Asiahan on niin, että en ole ikinä ollut hyvä tekemään asioita kuten muut. Muut matkustavat Gotlantiin kesällä, kun aurinko paistaa (Gotlanti on tilastojen mukaan Ruotsin aurinkoisimpia kolkkia), ruusut kukkivat (”Visby, rosornas stad”, luonnehtivat ruotsalaiset) ja Visbyn mukulakivikadut täyttyvät ihanan ruotsalaisesta jutustelusta ja perheiden ilottelusta. Meille väderprognosen näytti kissoja ja koiria. Myös majapaikkamme isäntä katsoi aiheelliseksi kysyä, että emmehän olleet vahingossa varanneet väärää ajankohtaa. Julkista liikennettä oli tarkoitus käyttää, mutta aikatauluista emme ymmärtäneet mitään (joko bussit liikkuisivat kerran kaksi päivässä tai eivät lainkaan). Ystäväni yritti sinnikkäästi ajaa aurinkoisempien matkakohteiden puolta, mutta minä lausuin ne kuuluisat sanat: ”Pitäisikö kuitenkin…?” Lautta siis alle ja Gotlantiin.

Kesäisin Gotlantiin on päässyt risteillen myös Helsingistä, joka näyttäisi matkablogien perusteella olevan varteenotettava vaihtoehto. Maissaoloaika on lyhyt, mutta siinä ehtii kävelemään Visbyn muurin etelänurkasta sisään ja pohjoispuolelta ulos (vie puolisen tuntia, koko päivän jos pysähtyy kahville). Itse saavuimme myös lautalla, mutta Ruotsin Nynäshamnista. Vaikka ruotsinlaivojen risteilytunnelma on välillä väsynyttä, niin näillä lautoilla sitä muistelee kuitenkin kaiholla. Kesäisin paikalliset varoittelevat välttämään viikkoa 29, jolloin Tukholman stekaret eli nuoret uusrikkaat saapuvat saarelle hukuttamaan rantabulevardin kuohuvaan.

Tuulta ja tyrskyä

Marraskuussa Gotlanti on tyhjä. On vaikea kuvitella Visbyn idylliset kujat niin täyteen, että autot on sakon uhalla jätettävä muurien ulkopuolelle. Nyt Gotlannin 120 kilometrin pituista päätietä pääsi matkaamaan ilman pelkoa keskikaistalle heilahtelevista pyöräturisteista. On hieno tunne kokea olevansa niin yksin ja rauhassa, että kanssaihmisten olemassaolon unohtaa. Gotlantilaisten (vanhasuomalaisittain vuojolaiset, ruotsalaisittain gutar) mukaan saari onkin parhaimmillaan syksyllä. Silloin Gotlanti elää ja hengittää. Ja niin muuten hengittää: tuuli on taukoamattoman navakkaa ja ruoskii vaahtopäitä loppumattomaan leikkiin. Merituuli on aina ollut mieleeni, tuntuu kuin se puhaltaisi suoraan sieraimista sieluun. Iltaisin on ihana nukahtaa fyysiseen, raikkaan ulkoilman avittamaan väsymykseen.

Ulkoilmasta Gotlantiin matkatessa saa nauttia. Päätimme antaa Gotlannin viralliselle turistikartalle mahdollisuuden, ja sen voin sanoa, että täydempää nähtävyyskarttaa en elämässäni ole nähnyt. Ruotsalaisen optimismin avulla kaikista saaren luontonähtävyyksistä on saatu saaren kauneimpia, joka tuottaa runsaudenpulan. Onneksemme puolet kohteista on auki vain kesäisin. Marraskuu tarjosi myös lisähaasteen, johon emme olleet osannet varautua: valoisia tunteja on päivän aikana viisi. Kilpailuhenki olikin korkeimmillaan iltapäivisin kello kolmen aikaan, kun käymättä oli vielä muutama kohde ja hämärä ilmoitti jo tulostaan.

Päiväntasaajalta ajelehtinut koralliriutta

Luonto tarjoaa Gotlannissa jotain sellaista, jota kaksi maailmaa matkannutta biologiakaan ei ollut nähnyt. Tiesimme molemmat, että moni saapuu saarelle fossiilijahtiin, mutta emme sitä, että koko saari on aiemmin sijainnut päiväntasaajalla ja luonto muistuttanut Havaijia. Saari onkin eräänlainen valtaisa koralliriutan jäänne. Valkoiset kalkkikivirannat ovat etenkin kesäisin suosittuja ja vuosittain turistit vievät mukanaan satoja kiloja kiviainesta. Paikalliset uskovat kuitenkin, että juuri nämä matkamuistot saavat ihmiset palaamaan saarelle uudelleen. Aluksi emme olleet näkevinämme yhden yhtä fossiilia, mutta lopulta näimme niitä silmät suljettuinakin. Saari on tunnettu myös gotlanninponeista eli russeista, jotka polveutuvat sukupuuttoon kuolleista tarpaani-villihevosista, sekä kaksi paikallista, hopeanhohtoista lammasrotua, jotka molemmat kääntyvät suomeksi gotlanninlampaaksi. Jos meidän tapaamme yrität etsiä niitä ikonisen käkkäräpäisiä yksilöitä, niin ne edustavat gutefår-rotua, joka selvästi asustaa kivien ja kantojen alla.

Erityisen tunnettu Gotlanti on raukeistaan – tuulen ja veden hiomista ja muovaamista kalkkikivipaasista, jotka ylpeinä edustavat saaren rannoilla. Luonnonihmeitä nähneinä olimme jokseenkin skeptisiä raukkien vaikuttavuudesta, mutta enempää väärässä emme olisi voineet olla. Myöhäisen ajankohdan ja tihkusateen autioittamat raukkialueet olivat syvästi vaikuttava kokemus ja ovat yksistäänkin vallan riittävä syy saarelle saapumiseen. On vaikea suositella vain yhtä raukkialuetta, sillä ne eroavat muodoiltaan, väreiltään sekä ympäristöltään suuresti, mutta jos aika on tiukilla, niin suosittelen matkaamaan pienelle Fårön saarelle pääsaaren pohjoispuolella. Toisaalta tämä on nurinkurinen neuvo, sillä etenkin kesäisin tämä pieni saari on valtavan suosittu. Tästä muistuttavat saaren lossille johtavan tien vieressä tasaisin väliajoin seisovat kyltit, jotka kertovat odotusajan: ”Vid kö till färjan väntetid c:a 1,5 tim.”

Rakkaudesta ruokaan

Fårö edustaa gotlantilaisille sitä, mitä Gotlanti edustaa muulle Ruotsille: eristynyttä ja kummallista idylliä. Se on matka menneisiin aikoihin – ikiaikaisia ja perinteisiä rakennuksia on kaikkialla. Karun luonnon on helppo kuvitella näyttäneen samalta aina. Fårön kärjessä on upea majakka, joka on helposti saavutettavissa. Majakoita on muutenkin Gotlannissa paljon ja onneksemme useimmat niistä yleisten teiden varsilla. Fårö, kuten koko muukin Gotlanti, on täynnä pieniä perheyrityksiä, joiden taustalla on kuulemisenarvoisia tarinoita. Yksi näistä on Fårösundin lossirannassa seisova Café Maffen, joka tarjoaa edullista lounasta myös lauantaisin. Myös pääsaaren itärannalla sijaitsevaan vanhaan koulurakennukseen avattu Skolhusets Trädgårdscafé on visiitin väärti, kunhan ensin on käynyt katsastamassa läheisen Herrvikin näköalat ja välimerimäiset rannat.

Ruoka on gotlantilaisille tärkeää. Ruokalistoja tutkailemalla päädyin siihen, että tarjolla on pääasiallisesti mereneläviä, lammasta sekä erilaisia yrttejä. Saaren nimikkomausteseoksissa maistuvat karhun- ja käärmeenlaukka sekä sahrami. Villinä kasvavasta sinivatukasta valmistetaan hilloa, salmbärsylt, jota tarjotaan paikallisen sahramipannukakun kanssa. Väitän kuitenkin Ahvenanmaan pannukakun lyövän tämän paikallisen herkun yksi nolla. Sahramipannukakun kyljessä tarjoiltu paikallinen Gute Rosterin Visbyrost oli yksi vuoden parhaista kahvikokemuksistani. Jos saaren antimia mielii viedä kotiin, niin ei ole Visbyn Kränku Te & Kaffe -puutikin voittanutta. Saarella viljellään myös tryffeleitä, joiden kunniaksi järjestetään marraskuiset tryffelifestivaalit.

Visbyn kujilla

Visbyssä ajatuksemme oli keskittyä ruokaan, mutta saimme jälleen huomata marraskuun vaikutuksen, sillä arviolta puolet ravintoloista olivat sulkeneet ovensa talvikaudeksi. Moni ravintola siirtyy talven ajaksi Ruotsin laskettelumekkaan, Åreen, jonne nälkäisiä turisteja hauskasti ohjattiin Visbyn sijaan. Analyyttinen mieleni kuitenkin päätteli, että jäljelle jäävien ravintoloiden on pakko olla niitä kaikista parhaita, jos kerran kykenevät pitämään ovensa auki ympärivuotisesti. Osa ravintoloista, kuten Crêperie & Logi, nautti niin suurta paikallista suosiota, että yksi toisensa jälkeen pöytävarauksettomat ruokailijat käännytettiin pois. Viisi idyllistä minuuttia vietimme heidän eteisessään, ja jo se riittää suositteluihin.

Visbyn tiivis koko mahdollistaa päättömän harhailun, ja juuri näin kaupungin keskiaikaisesta tunnelmasta saakin parhaan kuvan. Vanha kaupunki on muurin ympäröimä ja talot kunnostettu keskiajan hengen mukaisesti. Pimentyvässä illassa keskiaikaiset kujat pääsevät oikeuksiinsa ja mieli muuttuu kateudesta mustaksi. Kaupunki on kuin ulkoilmamuseo, jossa rauniot on otettu osaksi jokapäiväistä elämää. Ei ihme, että Visby on jo pitkään ollut Ruotsin suurkaupungeista ponnistavien, rauhaa etsivien nuorten aikuisten suosiossa. Tämä näkyy muun muassa asuntojen hinnoissa. Muurien sisälle mahtuu myös ihastuttavan kompakti kasvitieteellinen puutarha, jossa koostaan huolimatta kasvaa mitä erikoisempia kasveja. Tästä saamme kiittää muuria, sillä sen sisäpuolella kasvien menestymisvyöhyke on 0, ulkopuolella 1.

Gotlannissa pärjää, jokseenkin yllättäen, monesti myös suomella, ja saarella onkin jopa sadan jäsenen Suomi-seura Orion. Kannustan kuitenkin kaikkia ruotsia vähänkään puhuvia ylläpitämään taitojaan, ja Gotlannissa ruotsia puhuva palkitaan kauniilla, mutta katoavalla murteella, gutniskalla. Hiiteen siis turhat kainostelut kielitaidon suhteen ja mars lähimatkalle, vaikka marraskuiseen Gotlantiin!

Kuvat Mika Saarenpää

Kuvien editointi Hannamari Rahkonen