Kuivaharjaus: mitä, miten ja miksi?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kuivaharjani kökötti melkein pari vuotta ylhäisessä unohduksessa kylpyhuoneen laatikon pohjalla yhdessä vessapaperirullien, hiustenkuivaajan sekä koirashampoon kanssa. Piti tulla näinkin kauas, että muistin olemassaolonsa – tarvittiin kevät, lämpimämmät ilmat ja vaatetteiden alta kuoriutunut iho, joka oli selkeästi lisäkirkastuksen tarpeessa.

Kuivaharjaukseen pätee hyvin pitkälti samat lainalaisuudet ja hyödyt kuin vartalonkuorintaan, mutta säännöllisellä kuivaharjauksella päästään paljon tehokkaampiin tuloksiin. Vaikka helpoin tapa huomata kuivaharjaamisen vaikutukset ovatkin pinnallisia kuten ihon sävyn kirkastuminen ja pehmeneminen, kuivaharjaus on myös tehokas tuki elimistön aineenvaihdunnan tukemiseen. Harjan aiheuttama paine iholla kiihdyttää tehokkaasti pinta- ja hiusverenkiertoa, jonka ansiosta ihon alla olevat kuonakerrokset saavat kaipaamaansa liikettä.

Lue myös: Vartalonkuorinnan ABC

Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen Ihon Kuivaharjaus Abc Yellowmood Hannamarirahkonen

Kuivaharjauksella on myös terapeuttinen vaikutus: aina kun hoidamme ihoa, hoidamme samalla mieltä. Harjaus sopii erityisen hyvin stressaantuneille – vaikka ihonhoidosta ei niin välittäisi, harjaus on hyvä tapa pysähtyä edes hetkeksi oman kehollisuutensa äärelle, tuntea jokaikinen ääriviiva ja olla läsnä. Paineita säännöllisyydestä on turha ottaa, harjailee silloin kun hyvältä tuntuu!

Tärkein kohta kuivaharjauksen aloittamisessa on sopivan harjan valinta – sen tulisi olla luonnonharjaksista valmistettu, riittävän pehmeä ja tuntua iholla miellyttävältä. Kuvissa oleva kuivaharja sopii rentouttavaan harjaukseen, mutta omistan myös ovaalinmuotoisen harjan, jonka puuosan päällä on remmi. Remmin avulla harjasta saa tukevamman otteen ja harjauksen intensiteettiä on helpompi vaihdella. Monet merkit myyvät myös varrellisia selkäharjoja, mikäli tykkää ennemmin sellaisesta vaihtoehdosta. Itse koen, että saan paremman paineen aikaiseksi, jos harjan selän saa suoraan kämmentä vasten.

Harjaukseen voi käyttää mainiosti myös kuorintakinnasta (kuivana). Omia suosikkejani ovat Eco By Sonyan kuorintakinnas, joka irrottaa hellävaraisen tehokkaasti jokaikisen kuolleen ihosolun ja jolla saa hyvän ihotuntuman. Toisinaan käytän myös kaksipuolista kuorintakinnasta, jonka toinen puoli on karheampaa bambua ja toinen puoli pellavaa.

Kuivaharjaus sopii lähes kaikille, mutta erityisesti siitä hyötyvät ne, joilla on runsaasti turvotusta, heikko verenkierto, sameutta tai kovettumia ihossa. Mikäli ihosi on tulehtunut, haavoilla tai muuten herkkä, älä kuivaharjaa, vaan käy se läpi kevyesti hieroen tai painellen kostealla vohvelipyyhkeellä.

Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen 6

Näin kuivaharjaat oikein:

Kuljeta kuivaharjaa iholla pyörivin liikkein aina sydämeen päin. Aloita harjaus jalkapohjista ja etene pienin pyörivin liikkein kohti pohkeita, polvia, reisiä, lantiota, vatsaa ja lopulta rintakehää. Käy läpi myös kädet aina kämmenselästä ranteisiin ja olkapäihin saakka. Muista, että kevyt painallus harjaa pyörittäessä riittää – harjaamisen tulee tuntua koko ajan miellyttävältä eikä ihoa ei ole tarkoitus harjata tulipunaiseksi.

Ensimmäisillä harjauskerroilla iho saattaa olla hyvin herkkä ja reagoida kihelmöinnillä jo lyhyestä harjaustuokiosta, mutta se on täysin normaalia. Aloita parin minuutin harjauksella ja pidennä aikaa halutessasi noin 10 minuuttiin. Aamuisin kevyt ja nopea kuivaharjaus herättää kehon mukavasti ja illalla perusteellisempi harjaustuokio rentouttaa.

Harjauksen jälkeen on suositeltavaa käydä lämpimässä suihkussa, jotta kuollut ihosolukko huuhtoutuu pois ja levittää sen jälkeen vielä kostealle iholle joko vartalovoide- tai öljy. Itse suosin aamuisin taivaallisen hyvin imeytyvää Essen probioottista Rich Moisturiser -vartalovoidetta ja iltaisin Weledan rentouttavaa laventelivartaloöljyä.

Lue myös: Green Beauty Awards: Parhaat vartalonhoitotuotteet

Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen 2 Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen 5

1

Edullista & tehokasta

Kuivaharjaus on yksi edullisimmista ihon hyvinvointia edesauttavista tavoista, sillä hyvän kuivaharjan saa noin 10 eurolla. Harjaus pehmentää, poistaa kuollutta ihosolukkoa, tasoittaa ihon sävyä ja toimii myös terapeuttisesti. Pehmeät luonnonharjakset ovat käytössä miellyttävimpiä.

2

Vauhtia verenkierrolle ja kyytiä kuonalle

Säännöllinen kuivaharjaus tukee ihon luontaista detoksifikaatiota ja aineenvaihduntaa kiihdyttämällä verenkiertoa ja tehostamalla kuona-aineiden poistumista. Solujen hapensaanti paranee, jolloin ihon ikääntyminen hidastuu. Ihon aineenvaihdunnan aktivoituessa kuonan poistuminen on sutjakampaa ja myös selluliitti voi tasoittua. Kuivaharjausta kannattaa kokeilla etenkin, jos sinulla on usein kylmät raajat – verenkierron kiihtyessä keho lämpenee luonnollisesti.

Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen 3 Ihon Kuivaharjaus Ohje Yellowmood Hannamarirahkonen 7

3

Nesteet liikkeelle

Elimistömme luonnollinen imukierto- eli lymfajärjestelmä pitää huolta siitä, että ylimääräiset kuonat ja nesteet poistuvat kehosta asianmukaisesti. Kuivaharjauksen avulla on helppo tukea lymfajärjestelmän toimintaa, sillä harjaus aktivoi automaattisesti verenkiertoa ja nesteiden liikkumista. Varsinkin alussa keho voi reagoida kuivaharjaukseen hikoilulla ja janolla, mutta ne ovat ainoastaan hyviä merkkejä: keho on kertoo olevansa aktiivinen. Suosittelen juomaan kupillisen lämmintä yrttiteetä joko ennen tai jälkeen kuivaharjauksen, jotta elimistö saa nestemäistä kuljetusainetta harjauksen yhteydessä liikkeelle lähtevälle moskalle.

4

Rennompi olo, parempi uni

Iho tuntuu kuivaharjauksen jälkeen pehmeältä, lämpimältä ja jopa hieman kihelmöivältä. Rentouttava vaikutus on ihana ekstra, siksi kuivaharjaus sopii eritoten illalla ennen nukkumaanmenoa tehtäväksi rutiiniksi. Keho tuntuu harjauksen jälkeen lähes poikkeuksetta rennolta.

Kuvat Hannamari Rahkonen

piu

Ihana postaus! Rakastan vartalonhoitoa. Kuinka monta kertaa viikossa kuivaharjausta suosittelet, että voisi tehdä? Bostauksen kuvissa oli pyöreä harja, mistä näitä voi hankkia?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos, tosi kiva kuulla! Kuivaharjausta voi tehdä aivan hyvin päivittäin, jos iho on normaali – ainoa rajoitus koskee rikkinäistä ihoa :) Tiedätkö, olen hankkinut tuon harjan tosi kauan sitten ja ainoa mitä sen ostopaikasta muistan, on se että harja on jostain tavallisesta marketista ostettu. Minulla ei siis ole valitettavasti hajuakaan valmistajasta.

Vastaa
Maru

Hei, olen nyt tehnyt kuivaharjausta samanlaisella harjalla, mikä postauksesi kuvissa on. Muuten sujuu hyvin, mutta käsivarsien ulkosyrjään (allien luo!) tulee pientä valkoista näppyä enkä saa niitä pois, vaikka olen pitänyt taukoa ja kosteuttanut ihoa aamuin illoin. Onko kyseessä ihon puhdistuminen joka helpottaa?

Kiitos!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tähän on hieman hankala vastata tietämättä kokonaistilannetta ihonhoidon, ruokavalion ja muun suhteen. Onko ongelma ilmennyt vasta kuivaharjauksen aloitettuasi? Millaista voidetta käytät kosteuttamiseen?

Vastaa
Maru

Oi, kiitos kun vastaat! Käytän kosteuttamiseen Comfort Zonen Sacred Nature linjan vartaloöljyä tai sitten Laveran vartalovoidetta Sensitive linjasta. Olen tuotteita käyttänyt useamman vuoden, mutta vasta kuivaharjauksen aloitettua tämä ongelma alkoi. Sitä ennen olen kuorinut Laveran tuotteilla vartalon ihoa ja käyttänyt kuorintahanskoja.

Ihonhoidossa käytän suurimmaksi osin luonnokosmetiikkaa, en käytä maitotuotteita. Tietenkin tähän varmaan vaikuttaa niin moni asia, mutta ajattelin kysyä neuvoa kun sinun blogistasi löytyy usein niin hyvin tietoa!

Vastaa
Susanna

Hei.
Mulla on sellainen harja jossa irrotettava varsi. Harjaatteko selän myös? Varren avulla helpompaa harjata selkä myös...
Mä harjaan 1-7×/viikko...tosi satunnaisesti, mut viikkoittain. Jatkossa voisin kyllä hieroa aamua iltaa...?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tottakai selkäkin kannattaa harjata, sillä se aktivoi pintaverenkiertoa ja aineenvaihduntaa entisestään :)

Vastaa
Tuula

Hei haluaisin tietää että auttaako kuiva harjoitukset myös laihtumista olen vasta aloittanut kuiva harjaamista käytän myös rasvaa onko se hyvä Agualan L vai pitääkö olla ihan kuiva harja .

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Suosittelen kuivaharjaamiseen kuivaa harjaa, se irrottaa ihon pinnalta parhaiten vanhaa ihosolukkoa. Harjauksen jälkeen iho kannattaa huuhdella kevyesti lämpimässä suihkussa ja levittää jokin luonnonkosmetiikan vartalovoide, esimerkiksi Weledalta löytyy tosi ihanan tuoksuisia vaihtoehtoja :) Harjaus edistää pintaverenkiertoa ja tasoittaa ihonsävyä, joskin laihtuminen lähtee yleensä elimistön hormonitasapainon korjaamisesta ruokavaliolla, ei tällaisista ulkoisista toimista. Jos aihe kiinnostaa, lue vaikka nämä aiemmat postaukseni ketogeenisestä ruokavaliosta:

https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/ketogeeninen-ruokavalio-kokemuksia/
https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/ketogeeninen-ruoka/
https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/kilpirauhasen-vajaatoiminta-ketogeeninen-ruokavalio/

Vastaa
Tuula

Kiitos vastauksista

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Eipä mitään :)

Vastaa
Elina

Ostin ainoan kaupassa pätevältä näyttäneen kuivaharjan, joka on vegaaninen. Harja ei siis ole luonnonharjaa vaan jotakin muovilta tuntuvaa. Teinkö nyt huonon valinnan? Ohjetekstissä kehotettiin harjaamaan pitkiä suoria vetoja pyörivien sijaan, ja huomasinkin että pyörivä liike teki hieman kipeää. Ajaako synteettinen harja asiansa vai teinkö virheostoksen?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Sopiva harjaustyyli riippuu hyvin paljon harjasten kovuudesta. Muovi on yleensä kovempaa kuin luonnonharjas, vaikka jälkimmäistäkin löytyy todella karkeana. Mikäli nykyinen harja tuntuu ihan hyvältä iholla en näe syytä ostaa toista harjaa. Voithan tulevaisuudessa satsata luonnonharjaksisen version hankkimiseen :)

Vastaa
Kevät

Mulla on sellaset hanskat. Mietin vaan, että onko suihku ja voide välttämätön?

Aina kun ei niitä ehdi(vuorotyö) mut parin min. Hieronta päivittäin. Toki vkl suihkun kanssa ja voidellen.

4 päivää tehty ja iho ihanan sileä. Laihdutuksen tukena selluliitteihin käytän.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Suihku on siinä mielessä välttämätön, että vesi huuhtelee irronneen "ihopölyn" pois :) Voide ei ole välttämätön, jos tuntuu että iho ei sitä kaipaa.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut insuliiniresistenssiin, kilpirauhaseen ja maksaan?
Vartalonhoidon ja vartalonkuorinnan ABC
8 tärkeää syytä ottaa Konjac-sieni osaksi ihonhoitorutiineja
7 x ESSE Skincare -tuotetta, joilla nitistin stressistä oikuttelevan ihon