Suklaiset amaranttineliöt & jatkuva -10 % alennus Fitness First -verkkokauppaan!

Syyskuun viimeistä viedään, missähän ihmeen välissä kalenteri singahti tänne saakka? Päivät etenevät salamana ohitse ja suoraan sanottuna tuntuu siltä kuin minut olisi istutettu pikajunan kyytiin. Mitä lähemmäksi Raakaleivonnan ABC -e-kirjani julkaisua kuljen, sitä runsaammaksi vatsassa lepattelevien miniperhosten määrä kasvaa.

Ollakseni rehellinen, olen juuri nytkin nälkäinen, sillä jääkaappimme on kroonisesti täynnä kuvausvuoroaan odottelevia kakkuja, leivoksia, suklaata ja piiraita. Voisi kai sitä muistuttaa itseään syömään ihan oikeaakin ruokaa? (Tähän väliin kaino toive tulevaisuuteen: yksi säntillinen assari, joka hoitaa puolestani kaikki viralliset asiat kuten laskujen maksun, meilitulvan purkamisen ja tekee ruokaa – olen parhaimmillani, kun saan hullutella ja elää vähän pellossa).

raakasuklaa_paleo_gluteeniton_maidoton_hannamarirahkonen1570Kaaduin viime viikolla voimakkaan flunssan seurauksena petiin heti e-kirjasta kertomisen jälkeen. En ihmettele tätä reaktiota yhtään, sillä takana on monella tapaa kuluttava puolivuotinen. Mutta niin se vain on, että aurinko löysi tuttuun tapaansa takaisin erään pohjoisen risukasan luokse. Tein kesäloman jälkeen arjesta erilaista, juuri sellaista kuin haluaisinkin sen olevan.

Jos jotain kaipaan nyt, niin treenejä. Pääsin juuri ennen sairastumista loistavaan rytmiin ja sain kokea suurta iloa liikunnan parissa (maastopyöräilyä fatbikella, melontaa, kiipeilyä seikkailupuistossa, ahh!). Viime viikolla hypin seinille, ja saatoinpa karjaistakin kerran aiheesta ”pää hajoaa tähän makoiluun”. Nyt alan olla jo parempana ja elättelen toivetta josko viikonloppuun mennessä uskaltaisin palata itseni liikuttamisen äärelle.

Varsinainen asiani oli kuitenkin Yellow moodin ja Fitness Firstin yhteistyön julkistaminen, josta olen äärimmäisen innoissani. Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan pääasiassa vain FF:n ja sittemmin myös Foodinin tuoteperheen tuotteita, koska niissä on mielestäni paras hinta-laatusuhde. Lähes kaikkea löytyy luomuna ja raakana. Lisäksi näissä firmoissa tiedetään tarkkaan maahantuotavien raaka-aineiden alkuperä ja tuotanto-olosuhteet.

 JATKOSSA KAIKKI LUKIJANI SAAVAT -10 % ALENNUKSEN KAIKISTA TILAUKSISTAAN KOODILLA ”YELLOWMOOD”

Koodi on voimassa jatkuvasti, joten voit tilata tuotteesi pysyvästi edullisemmin! Olen listannut kaikki henkilökohtaiset suosikkituotteeni FitnessFirstin valikoimasta ja kategorioistani löydät huipputuotteet raakaleivontaan, maustamiseen, liikuntaan ja palautumiseen, kahvitteluun sekä kauniin ihon metsästykseen. Käy ihmeessä kurkkaamassa mitä olen valinnut listalle, kaikki ovat puhdasta kultaa.

Päätin juhlistaa tätä ilouutista makein keinoin, tällä kertaa Yellow moodin keittiössä syntyi suklaisia herkkuja.

raakasuklaa_paleo_gluteeniton_maidoton_hannamarirahkonen1571

Amarantti-raakasuklaaneliöt

6 dl AmaranttiPOP -rakeita (tai kookoshiutaleita)

1,5 dl neitsytkookosöljyä

0,75 dl hunajaa tai agavesiirappia

2 dl raakakaakaojauhetta

1/2 dl riisinlesejauhetta (valinnainen)

1/2 tl puhdistamatonta merisuolaa

1/2 tl vaniljaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää joukkoon hunaja. Lisää öljy-hunajaseos kuivien aineiden päälle ja pyöritä lusikalla tasaiseksi massaksi. Taputtele seos haluamasi paksuiseksi levyksi ja laita jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi. Leikkaa tasareunaisella veitsellä paloiksi. Säilytä jääkaapissa.


Raw chocolate squares

2,5 cups puffed amaranth (or coconut flakes)

2 dl raw cacao powder

1,5 dl virgin coconut oil

0,75 dl honey or agave syrup

1/2 dl tocotrienols (optional)

1/2 tsp sea salt

1/2 tsp vanilla powder

Measure all dry ingredients to same bowl and mix well. Take a bowl and pot and melt the coconut oil in hot water bath. Add honey to melted coconut oil and mix. Add oil + honey combination on dry ingredients and mix with big spoon. Put chocolate mass to glass casserole and press it with spoon until the cover of the mass is flat. Put the chocolate mass to fridge, wait 1/2 hours and cut with sharp knife.

 

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Meemu

Hei!

Mitä nuo amarantti pop-rakeet ovat? Ihan perus amaranttipaketti siis vaan kaupastakos vai mitäs?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ne ovat paahdettuja (eli puffautettuja) amarantteja :) Löydät googlaamalla lähimmät Amarantti POP -jälleenmyyjät.

Vastaa
Meemu

Voikohan niitä paahtaa itse? Mulla on kaapissa paahtamatonta amaranttia mutta se ei oikeen uppoa :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

En ole ikinä itse kokeillut, joten en uskalla luvata mitään. Voit käyttää amarantin sijasta myös murskattuja maustamattomia riisikakkuja :) Riisiä löytyy myös puffautettuna.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Gluteenittomat belgialaiset suklaavohvelit mansikkavaahdolla
Onnistuneet juhlat 6/6: Sitruksinen jäätee
Kesäkauden päättäjäiset & ihana lime-suklaaraakakakku
Vegaaninen ja gluteeniton smörrebröd porkkalalevitteellä