Postikortteja Portugalista

Reilun kolmen päivän aikana on ehtinyt upota kesätunnelmaan, siitä ovat pitäneet huolen yli 30 asteeseen kohonnut lämpömittari, meri, rappioromanttisen Lissabonin rakennukset ja arjen unohdus.

Olemme kulkeneet pitkin kapeita mukulakivikujia ja marmorilla päällystettyjä katuja siihen malliin, että iltaisin jalkapohjat ovat huutaneet vain dippausta kylmään veteen. Keskipäivän hurja valoisuus ja alkuillan lempeä hämäryys muodostavat ihan omat erilliset maailmansa, molemmissa on puolensa. Itse taidan silti olla enemmän valon ystävä.

Vuokrakodin vastapäätä on löytynyt luottosushipaikka, jonka aasialainen omistaja hölpöttelee ja on asunut Ruotsissa. Voi miten tämä maailma on pieni.

Löysimme kuomalle käsin tehdyt portugalilaiset nahkakengät, joihin tuli kaupanpäällisiksi – mitäpä muutakaan – kuin omavalintainen pullo paikallista viiniä. Voi Suomi, voisitkohan käydä täällä Välimerellä mutkan rentoutumassa tiettyjen asioiden suhteen?

Olen jutustellut sympaattisten mummojen kanssa, syönyt gelatoa auringon sulattavaa kuumuutta vastaan taistellen ja löytänyt aivan kreisin portugalilaisen taiteilijamiehen, jonka kädenjälkeen ihastuin ikihyviksi.

Järkytyksistä suurin on ollut se, että täällä ei pahemmin ole runsaita aamiaisia tarjoilla (ellei halua nauttia sitä pullan muodossa) – voinemme siis todeta, että lomailijoiden valtakunnassa kaikki on erinomaisen hyvin.

Share on Facebook9Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0Email to someone
Blogi, Matkalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Instagram

  • Current mood Right now I should be packing writing photographinghellip
  • Oh those sweet summer time memories yellowmoodkitchen rawcake raakakakku
  • News for my finnish followers Pitkaikainen yhteistykumppanini houseoforganicsuomi viett tllhellip
  • Ahead to all the new adventures with the best guyhellip
  • Saviour of the dry skin Weleda Skin Food This superhellip
  • Haluaisitko olla osa 1112017 uudistuvaa Yellow Mood mediaa?  hellip
  •  S O O N  yellowmoodmedia yellowimperium yellowmoodlifestyle
  • Missing our Lofoten adventures  nights in the tent heavyhellip
  • 305 days ago we had to say the last goodbyeshellip

Yellow moodin juttuarkisto