Marraskuun 2017 parhaat

Arjen aromaterapia

Tuoksuilla on valtava merkitys jaksamiseen. Olen innostunut hyödyntämään aromaterapiaa monessa eri muodossa. Käytävän metallikaapiston päällä on ihana tuoksulamppu, josta on leijaillut viime aikoina rauhoittavien ja rohkaisevien eteeristen öljyjen tuoksuja pitkin kotitoimistoa. Käytän pääasiassa Neal’s Yard Remediesin eteerisiä öljyjä, sillä luotan niiden laatuun. Marraskuussa tehokäytössä ovat olleet erityisesti bergamot, metsäistä mäntyä, rauhoittava laventelia ja mieltä kirkastava rosmariinia.

Päivisin olen löytänyt itseni suihkimasta työpisteelläni ylleni maanisesti tumman sitruksisen tuoksupilven Weleda Jardin de Agrumella, jossa on juuri kaamosaikaan sopiva, lämpimän nostattava vaikutus.

Toiveissa olisi hankkia talven päälle Taoasiksen Novo -tuoksudiffuuseri (kotoisammin pöhötin), koska spa-tunnelman lisääminen kotiin ei ole koskaan huono idea.

Camel Active Canberra 72

Etsin viime talvesta saakka ajattomia, yksinkertaisia ja monen eri asun kanssa sopivia nilkkureita. Kävi kuten silloin, kun etsii jotain tiettyä – suurimmassa osassa löytämistäni kengistä oli metallikilluttimia (ehdoton EI), liian kiiltävä nahkapinta (EI) tai kapeneva kärki (EI todellakaan). Matkustimme lokakuussa Gdanskiin ja odotin eräässä kauppakeskuksessa Tuomasta, kun hän oli Camel Activen liikkeessä. Kuikin käytävältä, josko hän jo tulisi pian ja näin hyllyssä Camel Activen tämän syksyn uutuusmalliston nilkkurit. Se oli menoa se ja olen sittemmin talsinut 99 % marraskuun menoista näillä (klossikenkiä lukuunottamatta). Nämä ihanat khakin väriset nahkanilkkurit ovat elämäni ensimmäiset kengät, joista en ole saanut rakkoa – se on jo jotain!

Pohjat ovat vankat ja samaan aikaan kevyet, ne eivät ole kovinkaan liukkaat ja kengät itsessään ovat ylipäätään ihmeen lämpimät jopa näin oikeilla talvikeleilläkin. Tuntuman lisäksi parasta on se, että popot menevät niin farkkujen kuin mekkojenkin kanssa. Harvoin sanon rakastavani mitään materiaa, mutta näitä rakastan.

Ambient-musiikki

Olen nukkunut koko marraskuun tajuttoman huonosti. Tämä on jokaisen kaamoksen toistuva kirous, joka on seurannut lapsuudesta saakka. Puhuimme juuri eilen, että ensi vuonna (kun kouluni on ohitse), teemme kaikkemme päästäksemme pois Suomesta marras-joulukuuksi. Varsinainen asia oli kuitenkin se, että tavallisten kirjoittamishetkien laulua sisältävä taustamusiikki on ollut pannassa, koska se on heikentänyt tässä väsymyksessä keskittymistä aivan liikaa. Tuomas on kuitenkin keksinyt soittaa Spotifysta soljuvaa ambient-musiikkia, joka antaa väsyneelle ja orava-aivoiselle mahdollisuuden kirjoittaa keskittymisen herpaantumatta. 5/5.

Marraskuun teemabiisi lienee noin muutoin ollut vuonna 2007 repeatilla soittamani J. Karjalaisen Tähdenlento, jossa lauletaan sopivasti Hei mitä minä teen, en osaa nukkua? 

Lököviikonloput (ja illat)

Kiireisen syksyn jälkimainingeissa rauhoitin marraskuun menot ja varasin kalenteriin runsaasti tyhjää tilaa viikonlopuille sekä arki-illoille. Ei turhaa hötkyilemistä, tyhjäntoimittamisellekin on varattava aikaa. Siksipä useammat myöhäisillat ovat täyttyneet asioista nimeltä muhkusohva, alpakanvillaviltti, puoliso, kuuma kardemumma-kauramaitokaakao, himmeä valaistus, Choise Lovely Vanilla -riisijäätelö (parasta valmisvegaanijätskiä ikinä!), espanjalainen saippuaooppera sekä komppania Rulla Rienaaja ja Riemu-lapanen. Nuo kaksi jälkimmäistä kaverusta ovat muuten syntyneet varmasti jossain eri todellisuuksissa, ovat luonteensa puolesta niin eri puista veistetyt. Onneksi betonipää ja pumpuli tulevat toimeen todella hyvin keskenään, joskaan ei liene vaikea arvata kumpi heistä edustaa tuota ensimmäistä lempinimeä.

Vielä noista espanjalaisista saippuaoopperoista: löysin ne reilu vuosi sitten Netflixistä sairastellessani (Gran Hotel, oi oi) ja ihastuin siihen älyttömään tunteenpaloon, huitomiseen ja hölmöön rakkausdraamaan. Ei ole parempaa tai hauskempaa tapaa nollata levottomia ajatuksia tai saada odottamattomia nauruntyrskähdyksiä.

Liikunta ystävän kanssa

Muistatteko kun kerroin kaamoksenkaatoaikeistani Kuuleppa kaamos, nyt loppu synkistely -postauksessani? Kävin ostamassa uhoilujeni mukaisesti kymppikortin spinningiin ja houkuttelin sen jälkeen ystäväni kaverikseni. En koe vielä(kään) perusjumppakeskusten menoa omakseni ja haikailen tuon tuostakin CrossFitin pariin (kyllä, taas – mikään ei ole hyvä), mutta nyt mennään näin.

Monena päivänä olisin jättänyt menemättä, jos olisin ollut yksin liikenteessä. Onni on siis ystävä, jonka kanssa voi suunnata polkemaan endorfiinit kattoon ja kävellä jalat huojuen takaisin kotiin samalla maailmaa parantaen.

Kesämuistot

Mietin sunnuntaina tätä vuotta ja tulin niin hyvälle mielelle tajutessani miten paljon olemme ehtineet nähdä vuoden aikana eri kulttuureja. Olen selaillut kesän reissukuvia läpi aina välillä ja tuntenut elävästi hartioillani Portugalin 40 celsiusastetta ja kuumat auringon säteet.

Olen nähnyt meidät molemmat hymyilemässä ja lepuuttamassa kävelystä väsyneitä jalkoja iltaisin kattoa kohden ojennettuina ilmastoinnin pauhatessa lähes täysillä. Muistan Milanon hienostuneet ihmiset ja siistit kadut. Kaipaan korttipelejä teltassa Lofooteilla (lampaita myös). Tämä kaikki on sellaista tosi hyvää ikävää, tyytyväisyyttä siihen, että lähdimme.

Hamppuvuodevaatteet

Miltä kuulostaisi hamppukuidusta valmistetut vuodevaatteet itselle ja lapsille? Kuten arvata saattaa, nukkumismukavuus on ollut tapetilla viime viikkoina ihan toden teolla. Lokakuun lopulla uusi kotimainen vuodevaatevalmistaja HEMPEA aloitti toimintansa ja he käyttävät raaka-aineena ekologista hamppukuidusta valmistettua kangasta.

Hamppukankaasta valmistetut petivaatteet ovat paljon painavampia kuin pellavasta valmistetut ja sitä kautta rauhoittavia. Kangas näyttää pellavalta, mutta on paljon sileämpää ja tuntuu iholla pellavan karheuden rinnalla suoranaiselta silkiltä.

 

Ilta(kaura)maito

Kävin ensimmäisessä Ayerveda-konsultaatiotta Pardaman Sharmalla jo vuonna 2011. Olen pääosin tulella käyvä ja aikaansaava pitta, jossa on jonkin verran myös vataa (pitäisikin selvittää tämän hetken tilanne). Innostuin tässä kuussa uudestaan kaurapuurosta ja rauhoittavasta sekä viilentävästä iltamaidosta. Käytännössä maito valmistuu näin:

2 ½ – 3 dl kauramaitoa

2 tl fenkolinsiemeniä

½ – 1 tl kardemummaa

(ripaus kookospalmusokeria)

Maito kiehautetaan kolmesti, annostellaan siivilän kautta kupposeen, annetaan jäähtyä ja nautiskellaan siellä sohvan uumenissa.

Valoisaan aikaan ulkoilu

Sitä kuvittelisi helposti, että kotitoimistolaisella tulisi ulkoiltua automaattisesti aina valoisaan aikaan ihan vain siksi, että siihen on mahdollisuus, mutta erikseenhän se sekin piti päättää. Jokainen luonnonvalossa vietetty hetki kyllä palkitsee – lumisessa metsässä rämpiminen, raikas ilma ja satunnaiset auringonsäteet katkaisevat työpäivän ihanasti.

Marraskuu ei ole muuten tuntunut lumen tulon jälkeen läheskään niin ankealta kuin ennen lunta. Antaa tulla lisää vain! Joinakin päivinä lintujen laulaessa ja lumen kimmeltäessä on tuntunut ihan siltä kuin olisi maaliskuu. Selkeät vuodenajat ovat Lapissa se asia, josta niin kovin nautimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Luetuimmat luonnonkosmetiikkapostaukset x 20
Yellow Mood -tiimi 3/4: Mika Saarenpää
Lumiset talvipäivät, ja miksi ne ovat maailman parasta
2 x meikkilookia edullisen luonnonkosmetiikan parhailla meikeillä