Tänä syksynä olen puolittain tyhjän päällä, mutta minua ei enää pelota. Kirjaimellisen ja henkisen kaatosadekesän jälkeen otan vuodenajan vaihtumisen vastaan avosylin. En tiedä oliko se syyskuun ensimmäisen aamun tuntu vai mikä, mutta tänään tuntui oikealta pukea polviin saakka ylettyvät villasukat ja kietaista pehmeä villaviitta hartioiden päälle. Heti on parempi olla eikä enää ole pitkä aika siihen, kun aamut alkavat takan lämmityksellä ja leimuavan tulen vartioimisella.

Olen pienestä tytöstä saakka rakastanut syksyä ja uusia alkuja, olenhan syntynyt valkoisen routapeitteen aikaan lokakuussa. Kätilön mukaan tuo tyttö kävelisi tuolta routanurmelta takaisin, jos sen sinne veisi. Paljon tiesi hän, vaikka siltä ei ole menneenä kesänä tuntunut. Nyt tuntuu.

Tämä syksy on erilaisempi kuin moni edeltäjänsä ja täyden kalenterin sijaan olen kokenut syvää tarvetta pysähtymiselle ja hiljentymiselle. Täytän tyhjäksi käynyttä innostumisen kannua, sillä vaikka sormet syyhyävätkin jo uuden luomiseen, mieli laahaa vielä vähän perässä. Joskus tuota kannua täyttää parhaiten oleminen, toisina päivinä touhuilu. Tärkeintä on sisäistää, ettei kaikessa tekemisessä tarvitse olla järkeä tai tavoitetta. Uusia ajatuksia ei synny stressaantuneessa ja täydessä mielessä, ne tarvitsevat kasvualustakseen tyhjää tilaa ja avaruutta.

Tilasin itselleni muutama viikko sitten kasan kirjoja ja olen aloittanut aamuni lukemalla, sillä silloin saan olla täysin rauhassa ja kykenen uppoutumaan lukemaani. Toisinaan olen kuunnellut täysillä musiikkia ja laulanut mukana sydämeni kyllyydestä. Kehoani liikuttaessa olen nauttinut siitä tunteesta, kun se on osoittanut olevansa aiempaa voimakkaampi ja olen voinut vaihtaa esimerkiksi leuanvedoissa käytettäviä kuminauhoja pienempiin. Olen ollut itselleni hyvä, ostanut kotiin punajuuren värisiä ruusuja, ulos keltaisia krysamteemeja ja sinisiä hortensioita. Antanut asioiden olla.

Koko elämässä on ollut vallallaan tietynlainen tyhjän paperin syndrooma, joka alkaa pikkuhiljaa väistyä. Aika usein moiset syndroomat väistyvät vain tekemällä sitä mikä tuntuu vaikealta, ja taas toisinaan on parempi analysoida asioita hetki ja annettava itselleen vapaata. Minusta on jotenkin sykähdyttävää ja samalla pysäyttävää ymmärtää se, että ajatuksemme ovat tekojemme suurinta polttoainetta. Mieli omaksuu asioita nopeasti ja päivittäisten ajatustemme voimalla pääsemme etenemään haluamaamme suuntaan. Siinäpä vasta hyvä syy antaa ajatusten lillua unelmien, toiveiden ja hyvien ajatusten ammeessa.

Syksyn taika on kynttilöiden hämyssä, mutta myös uusien asioiden käynnistämisessä. Illalla Napapiirillä tartutaan maaliteloihin ja laitetaan ikkunoihin jotain tässä osoitteessa ennennäkemätöntä, huomenna näette. Valoa!