Onnistuneet juhlat 2/6: Seljankukka Cava Sangria

whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 2whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 4whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 7

Yhteistyössä kahvi-ja teekauppa Mandragora.

Tänä keväänä kiinnostustani ovat herättäneet erilaiset kesäjuomat, onhan tarkoituksena hääräillä muutamien juhlatilaisuuksien parissa ja viettää lähes jokainen aurinkoinen päivä salarannallamme. Rakastan ruokaan ja juomaan liittyviä haasteita, joten kun sovin rovaniemeläisen kahvikauppa Mandragoran kanssa yhteistyöstä tässä taannoin, oli enemmän kuin mielissäni siitä, että pääsen jälleen kokeilemaan jotain täysin uutta. Tämän päivän resepti on timanttia, vaikka itse sanonkin.

Sen lisäksi, että taloudessamme kulutetaan överimäärät tummapaahtoista kahvia, hörpimme lähes joka päivä Teapigsin teelaatuja. Teapigs lienee pidempiaikaisille lukijoilleni jo tuttu juttu, olenhan kirjoittanut siitä useaan otteeseen.

Yhteisellä taipaleellamme oli varsin romanttinen alku, sain nimittäin ensimmäisen teepakettini mieheltäni lahjaksi kamalimman remonttistressin keskellä. Paketissa oli toki kaikkea muutakin Mandragorasta löytyviä herkkuja, mutta tee vei sydämeni. Ikisuosikkini lakritsinjuuri-piparminttu on saanut rinnalleen haastajan, kuulette siitäkin viikon edetessä.

whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 1

Nämä moneen kertaan palkitut pussiteet ovat saaneet vastikään rinnalleen helposti lähestyttäviä matchajuomia, joiden yksinkertainen sisällysluettelo ja maku tekivät vaikutuksen välittömästi. Tällä viikolla esittelen teille kolme taivaallista juhliin soveltuvaa juomareseptiä, joissa on käytetty Teapigsin matchajuomia. Kolme siksi, että juomiakin on kolmea eri makua: greippi, omena ja seljankukka.

Jokainen juoma on makeutettu hedelmätiivisteillä eikä niistä löydy lisättyä sokeria. Resepti on yksinkertainen: lähdevesi, hedelmätiiviste ja matcha. Sen lisäksi, että juomat ovat äärimmäisen herkullisia, ne ovat myös helposti lähestyttävä tuote jokaiselle matchan terveysvaikutuksista kiinnostuneille ja ne soveltuvat myös lapsille limsan ja sokerimehujen korvikkeeksi – tai tässä tapauksessa myös boolien ja erilaisten kesäjuomien pohjaksi.

whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 6

Kesäjuhlatunnelmassa otin työn alle ensin lempimakuni, seljankukan. Palloteltuani ajatuksiani sekä toiveitani siitä mikä olisi itselleni mieluisin kesädrinkki tai juhlajuoma, päädyin raikkaan hedelmäiseen ja kuohuviinipohjaiseen sangriaan. Vesimeloni kiehtoo sen monien käyttömahdollisuuksien, mutta myös kauniin sävyn vuoksi ja siksi valitsin sen pääosaan.

Käytin sangriaan espanjalaista alle kymmenen euroa maksavaa Castellblanc Cava Seco -kuohuviiniä, jonka aprikoosimainen ja hennon yrttinen makuvivahde oli täydellinen kumppani hedelmien ja yrttien rinnalle. Voit valmistaa sangrian myös yhtä hyvin alkoholittomana, kun valitset käyttöösi alkoholitonta kuohuviiniä. Alkoholittomat juomat löytyvät Alkossa turkooseista hyllyistä.

Seljankukka Cava Sangria on kupliva, mutta ei liian makea ja kevyehkö, muttei tylsä. Se on hennossa sävyssään onnistunut sekoitus kesän keveyttä, raikkautta, hentoa yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Juoma sopii niin pihajuhlien käynnistäjäksi kuin juhlavampien tilaisuuksien alkumaljaksi.

whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 8


SELJANKUKKA CAVA SANGRIA

10 annosta (á 2 dl) 

gluteeniton, viljaton, maidoton, soijaton ja sokeriton


1 kg vesimelonia

2 prk Teapigs Elderflower -matchajuomaa

½ l vichyä

½ pullo (eli 4 ½ dl) puolikuivaa kuohuviiniä

Koristeluun

jäisiä ja tuoreita boysenmarjoja

rosmariininoksia

jääkuutioita

Kuori vesimeloni ja pilko paloiksi. Mittaa vaa’alla oikea määrä hedelmälihaa ja sekoita seos tehosekoittimessa tasaiseksi. Ota esille iso kulho ja mittaa siihen vesimeloniseos, vichy, kuohuviini ja Teapigs-matchajuomat. Sekoita kevyesti ja kuori pois pinnalle syntyvä kevyt vaahto. Annostele maljoihin ja laita jokaiseen annokseen muutama boysenmarja sekä pieni rosmariininoksa. Mikäli tarjoat Cava Sangrian boolina, laita boolimaljan sekaan 200 g jäisiä boysenmarjoja sekä viisi rosmariininoksaa. Juoma saa rosmariinista valloittavan vivahteen.

whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 3whitesangria_tipple_teapigs_yellowmoodkitchen 5

Huomioittehan, että tätä postausta saa kommentoida, mutta Valviran ohjeistuksesta joudun poistamaan kaikki alkoholiin liittyvät kommentit. Muutoin sana on vapaa!

Juttusarjan aiemmat osat löydät täältä:

Onnistuneiden kesäjuhlien ABC

Onnistuneet kesäjuhlat 1/6: Suklaa-limekakku

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiinatuulia

Oi miten ihana vinkki, seljankukka on omakin lempparimakuni kesäjuomissa :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Lämmin suositukseni! Tässä juomassa seljankukan hento ja kukkainen maku pääsi kyllä oikeuksiinsa. Pitää varmaankin tehdä pian toinen satsi :D

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Ihanat uunijuurekset fetalla
Detox-smoothie
Sesongin ihanin ja helpoin raparperipiirakka
Rapeapohjainen ketopizza