Skin Food, luonnonkosmetiikan Bepanthen

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Harva kosmetiikkatuote kulkee mukana vuodesta toiseen yhtä tiukasti kuin Weledan Skin Food.

Rakastetun kulttivoiteen salaisuus on tehokas yhdistelmä kosteuttavia, hoitavia ja vettä sitovia raaka-aineita, jotka takaavat erinomaisen suojan iholle erityisesti viileinä ja kylminä vuodenaikoina, jolloin iho menettää luontaista kosteuttaan.

Skin Foodin voidepohjan muodostavat kosteuttava auringonkukansiemenöljy, vettä sitova lanoliini (eli villarasva), manteliöljy ja mehiläisvaha. Näiden lisäksi voide sisältää todella tehokkaita kasviuutteita kuten ihoa suojaavaa keto-orvokkia, virkistävää ja ihoa aktivoivaa rosmariinia, tulehdusta hillitsevää kamomillaa ja ihon pintakudoksen uudistumista edistävää kehäkukkaa.

Tiedän, että monella on ollut haasteena löytää luonnonkosmetiikan puolelta Bepanthenin kaltainen perusvoide, jolla on yhtä korjaava vaikutus ja jonka raaka-ainekoostumus on hiottu siten, että se antaa iholle oikeasti kestävän suojan viimalta sekä pakkaselta. Yksi syy siihen miksi hylkäsin Bepanthenin useita vuosia sitten oli se, että kyseinen voide sisältää muun muassa maaöljyjohdannaisia ja kemiallisia liuottimia, joita en todellakaan halua iholleni ja sitä kautta elimistööni.

Siispä, ennen kuin turvaudut viiman iskiessä ja ihon kuivuessa apteekin perusvoiteiden valikoimaan, anna mahdollisuus tälle luonnonkosmetiikan turvalliselle vaihtoehdolle, joka ei sisällä yhtään turhia täyteaineita tai haitallisia kemikaaleja, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tunneta. Skin Foodin raaka-ainesisältö on pysynyt samanlaisena vuodesta 1926 ja sen koostumus on vähintään yhtä täyteläinen kuin Bepanthenissa.

Rakastan yksinkertaisuutta ja siksi Skin Foodin kaltaiset 5 in 1 -tuotteet ovat ehdottomasti juttuni. Ei tule talvea ilman tätä sitruksisen tuoksuista supervoidetta, joka pelastaa rapisevalta kuivuudelta ja halkeilevalta iholta! Supervoiteeni taipuu muun muassa näihin käyttötarkoituksiin:

1

Huulille

Huulien kauhistus, eli pakkassäät ovat jo matkalla ja ainakin allekirjoittaneen huulet halkeilevat herkästi jo näin syksyllä. Skin Foodin kermaisen täyteläinen koostumus muodostaa huulien herkälle iholle viimalta ja kylmältä suojaavan kalvon, imeytyy tehokkaasti ja rauhoittaa kipeänä kiristelevät huulet alle viidessä minuutissa. Voide kosteuttaa niin tehokkaasti, että tuotetta ei tarvitse olla lisäämässä uudestaan heti kymmenen minuutin tai tuntienkaan kuluttua.

Olen huulille käytettävän kosmetiikan suhteen erityisen tarkka, sillä niiden sisältämät raaka-aineet kulkeutuvat helposti elimistöömme. Ei-luonnonkosmetiikan huulituotteet sisältävät yleensä aina ikäviä seuralaisia kuten synteettisiä hajusteita, xenestrogeenien tavoin toimivia parabeeneja sekä silikoni-, ja maaöljyjohdannaisia, joille sanon ei kiitos.

2

Kynsinauhoille

Olen selättänyt yhden jos toisenkin kynsinauhakriisini Skin Foodin avulla – niille ei vain kertakaikkisesti ole olemassa parempaa parantajaa! Levitän noin kerran viikossa herneen kokoisen määrän voidetta jokaiseen kynsinauhaani, sujautan ihanat pellavahanskat käteeni ja ihailen aamulla pehmenneitä, kosteutettuja ja kiristelemättömiä kynsinauhojani. Varsinainen SOS-tuote, kun kaivataan nopeaa apua.

3

Paikallisille ihottumakohdille

Skin Foodin raaka-ainekoostumus on omiaan herkän ja ongelmaisen ihon hoitoon, sillä se sisältää tulehdusta hillitsevää kamomillauutetta, pintakudoksen uusiutumista edistävää kehäkukkaa ja ihoärsytystä rauhoittavaa keto-orvokkia.

Mihin tai miten te käytätte Skin Food-voidetta?

Lue myös:

Avril ja edullisen luonnonkosmetiikan huiput

7 x Evolve Organic Beauty -suosikkia

Suuri luonnonkosmetiikan aurinkosuojaopas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Suuri luonnonkosmetiikan aurinkosuojaopas
Green Beauty Awards 2017: Kasvojenhoito
Green Beauty Awards 2017: Hiukset
Kuivat kynsinauhat? Kädet kuntoon kolmella askeleella