vielä lempeämmällä hymyllä – sellaisella, joka piirtää kasvoillensa kauniin uurrekartan ja josta on luettavissa koko elämän historia. Kun olisi vielä se yhteinen kieli, jolla ymmärtää. Ehkäpä jonain päivänä.

Metroissa ihmiset tarttuvat tiukasti katon kahvoihin, niihin, joihin en itse tahdo ylettyä. Ne tulevat töistä ja rannalta ja opiskelemasta ja näyttävät uupuneilta. Ne nojaavat käsiinsä, nukahtavat niin että pää roikkuu lähes sylissä tai uppoutuvat solkenaan kaikkea vilkkuvien ruutujensa huomaan.

Itseään ne viilentävät viuhkan virkaa toimittavilla paperinpaloilla. Nuoret tummat miehet hytkyttävät päätään kuulokkeista tulevan musiikin tahtiin, rytmin voi melkein tuntea nahoissaan, vaikkei kuulemisesta ole toivoakaan. Metrosta poistuessa kaikkien jalat juoksevat eri suuntiin, kuka minnekin.

Liikennepoliisit seisovat ruuhkaisten teiden keskellä pilliinsä viheltäen, vaikka valotkin olisi käytössä ja lukemattomat autoparvet tottelevat. Ehdimme todistaa tässä kaahareiden luvatussa maassa yhden aamupäivän aikana kaksi onnettomuutta, molemmat aiheuttivat onneksi vain pintanaarmuja. Ratikkakuskimme oli hulvaton höpöttäjä, lempisanansa taisi olla stupido, jota oli hyvä viljellä puolivitsillä etenkin yhtäkkiä tien yli juokseville. Laitakaupungilta löytyi kaipaamaamme kulttuuria ja suloinen galleristi, joka neuvoi tien rauhallisille rannoille.

Vanhojen miesten niskassa on kiharapilvi ja ne kenkkaisevat pitkin kapeita kivikujia puukepit seuranaan. Muussa tapauksessa ne pitävät käsiään selkänsä takana yhteen kiedottuina tai tupakkaa tuprutellen. Yksi heistä kantoi tamburiinia, tanssi sen tahtiin ja poseerasi kameralleni kuin pieni iloinen lapsi. Hän näytti peukkua poistuessaan ja väläytti viimeisenä temppunaan tyytyväisen, leukapielestä toiseen ylettyvän hymyn.

12 päivän aikana olemme seikkailleet keskellä yötä sumuisen vuoren kapeilla teillä, ajaneet Sherlock Holmesin luojan talon ohitse, nauraneet onnesta hurjassa aallokossa, käyneet Euroopan läntisimmällä laidalla, kulkeneet metroreittien kaikilla väreillä ja kivunneet hissin kyydissä Lissabonin korkeimmalle katolle, katsoneet sieltä lentokoneiden nousua ja sitä miten kaupungin lukemattomat eri tasoille rakennettujen talojen reunat piirtyvät.

Kiitos Lissabon, kiitos kaikki iloisen väriset talot, katseen pysäyttävät graffitit ja hymyilevät ihmiset. Lähdemme täältä sydän täynnä kokemuksia ja kiitollisuutta. Huomenna painamme päämme tyynyyn Milanossa, toivomme vähintään samanlaisia seikkailuja Italian syleilyssä.

Hanna

Siis niin ihana kirjoitus. Sukelsin joka sanaan ja tunsin ja näin Lissabonin. Tahtonut sinne myös jo jonkun aikaa. Ehkä ensi kesänä.
Samanlaisia tunnelmia ja kuvia Italiasta kiitos. Ja huokaus.
Terkuin Turun puolikaima

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Miten ihana kuulla, kiitos paljon :) Toivon reissusuunnitelmillesi myötätuulta, Lissabon on aivan mahtava kaupunki ja uskon, että nauttisit siitä varmasti!

Vastaa
sonsku

Luen tätä Lissabonin lentokentällä, kotimatkalla. Miten mielettömällä tavalla oletkin osannut vangita kaupungin tunnelman sanoihisi. Toteutathan joskus ajatuksen kirjan kirjoittamisesta Välimerellä, toteuta!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Vau, tuo oli paljon sanottu! Kiitos kommentistasi, kirjaunelmat ovat hautumassa. Kaunista heinäkuuta <3

Vastaa
Heidi

Siitä on reilut 5 vuotta kun lomailin Lissabonissa. Voi miten tämä kirjoituksesi sai muistot tulvahtamaan pintaan. Kirjoitat kyllä todella hienosti, lukijan on helppo samaistua tunteeteeseen mitä välität sanoillasi. Kaunis ja eläväinen kaupunki, jonne on jonain päivänä palattava.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Kuuntele intuitiota syödessäsi
Kysymys-vastauspostaus 2/4: Konjac Spongen käyttö ja hoito
Green Beauty Awards 2017: Kasvojenhoito
Luonnonkosmetiikkapäivien parhaat palat