Muistojen hillopurkki täynnä, kiitos kesä 2018

Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi Hannamari Rahkonen Visitrovaniemi Kesa 2 Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 15

Syys on vauhdissa virallisesti jo kuudetta päivää, siispä raotan vielä viimeisen kerran kesän mieleenpainuvimpia hetkiä ennen kuin pimeät illat nielaisevat muistikuvat kesähuumasta. Tuntuiko teistäkin siltä, että viimeisinä kolmena kuukautena sai nauttia kerralla monen vuodet kesät kirkkaankeltaisena aurinkotiivisteenä?

Hullua ajatella, että kaksi kuukautta sitten oli vasta heinäkuun alku. Vietimme tuolloin ystäväviikonloppua meillä ruokafiestan merkeissä. Kävimme kaupassa, kokkasimme, juttelimme, söimme hyvin, löhösimme, saunoimme, katoimme lauantaibrunssin parvekkeelle ja katselimme sadetta samalla kun naapureiden lapset juoksivat pihalla raskaiden ja kiivaiden vesipisaraputousten alla. Riemunkiljahdusten lomasta kuulimme kuinka se oli kuulemma maailman parasta.

Kuvasin kesällä todella vähän, mutta näihin otoksiin tiivistyy jotenkin se kaikki mitä meidän kesä oli: vehreää, rauhallista, kaunista, lämmintä, onnellista ja leppoisaa.

Vuotta aiempi kesä oli monessa mielessä mieleenpainuva, se upposi syvälle jokaiseen soluun, kiitos meillä kolme kuukautta majailleiden Amerikan vieraidemme. Ehkäpä siksi tunsin oloni tyhjäksi kesän kynnyksellä, ajattelin että mikään ei voi vetää vertoja edelliskesälle (puhuttakoon kesästä, vaikka tuo ajanjakso muistuttikin sään puolesta enemmän napajäätikköä kuin kesää).

Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 16 Hannamari Rahkonen Visitrovaniemi Kesa 3 Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 10

Mutta tämä kesä osoittautui lopulta aivan mahtavaksi. Se oli hyvin erilainen kuin edellinen, mutta silti täynnä rakkaita ihmisiä keiden kanssa jakaa uusia kokemuksia ja elämän eri kerroksia, jakaa arkea saman katon alla ja nauraa yömyöhällä niin että kyyneleet valuvat kaikkien silmistä. Iltahetkiä, joina kävellä paljain jaloin jokiveteen uimaan ja spontaaneja tempauksia, jotka muistuttavat hetkessä elämisen taidosta sekä merkityksestä.

Se oli keskikesän yöttömiä ja valoisia öitä, lempeän pehmeitä ruohotupsuja varpaiden välissä, pihkaa pikkukoiran tassujen pohjissa, hiekkadyyniksi muuttunut koti, yksi jokiveteen uponnut frisbee, rusketusraitoja. Yhteistyötä ystävän kanssa traktorinrenkaalla istuen ja joella salaista saarta ympäri meloen.

Jokiveden pikkukalaparvia, jotka napsivat varpaita kun malttoi olla vain paikallaan – puhumattakaan herra koirasta, joka otti näin viisi ja puolivuotiaana kaiken irti uimamaisterin roolista. Uintiensa jälkeen hän ravisteli itsensä asianmukaisesti jonkun ihmisen vieressä, ajatteli varmasti ettei viilennys näillä helteillä ketään hetkauta. Loppukesästä mukaan alkoivat tulla tulipunaiset auringonlaskut, jotka värjäsivät ympärillä olevan kasvillisuuden ja luonnonvedet pastellisävyillä.

Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 6 Hannamari Rahkonen Visitrovaniemi Kesa

Koko kesän kotona oleminen kuulostaa tylsältä kun sen kirjoittaa sanoiksi, muttei ollut sitä. (Sivuhuomautus: Itse asiassa ajattelen nykyään että tylsyys on yksi hyvän elämän välttämättömyyksistä – kirjoitan aiheesta lisää ajatuksiani vähän myöhemmin.)

Rakastan meidän kotia, kattomme alla on usein elämää ja yökyläilijöitä. Ystäviä, jotka osaavat kävellä kaapeille ja keittelevät itselleen aamukaffit, kun me vielä nukumme ja tyhjentävät tiskikoneen, mutta jättävät sen täyttämättä koska tietävät minun haluavan tehdä sen itse. Vaikka on vähintäänkin omituista tituleerata itseään tiskikoneninjaksi – ja vieläpä saada mielihyvää siitä että saa astiat mahtumaan koneeseen millilleen – niin näin se vain on. Pienet on ihmisen arki-ilot, voiko tähän oikein muuta sanoa.

Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 4 Hannamari Rahkonen Visitrovaniemi Kesa 4 Visit Rovaniemi Lapland Summer Yellowmood Blogi 5

Kesällä katsottiin myös puita riepottelevaa myrskytuulta, kuunneltiin myrskynsinisistä pilvimassoista kuuluvaa pauketta ja nautittiin jokaikisestä salamanvälähdyksestä. Ostettiin monen monta isoa laatikollista mansikoita, jotka syötiin heti eikä pakastimeen jäänyt säilöttäväksi yhtäkään marjaa.

Syötiin kaikki ateriat parvekkeella tai pihalla sisällä kyhjöttämisen sijaan, istutettiin paljain käsin tuoreita laventeleita, minttua, persiljaa ja korianteria. Kuljettiin kaksimetristen horsmapeltojen keskellä huitulamekoissa ja huojuttiin ystävän kanssa psykedeelisesti heiluvan Olavi Uusivirran keikalla eturivissä.

Keksin muutamia vuosia sitten kesää fiilistellessäni termin muistojen hillopurkki. Tämän kesän jälkeen tuo purkki suorastaan pullistelee.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Elina

Hei!
Sulla oli täällä pari vuotta sitten postaus ihanasta vanhasta senkistä, jonka olit maalannu osittain valkeaksi. Se oli aivan ihana:) Se oli niin kaunis, että kummitteli mun päässä kuukausia ja nyt oli jo pakko tehdä asialle jotain:) Löysin kirppikseltä melkein vastaavan senkin ja nyt aloin suunnitella sen muokkausta. Olisinkin kysellyt hiotko ovet vai ovatko ne alkuperäisessä kunnossa? Maalasitko valkoisen osan huonekalumaalilla? Vähän jännitän noin vanhaan koskemista niin sillä aattelin kysellä vinkkiä miten muut toimineet:)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Moi Elina! Hyvin muistat, tuo ihana senkki asustelee meillä vieläkin ja postaus löytyy täältä: https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/vanhan-senkin-uusi-kuosi/.

Maalasin tosiaan senkin kannen ja reunat valkoiseksi. Jätin puunsävylle jätetyt ovet ja laatikot loppujen lopuksi hiomatta, on mielestäni kauniimpi niin. Hioin valkoiseksi maalatuista osista lakan pois ja maalasin valkoisella kalustemaalilla (muistaakseni maali oli puolihimmeä, merkkiä en muista).

Mulla olisikin edessä senkin uudelleenmaalaus, koska en tajunnut maalata takaosaa lainkaan ja nyt kun senkki on muuttanut paikkaan, jossa myös takaseinä näkyy, olisi aika tarttua siveltimeen!

Vastaa
Elina

Kiitos kovasti vinkeistä:) Olinkin juuri miettimässä maalin valintaa ja juuri tuota himmeysastetta. Tuo senkkimalli on kyllä ihanan monikäyttöinen kun voi siirtää tilasta ja tarkoituksesta toiseen. Suunnittelemasi senkin luukki yhdisti juuri ne mistä itsekin pidän: vanhaa pelkistettyä tyyliä, puuta mutta myös raikkautta ja skandihenkeä. Olipa hyvä sattuma kun senkkisi tuli googlen kuvahaulla vastaan ja sitä kautta löysin myös blogiisi. Uuden blogin löytäminen aina yhtä antoisaa kun saa lukea pitkän ajan postaukset kerralla:) Sulla on ihana blogi niin tekstit kuin kauniit kuvat:) Mukavaa syksyn jatkoa:)

Helena

Hei.
Niin mukava ja oivaltava termi juurikin kesälle, koska silloin yleensä tapahtuu niin monenmoista. Eikä välttämättä lähdetä edes kotoa kauas. Itsellä ainakin loma jopa tuntuu pidemmältä kun sitä viettää kotona. Kotona lomailussa on olemisen sietämätön keveys.

Ja on se hyvä kun on joku toinenkin tiskikoneninja kuin minä.
Olen kuvitellut olevani outo, mutta en olekaan. Saan vaan sen koneen niin uskomattoman täyteen kuitenkaan laittamatta mitään päälekkäin tai sekaisin ja kuitenkin niin, että kaikki tulee varmasti puhtaaksi. Kukaan muuhan ei sitä osaa, hah, hah.
Nämä pienet erilaiset "omituisuudet" vaan tekevät meistä ihmisistä hyviä persoonia.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tervetuloa ninjaklubiin, kiva kuulla etten ole ainoa :D Tuo oli niin hyvin kiteytetty että "saan koneen täyteen laittamatta mitään päällekkäin", word. Muistan kun meille tuli uusi tiskikone ja mua vähän alkuun jopa ärsytti, kun piti opetella löytämään kaikelle paikka.

Ihan totta muuten tuokin, että kotona olemisessa on todellakin sietämätöntä keveyttä – välttyy ainakin siltä reissunjälkeiseltä väsymykseltä, joka on täältä pohjoisesta lähtiessä usein varma kaveri, sillä ajamista on paljon.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Ilo ei asu perfektionismissa
Kesäkuulumisia & maailman ihanimmat rantapyyhkeet
Nostalgiatrippi yrittäjyyteni alkutaipaleelle – mitä tekisin toisin?
Miten saada luovasta työstä taloudellisesti tuottavaa?