Keväiset terveiset täältä pohjoisen sairastamolta, jossa aletaan vihdoin ja viimein palautua elävien kirjoihin. Meillä kaaduttiin puolitoista viikkoa sitten petiin – ensin Tuomas, seuraavana päivänä minä. Ehdin ihmetellä kummallista väsymystä muutaman päivän ennen kuin kuumemittari ja kokovartalosärky paljastivat kataluuden syyksi voimakkaan viruksen tai influenssan.

En tiedä yhtään mistä tämä tauti meille tiensä löysi, mutta elän toivossa että tämä olisi vuoden ainoa sairastelu. Alussa pyörimme yöt läpeensä kuumeen sahatessa sekä hikoillessa ja väsymys on ollut sittemmin sitä luokkaa, että sänkyyn on kömmitty jo ennen yhdeksää ja nukuttu harva se yö melkein kellon ympäri. Tällainen on omalla kohdallani aivan ennenkuulumatonta, mutta hyvähän se on että unta riittää.

Koska olemme molemmat yrittäjiä, täällä on yritetty (heh) tehdä myös muutamana päivänä töitä vain huomataksemme, että voimat loppuvat kesken ja oikea osoite on ollut sohvan uumenissa toisen kainalossa. Onneksi itselläni ei ole ollut nyt työn puolesta hirveästi deadlineja, siinä mielessä pöpö käynnisti jylläyksensä siedettävään väliin. Netflix-maratonit, pitkät paastot, suolaveden höyryhengitys ja lepo ovat tulleet tutuksi.

Nyt kun olen enemmän tolpillani ja olemme kulkeneet Riemun kanssa pitkin teitä, olen myös ehtinyt ihmetellä miten talvi muuttui tämän reilun viikon aikana kevääksi. Taivaskaan ei ole enää talvisen raskas, vaan ikkunasta näkyy kaiken sen vaaleansinisen massan keskellä kesäisiä hattarapilviä. Jos ei katso ympäristöä, voisi luulla että on jo kesä. Lisäksi asfaltti on näkyvillä, linnut laulavat, runsaat lumikasat sulavat vauhdilla maan tasalle ja ilmassa on leppoisuuden lisäksi kevään tuulia.

Mieli on odottava, ja sairastelun lomassa on ehtinyt myös pohtia kaikenlaista. Sain näin kesää vasten yhden erittäin ison ahaa-elämyksen unelmasta, joka on odottanut suotuisaa toteutusaikaa, ja olen aika varma, että tuo aika on nyt! Rakastan kesää, vettä ja meidän salaista hiekkarantaa ja olen puhunut Tuomakselle monena vuonna, että olisipa ihanaa kun meillä olisi oma vene. Sairaspedissä tajusin, että nyt tämä ajatus olisi mahdollista toteuttaa ja niinpä olen seurannut tori.fi -sivustoa silmä kovana koko Suomen alueelta. Pari potentiaalista vaihtoehtoa onkin jo löytynyt!

Olen 30, ja tuntuu että sitä alkaa pikkuhiljaa oppimaan mitä on ihmisenä ja mistä tykkää. Se on aika hieno tunne ja siksi heti kun sopiva yksilö osuu kohdille, lähdemme veneen noutoreissulle. Toiveena on ostaa koko paketti kerralla: traileri, kuomu ja siisti tuulilasillinen moottorivene, jossa on tilaa noin neljälle hengelle. On todella virkistävää opetella uutta ja haastaa itseään uusia taitoja ja osaamista vaativien asioiden parissa (sanoo Hannamari, jolla ei ole edes ajokorttia). Olen googlaillut kaikuluotaimia, ottanut selvää veneiden vuokrapaikoista, veneiden käytöstä ylipäätään ja mistähän vielä – on niin innostavaa olla uuden äärellä ja tuntea sisäistä ilon kuplintaa jokaisessa solussaan!

Samaan syssyyn olemme suunnitelleet meidän keittiöön pientä pintaremonttia – tämä on melkein ainoa juttu, joka on sen vanhan remontin jäljiltä vielä vähän kesken. Uusi hana saatiin tilattua ja asennettua edellisen rikkoutuneen tilalle, mutta haaveissa olisi vielä laatoittaa seinät ja vaihtaa keittiön tasot. Tuomaksen suunnittelemiin ja rakentamiin keittiön moduuleihin ja runkoihin olemme enemmän kuin tyytyväisiä, samoin kodinkoneisiin. Tarvitaan vain vielä vähän pientä hienosäätöä viimeistelyn kanssa. Tulen jakamaan vähän ideakuvia huhtikuun mittaan meidän suunnitelmistamme.

Vaikka sairastelu oli inhottavaa, silläkin taisi olla kultareunuksensa, koska minulla oli aikaa pysähtyä näiden isojen unelmien äärelle vain tajutakseni se, että ajatus veneestä on toteutettavissa. Eilen aloin suunnittelemaan myös kesänaloitusjuhlia (koska elämässä nyt vain ei ole koskaan liikaa juhlanaiheita), ihania reseptejä ja veneen korkkaamista ystävien kanssa. Näen kaiken jo sieluni silmin!

En malta odottaa sitä, että tänä kesänä pääsemme tutustumaan Rovaniemeen ihan uudelta kantilta ja löydämme itsemme ennenkuulumattomista seikkailuista. Näin ison päätöksen tekeminen on minulle sekä konkreettisella että symbolisella tasolla eräänlainen rohkeuden ja itsenäisyyden riitti. Tykkään hurjasti tästä uudesta, aikuisemmasta, itsevarmemmasta ja silti lapsenmielisestä minästäni, joka pystyy punnitsemaan asioiden eri puolia ja uskaltaa silti käydä reippaasti unelmien toteuttamisen kimppuun.

Ihanaa sunnuntaita, miten siellä menee?

Kuvat Hannamari Rahkonen